Tanska ja Ruotsi kukoistaa, Suomi on rupusakkimaa
Eilen A-studion ekonomistit kehuskelivat kilvan Tanskan ja Ruotsin loistavaa taloudenpitoa, siellä jostain KUMMAN syystä talous kasvaa ja yritykset saavat tuulta siipiensä alle ja uutta innovaatiota pukkaa, eli ei tehdä vain bulkkitavaraa vaan he kehittelevät tuotteita jotka löytävät ostajansa, rahaa löytyy uusiin innovaatioihin, investoinnin pyörii, mitä Suomi, täällä ollaan kuin Taka-Afrikan takalaitamilla, kuilun partaalla ja vientiin ei ole kuin jotain perkeleen roinaa, ei siis luksustuotteita ja sellaista mikä tuottaa isoa rahaa. Orpon hallituksen aikana olemme taantuneet 2009-luvulle, silloin on viimeksi työttömyys ollut näin korkealla tasolla, tänään 23.12. annettiin uudet työttömyysluvut, OVAT SUOMEN HISTORIAN TÄHÄN MENNESSÄ MITATUSTA KAIKKEIN KORKEIN. Hyvää joulua vaan kaikille, vähemmän tasapuolisesti!
Kommentit (369)
Täällä käytetään verorahat siihen että pyöritetään kahden Suomen kokoista julkista taloutta. Puolet pitää potkaista pois perustamaan yrityksiä. Sitä ennen yritysverot pois ja muutkin esteet. Kateus vaihdettava yrittämis- omistamismyönteisyyteen.
Suomalaisilla on tosi paska talousosaaminen ja tolkuton into sosialismiin. Miksi emme vaatisi sosialisti ja kommunistipuolueilta enemmän, Meillä ei olisi mitään hätää jos pörssin verotus saataisiin kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy on se, että vasemmistopoliitikkomme ovat rupusakkia. Ruotsissa ja Tanskassa on jopa järkeviä demareita. Meillä ei ole.
Ruotsissa on täysin eri asenne omistamiseen ja vaurastumiseen kuin meillä. Täällähän se on syntiä.
Noinhan se on kuvitellaan että sosialimilla voisi vaurastua. Miksi täällä ei vaadita puolueita muita kuin sosialismia ja kommunismia.
Vierailija kirjoitti:
Tanska ja Ruotsi eivät työnnä yäksrainaan rahulia korruptioon sellaisia määriä mitä Suomi verrattuna BKT
Suomi on vähemmän korruptoituneempi kuin nuo maat, mutta vastaavasti olemme kommunistisempi maa. Tanska ja Ruotsi on puhtaasti kansankapitalistisia yhhteiskuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ovat velttoa valittaja kansaa.
Ja äänestävät perskökkäreitä.
Sosialisteja ja kommunistejako sitten tulisi äänestää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tanskalla ja Ruotsilla on oma joustava valuutta.
Ei ole riittävän hyvä perustelu. Irlannissa tilastojen mukaan on Euroopan pars talouskasvu ja siellä on valuuttana euro. Myös monessa muusaa euroa käyttävässä maassa on talouskasvua.
Irlanti tekikin todella radikaaleja toimenpiteitä ulkomaisten yritysten houkuttelemiseksi. Ihan eri asia, Suomessa ei voi tehdä sellaisia.
Yhteinen tekijä mailla joilla menee hyvin on kansankapitalistinen talousjärjestelmä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tanska ja Ruotsi eivät työnnä yäksrainaan rahulia korruptioon sellaisia määriä mitä Suomi verrattuna BKT
Suomi on vähemmän korruptoituneempi kuin nuo maat, mutta vastaavasti olemme kommunistisempi maa. Tanska ja Ruotsi on puhtaasti kansankapitalistisia yhhteiskuntia.
Suomi on piilokorruptoitunut maa.
Vierailija kirjoitti:
Tanskalla ja Ruotsilla on oma joustava valuutta.
Mutta kun tätä ei haluta ikinä tunnustaa. Ruotsin vienti lähti hurjaan nousuun koronan jälkeen kun kruunun kurssi romahti. Hmm. Ihme juttu
Vierailija kirjoitti:
Syy on aina ihan kaikessa muussa kuin meidän kommunistisessa yhteiskuntarakenteessa. Noiden maiden asukkaista 70% omistaa pörssiosakkeita ja meillä 30%. Miksi mekin emme voisi luopua sosialismista ja siirtyä kansankapitalistiseen talousmalliin.
Niimmutta ku ne kauheat "rikkaat" osakkeenomistajat jotka nostelevat osinkoja pitkin vuotta.
Tällaiseksi suomalainen on kasvatettu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tanska ja Ruotsi eivät työnnä yäksrainaan rahulia korruptioon sellaisia määriä mitä Suomi verrattuna BKT
Suomi on vähemmän korruptoituneempi kuin nuo maat, mutta vastaavasti olemme kommunistisempi maa. Tanska ja Ruotsi on puhtaasti kansankapitalistisia yhhteiskuntia.
Meillä on osattu korruptio piilottaa paljon paremmin kuin muualla ja se on meillä vahvasti rakenteissa
Suomessahan on pitkään ollut tilanne jossa on toisaalta valtavan iso työttömyys, varsinkin pitkäaikaistyöttömyys ja työpaikoilla useimmat keskittyy vain pitämään oman työpaikkansa. Ihan avoimesti sanotaan että hoidan vain omat hommani ja muusta ei ole väliä. Kannustusta rohkeaan innovointiin ja riskinottoon ei ole. Ei töissä, ei työttömänä.
Suomi tyhmänä liittyi euroon.
Tanska osaa pitää rajansa kiinni nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa myös korkea työttömyys.
Ei näytä vaikuttavan yhtä haitallisesti kuin Suomeen, miksi siis ei ?
Suomessa on hallitus, joka köyhdytti tavalliset ihmiset ja kurjisti sisämarkkinat ja hyydytti asuntokaupat.
Siis oli, ja Sannuli tuotti äänestäjiä köyhälistömaista, jotta saisi äänestäjiä, mutta pieleen meni, eihän ne osaa edes äänestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjän kauppa romahti. Siinä yksi syy.
Venäjän kaupan vuoksi emme ole ikinä oppineet tekemään laadukasta tavaraa länsimarkkinoille. Nyt on korkea aika opetella.
Tuo nyt on aivan täyttä potaskaa. Oletko ihan tosissasi? Ja te jotka olette yläpeukuttaneet?
Vierailija kirjoitti:
Venäjän kauppa romahti. Siinä yksi syy.
Normaalioloissa itään on aina pystynyt kauppaamaan tavaraa mikä ei länsimarkkinoilla menestyisi.
Vierailija kirjoitti:
Esim. Ruotsin omistamien yhtiöiden liikevaihto Suomessa oli jo vuonna 2023 yli 30 miljardia,
Tällä hetkellä enempi. Pääomat/Raha virtaa suurimmaksi osaksi loppupeleissä maahan joka yhtiö omistaa.
Mitä suomi nykyään omistaa ?
Et sä voi kommarimaassa omistaa mitään. Jos omistat, niin siihen tartutaan tavalla tai toisella ja joka suunnasta. Ja verotetaan. Ja vaaditaan korvauksia. Ja kehitetään sakkoja. Viedään omaisuutta lainsäädännön avustuksella jne... Suomi on perseaukinen hölmölä, joka ylikoulutti landelaisia virkoihin, joissa he eivät osaa muuta kuin irvistellä ja vaatia lisää palkkaa. Ja kaiken kruunaavat kansanedustajat, joiden älykkyysosamäärät ovat hitusen alle kauppatorin pulujen. Mitään nousua ei ole luvassa. Tiedoksi, että tämä maa vedetään vessasta alas.
Niin, näillä mailla on pitkä historia ja suomi on kehitysmaa. Sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa temuttaminen !
Purra vei köyhyyteen... on pakko temuttaa 😝
Älä syytä Purraa omista epäeettisistä kulutustottumuksistasi.
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa enemmänkin miten Suomi uutisoi niistä Patrian miljarditilauksista. Suomesta on siis tullut kuin joku Israel joka myy vain sotilasteknologiaa.
Ja sekin tässä on huvittavaa että 49,9% Patriasta on norjalaisomistuksessa :D
Syy on aina ihan kaikessa muussa kuin meidän kommunistisessa yhteiskuntarakenteessa. Noiden maiden asukkaista 70% omistaa pörssiosakkeita ja meillä 30%. Miksi mekin emme voisi luopua sosialismista ja siirtyä kansankapitalistiseen talousmalliin.