Puolisoa ei löydy, joten hankinko lapsen yksin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä monet sortuvat haukkumaan miehiä. Aloittajan ongelmana on vain se ettei sopivaa miestä ole löytynyt. Onkohan rima liian korkealla? Etsitään mr.Täydellisyyttä? Ei sellaista ole olemassa. Kukaan tässä maailmassa ei ole täydellinen, ei edes ap. 

Sä itse sorruit nyt lapsellisiin oletuksiin, kun kuvittelet ap:lla olevan riman liian korkealla ja etsivän täydellistä miestä. Jos joku ei löydä sopivaa kumppania, niin heti oletetaan tuollaista. Teidän mielestä pitäisi ottaa vain kuka tahansa eikä mitään kriteereitä saisi olla. 

Haloo nyt taas.

Niinhän miehetkin usein joutuu tekemään. Ei sitä valinnavaraa vaan ole ja monella ainoat kriteerit joita edes kehtaa vaatia on että kunhan on määritelmällisesti nainen. Naiset ei sitä halua täällä ikinä ymmärtää kun heillä surkeimmillakin yksilöillä on enemmän valinanvaraa kuin isolla osalla miehistä. Se mies joka lopettaa suhteeseen panostamisen lapsen tai jo yhteen muuton jälkeen on tyytynyt siihen naiseen paremman puutteessa.

Vierailija kirjoitti:

Paljon on nyt haukuttu miehiä lyttyyn täällä, mutta onko käynyt mielessä että olisiko myös omassa mies maussa jotain vikaa?

Ei tietenkään! Miehet ovat sikoja!

Up

"Niinhän miehetkin usein joutuu tekemään. Ei sitä valinnavaraa vaan ole ja monella ainoat kriteerit joita edes kehtaa vaatia on että kunhan on määritelmällisesti nainen. Naiset ei sitä halua täällä ikinä ymmärtää kun heillä surkeimmillakin yksilöillä on enemmän valinanvaraa kuin isolla osalla miehistä. Se mies joka lopettaa suhteeseen panostamisen lapsen tai jo yhteen muuton jälkeen on tyytynyt siihen naiseen paremman puutteessa."

Miksi edes olla parisuhteessa jos joutuu "tyytymään paremman puutteessa"? Ja tuo väite että naisilla on valinnanvaraa, niin määrä ei korvaa laatua. Jos miehelle kelpaa kuka tahansa kunhan on nainen ja löytyy pulssi, niin naiset edellyttävät potentiaaliselta puolisoehdokkaalta aika paljon muutakin.

Et ap kerro ikääsi jostain syystä. Olen itse ollut totaali-yh ja kyllä niin raskas taival oli, etten ihan heti edes miettisi tuollaista. Lapsi voi olla erityislapsi tms haastava ja tukiverkot ovat välttämättömiä oman jaksamisesi kannalta. Aina ne eivät kuitenkaan kanna. Sinuna etsisin vielä sitä oikeaa. Pudottaisin realistisiksi miestoiveet, niin löytyisi kunnon mies 

Joo suosittelen. Ei kannata jahkailla, se taaperoikä on kuitenkin aika raskasta niin mitä nuorempi olet sen parempi. Jaksaa vähän paremmin kuin keski-ikäisenä😅 Tsemppiä!

En hankkinut lasta yksin mutta jäin totaaliyksinhuoltajaksi vauvaiässä. Oli raskasta, ei mahdotonta. Nyt lapsi on kouluiässä ja elämä on jo paljon helpompaa. Olen lapsestani onnellinen.

Olen löytänyt myös uuden miesystävän. Emme asu saman katon alla, vaan asun yhä lapsen kanssa kaksin. Näin on tarkoitus jatkaa.

Miksihän te yh-äidit ette hae turvaverkkoa toisistanne? Saman taloyhtiön/kaupunginosan yh-tyypit vois auttaa toisiaan sairaustapauksissa, lapsenvahteina, vertaistukena.. edes diginä jos live ei käy. Yksin ei pärjää 24/7 eikä ole lapsen etu koko ajan olla vain yhden aikuisen ilo, suru  työ,  seura, harrastus, ajanviete, mielenkiinnon kohde, keskustelukumppani, kehityskohde; kaikki kaikessa.

Aika rumasti haukutaan miehiä ja kaikin tavoin haukutaan parisuhdetta. Ei jokainen mies ole huono tai sika. Nämä asenteet helposti siirtyvät myös lapsiin.

Itse miettisin tarkkaan, riittäävätkö tukiverkostot oikeasti siihen arkeen. Sitä on vaikea etukäteen ymmärtää, miten sitova se (etenkin pieni) lapsi on. Et pääse itse koskaan harrastuksiin/illanviettoihin/omien kavereidesi kanssa mihinkään/työmatkoille, jos sinulla ei ole ketään, joka voi lapsen ottaa. Lisäksi olet yksin lapsen kanssa, kun olet itse sairas tai omassa elämässäsi on kriisejä. Hoidat kaikki lapsen sairastumisesta johtuvat poissaolot, neuvolat, terkkarit, hammashoidot, harrastuskuskaukset, opetat pyöräilyt/luistelut/hiihdot/uimiset, hoidat yksin lapsen kaverisuhteita ja niiden ongelmia, teet kaikki ruoat, mietit yksin ekaluokkalaisen kesät ja lomat ja kaiken maailman rippijuhlat. Kannat yksin vastuun työttömyydestä. Työkyvyttömyydestä ja vakavasta sairastumisesta ei voi edes puhua. Ja tämä kaikki terveen lapsen kanssa. Erityislapsen kanssa ei kukaan nimittäin pärjää yksin. En sano tätä ilkeyttäni, vaan siksi, että mietit ennen itsellistä vanhemmuutta, miten siitä oikeasti ja realistisesti selviät. Lapsi on aivan ihana ja palkitseva asia elämässä, mutta muuttuu nopeasti liian suureksi taakaksi kantaa, jos kukaan ei auta kaikessa siinä vastuussa.

"Itse miettisin tarkkaan, riittäävätkö tukiverkostot oikeasti siihen arkeen. Sitä on vaikea etukäteen ymmärtää, miten sitova se (etenkin pieni) lapsi on. Et pääse itse koskaan harrastuksiin/illanviettoihin/omien kavereidesi kanssa mihinkään/työmatkoille, jos sinulla ei ole ketään, joka voi lapsen ottaa. Lisäksi olet yksin lapsen kanssa, kun olet itse sairas tai omassa elämässäsi on kriisejä. Hoidat kaikki lapsen sairastumisesta johtuvat poissaolot, neuvolat, terkkarit, hammashoidot, harrastuskuskaukset, opetat pyöräilyt/luistelut/hiihdot/uimiset, hoidat yksin lapsen kaverisuhteita ja niiden ongelmia, teet kaikki ruoat, mietit yksin ekaluokkalaisen kesät ja lomat ja kaiken maailman rippijuhlat. Kannat yksin vastuun työttömyydestä. Työkyvyttömyydestä ja vakavasta sairastumisesta ei voi edes puhua. Ja tämä kaikki terveen lapsen kanssa. Erityislapsen kanssa ei kukaan nimittäin pärjää yksin. En sano tätä ilkeyttäni, vaan siksi, että mietit ennen itsellistä vanhemmuutta, miten siitä oikeasti ja realistisesti selviät. Lapsi on aivan ihana ja palkitseva asia elämässä, mutta muuttuu nopeasti liian suureksi taakaksi kantaa, jos kukaan ei auta kaikessa siinä vastuussa."

Tottakai nämä asiat täytyy miettiä tarkkaan ja itselliseksi äidiksi ryhtyvä käy kyllä takuulla läpi pitkän ja perusteellisen harkintaprosessin. Mikään ei kuitenkaan ole välttämättä helppoa tai varmaa silloinkaan vaikka olisi parisuhteessa. Nämä asiat pitäisi miettiä ihan jokaisen läpi, riippumatta parisuhdestatuksesta. On paljon perheitä joissa vanhempi hoitaa asiat pääosin yksin vaikka vanhempia olisi kaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä monet sortuvat haukkumaan miehiä. Aloittajan ongelmana on vain se ettei sopivaa miestä ole löytynyt. Onkohan rima liian korkealla? Etsitään mr.Täydellisyyttä? Ei sellaista ole olemassa. Kukaan tässä maailmassa ei ole täydellinen, ei edes ap. 

Sä itse sorruit nyt lapsellisiin oletuksiin, kun kuvittelet ap:lla olevan riman liian korkealla ja etsivän täydellistä miestä. Jos joku ei löydä sopivaa kumppania, niin heti oletetaan tuollaista. Teidän mielestä pitäisi ottaa vain kuka tahansa eikä mitään kriteereitä saisi olla. 

Haloo nyt taas.

Niinhän miehetkin usein joutuu tekemään. Ei sitä valinnavaraa vaan ole ja monella ainoat kriteerit joita edes kehtaa vaatia on että kunhan on määritelmällisesti nainen. Naiset ei sitä halua täällä ikinä ymmärtää kun heillä surkeimmi

Kyllä me ymmärrämme sen. Olemme valitettavan tietoisia siitä, että miehistä moni ei ole yhtään kiinnostunut kumppanistaan eikä edes halua tutustua tähän. Sen huomaa jo deittailuvaiheessa miesten käytöksestä, että monelle on ainoana kriteerinä naiselle pelkästään heteroseksuaalisuus, eikä sekään ole välttämätöntä.  Sen takia naisten on oltava tuplasti valikoivampia - kun miehet eivät kiinnitä yhtään huomiota yhteensopivuuteen, on naisten se tehtävä, jotta suhteet olisivat edes jossain määrin toimivia. Toimivaan suhteeseen vaadittaisiin yhteensopivuuden lisäksi molemminpuolinen kiinnostus ja kemia, mutta kun miesten kohdalla ei viimeksi mainittua voi odottaa, täytyy naisten olla entistä tarkempia siitä, millaisen tyypin kanssa aloittavat suhteet. Yhteensopivuuden täytyy olla vieläkin suurempaa kuin niissä suhteissa, joissa voi luottaa myös toisen osapuolen olevan aidosti kiinnostunut, sillä ihastuminen ja kemia liimaavat ihmisiä yhteen. Kun miesten kohdalla ei voi luottaa ovatko oikeasti kiinnostuneita, täytyy toivoa, että yhteensopivuus toimii liimana.

Olette itse kaivaneet kuoppanne, joten rämpikää sitten siinä.

Vierailija kirjoitti:

Itse miettisin tarkkaan, riittäävätkö tukiverkostot oikeasti siihen arkeen. Sitä on vaikea etukäteen ymmärtää, miten sitova se (etenkin pieni) lapsi on. Et pääse itse koskaan harrastuksiin/illanviettoihin/omien kavereidesi kanssa mihinkään/työmatkoille, jos sinulla ei ole ketään, joka voi lapsen ottaa. Lisäksi olet yksin lapsen kanssa, kun olet itse sairas tai omassa elämässäsi on kriisejä. Hoidat kaikki lapsen sairastumisesta johtuvat poissaolot, neuvolat, terkkarit, hammashoidot, harrastuskuskaukset, opetat pyöräilyt/luistelut/hiihdot/uimiset, hoidat yksin lapsen kaverisuhteita ja niiden ongelmia, teet kaikki ruoat, mietit yksin ekaluokkalaisen kesät ja lomat ja kaiken maailman rippijuhlat. Kannat yksin vastuun työttömyydestä. Työkyvyttömyydestä ja vakavasta sairastumisesta ei voi edes puhua. Ja tämä kaikki terveen lapsen kanssa. Erityislapsen kanssa ei kukaan nimittäin pärjää yksin. En sano tätä ilkeyttäni, vaan siksi, että mietit ennen its

Joo onhan se rankempaa yksin, mutta silti mieluummin ottaisin tuon rankkuuden ja vanhemmuuden kuin pääsisin helpommalla lapsettomana.

Heti voidaan mennä siihen rehellisyyteen kun miehilläkin on mahdollisuus valikoida naisista ne mieleisimmät. Nyt niin ei ole ja useimpien on pakko tyytyä ei niin mieleiseen.

Mikä tai kuka miehen pakottaa epäömieluisaan suhteeseen? Saattaisin ymmärtää tämän väitteen tilanteessa, jossa mies haluaa lapsia, eikä mieluisaa naista löydy/saa. Mutta jos mies ei kerran halua lapsia, niin mikä pakko silloin on tyytyä sellaiseen naiseen, jonka kanssa ei oikeasti haluaisi olla? 

Kun te ette ymmärrä ettei asia ole noin yksinkertainen. Kykenee sanomaan varmasti mutta tietää että se on suhteen loppu. Monelle miehelle jo sen mielenkiintoisen naisen löytäminen on ollut työn ja tuskan takana. Rehellisyydellä menetät senkin ja olet taas yksin.

Eihän se ole oikein mutta se on usealle miehelle realiteetti.

Ahaa, ongelma on siis siinä, että meihet ajattelevat, että kaiken pitää mennä täsmälleen kuten he haluavat, ja heidän pitää saada kaikki mitä tahtovat. Pieni asenteenmuutos auttaa! Kun hyväksyy sen, ettei koko maailma pyöri oman navan ympärillä eivätkä naiset ole olemassa vain miehen toiveiden täyttämiseen, on näissä tilanteissa helpompi asennoitua niin, että kyse on omasta valinnasta: voi itse valita, mikä painaa vaakakupissa enemmän. Jos nainen on todella mielenkiintoinen, voisi kuvitella miehen tuntevan voimakasta vetoa ja olevan rakastunut - silloin voi tehdä sen valinnan, että tällä kertaa täyttääkin sen ihanan naisen toiveen, eikä odota kaiken menevän aina miehen toiveiden mukaisesti. Jos sitten lapsettomuus painaa vaaakupissa enemmän, voi todeta, että juuri se suhde ei ole itselle sopiva, ja silloin voi lopettaa sen, vaikka samalla luopuu myös siitä mielenkiintoisesta naisesta.

Miehen ei tarvitse saada aina elämässä kaikkea. Hyväksykää tämä, niin elämä muuttuukin yllättäen helpommaksi!

Sinäkin kirjoitat, että "ei ole oikein" jos menettää kiinnostavan naisen kun kertoo, että ei halua lapsia. Miten niin se ei ole "oikein"? Mikä sitten olisi oikein, sekö että se kiinnostava nainen menettää äitiyden miehen takia? Juuri tuo lauseesi paljastaa sen, että pohjimmiltaan ajattelet, että nainen olisi miestä ja miehen toiveita varten olemassa, ja pidät suurena vääryytenä, kun kaikki menekään miehen toiveiden mukaaan. Että kiinnostavalla naisella voikin olla eriävät toiveet, onpa hirveää!

Vierailija kirjoitti:

Miksihän te yh-äidit ette hae turvaverkkoa toisistanne? Saman taloyhtiön/kaupunginosan yh-tyypit vois auttaa toisiaan sairaustapauksissa, lapsenvahteina, vertaistukena.. edes diginä jos live ei käy. Yksin ei pärjää 24/7 eikä ole lapsen etu koko ajan olla vain yhden aikuisen ilo, suru  työ,  seura, harrastus, ajanviete, mielenkiinnon kohde, keskustelukumppani, kehityskohde; kaikki kaikessa.

Monet tekevätkin näin, ja se toimii.

Jos lapsi on suurin haaveesi hanki vaan yksin. Tulet vain katkeroitumaan jos lasten saanti jää haaveeksi koska sopivaa kumppania ei löydy. 

Vierailija kirjoitti:

Naisilla on helposti aika ruusunpunainen kuva siitä, mitä lasten hankinta oikeasti on. Kun vauvakuumeillaan, ajatellaan vaan sitä ihanaa pientä nyyttiä kainalossa. Ei tajuta, että se kasvaa ja maksaa. Suomeksi, vie tajuttomat määrät aikaa ja rahaa vaikka sairastut, jäät työttömäksi, yms. Elämässä ei ole koskaan ennustettavuutta. On täysin moraalitonta tehdä lapsi yhden palkkapussin varaan. 

Ei tämä pidä paikkaansa. Kyllä naiset ajattelevat, että vanhemmuus on rankkaa. Mutta juuri niiden hyvien asioiden (ml. se ihana pieni nyytti kainalossa) vuoksi he ovat valmiit jaksamaan myös sen rankan puolen. Vain miehillä on harhakuvitelmia siitä, että mikään ei kannata, jos ei se ole helppoa ja mene aina oman toiveen mukaisesti. Siksi juuri he ovat useammin se osapuoli, joka ei halua lasta - kun ajatus siitä, että pitäisi joustaa ja tehdä jotain toisen ihmisen (lapsen) vuoksi, on ilmeisesti miehille niin mahdoton. Vain miestä häiritsee se, että lapsi "vie paljon rahaa". Naiset eivät edes ajattele niin, että lapsi "vie" rahaa, koska heidän mielestään juuri lapsi on mielekäs kohde rahalle. Vain mies ajattelee niin, että on mielekkäämpää laittaa rahat osakkeisiin kuin oman lapsen hyvinvointiin.

Onko tämä kumppanin etsiminen taas kerran sarjassamme: "En ole tehnyt mitään ja ideat loppu"

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä kumppanin etsiminen taas kerran sarjassamme: "En ole tehnyt mitään ja ideat loppu"

Olen eri, ja ymmärrän pointtisi, mutta toisaalta ei ihmisellä ole myöskään velvollisuutta nähdä kauheasti vaivaa kumppanin etsimiseen. Jos on elänyt normaalia elämää, jossa on opiskeltu, oltu töissä, harrastettu, ja näiden puitteissa tavattu ihmisiä ja tutustuttu, ehkä välillä ihastuttu ja elätelty toiveita, niin kyllä tuo olisi jo sellainen normaali väylä. Ei tarvitse olla roikkunut 10 vuotta deittisovelluksissa ja käyttänyt kaikkea vapaa-aikaansa erilaisten ihmisten kanssa treffeillä juoksemiseen. Vapaaehtoistahan se on. Jos ap:n kysymys olisi koskenut nimenomaan kumppanin löytämistä, voisi antaa vinkkejä tehokkaampaan etsimiseen, mutta nythän hän vaikuttaa olevan jopa melko sinut sen kanssa, että kumppania ei ole eikä ehkä löydy, ja on valmis elämään elämänsä ilmankin. (Voihan se silti löytyä myöhemmin, en sitä sano.)