Mikä on elämäsi trauma tai tragedia?

Hyväksikäyttö kun olin nukahtanut ja siitä seuranneet fyysiset ja henkiset ongelmat. 

Tahaton lapsettomuus. 

Ensin avioero yllättäen. Puoliso lähti pienten lastemme kanssa toisen pettäjän mukaan. Sitten kun hän esti tapaamasta lapsiani kahdeksan vuoden ajan. Nyt on asiat ja suhteet lapsiini kunnossa enkä ole katkera exälle, hän on vain sairas.

Lapsuuden stressi, koska vanhemmilla oli isot traumat lapsuudestaan sota-aikana. Mitään erityisopetusta tai tukea ei ollut koulussa. Lukion jälkeen ei mennyt hyvin. Sitten tuli 90-luvun lama. Selviydyin jotenkuten tekemällä täydellisen elämänmuutoksen. 

Vierailija kirjoitti:

Väkivaltaisen parisuhteen jäljiltä en ole ollut enää entiselläni. Lapsuus oli kurjahko myös, alkkisvanhemmasta huolehtiminen lankesi vastuulleni jo alakouluikäisenä. Silti pahinta oli tuo parisuhde, jossa sain nyrkistä, luitani murtui ja henkinen piina oli päivittäistä. Olisin todennäköisesti menehtynyt, jos en olisi lopulta onnistunut lähtemään. Vaikka kohtasin myöhemmin nykyisen hyvän puolisoni ja saimme ihanat lapset, minussa meni tuolloin jotain peruuttamattomasti rikki. En esimerkiksi ole sen jälkeen kyennyt onnellisuuteen, vaikka asiat ovat hyvin ja olen nykyään turvassa. Tunnen vain esittäväni jotain roolia tässä elämässä, mutta en oikein ole enää minä. Teen asiat, kuten pitää äitinä, vaimona ja työelämässä, ulkoisesti menee siis hyvin. Salaa murehdin ja pelkään kaikkea mahdollista, elämän ilot ja nautinnot valuvat ohi kuin hiekka siivilästä. Tätä tämä kai nyt vain on. 

Ei tuo ole peruuttamaton tila mutta päästäksesi eteenpäin sinun pitäisi työstää kokemaasi vaikka kirjoittamalla. Elämään kuuluu ilo ja suru joten et saa vain pelkästään iloa ja nautintoa jos haluat olla elävä aito persoona. Nautiskeluun pakenijoita on tässä ajassa paljon ja moni heistä hyväksikäyttäjä helposti sitä edes tajuamattaan. Näitä tarkoitin vain hyvää- tyyppejä. Jos sinulla on hyvä parisuhde niin olet onnekas jo siinä. Siis jos pystyt puhumaan kumppanillesi ja hän kuuntelee. Monihan ei oikeasti pysty tähän kuin pinnallisesti, valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheisten menettäminen Kaakkois-Aasian tsunamissa.

No pakkoko sinne oli mennä. Tämä tsunami on yksi turhimpia valitusten aiheita ikinä. Synnytään kultalusikka suussa ja lennellään köyhiin maihin viettämään ökylomia. Sitten itketään kun joku riski kerrankin realisoituu. Olisitte lukeneet säätiedotuksia tai ihan vaan pysyneet Suomessa. Turhaa saastuttamista ja ympäristötuhoa tuokin reissu. Sait sillä kerralla sitten opetuksen.

 

Peräkammarin Penojen tai Lissujen kannattaa viettää elämänsä vaan siellä mummonsa tai äitinsä helmoissa ettei vaan satu mitään. En ole kaukoidässä käynyt mutta sanovat että maanjäristyksiä on vaikea ennakoida edes muutamaa päivää aiemmin. Sehän tsunamin aiheutti. Jopa eläimet tunsivat ja aistivat maan oudon värinän vain muutamaa tuntia ennen tsunamia ja pakenivat. Juu, pysy sisätiloissa, voit vaikka liukastua postilaatikolla käydessäsi. Äityli hakee postit.

Itsehän en tosiaan oikeastaan edes huomannut mitään maanjäristystä silloin aamulla, meidän hotelli oli meren rannalla, mutta siinä lähellä kulki katuja mitä pitkin ajoi toisinaan isoja autoja, mikä jo itsessään saattoi kuulostaa maanjäristykseltä. Eikä se aaltokaan näyttänyt aluksi mitenkään vaaralliselta, rannalta katsoen oli mahdotonta hahmottaa merellä sitä veden määrää ja aallon todellista voimaa.

Vierailija kirjoitti:

Väkivaltaisen parisuhteen jäljiltä en ole ollut enää entiselläni. Lapsuus oli kurjahko myös, alkkisvanhemmasta huolehtiminen lankesi vastuulleni jo alakouluikäisenä. Silti pahinta oli tuo parisuhde, jossa sain nyrkistä, luitani murtui ja henkinen piina oli päivittäistä. Olisin todennäköisesti menehtynyt, jos en olisi lopulta onnistunut lähtemään. Vaikka kohtasin myöhemmin nykyisen hyvän puolisoni ja saimme ihanat lapset, minussa meni tuolloin jotain peruuttamattomasti rikki. En esimerkiksi ole sen jälkeen kyennyt onnellisuuteen, vaikka asiat ovat hyvin ja olen nykyään turvassa. Tunnen vain esittäväni jotain roolia tässä elämässä, mutta en oikein ole enää minä. Teen asiat, kuten pitää äitinä, vaimona ja työelämässä, ulkoisesti menee siis hyvin. Salaa murehdin ja pelkään kaikkea mahdollista, elämän ilot ja nautinnot valuvat ohi kuin hiekka siivilästä. Tätä tämä kai nyt vain on. 

Oletko harkinnut traumaterapiaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muslimien ja nee... mustien seksuaalinen ahdistelu.

N31

Ellei provo, Miksi olet lähelläkään?

 

Nykyisin on aika vaikea vältellä kun niitä piruja on niin paljon kaikialla.

 

Kiusaaminen koulussa koko lapsuuteni ajan.
Sen vuoksi menetin luottamukseni ihmisiin, mutta ehkä se onkin hyvä asia, sillä ainakin kukaan ei voi enää pettää minua tässä pahassa maailmassa.
Olen niin täynnä vihaa ja taisteluhenkeä, että minulle ei enää koskaan tapahdu sellaista.

Miksi täällä alapeukutetaan toisten kokemuksia?

En tunne kunnolla eläväni. Suoritan elämää. Muut laittavat somet täyteen upeita kuvia elämästään, eivät pelkää tulla esiin, uskaltavat tehdä sen mitä haluavat. Minä en uskalla, en uskalla olla minä, en uskalla elää. Seuraan verhon takaa toisten elämiä. Näin se minun elämäni menee kai loppuun asti.

Isää ja lapsia henkisesti pahoinpitelevä epävakaa äiti, joka saattoi naksahtaa milloin tahansa ja alkaa huutaa ja rikkoa paikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Ensin avioero yllättäen. Puoliso lähti pienten lastemme kanssa toisen pettäjän mukaan. Sitten kun hän esti tapaamasta lapsiani kahdeksan vuoden ajan. Nyt on asiat ja suhteet lapsiini kunnossa enkä ole katkera exälle, hän on vain sairas.

Miten tuo oli käytännössä mahdollista 8 vuoden ajan? 8kk onnistuu, mutta kyllä lastenvalvojan pitäisi tuossa ajassa herätä

Isä, jonka mielestä olisi ollut parempi, ettei minua olisi koskaan ollut olemassakaan, ja se, ettei kukaan nähnyt tai piitannut tuon vaikutuksesta minuun eikä auttanut selvittämään tilannetta. Pilasi koko elämän, kokea olevansa arvotontakin alhaisempi, virhe.

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä alapeukutetaan toisten kokemuksia?

Joku traumatisoitunut.