Lue keskustelun säännöt.
Mitä jos en ikinä löydä kumppania?
09.01.2026 |
Missä vaiheessa teille tuli pelko, että mitä jos ette oikeasti löydä ikinä kumppania? Oliko tilanne vuosia sama vai löytyikö se sittenkin? Synttärit lähenee (34) ja nyt iski isoin kriisi etten ehkä ikinä löydä sitä omaa tyyppiä. Lapsia en halua eli siltä kannalta ei ole kiire. Mutta haluaisin löytää sen rakkaan just nyt. 30 vuotta olin onnellisesti ja vapaaehtoisesti sinkku nyt en enää halua. N
Kommentit (111)
ei mt-ongelmaisten kuulukaan löytää kumppania
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ei mt-ongelmaisten kuulukaan löytää kumppania
Toinen mt ongelmainen pariksi paitsi että naiset on hypergisia ja miehen pitää olla mt ongelmaton
Vierailija kirjoitti:
Niin. Entä jos elän koko elämäni yksin?
Olen lähes 50v vanhapoika. Parisuhteita ollut tasan nolla. Nuorempana stressasin kokemattomuutta ja yksinäisyyttä. Nykyään vähemmän.
Olen tajunnut, että elämästä selviää huomattavasti helpommalla, kun elää yksin.
Ei taida pahemmin olla ystäviäkään? Joo, onhan niitä erakkoluonteita. Turha väkisin yrittää sosiaalisia suhteita, jos niistä ei mitään tule.
Itselleni ei moinen sopisi, mutta hyvä että olet löytänyt sinulle sopivan elämäntyylin.
Vierailija kirjoitti:
naiset saavat aina halutessaan jonoittain miehiä.
poikkeuksena mt-ongelmaiset ja nirsot.
Tämä on mahdollista vain jos miehet ovat useammissa jonoissa. Ja tällöin miehet eivät ole juuri tuosta naisesta kiinnostuneita, joten kuka sellaisia miehiä haluaa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi se kumppani on niin tärkeä? Yksinkin voi elää hyvää elämää. Miksi pitäisi löytää joku? Kaikki eivät tarvitse seksiä, joka tuntuu olevan monelle niin tärkeätä.
Ei kaikki tarvitsekaan kumppania. Elämä on omasta mielestäni mukavampaa kun on joku, jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut. Ja kyllä, seksikin on minulle tärkeää. Tiedän, että joskus koittaa päivä, jolloin hakutulokset hiipuvat, mutta ei sen rakkauden tarvitse vanhanakaan kadota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei mt-ongelmaisten kuulukaan löytää kumppania
Toinen mt ongelmainen pariksi paitsi että naiset on hypergisia ja miehen pitää olla mt ongelmaton
Typerin luulo että parisuhde ja rakkaus parantaa masennuksen, tähän vaikuttaa moni uskovan. No, ehkä siinä tapauksessa jos menee jonkun terapeutin tai psykologin kanssa suhteeseen. Mutta en tiedä ketään jonka masennus olisi parantunut sillä vaan pomppivat yleensä lyhyestä suhteesta toiseen kun haluavat kokea sen alun pikaisen ihastumishuuman aina uudelleen jolloin masennus ei vaivaa.
Täällä N37 ikisinkku, en usko enää että löydän ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi se kumppani on niin tärkeä? Yksinkin voi elää hyvää elämää. Miksi pitäisi löytää joku? Kaikki eivät tarvitse seksiä, joka tuntuu olevan monelle niin tärkeätä.
Sä oot aika noviisi jos luulet ihmisten seurustelevan vain seksin takia.
Vierailija kirjoitti:
Täällä N37 ikisinkku, en usko enää että löydän ketään.
Mutta ehkäö minä löydänkin sinut. - Ottaisitko silloin kädestä, jos sen sinulle ojentaisin? - Uskaltaisitko halata julkisella paikalla, vai ottaisitko askeleen taaksepäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ei mt-ongelmaisten kuulukaan löytää kumppania
No riippuu mt-ongelmista. Muistaakseni 70% suomalaisista sairastaa elinaikanaan jonkin mielenterveyden häiriön, masennus ehdottomasti yleisin. Vähemmistössä he, jotka elämästä selviävät ilman kolhuja.
Vakavan masennuksen ja teho-osaston kautta mielisairaalan läpi käyneenä itselläni on oikein hyvä parisuhde, työ ja lapsiakin. Välillä masennus uusiutuu, mutta nykyään tietää enemmän keinoja, millä siitä pääsee yli.
Kyllä, eläisin mieluummin terveenä, mutta aika kolkko tuollainen ajattelutapa, että pitäisi olla täydellinen tai mennä uuniin. Hoidetaanhan rikkinäiset polvet ja tukkeutuneet valtimotkin, miksei myös mielen sairauksia?
Kyllähän rakkauden voi löytää vaikka kuuskymppisenäkin.
Itsekin olen 33v enkä ole ollut parisuhteessa, mutta kyllä mä teininä ja parikymppisenä todellakin haaveilin sellaisesta nuoresta kiihkeästä rakkaudesta jossa on tosi romanttista ja toteutetaan yhdessä kaikki seksifantasiat ja muut elämän unelmat.
Mutta eipä vaan tullut ketään sopivaa poikaa vastaan, ja se mahdollisuus sitten vaan ajan kuluessa meni! Kun 30v tuli täyteen ja nuoruus oli ohi, niin se tavallaan myös vapautti henkisesti tilaa, kun ei ollut enää mitään odotuksia millekään ja kaikki nuoruusfantasiat oli virallisesti taakse jäänyttä elämää. Sen jälkeen olen tehnyt mitä haluan, ei stressiä, ei paineita, ei dramaattisia tunteita, ei turhia itkuja, ei mitään tuollaista. Ulkopuolisuuden tunne ja kaveriporukkapaineetkin jäi sinne parikymppisyyteen. Samoin kaikki juhlapyhien paineet ja aivan kaikki paineet (paitsi lihoa en halua, mutta se on ihan oma juttuni enkä kärsi siitä yhtään).
Nyt olen tutustunut yhteen ikäiseeni sinkkumieheen jonka kanssa on kemiaa ja jonkin verran yhteistä ainakin, mutta en osaa vielä sanoa mitään sen kummempaa. En ylipäätään osaa sanoa kovin nopeasti mitä haluan tai osaa nähdä jotain yhteistä tulevaisuutta, vaikka olisinkin ihastunut. Haluan vain nautiskella siitä hetkestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se kumppani on niin tärkeä? Yksinkin voi elää hyvää elämää. Miksi pitäisi löytää joku? Kaikki eivät tarvitse seksiä, joka tuntuu olevan monelle niin tärkeätä.
Sä oot aika noviisi jos luulet ihmisten seurustelevan vain seksin takia.
Seurusteluaikana seksi on tärkeää, pitkässä parisuhteessa vähemmän.
Olisi hyvä löytää joku. Sitten kun tulee vanhaksi ja jos saa sairaskohtauksen, niin puoliso pystyy hälyttämään ambulanssin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
naiset saavat aina halutessaan jonoittain miehiä.
poikkeuksena mt-ongelmaiset ja nirsot.
Tämä on mahdollista vain jos miehet ovat useammissa jonoissa. Ja tällöin miehet eivät ole juuri tuosta naisesta kiinnostuneita, joten kuka sellaisia miehiä haluaa?
vain harvat jännät miehet kelpaavat naisille. siksi nämä jännät miehet joutuvat tyydyttämään useita naisia
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän rakkauden voi löytää vaikka kuuskymppisenäkin.
Itsekin olen 33v enkä ole ollut parisuhteessa, mutta kyllä mä teininä ja parikymppisenä todellakin haaveilin sellaisesta nuoresta kiihkeästä rakkaudesta jossa on tosi romanttista ja toteutetaan yhdessä kaikki seksifantasiat ja muut elämän unelmat.
Mutta eipä vaan tullut ketään sopivaa poikaa vastaan, ja se mahdollisuus sitten vaan ajan kuluessa meni! Kun 30v tuli täyteen ja nuoruus oli ohi, niin se tavallaan myös vapautti henkisesti tilaa, kun ei ollut enää mitään odotuksia millekään ja kaikki nuoruusfantasiat oli virallisesti taakse jäänyttä elämää. Sen jälkeen olen tehnyt mitä haluan, ei stressiä, ei paineita, ei dramaattisia tunteita, ei turhia itkuja, ei mitään tuollaista. Ulkopuolisuuden tunne ja kaveriporukkapaineetkin jäi sinne parikymppisyyteen. Samoin kaikki juhlapyhien paineet ja aivan kaikki paineet (paitsi lihoa en halua, mutta se on ihan oma juttuni enk
Lisäys: ja siis mä en ole koskaan halunnut ketään, jonka kanssa ei oikeasti natsaa. Eli pitää olla fyysinen ja henkinen kemia sekä arvot kunnossa. Sellainen mitä jotkut voisi sielunkumppaniksikin kutsua, eli paras ystävä ja rakastaja. Eli olen nirso, ja menen mieluummin yksin hautaan kuin alkaisin jonkun paperilla hyvän ja ihan komean kanssa joka himoitsee minua, mutta jota kohtaan minä en tunne oikein mitään ja jonka jutuille nauran tekonaurua.
Eli sillä tavalla sinkkuus ei harmita, vaikka tietysti se on aina kivempaa jos on joku jonka kanssa elämä on parempaa kuin yksin. Parisuhde ei vaan ole itseisarvo.
Vierailija kirjoitti:
Täällä N37 ikisinkku, en usko enää että löydän ketään.
tuolla nirsoilulla on parempi, että otat 30 kissaa
Olin myös melkein 35-vuotiaaksi asti ikisinkku, siitä asti parisuhteessa. Ensimmäiset deitti- ja seksikokemukset sekä rakkaudessa pettymiset vasta yli 30-v.
Kyllähän se turhautti, kun tajusin yhden miehen perään itkiessäni, että nämä ovat tunteita ja kokemuksia, jotka joku toinen on käynyt läpi ja käsitellyt jo teini-ikäisenä.
Nyt jo yli 10 vuotta vakiintuneessa parisuhteessa olevana voin todeta, että sekä parisuhteessa että yksin elämisessä on todella vahvasti omat hyvät puolensa. Kumpikaan ei ole asia, joka yksistään tekisi autuaaksi, vaan ne ovat ihan muut asiat (mm. henkinen kasvu, kyky olla kiitollinen siitä, mitä on jne.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei mt-ongelmaisten kuulukaan löytää kumppania
No riippuu mt-ongelmista. Muistaakseni 70% suomalaisista sairastaa elinaikanaan jonkin mielenterveyden häiriön, masennus ehdottomasti yleisin. Vähemmistössä he, jotka elämästä selviävät ilman kolhuja.
Vakavan masennuksen ja teho-osaston kautta mielisairaalan läpi käyneenä itselläni on oikein hyvä parisuhde, työ ja lapsiakin. Välillä masennus uusiutuu, mutta nykyään tietää enemmän keinoja, millä siitä pääsee yli.
Kyllä, eläisin mieluummin terveenä, mutta aika kolkko tuollainen ajattelutapa, että pitäisi olla täydellinen tai mennä uuniin. Hoidetaanhan rikkinäiset polvet ja tukkeutuneet valtimotkin, miksei myös mielen sairauksia?
sinulla ehkä on hyvä parisuhde, mutta puolisollasi ei varmasti ole, kun se joutuu tyytymään hulluun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se kumppani on niin tärkeä? Yksinkin voi elää hyvää elämää. Miksi pitäisi löytää joku? Kaikki eivät tarvitse seksiä, joka tuntuu olevan monelle niin tärkeätä.
Ei kaikki tarvitsekaan kumppania. Elämä on omasta mielestäni mukavampaa kun on joku, jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut. Ja kyllä, seksikin on minulle tärkeää. Tiedän, että joskus koittaa päivä, jolloin hakutulokset hiipuvat, mutta ei sen rakkauden tarvitse vanhanakaan kadota.
Totta., Mutta ainakin itse läheisyytä ja vastavuorosiesta rakkaudesta ja välittämisestä haaveksivana miehenä koen tarvitsevani, vaikka kokemuksesta tiedän, että toistaiseksi olen pärjännyt ykisnkin, ainakin enimmäkseen ihan hyvin. Uskonb jopa siihen että näin saattaisin olla jollekulle mahd. jopa parempi kumppani kuin silloin, jos näksin ja koksin, että vasta parisuhdekumppanin rinnalla olo antaisi elämelleni merkityksen ja suunnan, jota ilman elämäni olsi korkeintaan puolinaista.
Erakoitakin varmasti on mutta minä en ole yksi heistä. En toisaalta ole eksvertti,, joka tarvitstsi itselleen jatkuvasti ympärilleni yleisön tai rinnalla olijan ja kannustajan. olen melko hyvä monissa asioissa, vaikka pariosuhderintanalla olen ollut aika onneton. Toisaalta en ole ikovin paljon nähnyt vaivaa saati käyttäny aikaani hänet löytääkseni.
Olen kai vähän naivi kun olen ajatellut, että löydän ja kohtaan hänet tai hän minut ja tai löydämme ja kohtaamme kyllä vielä, joskus tosiemme, jos niin on tarkoitettu. - Ellei niin sitten jatkamme tahoillamme sinkkuina. Kullä me kaksi hyvää pärjäämme, vaikka mielellämme Sen tosien hyvän lopulta kohattuamme edetä ja siirtyä sopivalla hetkellä vaiheesseen, jossa me kaksi hyvää olisimme yhdessä paremmat, vaikka edelleen olisimme ihan hyviä yksinkin. Tosita arvostaisi ja kunnioittasi, koska tietäsi, että hänen rinnallaan oleminen ei ole itsestään selvyys ja ksoka hänen vierellään olisi yksinkertaistaen vain luontevaa ja mutkatonta olla, silloinkin kun hänen kanssaan olisi erimieltä.
Miksi se kumppani on niin tärkeä? Yksinkin voi elää hyvää elämää. Miksi pitäisi löytää joku? Kaikki eivät tarvitse seksiä, joka tuntuu olevan monelle niin tärkeätä.