Ennen oli normi kun mentiin naimisiin niin rakennettiin oma talo!
Ja äiti oli lasten kanssa kotona ja mies oli töissä ja hyvin pärjättiin, nykyään kummatkin on töissä eikä ole varaa rakentaa omaa taloa.
Kommentit (62)
No varmaan se oli "normi", niin että kyllä Ap:n väitteessä lienee ainakin jotain totuudentynkää.
Mutta oliko / onko / olisiko nykyäänkään se niin kovin onnellista tai autuaaksitekevää, että on "oma talo", joka ehkä on huonokuntoinen ja/tai pieni ja/tai jossain mälsässä monta kymmentä vuotta sitten autioituneessa kuutostukialueen kunnassa ja/tai esim. velaksi ostettu?
Kuka hullu ihannoi sellaista "normia" että kaikki huolto- ja kunnossapitotyöt joutuu itse tekemään ynnä materiaalit mitä moninaisimmista rakennustarvikeliikkeistä haalimaan, ja ettei mikään tule valmiina eteen, ja että kaikki on aivan perhanan uuvuttavaa ja väsyttävää?
Toki, se pelkkä omakotitalossa asuminen voisi ehkä ollakin ihan mukavaa - en sitä kiellä - kunhan siellä olisi toimiva, luotettava ja tehokas lämmitys (siis muu kuin puu-), ja jos joku toinen kävisi tekemässä kaikki omakotitaloon väistämättä kuuluvat työt, niin että itse saisin vain koisailla sohvalla ja ehkä särpiä vähän netistä tilaamaani tai itse Saksasta noutamaani hanaviiniä; ja tietenkin, jos olisi se vaimo (mukava ja hempeä, ei mikään kauhea ripustautuva, läheisriippuva ja määräilevä ämmänrämä), jonka kanssa voisi koisailla ja särpiä.
Pöljä ihminen on sellainen joka (turhaa ja helposti vältettävää) työtä ja vaivannäköä rakastaa; taloudelliset realiteetit ovat asia erikseen ja ne saattavat rajoittaa mukavan elämän ja asumisen tavoittelua.
Jamppa Perussälli
(Motto 1: Easy Living
motto 2: Elämä se on kuin silkkiä vaan)
Vanhempani opettajia ja minä synnyin 1968 niin asuttiin yksiössä ja kun veli synt. 1971 muuuutettiin n. 502 kaksioon ja joskus v. 83 krs-talo kolmioon ja me lapset saatiin omat huoneet ja vanhemmat nukkuivat oh.
Me tehtiin näin 1997. Asutaan yhä samassa talossa. Ei hienoja autoja, matkustelua vaan elämää tulojen mukaan. Ihan ollaan tyytyväisiä ja lainat maksettu jo nelikymppisinä.
No ei ollut. Esimerkiksi 70-luvulla talo rakennettiin usein siinä vaiheessa, kun lapset olivat jo koulussa. Siihen asti asuttiin vuokralla tai isovanhempien omistamassa talossa. Tai sitten ostettiin ensin pieni asunto ja isonnettiin vähän kerrallaan.
Aika moni perhe tulisi toimeen (ei kaikki tietenkään) sillä yhden ihmisen palkalla, mutta kun harva haluaa tinkiä elintasostaan sen verran. Jos ihminen haluaa omistaa suunnilleen sen mitä keskimääräinen ihminen omisti 70-luvulla, syödä samaa ruokaa, harrastaa samanlaisia asioita jne. niin aika monelta onnistuu. Silloin ei nelihenkisen perheen jokainen jäsen tarvinnut Ericsonin uutta lankapuhelinta joka kolmas vuosi ja sitä rataa.
Ennenvanhaan osattiin käsillä tehdä muutakin kuin runkata puhelinta.
M59
Mun vanhemmat ostivat ensin isän ja äidin yhteisillä perintörahoilla talon, jossa oli yksi huone ja iso tupa, 15 km päästä lähimmästä kirkonkylästä, velkaa piti kyllä ottaa. Siinä asui vanhin veljeni, vanhempani ja isän äiti. Sitten äiti joutui ottamaan huolekseen peräkammarin pojan isoenonsa, joka ei enää pärjännyt ja muut sukulaiset, eivät suostuneet, mummo siksi kun oli työssä käyvä ja muut olivat miehiä. Äiti oli kotiäiti. Kun äiti odotti toista lasta, isä ja äiti ostivat kirkonkylältä rintamamiestalon, alakerrassa kaksi huonetta ja keittiö ja yläkerrassa yksi huone. Myöhemmin tehtiin lapsille yksi huone lisää remontin yhteydessä yläkertaan. Vesi tuli pumppaamalla kaivosta ja lämmin vesi lämmitettiin muuripadassa. Muistan vielä tämän. Olen lapsista kolmas ja olin n. 10-vuotias kun saatiin sisävessa. Sähköt oli alusta asti.
Ennen ei tarvinnut jokaiselle perheenjäsenelle olla omaa puhelinta eikä tarvinnut syödä pizzoja yms. Kun tällaisiin ei mennyt rahaa, oli varaa ostaa se rintamamiestalo tai rakentaa lainarahalla 100-120 neliön talo, kun oli ensin säästetty vuosia tai myyty se ensiyksiö tai -kaksio.
Vuokralla asuminen on monessa suhteessa järkevää. Vain yhtenä esimerkkinä epävakaa taloustilanne, monia muitakin syitä on. Vuokralla-aumista ja omistusasumisen ei voi kilpailuttaa. Molemmat hyviä ratkaisuja. Vuokra-asuminen ei sido kun elämäntilanteen voi muuttua esim. ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli myös normaalia oppia kirjoittamaan fiksusti ja oikeakielisesti.
Mee ope jo pitkille kesälomille
Mun äiti oli 60-luvulla opettaja ja isä putkimies. Ja asuttiin kaupungin vuokrarivitalossa koko mun lapsuus. Omakotitaloon mun vanhemmat muutti vasta eläkkeellä, kun äiti peri äitinsä. Joka muuten oli torikauppias.
Yksi nykyisistä silmäätekevistä tunnetuista on minulle lähisukua. Hän asui koko lapsuutensa 3h+k kerrostalossa. Kävin siellä muutaman kerran lapsena kylässä, aika pitkä välimatka ja he tulivat mieluummin meille maaseudulle kuin toisinpäin. Molemmat vanhemmat töissä. En anna tarkempia tietoja ettei tunnisteta, mutta hän voi sen ehkä joskus itse julkisuudessa kertoa.
Ennen ei talossa ollut tekniikkaa, joka pitää uusia 15 vuoden välein, ilmanvaihto oli painovoimaista. Ennen lattiat oli lautaa tai korkkimattoa, nyt pitää olla muovilankkua tai parkettia. Ennen talossa oli 1 wc, nyt pitäisi olla samam määrä kuin on makuuhuoneita. Ennen talossa ei ollut saunaa asuintilojen kanssa saman katon alla. Ennen ikkunat ei olleet kolminkertaisia. Ennen rakentaminen oli paljon halvempaa kuin nyt eikä ollut määräyksiä vastaavasta suunnittelijasta, vastaavasta mestarista, vastaavasta LVI-suunnittelijasta, vastaavasta hankinta-asiantuntijasta jne.
Aloittaja tuntuu olevan aika yksinkertainen ihminen.
Onneksi ei ole enää ap:n aloituksessa mainittuja pakkonormeja. Minulle olisi painajaisista pahin rakentaa talo, jäädä pois töistä ja kasvattaa kotona lapsia. Olisin ollut todella onneton tuollaisessa elämässä.
Näin oli meillä 70 luvulla. Isä rakensi itse talon ja sukulaiset olivat talkoolla.. äiti oli kotona ja kasvatti 3 lasta.. oli meillä myös varaa ostaa videot ja asuntovaunu 80 luvulla vaikka isä oli yksin töissä...AP on ihan oikeassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sillon ennen palkat vastasi hintatasoa. Nyt on vain hinnat nousseet, palkat ei.
Älä jaksa. Suomalaiset ovat rikkaampia kuin milloinkaan ennen. Rahaa meillä kyllä on, mutta emme huomaa sitä enää. Jos suomalaisella kotitaloudella oli 1970-luvulla käytettävissään 50 rahaa, sillä on nyt yli 130, kun summat esitetään vertailukelpoisesti. Raha on muuntunut matkoiksi, harrastuksiksi, tavaraksi, yms. Kodit ja kaapit ovat täynnä, eikä kukaan voivottele ainakaan roinan puutetta.
Joo, elintaso nousi 2000-luvulle saakka. Palkkakehitys taas jäi vuoden 2008 taantumaan. Oma ostovoima oli 2006 parempi kuin nyt 2026.
Mutta hieno homma jos ei hintojen nousu sun taloudessa näy.
Ukki ja mummo rakensivat talon mummon isältä saaduilla myötäjäisillä. Ukki oli tyhjätasku metsuri nuorempana, mutta myöhemmin tienasi ihan mukavasti mehtäkaupoilla.
Isä ja äiti rakensivat yhteisellä pankkilainalla, mutta isän palkkarahat menivät pääosin viinaan.
Me otettiin vaimon kanssa yhteinen laina, jota maksetaan puoliksi pois.
Silloin 1600 luvulla kun ei ollut kerrostaloja oli ainoa mahdollisuus rakentaa omakotitalo.
Ennen oli harvinaista, että ensimmäinen asunto oli omakotitalo. Asuntolainaa sai enintään 10 vuodeksi, joten hyvin harvalla oli mahdollisuus ostaa omakotitalo ensimmäiseksi asunnoksi. Normaalimpaa oli ostaa ensin yksiö tai kaksio. Kun se oli maksettu oli mahdollista hankkia isompi asunto. Jos lapsia ehti tulla ennen oman asunnon hankintaa, niin vuokra-asuminen oli todennäköisin vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vuokralla asuminen on monessa suhteessa järkevää. Vain yhtenä esimerkkinä epävakaa taloustilanne, monia muitakin syitä on. Vuokralla-aumista ja omistusasumisen ei voi kilpailuttaa. Molemmat hyviä ratkaisuja. Vuokra-asuminen ei sido kun elämäntilanteen voi muuttua esim. ero.
Totta, vuokrasuhteinen asuminen ei vedä taloutta tiukoille. Säästyy jatkuvilta korjauskuluilta ja lumitöiltä. Helpompaa asumista. Mahdollistaa myös työn perässä muuton eri paikkakunnille.
Suomessa vuosina 1975..2005