Ihanaa olla uskossa.

Enää vuosiin en ole viitsinyt, minkä ihmeen takia rukoilisin jotain sellaista mihin en usko? Ihan varmasti jos alkaisin nyt rukoilemaan joka ikinen päivä ja juoksemaan seurakunna tilaisuuksissa, olisin pian varma että jumala on olemassa. Mutta olisiko se usko aitoa? Sehän olisi vaan itsesuggestiolla saatu hurmostila. Minun mielestäni jumalan pitäisi laittaa usko minuun, eikä minun laittaa itseeni usko jumalaan.

3

Jos haluat löytää uskon ja Jumalan elämääsi voisit rukoilla sitä Jumalalta. Jumala kyllä kutsuu kaikkia ihmisiä mutta kaikki eivät ota sitä lahjaa vastaan.

Tuntuu niin turvalliselta, kun voin luottaa itseeni. Olen aikuinen, minulla on hyvä itsetunto ja osaan johdattaa itse itseäni. Ketään ei tarvitse enää ylistää.



Tämä on niin mahtava tunne, että toivoisin kaikkien ihmisten eroavan kirkosta ja luottamaan itseensä.

Miksei usko tule ihmisen luo?

Raamatussa sanotaan, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Esimerkiksi Jokelan ja Kauhajoen tapaus osoittaa, että Jumala on täysin sadistinen... Sellaiseen Jumalaan en todellakaan halua uskoa!!

mutta vapaasta valinnastaan ihminen valitsi kuitenkin rikkoa tämän kuvan ja yhteyden luojaansa.



Jumala ei ole sadistinen, vaan syntinen ihminen on. Jumalalla on asiaan ratkaisu, hän kuoli itse ihmisen puolesta syntisten kuoleman, kantaen itse kaiken mahdollisen synnin teloituspaikalle omilla harteillaan.



Mutta kaikille ei tämä ratkaisu kelpaa.

Ihmiselle on annettu oma tahto ja hän voi valita joko sen hyvän tai pahan.

moni vanhemmista laittaisi keittiönpöydän kulmalle omenan ja lähtiesään töihin sanoisi lapsille, että jos tuosta syötte olette tuomittu kadotukseen, tai jotain, mitä siellä raamatussa nyt sitten lukeekaan.



Varsin vastuutonta tuolta kaiken luojalta. Eikö se oikeasti arvannut miten siinä käy, vai onko tämä kaikki vain sadiastista koetta, kuten kommunismi. Miten Jumala lopettaa tämän kokeilun, en halua olla osa tätä kokeilua, joka sisältää niin paljon kärsimystä (on Jokealaa ja Kauhajokea ym.).

kirkko & kaupunki -lehdestä, että jo Luther on sanonut, että jokaisella ihmisellä on oma Jumala. Se Jumala on se, mihin viime kädessä luottaa ja kenen varaan viime kädessä antaa henkensä.

Sinun Jumalasi on sinä itse. Aika pelottavaa... koska niin oli myös P-E:n ja Matti Saarenkin Jumala...

Tuntuu niin turvalliselta, kun voin luottaa itseeni. Olen aikuinen, minulla on hyvä itsetunto ja osaan johdattaa itse itseäni. Ketään ei tarvitse enää ylistää.

Tämä on niin mahtava tunne, että toivoisin kaikkien ihmisten eroavan kirkosta ja luottamaan itseensä.

moni vanhemmista laittaisi keittiönpöydän kulmalle omenan ja lähtiesään töihin sanoisi lapsille, että jos tuosta syötte olette tuomittu kadotukseen, tai jotain, mitä siellä raamatussa nyt sitten lukeekaan.

Varsin vastuutonta tuolta kaiken luojalta. Eikö se oikeasti arvannut miten siinä käy, vai onko tämä kaikki vain sadiastista koetta, kuten kommunismi. Miten Jumala lopettaa tämän kokeilun, en halua olla osa tätä kokeilua, joka sisältää niin paljon kärsimystä (on Jokealaa ja Kauhajokea ym.).

Että ihminen on kirjoittanut ja luonut uskonnot - ihmiseen ei (välttämättä) voi aukottomasti luottaa, hän on erehtyväinen.

Jumala on ihan eri asia, kuin uskonto tai uskonnot yhteensä. Häneen voi uskoa ilman uskontojakin!

Voivatko miljoonat ihmiset maailmassa olla väärässä? Niin paljon on uskontoja ja uskovaisia (eri uskontokunnista ja eri lahkoista), pohjimmiltaan kaikilla on samaa se Jumalan olemassa olon tunne ja kokemus. Miksi emme vain voisi olla iloisia siitä, että niin moni kuitenkin tuntee Jumalan olemassa olon tässä maailmassa? Miksi tartumme kiinni muotoseikkoihin ja yksittäisiin (ihmisen kirjoittamiin!) opetuksiin. Sehän on iloinen asia, että meillä on USKO.

Terveisin; yksi uskossa oleva, joka ei harjoita mitään uskontoa.

Oletteko nöyrtyneet elämän edessä tarpeeksi? Uskon löytämiseksi pitää löytää itsestään uskallus olla ensin heikko. Myöntää ja ymmärtää se tosiasia, ettei yksin itse tiedä kaikkea eikä omaa kaikkia ratkaisuja. Pitää sydämestään pyytää ja haluta apua. Ja sitten vain uskoa.



Monen ateistin ongelma on siinä, että he yrittävät liiaksi järkeistää tätä asiaa - joka ei ole ratkaistavissa järjellä vaan vain ja ainoastaan sydämellä.

Näin se vain on, herran läsnäolo minun ja perheeni arjessa on uskomaton voiman lähde.

Ei tarvitse ihmetellä ja surra, miksi jokin olento laittaa minut kärsimään. Voin sen sijaan todeta, että se on sattumaa, ja jatkaa elämääni.



Lapsena koin suurta ahdistusta, kun vielä uskoin kristittyjen lupauksiin. Todettuani, etteivät ne olleet totta, oloni koheni merkittävästi. Ellei sitä oteta lukuun, että minusta on törkeää valehdella lapsille tuollaisista asioista.