Miksi esim. työttömät ostaa laatikkoruoat eineksinä?
Siis kun juureslaatikon ainekset esim. ei maksa juuri mitään. Eurolla tekee älyttömän ison vuoallisen porkkanalaatikkoa. Niin miksi ihmiset joilla ei ole mitään muuta kuin joutilasta aikaa, ostavat näitä kalliilla eineksinä?
Kommentit (81)
Perunalaatikon ostaminen eineksenä on kyllä yksi älyttömimmistä asioista. Eihän siihen tarvitse yksinkertaisimmillaan kuin perunaa, purkki kermaa ja mausteita. Tavarat vuokaan ja uuniin. Miksi tuollaisesta pitäisi maksaa eineksenä 10€/kg? Etenkään ihmisen jolla ei ole muutenkaan mitään tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt katse omaan elämään ja annetaan toisten elää omaansa.
Mikäs siinä jos ne einekset ostetaan omilla rahoilla. Mutta kun ei osteta.
Voisi tulla laki että valmisruokia ja ravintolapalveluita saisi käyttää vain itse tienatuilla rahoilla, ja tietysti myös vakavasti sairaat. Tällöin saataisiin joutenoloa vähennettyä ja aktivoitua työttömiä, ja samoin työttömyyskorvauksia voidaan pienentää koska itse tehtyyn ruokaan menee vähemmän rahaa. Win win.
Valmisruoat on tarkoitettu satunnaiseen käyttöön kiireiselle ihmiselle. Miten kotona päivät pitkät löhöilevä henkilö täyttää nuo kriteerit?

Uskomatonta puhetta. Kas kun annat työttömien edes hengittää. Tai voisivatko he tulla pesemään jalkasi... Tai jos siivoaisivat luonasi niin saisivatko sitten nukkua lattialla... Ja kyllä työttömällä voi olla vaikka aiemmin hankittua rahaa, entäs sitten - vai pitäisikö vaikka perintö jakaa pois kun se ei aktivoi... Ja kerropa kaikki tämä Saarioisten äideille, kuinkahan moni sieltä jäisi työttömäksi jos saisit tahtosi läpi.
Nyt en enää vastaa sinulle mitään, vaan jatkan jouluani ja ajattelen lämmöllä ja hyvän uuden vuoden toivotuksin kaikkia työttömiä ja vähävaraisia Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo einekset on lisäksi älyttömän hintaisia nykyään. Joku kermaperunat maksaa yli 10€/kg.
Ei mitään järkeä. Perunat on tarjouksesta isoissa säkeissä käytännössä ilmaisia, ja yksi kermapurkki ei paljoa maksa.
Ostan kermaperunoita vain kun -60% alennuksessa.No jatkossa et osta vaan teet itse niin ehkä ennenpitkää pääset köyhyydestäsikin eroon.
Kukaan ei pääse köyhyydestä väkertämällä kaiken itse, vaan saamalla kunnollisen palkkatyön. Väkertämissäästöt vähennetään viimeistään toimeentulotuesta.
Vierailija kirjoitti:
Valmisruoat on tarkoitettu satunnaiseen käyttöön kiireiselle ihmiselle. Miten kotona päivät pitkät löhöilevä henkilö täyttää nuo kriteerit?
Millä perusteella ne olisi tarkoitettu satunnaiseen käyttöön ja kiireiselle ihmiselle? Pelkästään valmisruokia olen syönyt vuodesta 1995. Välillä töissä käyvänä ja välillä työttömänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo einekset on lisäksi älyttömän hintaisia nykyään. Joku kermaperunat maksaa yli 10€/kg.
Ei mitään järkeä. Perunat on tarjouksesta isoissa säkeissä käytännössä ilmaisia, ja yksi kermapurkki ei paljoa maksa.
Minusta ovat halpoja. Itse syön vain valmiseineksiä, valmiita kahvileipiä, jäätelöä ja suklaata. Ruokalasku noin 250 euroa kuukausi. Halpaa ja vaivatonta. Turha itseään rasittaa jonkin ruoanlaiton ja leipomisen kanssa. Varsinkin kun ei omista tiskikonetta ja kaikki olisi tiskattava käsin. Mieluummin käytän aikani netin selaamiseen ja kirjojen lukemiseen, kuin ruoanlaiton kanssa näpräämiseen.
N. 10€ päivä yhden henkilön ruokiin ei kyllä ole halpaa. Selaat siis nettiä ja luet kirjoja päivät pitkät? Joutavanpäiväistä touhua.
10 euroa on halpa päivää kohti, 50 euroa ei ole!
Minkä piti ottaa työttömät tuohon esimerkiksi. Eikö muka työllisilläkin ole rahan kanssa tiukkaa...
Syön vain lanttilaatikkoa. Olen nääs äveriäs.
kysymyksen voisi esittää osuvammin, että miksiköhän he ovat työttömiä. Eivät osaa eivätkä jaksa mitään muutakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt katse omaan elämään ja annetaan toisten elää omaansa.
Mikäs siinä jos ne einekset ostetaan omilla rahoilla. Mutta kun ei osteta.
Voisi tulla laki että valmisruokia ja ravintolapalveluita saisi käyttää vain itse tienatuilla rahoilla, ja tietysti myös vakavasti sairaat. Tällöin saataisiin joutenoloa vähennettyä ja aktivoitua työttömiä, ja samoin työttömyyskorvauksia voidaan pienentää koska itse tehtyyn ruokaan menee vähemmän rahaa. Win win.
Riikka, nyt netti kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laatikot maksaa valmiina n. 3e/kpl. Laatikoiden juurekset+riisit, siirapit, mausteet, kermat ja voit ainakin 10e. Säästää jos tekee suurperheelle ruokaa. Pienemmälle porukalle ei tule mitään säästöä tehdä itse.
Juurekset euron kilo (saa paljon halvemmallakin isoissa erissä ja tarjouksesta)
Riisiä saa esim. eurolla ison paketin. Vuoalliseen laatikkoa menee vain osa paketista.
Siirappia menee vähän, sanotaan vaikka 0,2€ edestä.
Mausteita menee niin vähän että naurettavaa edes laskea. Mutta sanotaan nyt vaikka 0,1€ / vuoka.
Kotimaista 2dl kerma Prismasta alle 1€.
Voita ehkä 0,5€ edestä.
Niin siis millä matematiikalla tuosta tulee "ainakin 10€"? Lisäksi tuolla rahalla tekee moninkertaisen määrän verrattuna siihen sinun 3€ onnettomaan foliorasiaeinekseen.
Niin, ne ainekset pitää ensin ostaa kaupasta. Et sinä sieltä kaupasta saa voita 50centillä vaikka voin hinnaksi tuo tulisi laatikkoa kohden. Kun budjetti on rajallinen niin en hirveästi näe järkeä käyttää sitä voihin ja siirappeihin jotka maksavat kaupassa 2-4e/kpl kun sillä samalla rahalla saa ne laatikot jo.
Tuossa jo sanottiin että säästöä tulee JOS niitä laatikoita tekee suurperheelle. Nelihenkiselle perheelle ihan yhtä tyhjän kanssa värkkäillä laatikoita itse säästösyistä.
Jos mä kerron vuodessa haluan syödä 200 grammaa jotain, niin en mä osta sitä varten jättisäkkiä juuresta vaan koska se on halpaa. Siihen lisäksi mausteet, kermat, voit.
Voi tosin jättää tänkin tulevaisuudessa ostamatta. Tänään näkyi jo olevan 50 senttiä rasialta.
Ihme nillitystä.
Miksi sä AP, et edes kasvata niitä juureksia ja perunoita itse?!?
Vuosi sitten jouluna tein päätöksen, että ei laatikoita, ei rosollia eikä sokeriherneitä. Vaikeasti sulavia mössöjä ja turhaa rahanmenoa. Leikkasin ja säästin .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo einekset on lisäksi älyttömän hintaisia nykyään. Joku kermaperunat maksaa yli 10€/kg.
Ei mitään järkeä. Perunat on tarjouksesta isoissa säkeissä käytännössä ilmaisia, ja yksi kermapurkki ei paljoa maksa.
Minusta ovat halpoja. Itse syön vain valmiseineksiä, valmiita kahvileipiä, jäätelöä ja suklaata. Ruokalasku noin 250 euroa kuukausi. Halpaa ja vaivatonta. Turha itseään rasittaa jonkin ruoanlaiton ja leipomisen kanssa. Varsinkin kun ei omista tiskikonetta ja kaikki olisi tiskattava käsin. Mieluummin käytän aikani netin selaamiseen ja kirjojen lukemiseen, kuin ruoanlaiton kanssa näpräämiseen.
N. 10€ päivä yhden henkilön ruokiin ei kyllä ole halpaa. Selaat siis nettiä ja luet kirjoja päivät pitkät? Joutavanpäiväistä touhua.
Haluaisit kovasti määritellä, mikä on toisen ihmisen tekemisistä tärkeää ja mikä joutavaa?
Entä jos huolehtisit omista asioistasi?
Mitä järkeä on raahata laatikkoruoan aineksia kassillinen kotiin, kun saman asian saa kätevästi valmiina rasiassa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi sä AP, et edes kasvata niitä juureksia ja perunoita itse?!?
Ai miten niin en kasvata? Aika lailla näihin päiviin asti riittänyt viime kesän sato omalta kasvimaalta. Lopputalvi pitää tosin ostaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Perunalaatikon ostaminen eineksenä on kyllä yksi älyttömimmistä asioista. Eihän siihen tarvitse yksinkertaisimmillaan kuin perunaa, purkki kermaa ja mausteita. Tavarat vuokaan ja uuniin. Miksi tuollaisesta pitäisi maksaa eineksenä 10€/kg? Etenkään ihmisen jolla ei ole muutenkaan mitään tekemistä.
Kyllä työttömälläkin voi olla paljon tekemistä. En ole itse työtön, mutta esim. lomilla ja muutenkin vapaa-ajalla minulla on todella paljon tekemistä - niin paljon, ettei ikinä ole aikaa esim. siivota kaappeja. Jos jäisin työttömäksi, voisin pikkuhiljaa muun tekemisen ohella siivota niitäkin. Ei se kilohinta tuossa ratkaiseva ole, vaan se mitä haluttu määrä tuotetta oikeasti maksaa. Ja lopulta hintaero itsetehtyyn voi olla 1-2 euron luokkaa. Ei siis merkittävä säästö.
Mutta omituista on se, miten paljon joitain ihmisiä tuntuu vaivaavan se, että moni ei halua tehdä jouluruokia itse, vaan ostaa valmiina. Mistähän tällainen närkästyminen johtuu?
Miksi miksi miksi