Mitä pitää tehdä kun autisti lapsi saa raivarit kaikissa siirtymätilanteissa?

Vierailija kirjoitti:

Tulosta papu entistä kuvakortteja ja laitat niitä jokpaikkaan ja ennakoit tulevat siirtymät. Annat vaikka palkkion tai saa kääntää kortin. 

Mitä hyötyä kuvakorteista on, jos lapsi ei halua katsoa niitä? Pakotetaanko väkisin katsomaan vai?

Kerro sille sellainen sosiaalinen tarina, että jos ei ala homma sujumaan kiukkuamatta, tulee sossu ja vie. 

Itselläni on näihin tilanteisiin rutiinit, joita noudatan aina. Aikaahan niissä jonkin verran menee. 

Ahdistavinta ikinä on ikinä ihmiset, jotka käy nopeasti pesemässä hampaat ja menee nukkumaan tyyliin 10 minuutissa. Kyllä tuo mulle on tunnin rutiini. Näin pääsen siirtymäahdistuksesta. 

Sanoisin pidä kiinni rutiineista, äläkä hoputa. 

Vierailija kirjoitti:

Joo no minusta lapselta ei kannata vaatia juuri mitään, mieluummin tehdä vaikka vuoden asiat hänen puolesta. Josko raivarit siinä vähenisi. 

Pakotus ei toimi autismin kirjolaisiin. Mutta voihan sitä hakata päätä seinään loputtomasti. Tai sitten voi yrittää keksiä jotain, joka toimisi. 

Tollanen kiukkuiita olis ammoisina aikoina jouduttu vaa jättää kuusen juurelle susien syötäväksi. Olisko hänen hyvä tietää? 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on näihin tilanteisiin rutiinit, joita noudatan aina. Aikaahan niissä jonkin verran menee. 

 

Ahdistavinta ikinä on ikinä ihmiset, jotka käy nopeasti pesemässä hampaat ja menee nukkumaan tyyliin 10 minuutissa. Kyllä tuo mulle on tunnin rutiini. Näin pääsen siirtymäahdistuksesta. 

 

Sanoisin pidä kiinni rutiineista, äläkä hoputa. 

Miten sinulla riittää päivässä aika, jos nukkumaanmenotoimet kestää tunnin, iltapala varmaan toisen tunnin, joku huomisen vaatteiden esille otto kolmannen tunnin jne? Mutta töistä kotiin saavutaan kuitenkin vasta klo 17. Olet joskus klo 02 siitä nukkumassa kun kaikki pikkujutut kestää ikuisuuden?

Älä ainakaan käytä ilmaisua autisti hänestä. 

Vie taideterapiaan tms.

Miten vammasia nää on kun ei voi edellyttää alkeellistakaan syy-seurussuhteen hahmottamista? Voiko olla koskaan oikeustoimikelpoinen? Tarviiko holhoajan ja edunvalvojan? Kastraation? Laitosasumista? 

Huumori ja nauraminen yhdessä. Rauhallisuus. Se keventää stressiä. Yleinen kuormituksen vähentäminen elämässä. Ehkä koulu on liian stressaavaa, voisiko siellä jotain keventää? Tuleehan unta riittävästi eli lapsi nukahtaa illalla tarpeeksi aikaisin ja saa herätä aamulla omaan tahtiin? Kuormitus vie ihmisen yli- tai alivireystilaan, ja silloin tunteiden hallinta/toiminnanohjaus pettävät. Tämä tapahtuu kaikilla, mutta se mitä ei tarpeeksi hyvin usein ymmärretä on se että autistit kuormittuvat paljon vähemmästä kuin normaalilla aivotoiminnalla varustetut lapset. Aistit voivat olla yliherkkiä, yksityiskohdat tulvivat mieleen ja kaappaavat huomion. Se että tilanne johon on saanut mukavasti asetuttua muuttuu, on vain liikaa. Vaatimukset jumittavat aivot. Jos palautumista on liian vähän kuormitukseen nähden, elämä menee hankalaksi. Palautumista on myös mukava yhdessäolo, jolloin kaikilla on hauskaa. 

"Vierailija kirjoitti:

Tollanen kiukkuiita olis ammoisina aikoina jouduttu vaa jättää kuusen juurelle susien syötäväksi. Olisko hänen hyvä tietää?"

 

Ei todellakaan. Tuollaisesta tulee vain tunne että on kelvoton eikä rakkauden arvoinen. Teini-iässä tulee sitten syömishäiriötä, itsetuhoisuutta ja muuta mukavaa, varsinkin kun autistinen erilainen nuori saa saman kokemuksen myös koulussa ikätovereilta. 

Ne tarinat ja lapsen kohtaaminen tunnetasolla auttaa oikeasti. Kerrot tarinoita siitä, miten asiat onnistuu jollakin kuvitteellisessa lapsella, jonka tarinaan sinun lapsesi pystyy eläytymään. Tarkoitus ei ole, että lapsi tunnistaa, että puhut hänestä, vaan lapsi saa ymmärrystä toimintamalleista, sinä opit asettumaan hänen asemaansa, ja lapsi oppii, miten vaikka raivoaminen vaikuttaa muihin. Tämä ri vaikuta heti, vaan voit oppia vähitellen lapsen kanssa taitavammaksi käsittelemään siirtymiä ja suuria tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Miten vammasia nää on kun ei voi edellyttää alkeellistakaan syy-seurussuhteen hahmottamista? Voiko olla koskaan oikeustoimikelpoinen? Tarviiko holhoajan ja edunvalvojan? Kastraation? Laitosasumista? 

Tältä minustakin valehtelematta tuntui välillä kun lapsi ei suostunut toimimaan, eikä motivoitunut palkkioista, uhkauksista eikä kiristyksistä. Jos siis sanoin että nyt vaatteet päälle tai otan puhelimen/unilelun (minkä tahansa hänelle merkityksellisen) pois, lapsi vaan totesi että ihan vapaasti. Jos taas sanoin että saat kympin jos nyt lähdet hammaslääkäriin/kouluun/tapaamiseen (you name it) lapsi totesi vain ettei tarvitse rahaa ja se siitä. 
Autistit eivät motivoidu kuten muut. Olin oikeasti kusessa lapsen kanssa erityisesti ikävuodet 12-18. Jotain tapahtui kun nuori täytti 20. Päässä naksahti jokin kohdilleen ja nykyään hän on aivan yhteiskuntakelpoinen, toki omanlaisensa, mutta ympäristöön sopeutuva nuori mies. Fiksu kuin mikä ja ennen kaikkea oikeudenmukainen, moraalinen ja rakastava. Ikäänkuin hänestä olisi yhdessä yössä kuoriutunut next level hahmo. Toivoa on ja autisteissa on paljon potentiaalia. Älä menetä toivoasi ap. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelemalla mikä hätä. Ei tee itse numeroa tilanteista. Positiivisuus, mitä kivaa tapahtuu hampaiden pesun jälkeen, onko se kirja sängyssä. Mielikuvitus. Auttamalla hätään, onko joku toiminta edes järkevää, haluaako lapsi omaa aikaa ja saako hänkin päättää. Ei kiireessä, otetaan aikaa jo etukäteen.

Ei lapsella kai mitään hätää niissä ole. Jos yrittää kysellä mikä hätänä hän vain raivostuu lisää ja huutaa ettei tiedä tai ei mikään. Ap

Onko aivot kuvattu? Mitä jos on vaikka etuotsalohkon vaurio, eikä autismia. 

Vierailija kirjoitti:

Tulosta papu entistä kuvakortteja ja laitat niitä jokpaikkaan ja ennakoit tulevat siirtymät. Annat vaikka palkkion tai saa kääntää kortin. 

No eikö ap just sanonut ammattilaisten koskeneen tehdä näin ja että ei ole toiminut. 
Ap, tietämättä tarkemmin autismin astetta eli esimerkiksi sitä minkä verran lapsesi ymmärtää tai pystyy noudattamaan puhuttuja ohjeita, on tosi vaikea vastata. Kuitenkin yleisesti ottaen rutiinin säilyminen samanlaisena usein auttaa eli keksikää joku tapa, jolla tekeminen lopetetaan ennen kuin tulee se siirtymätilanne. Ja tämä tapa aina toistuu samanlaisena, mikä antaa lapselle vihjeen että kohta tilanne tai toiminta vaihtuu toiseksi. Voi olla vaikka joku musiikkikappale, jonka laitat soimaan tai visuaalinen kello tms. Voi olla eri laulu joka ennakoi syömään menemistä, kotoa poistumista jne, kunhan toistatte tätä tarpeeksi, jotta lapsi oppii logiikan. Opetteluvaiheessa voi olla edelleen hankaluuksia ja raivareita. Tämä nyt aika karkea yleisohje, mutta ehkä saat ajatuksesta kiinni.

Mietin myös että tuo pakko on ihan vihonviimeinen, samoin vanhemman (tai omassa tapauksessa puolison) hermojen kiristyminen. Toinen mikä tulee mieleen on se että ihan "normilastenkin" vanhemmat alkaa selittää (tai lässyttää) jo puistoon tai pulkkamäkeen tullessa että kohta me sitten lähdetään kotiin tai ei me kauan ehditä olla. 

En tiedä auttaako mutta pystyykö näitä siirtymiä jotenkin sulauttamaan rutiineihin tai toimimaan itse enemmän lapsentahtisesti? Jos on monta lasta niin on tietty hankalampaa. Eikä varmasti auta päivässä tai kahdessa mutta ajan kanssa? 

Tuo pda on myös hyvä vinkki, tunnistan itseni sieltä osin vaikka en jaksa edes julkisella puolella alkaa asiasta kiistelemään. Ja siihen ei todellakaan auta että joku hokee vieressä että katso miten kaikki muut tekee, miksi sinä et voi? Enkä väitä että ap teet näin mutta minut on sekä lapsena että aikuisena yritetty saada ruotuun juuri näin. 

Toimintaterapeuttejakin on monenlaisia kuten suuntauksiakin. Ja vaikka ihminen olisi mukavakin niin liian tiukat raamit ei auta maailmaa erilailla hahmottavia lapsia tai aikuisia. 

Tässä yksi tapausesimerkki: Mun siskolla on tällainen "erityislapsi", jolle siirtymät paikasta toiseen (+kaikki muukin) on äärimmäisen hankalia. Kävi terapiassa, ym. 

No sisko sitten joutui sairaalaan ja me sukulaiset tulimme apuun lapsen hoidossa. Yleensä lapsen isovanhemmat, mutta minäkin paikkailin tarvittaessa. Ohjeeksi sain, että kaikki pitää sanoittaa tai varoittaa etukäteen. Oli  terapiassa laadittu oikein toimintakaaviotkin. Sitten nämä kuvakortit, vaikka lapsi oli jo 9 v!

Ensimmäisillä kerroilla lapsi temppuilikin pahasti kaikessa, myös esim. kouluun mentäessä. Mutta kun johdonmukaisesti vain käskin mitä tehdään, enkä pelästänyt sitä, kun lapselle tuli paha mieli. Muut olivat kohdelleet lapsen riehumista kuin jonkun taudin oireena, mutta minä suhtauduin siihen, että lapsi vain käyttäytyi huonosti. En lähtenyt mukaan lapsen niskurointiin tai alkanut tanssimaan hänen ehdoillaan. Tämä vallan siirto aikauiselta lapselle taisi itseasiassa olla yksi ahdistuksen juurisyy.

Käskin myös lasta liikkumaan säännöllisesti. Liikunta selvästi sai ylimääräiset energiat pois. Lisäksi annoin vastuuta. Akaisemmin ei ollut koskaan aiemmin matkustanut yksin julkisilla tai kävellyt itsenäisesti kouluun!

No varmaan arvaattekin, että näillä resepteillä lapsi parani "erityisyydestään" eikä ahdistunut yhtään, jos vaikka yks kaks ilmoitin, että nyt mennään reippaalle syyskävelylle. Lapsen yleinen ahdistuneisuus käytännössä hävisi kokonaan. 

Sitten äiti kotiutui sairaalasta ja lapsen käytös taantui nopeastu ennalleen. 

Kannattaa tekeytyä  kuuroksi tai hölmöksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei taida aloittajalle kelvata mikään ehdotus. Ei me kuule tiedetä, miksi mikään ei auta. 

No minä ajattelin, että jos täällä olisi muuta autististen tai ehkä adhd-lasten vanhempia, jotka osaisi neuvoa jotain. Ollaan tosiaan toimintaterapiassa ja sieltäkään ei olla saatu tähän toimivaa neuvoa, ainoastaan ne kuvakortit joista lapsi vain raivostuu lisää. Kyllä minulle neuvot kelpaa, jokaista uutta neuvoa olen valmis kokeilemaan. En minä ole täällä torpannut neuvoja. Niistä sosiaalisista tarinoistakin kysyin lisää tietoa että mitä ne oikein on. Ap

Kyllä täällä varmaan on, mutta lokemukset voivat olla erilaisia.

Meillä on 2 autistista/kv(toinen syvä kv, toinen keskivaikea) ja ollaan pärjätty juurikin tuon ennakoinnin avulla.

Jumiutumisen vaikeus  voi myös vaihdella kausittain.

Tähän olisi auttanut vanhempien ehkäisy.