Lue keskustelun säännöt.
Mikä on elämäsi trauma tai tragedia?
Kommentit (199)
Ensin avioero yllättäen. Puoliso lähti pienten lastemme kanssa toisen pettäjän mukaan. Sitten kun hän esti tapaamasta lapsiani kahdeksan vuoden ajan. Nyt on asiat ja suhteet lapsiini kunnossa enkä ole katkera exälle, hän on vain sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuuden stressi, koska vanhemmilla oli isot traumat lapsuudestaan sota-aikana. Mitään erityisopetusta tai tukea ei ollut koulussa. Lukion jälkeen ei mennyt hyvin. Sitten tuli 90-luvun lama. Selviydyin jotenkuten tekemällä täydellisen elämänmuutoksen.
Vierailija kirjoitti:
Väkivaltaisen parisuhteen jäljiltä en ole ollut enää entiselläni. Lapsuus oli kurjahko myös, alkkisvanhemmasta huolehtiminen lankesi vastuulleni jo alakouluikäisenä. Silti pahinta oli tuo parisuhde, jossa sain nyrkistä, luitani murtui ja henkinen piina oli päivittäistä. Olisin todennäköisesti menehtynyt, jos en olisi lopulta onnistunut lähtemään. Vaikka kohtasin myöhemmin nykyisen hyvän puolisoni ja saimme ihanat lapset, minussa meni tuolloin jotain peruuttamattomasti rikki. En esimerkiksi ole sen jälkeen kyennyt onnellisuuteen, vaikka asiat ovat hyvin ja olen nykyään turvassa. Tunnen vain esittäväni jotain roolia tässä elämässä, mutta en oikein ole enää minä. Teen asiat, kuten pitää äitinä, vaimona ja työelämässä, ulkoisesti menee siis hyvin. Salaa murehdin ja pelkään kaikkea mahdollista, elämän ilot ja nautinnot valuvat ohi kuin hiekka siivilästä. Tätä tämä kai nyt vain on.
Ei tuo ole peruuttamaton tila mutta päästäksesi eteenpäin sinun pitäisi työstää kokemaasi vaikka kirjoittamalla. Elämään kuuluu ilo ja suru joten et saa vain pelkästään iloa ja nautintoa jos haluat olla elävä aito persoona. Nautiskeluun pakenijoita on tässä ajassa paljon ja moni heistä hyväksikäyttäjä helposti sitä edes tajuamattaan. Näitä tarkoitin vain hyvää- tyyppejä. Jos sinulla on hyvä parisuhde niin olet onnekas jo siinä. Siis jos pystyt puhumaan kumppanillesi ja hän kuuntelee. Monihan ei oikeasti pysty tähän kuin pinnallisesti, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisten menettäminen Kaakkois-Aasian tsunamissa.
No pakkoko sinne oli mennä. Tämä tsunami on yksi turhimpia valitusten aiheita ikinä. Synnytään kultalusikka suussa ja lennellään köyhiin maihin viettämään ökylomia. Sitten itketään kun joku riski kerrankin realisoituu. Olisitte lukeneet säätiedotuksia tai ihan vaan pysyneet Suomessa. Turhaa saastuttamista ja ympäristötuhoa tuokin reissu. Sait sillä kerralla sitten opetuksen.
Peräkammarin Penojen tai Lissujen kannattaa viettää elämänsä vaan siellä mummonsa tai äitinsä helmoissa ettei vaan satu mitään. En ole kaukoidässä käynyt mutta sanovat että maanjäristyksiä on vaikea ennakoida edes muutamaa päivää aiemmin. Sehän tsunamin aiheutti. Jopa eläimet tunsivat ja aistivat maan oudon värinän vain muutamaa tuntia ennen tsunamia ja pakenivat. Juu, pysy sisätiloissa, voit vaikka liukastua postilaatikolla käydessäsi. Äityli hakee postit.
Itsehän en tosiaan oikeastaan edes huomannut mitään maanjäristystä silloin aamulla, meidän hotelli oli meren rannalla, mutta siinä lähellä kulki katuja mitä pitkin ajoi toisinaan isoja autoja, mikä jo itsessään saattoi kuulostaa maanjäristykseltä. Eikä se aaltokaan näyttänyt aluksi mitenkään vaaralliselta, rannalta katsoen oli mahdotonta hahmottaa merellä sitä veden määrää ja aallon todellista voimaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Väkivaltaisen parisuhteen jäljiltä en ole ollut enää entiselläni. Lapsuus oli kurjahko myös, alkkisvanhemmasta huolehtiminen lankesi vastuulleni jo alakouluikäisenä. Silti pahinta oli tuo parisuhde, jossa sain nyrkistä, luitani murtui ja henkinen piina oli päivittäistä. Olisin todennäköisesti menehtynyt, jos en olisi lopulta onnistunut lähtemään. Vaikka kohtasin myöhemmin nykyisen hyvän puolisoni ja saimme ihanat lapset, minussa meni tuolloin jotain peruuttamattomasti rikki. En esimerkiksi ole sen jälkeen kyennyt onnellisuuteen, vaikka asiat ovat hyvin ja olen nykyään turvassa. Tunnen vain esittäväni jotain roolia tässä elämässä, mutta en oikein ole enää minä. Teen asiat, kuten pitää äitinä, vaimona ja työelämässä, ulkoisesti menee siis hyvin. Salaa murehdin ja pelkään kaikkea mahdollista, elämän ilot ja nautinnot valuvat ohi kuin hiekka siivilästä. Tätä tämä kai nyt vain on.
Oletko harkinnut traumaterapiaa?
Kiusaaminen koulussa koko lapsuuteni ajan.
Sen vuoksi menetin luottamukseni ihmisiin, mutta ehkä se onkin hyvä asia, sillä ainakin kukaan ei voi enää pettää minua tässä pahassa maailmassa.
Olen niin täynnä vihaa ja taisteluhenkeä, että minulle ei enää koskaan tapahdu sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi täällä alapeukutetaan toisten kokemuksia?
En tunne kunnolla eläväni. Suoritan elämää. Muut laittavat somet täyteen upeita kuvia elämästään, eivät pelkää tulla esiin, uskaltavat tehdä sen mitä haluavat. Minä en uskalla, en uskalla olla minä, en uskalla elää. Seuraan verhon takaa toisten elämiä. Näin se minun elämäni menee kai loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isää ja lapsia henkisesti pahoinpitelevä epävakaa äiti, joka saattoi naksahtaa milloin tahansa ja alkaa huutaa ja rikkoa paikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Ensin avioero yllättäen. Puoliso lähti pienten lastemme kanssa toisen pettäjän mukaan. Sitten kun hän esti tapaamasta lapsiani kahdeksan vuoden ajan. Nyt on asiat ja suhteet lapsiini kunnossa enkä ole katkera exälle, hän on vain sairas.
Miten tuo oli käytännössä mahdollista 8 vuoden ajan? 8kk onnistuu, mutta kyllä lastenvalvojan pitäisi tuossa ajassa herätä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä, jonka mielestä olisi ollut parempi, ettei minua olisi koskaan ollut olemassakaan, ja se, ettei kukaan nähnyt tai piitannut tuon vaikutuksesta minuun eikä auttanut selvittämään tilannetta. Pilasi koko elämän, kokea olevansa arvotontakin alhaisempi, virhe.
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä alapeukutetaan toisten kokemuksia?
Joku traumatisoitunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässäkin keskustelussa huomaa miten joillain on parempi resilienssi
Ensimmäisenä kieroutunut, henkisesti sairas lapsuudenperhe. Lisäksi sisaren suosiminen ja kaikkien mun tekemisten ja onnistumisten ja ihan kaiken muhun liittyvän vähättely ja kiusaaminen etenkin isän taholta. Noi on pahimmat, koska vaikuttavat niin laajasti edelleen.
Hankin silti hyvän koulutuksen ja hetken tuntui että ikään kuin onnistuin näyttämään että hähhähhää pärjään silti.
Mut nykyään oon ymmärtänyt ettei se ratkaissutkaan ongelmaa, tuntuu että mä oon ikuisesti ulkopuolinen koska en oo osa kivaa perhettä tai sukua, ja kaikista pahinta on kun näen vierestä ihan päinvastaista esimerkkiä ja tiedän että mä en voi sellaista saada, en vaikka miten yrittäisin, vaikka tekisin mitä.
Katkeruus nousee pintaan ja tuntuu etten vaan kestä enää tätä pskaa ja oon oikeastaan ihan ***** vihainen ja surullinen.
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin keskustelussa huomaa miten joillain on parempi resilienssi
Ja kyky selvitä vastoinkäymisistä
No, enpä noista alkaisi tänne kirjoittelemaan.
Vierailija kirjoitti:
En tunne kunnolla eläväni. Suoritan elämää. Muut laittavat somet täyteen upeita kuvia elämästään, eivät pelkää tulla esiin, uskaltavat tehdä sen mitä haluavat. Minä en uskalla, en uskalla olla minä, en uskalla elää. Seuraan verhon takaa toisten elämiä. Näin se minun elämäni menee kai loppuun asti.
Mistä tiedät, ettei ne toisetkin vaan suorita siellä somessa. Some on juurikin suorituspaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin keskustelussa huomaa miten joillain on parempi resilienssi
Ja kyky selvitä vastoinkäymisistä
Toiset saa enemmän tukea kuin toiset. Siitä johtuu.
Tahaton lapsettomuus.