Pate Mustajärvi on kuollut
Kommentit (403)
Yleensä kun menee lääkäriin kuvittelee että parantuu .
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se syöpä ole Patenkin kohdalla ilmoitellut itsestään jo pidemmän aikaa. Yleensä syöpä kyllä antaa itsestään merkkejä, mutta eri asia on sitten, haluaako ihminen huomioida niitä - tai, kun Suomessa ollaan, pitääkö lääkäri merkkejä tutkimisen arvoisina. Aika usein vanhemmat ihmiset, varsinkin miehet, kyllä huomaavat että jotain on pielessä, mutta eivät mene lisätutkimuksiin. Sitä tavallaan hyväksyy että oma aika alkaa olla vähissä ja pelaa sillä, mitä vielä on jäljellä.
Tässä tapauksessa ei pidä paikkaansa, joten jätä mutuilu sikseen.
Veikkaan, että Aki kuolee 40 vuoden sisällä. Samoin sinä ja minä ennemmin tai myöhemmin. Elämästä ei selviä hengissä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Costello Hautamäki ei ole esittänyt surunvalitteluja? Tuleeko Popedan seuraavalle keikalle kuin mitään ei olisi tapahtunut?
Taisi mennä sukset loppumetreillä aika pahasti ristiin. Pate oli sovitteleva, mutta Costello jatkoi kiukuttelua. Ehkäpä se keikkailu Hermannin kanssa ei sitten ihan lyönytkään enää leiville.
minkä takia costin täytyisi julkaista julkiset surunvalittelut? Helv haaskat!
Oli mukava ja asiallinen mies, olin työni puolesta välillä aika paljonkin tekemisissä 90-luvulta asti. Surunvalittelut läheisille.
Nuoruuden idoleita on mennyt: Juice ja Pate. Eppu Normaali on vielä kokonaisena pystyssä.
Ei tehnyt. Tytär piti kädestä kiinni kuollessa. Mustavalkoinen kuva löytyy. Ei tullut pitkä ja uuvuttava kamppailu, joka monella varmaan on läheisen lähtiesssä. Kevyet mullat.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kun menee lääkäriin kuvittelee että parantuu .
Monta kertaa lääkärillä käynti ja "hoito" vie nopeammin hautaan kuin jos olisi jättänyt menemättä ollenkaan lekurille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kas vain sanoin kasvain! Ja jatkoi kasvamistaan...
Kas vain sanoi kasvain ja kasvoi vain..
Näin se meni 80 luvulla.
Ja jo 70-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
juntti kuoli, voi voi
paskempaa musiikkia oli vain bändillä nimeltä yö
Sinulle välttää paska Eerolan pändi 🤣🤣🤣🤣
Ikä vaikuttaa myös syövästä paranemiseen ja jatkoaikaa. En tunne ketään yli 60 v sairastunutta ja sitten olisi elänyt 5 v kauemmin.
Vierailija kirjoitti:
Paten voisi ehkä todeta olleen "henkisesti" pohjois-pirkkalalainen (vuodesta 1938 Nokia), koska Ikuri liitettiin Tampereeseen vasta vuonna 1937. Lähes kaikki Tampereen harvat superjulkkikset ovat samoihin aikoihin Tampereeseen liitetyiltä alueilta (Tesoma, Rahola, jne.), esim. Kikka, Jonne Aaron, Timo Jutila, jne, jne.
Noh, Erika Vikman lienee toki Kaukajärveltä, eli de facto Messukylästä (Tampereeseen liitetty 1947).
Luettelopää?
Joku tuossa päätteli että Pate oli matkalla taivaseen...
Manserockin ikoni... R.I.P.
Radio 957 soi. Pelkkää Popedaa ja Patea klo 21 asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Costello Hautamäki ei ole esittänyt surunvalitteluja? Tuleeko Popedan seuraavalle keikalle kuin mitään ei olisi tapahtunut?
Taisi mennä sukset loppumetreillä aika pahasti ristiin. Pate oli sovitteleva, mutta Costello jatkoi kiukuttelua. Ehkäpä se keikkailu Hermannin kanssa ei sitten ihan lyönytkään enää leiville.
Costin surunvalittelut ovat olleet Ylen nettisivuillakin. Totta kai rokin sisäpiiri on tiennyt sairaudesta enemmän kuin kerrottu ja olleet ehkä tekemisissäkin ilman julkisuutta.
Kyllä kyyneleet virtaavat kun kuuntelee Paten Synnyimme lähtemään ja Tahdotko mun tosiaan.
Olisi hienoa jos tämä olisikin vain julkisuustemppu.
Mestari on poissa, porukka tappeli keikalla
Patelle sopii 69 ;)