Mitä pitää tehdä kun autisti lapsi saa raivarit kaikissa siirtymätilanteissa?

Miten kuvakortti siirtymätilanteessa pahentaa raivoa? Eli tässä yhteydessä on tarkoitus käyttää isoa kuvakorttia, jossa nykyinen tekeminen, nuoli merkkiä ja iso kuvakorttia jossa on se tuleva tekeminen. Raivostuuko lapsi nähdessään kortit? Vai siinä vaiheessa kun muu tekeminen päättyy? Vai kun uusi tekeminen alkaa? Tähän voi ottaa lisäksi timerin, joka antaa ilmoituksen esim. kahden minuutin päästä vaihtuvasta tekemisestä.

Nepsylapselle, jota tässä ilmeisesti tarkoitat ei voi olla joka päivä kalenterissa tekemistä, ei edes joka toinen päivä eli kalenteri kannattaa siivota. Koulussa käyvä neosy ei väktyämättä siedä arkimenoja lainkaan.

Autismi ja lapsuusiän autismi on kaksi eri asiaa. Autismi on paljon haastavampi tila ja sitä diagnoosia ei lapsille edes anneta.

Jollei kyseessä ole vaikeasti autistinen, kehitysvammaisen tasolla oleva lapsi niin kiukuttelu johtuu tasan siitä että lapsi saa sillä tahtonsa läpi. Jos lapsi joutuisi pelkäämään jotain oikeita seurauksia, käyttäytyminen olisi erilaista.

Täällä jotkut inisevät miten rajoilla ja kurilla lapsi kasvaa syömishäiriöiseksi masentuneeksi viiltelijäksi. Mutta ihan yhtä hyvin näin voi käydä liian lepsusti kasvatetuille joilla ei ole elämässään ollut yhtään vastoinkäymistä.

Ei kun vaan laitokseen asumaan.

Ei tähän aina ole ns. oikeaa vastausta. Minulle syntyi tuollainen lapsi, eikä kukaan osannut häntä käsitellä. Käytiin perheneuvolat ym., kukaan ei osannut auttaa eteenpäin, ja myönsivätkin sen ääneen. 

Laitokseen lähti sen jälkeen, kun vaaransi itsensä ties monettako kertaa ja nyt oli oikeasti lähellä hengenlähtö. En edes tajunnut, miten uupunut olin: 24/7 valmiudessa raivareita saavan lapsen takia, jota piti koko ajan pitää kädestä ulkona ja nukkua toinen silmä auki, koska sama lapsi ei nukkunut juuri lainkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä yksi tapausesimerkki: Mun siskolla on tällainen "erityislapsi", jolle siirtymät paikasta toiseen (+kaikki muukin) on äärimmäisen hankalia. Kävi terapiassa, ym. 

 

No sisko sitten joutui sairaalaan ja me sukulaiset tulimme apuun lapsen hoidossa. Yleensä lapsen isovanhemmat, mutta minäkin paikkailin tarvittaessa. Ohjeeksi sain, että kaikki pitää sanoittaa tai varoittaa etukäteen. Oli  terapiassa laadittu oikein toimintakaaviotkin. Sitten nämä kuvakortit, vaikka lapsi oli jo 9 v!

 

Ensimmäisillä kerroilla lapsi temppuilikin pahasti kaikessa, myös esim. kouluun mentäessä. Mutta kun johdonmukaisesti vain käskin mitä tehdään, enkä pelästänyt sitä, kun lapselle tuli paha mieli. Muut olivat kohdelleet lapsen riehumista kuin jonkun taudin oireena, mutta minä suhtauduin siihen, että lapsi vain käyttäytyi huonosti. En lähtenyt mukaan lapsen niskurointiin tai alkanut tanssimaan hänen ehdoillaan. Tämä vallan s

En tiedä mikä olet ammatiltasi, mutta moni autistilapsi hyötyisi jos heillä olisi sinunlainen aikuinen elämässään. Osaat vedellä oikeista naruista, moni aikuinen päätyy vain olemaan solmussa niiden narujen kanssa.

Ketjun ap, minullekin tuli voimakkaasti PDA mieleen kun kuvakortit eivät toimi. Meillekin niitä tuputettiin, mutta hidastivat vain entisestään siirtymätilanteita. Samoin kyllä tuosta lainaamani tekstin lapsesta, muut vaativat lasta olemaan joko diktaattori tai marionettinukke kun taas lainaamani teki selväksi että lapsi on ihan yhtä kykenevä kuin hän aikuinen, kohtelee vertaisenaan., ei pelännyt eikä yrittänyt asettua auktoriteetiksi.

Tuli vain mieleen, että ajatelkaapa varhaiskasvatusta ja lapsiryhmää jossa n.20 lasta ikähaitarilla 3-6v ja vastaavanlaisia lapsia saattaa olla 2-4kpl. Plus ne 16-18 muuta lasta joista joillakin jotain muuta haastetta kasvussaan ja kehityksessään, esim.titaalista impulssikontrollin puutetta ja aggressiivisuutta.

Ja kasvattajia on 3kpl, muutaman tunnin päivässä, muulloin 2 kasvattajaa, ja päivittäin on myös 1 kasvattaja yksin. 

Tuli vain mieleen🤔😫

Täss ihan step by step ohjeet nepsylapselle.

Aamu: hampaiden pesu sängyssä. Lapsi herätelläään hammaspesulla. Huom! Nepsyjen hampaidenpesu kannattaa muutenkin suorittaa vanhempien toimesta yläkouluun asti. Pesevät hampaat huolimattomasti helposti. Aamiainen: kuvakorteillä näytetään kaksi aamupalavaihtoehtoa jotka keskenään samanarvoisia esim. Aamupuuro marjoilla tai aamupuuro voisilmällä. Koulureppu pakattu edellisenä päivänä kun läksyt on tehty, joten siitä ei tarvitse aamulla murehtia. Vaatepukemusohje sama, jota on käytetty jo päiväkodissa- se kannattaa olla kuvina eteisessä kuten oli päikyssä. Lapselle voi myös sanoa, jos hankaluuksia pukemisessa, että sinähän osasit tämän jo päikyssä. Ovesta ulos ja kouluun on se siten koulutaksi tai muu tapa.

Kun lapsi tulee koulusta tulee päivän haastavin osuus eli läksyt. Läksyjen määrästä voi sopia opettajan kanssa. Arkisin ei puhelinta tai tablettiaikaa vaan ulkoilemaan, joko ennen tai jälkeen ruokailun. Sitten perheaikaa ja siirtymärutiinit nukkumaan menoon ajoissa. Nepsy tarvitsee paljon unta ja nukkumaanmenorutiinit voi aloittaa 19.30.jotta nukkumassa ollaan klo 20 jälkeen. Väsymys aiheuttaa nepsyllä ärtyneisyytttä. Esim. meillä teininepsy saa viikonloppuna välillä välillä esim. puoleen yöhön, ja tiedän etukäteen, että seuraavana päivänä kiukutellaan pienistä. Arkisin hän menee vapaaehtoisesti nukkumaan 21.30, ikä 15 v. Lapsena unen kanssa oli melkoista säätämistä, nukkumaan mentiin yl. 20.30. Hän nukahti autoon vielä 10 vuotiaana jo vartin automatkalla. Illalla, jos nukkumaan meno viivästyi hän aloitti kahden tunnin shown ja kukaan ei voinut nukkua. Nepsy vaatii unta tavallista lasta enemmän ja tavallistakin tylsemmän arjen.

Meillä ei perceilyä katsota nepsyltäkään. Jo lapsesta asti odotetaan kyllä käyttäytymistä, kuten ei nepsyltä. Minusta oireet on helpottaneet paljon, kun on selkeät rajat. Esim ruokapöytään ei saa tulla raivoten. Kaikilla on ruokarauha. Jos tulee raivoamaan pöytään, poistetaan pöydästä. Jos alkaa raivota pöydässä, ruokailu päättyy tai keskeytetään. Kun on rauhoittunut,  ruokailu jatkuu. Kun lapsi huomasi, että huonoa käytöstä pöydässä ei katsota, niin loppui pöytäraivoaminen. Pukeminen on vaikeampaa, .mutta siinä ennemmin tilanne pidetään reippaana ja nopeana, koska mikään määrä ennakointia ja vatulointia ei meillä riittäisi, jos tyttö saisi päättää, kuinka paljon käytetään aikaa pukemiseen. Ennakointi ei auta, mutta kyllä sanotaan että tänään mennään aamupalan jälkeen puistoon tms. Jos lapsi tarvitsee apua pukemisessa, pitää pyytää sievästi apua, niin kuin muillakin. Ravoamisella ei saa apua jne. Lapsi ei kerta kaikkiaan kiukuttelulla saa mitään läpi. Niin ja itse pitää suhtautua raivon hetkellä toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Ihan turha raivon hetkellä yrittää sössöttää että mikä ärsyttää, koska se ärsyttää lasta vielä enemmän. Rauhallisella hetkellä jutellaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten kuvakortti siirtymätilanteessa pahentaa raivoa? Eli tässä yhteydessä on tarkoitus käyttää isoa kuvakorttia, jossa nykyinen tekeminen, nuoli merkkiä ja iso kuvakorttia jossa on se tuleva tekeminen. Raivostuuko lapsi nähdessään kortit? Vai siinä vaiheessa kun muu tekeminen päättyy? Vai kun uusi tekeminen alkaa? Tähän voi ottaa lisäksi timerin, joka antaa ilmoituksen esim. kahden minuutin päästä vaihtuvasta tekemisestä.

Nepsylapselle, jota tässä ilmeisesti tarkoitat ei voi olla joka päivä kalenterissa tekemistä, ei edes joka toinen päivä eli kalenteri kannattaa siivota. Koulussa käyvä neosy ei väktyämättä siedä arkimenoja lainkaan.

Autismi ja lapsuusiän autismi on kaksi eri asiaa. Autismi on paljon haastavampi tila ja sitä diagnoosia ei lapsille edes anneta.

 

Lapsuusiässä ilmenevä on autismia. Autismin kirjo termiä nykyään käytetään ja sen alla on kaikenlainen autismi. 

Kyllä näiden asioiden kanssa jää aika yksin ja arki tyhjentää pajatson. 

Vierailija kirjoitti:

Ei tähän aina ole ns. oikeaa vastausta. Minulle syntyi tuollainen lapsi, eikä kukaan osannut häntä käsitellä. Käytiin perheneuvolat ym., kukaan ei osannut auttaa eteenpäin, ja myönsivätkin sen ääneen. 

 

Laitokseen lähti sen jälkeen, kun vaaransi itsensä ties monettako kertaa ja nyt oli oikeasti lähellä hengenlähtö. En edes tajunnut, miten uupunut olin: 24/7 valmiudessa raivareita saavan lapsen takia, jota piti koko ajan pitää kädestä ulkona ja nukkua toinen silmä auki, koska sama lapsi ei nukkunut juuri lainkaan. 

Vaaransi? Miksi et ollut vahtimassa?

Rauhoittava piikki pyllyyn ja lepositeisiin rauhoittumaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä näiden asioiden kanssa jää aika yksin ja arki tyhjentää pajatson. 

Näin on. Reilu puolet näiden lasten vanhemmista eroaa, kun muu elämä kuihtuu pois. 

Itselleni tuli järkytyksenä, miten paljon julkinen hoitotaho vaatii koko perheeltä. Esim. kuuden viikon sairaalajakso, jonka aikana ei olisi saanut edes töissä käydä, nähtiin "normaaliksi". Siinä oli tarkoitus pistää perheen vuorovaikutus ym. luupin alle. Tämä siis sen jälkeen, kun lapsi oli jo saanut neurologilta diagnoosit...ei se autismi poistu sillä, että mikromanageroidaan vanhempien reaktioita. 

Tosi vähän saatiin mitään konkreettista apua, joka johti toistuviin sairaslomiin, ja lopulta toisen vanhemman pysyvään kotiinjäämiseen. Jatkuvasti oli milloin mitäkin palaveria hoitotahon kanssa, mutta ne eivät johtaneet mihinkään. Saatettiin juuri ennen tämmöisen monitahoisen palaverin alkamista puhua päiväkodin työntekijän kanssa, miten hän aikoo ottaa puheeksi tietyt ongelmat- ja sitten sama ihminen istui lähes tuppisuuna koko kokouksen ajan. Tuntui, että tuhlattiin vaan kaikkien aikaa eikä matkustamisetkaan olleet ihan lyhyitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tähän aina ole ns. oikeaa vastausta. Minulle syntyi tuollainen lapsi, eikä kukaan osannut häntä käsitellä. Käytiin perheneuvolat ym., kukaan ei osannut auttaa eteenpäin, ja myönsivätkin sen ääneen. 

 

Laitokseen lähti sen jälkeen, kun vaaransi itsensä ties monettako kertaa ja nyt oli oikeasti lähellä hengenlähtö. En edes tajunnut, miten uupunut olin: 24/7 valmiudessa raivareita saavan lapsen takia, jota piti koko ajan pitää kädestä ulkona ja nukkua toinen silmä auki, koska sama lapsi ei nukkunut juuri lainkaan. 

Vaaransi? Miksi et ollut vahtimassa?

Minä olin vahtimassa. Pidin kädestä kiinni tiukasti, kuten aina ennenkin. Lapsi onnistui jotenkin kiskaisemaan itsensä irti. 

Jos nyt ajatellaan että kävimme joka päivä ulkona vähintään kerran, vuosien ajan, ja näitä karkaamisia tapahtui alle viisi, mielestäni olin kyllä hyvinkin hereillä. 

Kuule mitä jos revit hänet vaan kädestä liikkeelle?? Ootko miettinyt??

Ei ku lisää vaa lässytystä ja napsytätejä

Kuuluu asiaan. Mä oon karsinut menot vain pakollisiin. Koulussa on ihan riittävästi näille lapsille suoritettavaa. Meillä ei ole ohjattuja harrastuksia lainkaan. Terapiassa käy kerran viikossa. Koulun jälkeen syödään ja levätään, tehdään läksyt jos niitä on tullut. Illalla käydään ulkoilemassa vähän, pukeminen kestää aina kauan ja en kiirehdi, aamulla joutuu kiirehtimään kun pitää ehtiä kouluun. Lapsi haluaa yleensä viedä jonkin lelun ulos mukaan ja saa niin tietysti tehdä. Kaupassa pyrin käymään yksin. Tehdään paljon niitä asioita mistä lapsi pitää, meillä ne ovat vaihdelleet vähän iän mukaan dinosaurus leikit ovat nykyää vaihtuneet minecraft peliin ja piirtämiseen.  Vieraita kutsun mieluiten meille, kun lapsen kanssa on vaikea kyläillä. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei perceilyä katsota nepsyltäkään. Jo lapsesta asti odotetaan kyllä käyttäytymistä, kuten ei nepsyltä. Minusta oireet on helpottaneet paljon, kun on selkeät rajat. Esim ruokapöytään ei saa tulla raivoten. Kaikilla on ruokarauha. Jos tulee raivoamaan pöytään, poistetaan pöydästä. Jos alkaa raivota pöydässä, ruokailu päättyy tai keskeytetään. Kun on rauhoittunut,  ruokailu jatkuu. Kun lapsi huomasi, että huonoa käytöstä pöydässä ei katsota, niin loppui pöytäraivoaminen. Pukeminen on vaikeampaa, .mutta siinä ennemmin tilanne pidetään reippaana ja nopeana, koska mikään määrä ennakointia ja vatulointia ei meillä riittäisi, jos tyttö saisi päättää, kuinka paljon käytetään aikaa pukemiseen. Ennakointi ei auta, mutta kyllä sanotaan että tänään mennään aamupalan jälkeen puistoon tms. Jos lapsi tarvitsee apua pukemisessa, pitää pyytää sievästi apua, niin kuin muillakin. Ravoamisella ei saa apua jne. Lapsi ei kerta

Tässä on ihan loistavat ohjeet, joita kannattaa hyödyntää ihan jokaisen lapsen kanssa. 

Olen ollut laitoksessa töissä ja siellä oli tällainen autisti-vanhus. Siinä laitoksessa oli keskivaikeasti kehitysvammaisia. Tää mölisi käytävillä, särki radionsa vähän väliä ja paiskoi komeronsa ovea. Liekkö sunkin lapsen kohtalo? 

Vierailija kirjoitti:

Kerro sille sellainen sosiaalinen tarina, että jos ei ala homma sujumaan kiukkuamatta, tulee sossu ja vie. 

 

Oot kyllä täysverinen ääliö. Näkee ettei sulla ole mitään kokemusta tästä asiasta. Naapurin lasten seuraaminen vielä ei anna tätä titteliä.

Itse olen kahden lapsen, yhden autistin äiti. 

Me pärjäsimme sillä että edellisenä päivänä käytiin läpi mitä huomenna tapahtuu. Aina tämä ei tietenkään päde, voi tulla yllätyksiä. 

Mutta pääosin näin

 Kuulostaa että pääsimme vähällä, vaikka monessa asiassa oli ISOJA ongelmia. 

Varmaan moni muu samaa mieltä että jatkuva kälätys ja lässyttäminen ja rajaton valinnanvapaus ei auta yhtään ketään. Vaatii tosi paljon miettimistä ja harjoittelua että on selkeät mutta tarpeeksi väljät rutiinit. 

Sekin on totta että perheeltä vaaditaan todella paljon. Kun ne kuuluisat resurssit on mitä on niin hoitovastuu sysätään perheelle. Tehdään oikeista sairauksista perheongelmia tai parisuhdeongelmia jotka pitää vain itse ratkaista. On selvää että ei riitä että käyt vain kuuntelemassa ohjeet mutta on uskomatonta miten paljon ammattilaisille annetaan "sähläysvaraa".