Taas tuli tinderissä vastaan 36v mies, joka haluaa lapsia ehkä "sitten joskus".
Etsii naista ikähaarukassa 25-35v. Ovatko nykymiehet oikeasti näin pihalla biologiasta? Tuntuu, että jokainen haluaisi elää sitä nuoruutta 40 vuotiaaksi ja ehkä sitten miettiä perheasioita. Monelle se vaan on silloin jo myöhäistä.
Ei ihme, että syntyvyys on mitä on.
Kommentit (120)
Vierailija kirjoitti:
Ylipäänsä elämän isojen asioiden suunnittelu ja ajoittaminen pitkälle tulevaisuuteen on aika turhaa. Elämäntilanteet voivat muuttua hetkessä. Lasten hankkimiselle tulee harvoin aivan täydellistä hetkeä, joten sellaista on turha odotella.
Juuri näin! Jos jotain tässä elämässä haluaa, niin sitä kannattaa lähteä tavoittelemaan nyt. Huomisesta tai ensi vuodesta ei koskaan tiedä.
Tinderissä tulee vastaan kaikenlaista.
Tuollaiseen ajatusmaailmaan pystyn naisena samaistumaan jos ajattelen itseäni n. 25-vuotiaana. Just silleen että deittailu ja suhteen alkuvaihe on ihanaa ja siihen haluaa keskittyä, ja muutenkin haluaa edetä luonnolliseen tahtiin eikä alkaa mitään lapsineuvotteluja käymään siinä tutustumisvaiheessa. Eihän tuollaisessa ajattelussa mitään vikaa olekaan, biologinen kello vaan pilaa kaiken nyt kun ei todellakaan olla enää 25-vuotiaita.
Kieltämättä en kadehdi tavismiehiäkään. Aloin nyt miettiä miltä tuntuisi tietää että voin saada lapsia enää vain puumailemalla itseäni 5-10 vuotta nuoremman miehen kanssa. Oikeastaan parempi näin että ne vanhenevat sukusolut on minulla eikä vastakkaisella sukupuolella. Mutta monilla miehillähän on kyllä silleen erilainen psyyke kuin naisilla että kuvittelevat ilman mitään erityisiä houkuttavuustekijöitä voivansa saada nuoremman kumppanin. Että ehkä se ei ole heille niin raastavaa kuin meille olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutustuin erään kerran tosi mukavan ja fiksunoloiseen 37v mieheen, joka halusi lapsia joskus tulevaisuudessa vuosien päästä. Sanoin että en ole varma haluanko itse lapsia laisinkaan. Hänelle tämä oli fine. Pistin tutustumisen jäihin koska en voisi olla parisuhteessa tietäen että toinen hukkaa aikaansa minuun joka ei luultavasti niitä lapsia halua. Olin silloin muistaakseni itse 32v.
N33
Lyhyt on muisti, jos et vuoden takaisia asioita vuoden tarkkuudella muista 🤣
Haha, totta. Oon elänyt ihan sumussa viimeiset 2 vuotta kun olin työssä (jonka lopetin just ennen joulua), jossa työmäärä ja -stressi oli aivan epäinhimillinen 60-65h työviikkoineen. En muista viimeisestä 2 vuodesta paljoakaan. N33
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylipäänsä elämän isojen asioiden suunnittelu ja ajoittaminen pitkälle tulevaisuuteen on aika turhaa. Elämäntilanteet voivat muuttua hetkessä. Lasten hankkimiselle tulee harvoin aivan täydellistä hetkeä, joten sellaista on turha odotella.
Juuri näin! Jos jotain tässä elämässä haluaa, niin sitä kannattaa lähteä tavoittelemaan nyt. Huomisesta tai ensi vuodesta ei koskaan tiedä.
Tämä. Lapsi tehdään aina itsekkäistä syistä. Siksi lapsella on aina itsekkäät vanhemmat.
Aika harvalle naiselle se 45v -50v poikamies kiinnostaa, ellei ole pinkka todella kunnossa. Tuon ikäiset ja koko elämänsä sinkkuna olleet eivät useinkaan pysty parisuhteeseen. Eronneista tietää, että on kokemusta seurustelusta ja ylipäänsä arjen jakamisesta.
Täällä ovat kaikki katkerat ja käytetyt naiset kärääntyneet dissaamaan suomalaista miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle on tullut vastaan useita n. 45v miehiä, jotka nyt halua perheen. Aika myöhään ovat heränneet
Raikulielämä eletty ja nyt voisi rauhoittua jonkun mamman paapottavaksi ja katsoa kun se leikkii piltin kanssa joka on "ässä" niinkuin yksi tällainen tapaus asian selitti.
Palstasepot viettävät raikulielämää ainoastaan unelmissaan ja palstapuheissaan.
Haluan pikku tyttären jonka kasvua naiseksi voisi katsoa🤗
M30
Vierailija kirjoitti:
En ole varma haluanko lapsia.
Terv. M42
Ei sun enää tarvitseekaan tietää, luonto on jo päättänyt puolestasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutustuin erään kerran tosi mukavan ja fiksunoloiseen 37v mieheen, joka halusi lapsia joskus tulevaisuudessa vuosien päästä. Sanoin että en ole varma haluanko itse lapsia laisinkaan. Hänelle tämä oli fine. Pistin tutustumisen jäihin koska en voisi olla parisuhteessa tietäen että toinen hukkaa aikaansa minuun joka ei luultavasti niitä lapsia halua. Olin silloin muistaakseni itse 32v.
N33
Lyhyt on muisti, jos et vuoden takaisia asioita vuoden tarkkuudella muista 🤣
Haha, totta. Oon elänyt ihan sumussa viimeiset 2 vuotta kun olin työssä (jonka lopetin just ennen joulua), jossa työmäärä ja -stressi oli aivan epäinhimillinen 60-65h työviikkoineen. En muista viimeisestä 2 vuodesta paljoakaan. N33
Aika rankasti on rikottu työaikalakia.
Antaako naiset sitten peppuseksiä synnytyksen jälkeen vai miten luulette terveen heteromiehen tekevän sillä välii?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutustuin erään kerran tosi mukavan ja fiksunoloiseen 37v mieheen, joka halusi lapsia joskus tulevaisuudessa vuosien päästä. Sanoin että en ole varma haluanko itse lapsia laisinkaan. Hänelle tämä oli fine. Pistin tutustumisen jäihin koska en voisi olla parisuhteessa tietäen että toinen hukkaa aikaansa minuun joka ei luultavasti niitä lapsia halua. Olin silloin muistaakseni itse 32v.
N33
Lyhyt on muisti, jos et vuoden takaisia asioita vuoden tarkkuudella muista 🤣
Haha, totta. Oon elänyt ihan sumussa viimeiset 2 vuotta kun olin työssä (jonka lopetin just ennen joulua), jossa työmäärä ja -stressi oli aivan epäinhimillinen 60-65h työviikkoineen. En muista viimeisestä 2 vuodesta paljoakaan. N33
Aika rankasti on ri
Mut siinä onkin mukana päivittäiset työmatkat. Silti pidemmän päälle too much. Nyt onneksi enemmän aikaa itselle ja ehkä siihen deittailuun myös :) N33
Vierailija kirjoitti:
36 vuotiaan vielä ymmärtää, mutta sitten siellä on näitä 46 vuotiaita, jotka kirjoittaa samoin, heillä on todellisuuden taju kyllä jo vähän hämärtynyt
Tilastojen valossa olin varmaan vanha, mutta en ollut 46-vuotiaana vielä edes tavannut lastemme äitiä.
Vierailija kirjoitti:
Ja taas luultavasti on tullut nainen joka ymmärtää asian väärin. Tinderissä se lapsivaihtoehto on tosi hankala kun on ne "ei halua lapsia, minulla on jo lapsia ja haluan lisää lapsia, haluan ehkä lapsia jne". Kun esim minä olen 40v mies ja minulla on jo kolme lasta. Voisin silti hyvin laittaa vaihtoehdoksi haluan ehkä joskus lapsia, mut tarkoittaisi sitä että nämä riittävät, mutta jos sattuisi olemaan esim vaikka lpseton nainen joka haluaa lapsen niin olisin siihen valmis, mutta en sitä erityisemmin toivo. Pikkulapsiarki nelikymppisenä aloittaa uudestaan olisi aika rankkaa kun omista nuorin on jo 8v. Kannattaa siis kysyä mieheltä ennenkuin tulkitsee väärin. Itse jätän tuon kohdan kokonaan täyttämättä juuri tämän takia.
Naisena olen samasta syystä jättänyt tämän kohdan täyttämättä. Minulla on jo kaksi lasta, joten minulta ei jälkikasvun osalta puutu mitään, mutta jos tapaisin elämäni rakkauden, joka kanssani lapsia haluaisi, voisin vielä yhden pyöräyttää. Ikä vain tulee vastaan. Vaikka molemmat muksut olen kolmekymppisenä tehnyt aika vaivatta, niin jos järjellä ajatellen vähintään 1-2 vuotta pitäisi yhdessä olla ennen kuin voi lisääntymistä harkita, siinä vaiheessa ollaan lähempänä nelikymppisiä, eikä voi luvata että onnistuisi se yksikään muksu enää tässä vaiheessa.
Eräs tapailumies tulkitsi valitettavasti väärin minut niin, että suostuisin lisääntymään vain toisen takia ilman omaa aitoa kiinnostusta asiaan, vaikka kyse ei ole siitä. Jos löytäisin oikean ihmisen, voisin vielä hankkia lapsia, mutta vaikka en löytäisi, ei minulta puutu mitään.
Joka sanoo et sitten joskus ei todennäköisesti oikeasti halua. Ei halua ainakaan voimakkaasti. Miehet voivat laittaa tuon "en osaa sanoa tai en tiedä", koska haluavat kuitenkin sänkypuuhiin niidenkin naisten kanssa jotka tulevaisuudessa mahdollisesti haluavat lapsen. Pelkäävät, että osa ei swaippaa oikealle jos laittavat totuudenmukaisen tiedon.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs tuossa nyt on ongelma? 25 vuotiaan naisen kanssa on liki 10 vuotta aikaa pitää hauskaa ennen perhehelvettiä.
Enemmänkin 5 vuotta, varsinkin jos haluaa useamman kuin 1 lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Aika harvalle naiselle se 45v -50v poikamies kiinnostaa, ellei ole pinkka todella kunnossa. Tuon ikäiset ja koko elämänsä sinkkuna olleet eivät useinkaan pysty parisuhteeseen. Eronneista tietää, että on kokemusta seurustelusta ja ylipäänsä arjen jakamisesta.
Niin, tosin niilläkin on joku syy siellä eron taustalla ja se voi kertoa paljonkin ihmisestä parisuhteessa. Esim mun kaveri jätti miehensä koska mies oli niin vastuuton, eikä soveltunut kumppaniksi saati isäksi.
Vierailija kirjoitti:
Aika harvalle naiselle se 45v -50v poikamies kiinnostaa, ellei ole pinkka todella kunnossa. Tuon ikäiset ja koko elämänsä sinkkuna olleet eivät useinkaan pysty parisuhteeseen. Eronneista tietää, että on kokemusta seurustelusta ja ylipäänsä arjen jakamisesta.
Eroaminenhan se vasta hyvä meriitti onkin. Huom. sarkasmi.
Ehkä hän haluaa saada autisteja?