Päiväkodin lopettaminen itkettää...äitiä!

Ottamatta nyt sen enempää kantaa tähän oodi77 ja muiden väliseen " kinasteluun" niin mun täytyy ihmetellä yhtä asiaa, joka tulee esille tosi monen viesteissä:



Miksi äidin työssä käyminen on niin huono asia? Miksi äitien pitäisi kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että käyvät päivisin töissä? Ja tätä syyllistämistä tekevät juuri toiset äidit. Mä en tajua. Ei mun miestä kukaan kritisoi siitä, että hän käy töissä.



Mitä kamalaa siinä on, että jos on hankkinut koulutuksen ja työpaikan, että oltuaan lasten kanssa kotona haluaa mennä takaisin töihin?



Mun mielestä oli ihanaa olla lasten kanssa kotona, mutta on mun mielestä tämä työssä olokin ihan mukavaa. Varmaan nyt taas jonkun mielestä kamalan itsekästä, mutta pieni terve itsekkyys ei varmasti tee kellekkään pahaa :)

Toivon, että teillä on ystäviesi kanssa oikein hauskaa.



Ja se toinen toiveeni siitä, että tuo juttusi oli tyhmä vitsi, taisi sitten olla turha. Uskon kyllä täysin, että sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä yritin sanoa.

Akane: Miten tämä kirjoittamasi teksti sitten pitäisi ymmärtää, jos sen nyt jotenkin väärin ymmärsin?



Tässä lainaus:

" Sinä et varmaankaan tiedä, koska olet kirjoituksesi perusteella erinomaisesti vältellyt koko lapsesi iän tuon yhteyden luomista ja sen tuoman vastuun painoa.



Toivon todella, että kaltaisiasi ihmisiä ei oikeasti ole. "

Lainasit hyvät kohdat: Kirjoituksesi perusteella. Niin, tämä tarkoittaa sitä, että sinä kirjoitit jotain, mihin vastasin. En voi tietää koko totuutta, enkä sinun elämästäsi yhtään mitään muuta kuin mitä kirjoitit. Huvittavaa, että voit sitten muka naureskella siellä kun en tiedä sinun elämästäsi yhtään mitään. Tietenkään en tiedä.



Kirjoitit, että viet lastasi säännöllisesti ja usein vapaa-aikanasi hoitoon, olet tehnyt niin siitä kun hän oli 1,5kk. Lisäksi käyt töissä. Sanoin, että lapsi on mielestäsi rasittava. Uskon, että elämääsi kuuluu paljon muutakin kuin tuo, ja siksi toivoin, että kaltaisiasi ihmisiä ei oikeasti ole. Siis sellaisia, jotka keskittyvät elämässään pääsemään lapsistaan eroon. Mutta jos tuo todellakin on kaikki mitä teet, niin sanoisin, että sinulla ei ole yhteyttä lapseesi, koska muutoin nauttisit hänen seurastaan ja ikävöisit kun hän on poissa. Siinä on yksi pieni ero uskomattoman itsekkään ja piittaamattoman henkilön ja normaalin lapsistaan välittävän henkilön välillä.

joka ei provosoitunut Oodin viestistä, vai kirjoittavatko ihmiset täällä vain suuttuessaan?



Oodi:

Sait niin paljon peetä niskaan, että halusin vain sanoa, että minusta tekstisi ei ollut millään tavalla järkyttävää luettavaa tai antanut kuvaa, että olet joku vastuuton hirviö, joka vihaa lastaan.



Tuntuu, että kaikki täällä lukevat toisten tekstejä kuin piru raamattua.

Espoon westendissä<.päiväkodossa jossa kälyni työskenteli..Lapset leikkivät päiväkodin pihalla, ja viereiseltä yleiseltä puistolta äiti vilkutti pikkuveljen kanssa isolle veljelle puistoon.

Isolla veljellä tuli itku,, no äiti tulee hakemaan sitten viideltä.Sanoi hoitaja!!!



Kyllä sinä kahden kanssa varmasti pärjäät.Ittellä pojilla 1,5 v ikäeroa ja en edes ajatellut että vaivautuisin toisen viemään pois!! Kaikkeen tottuu, jopa kahteen lapseen kerralla!!

Olen ollut kotona jo yli 3 vuotta. Tästä ajasta reilu 1,5 vuotta olen ollut kahden lapsen kanssa kotona ja kohta syntyy kolmas. Mieleeni ei ole tullut kerataakaan laittaa isompaa hoitoon tms. Kerhoon viemistäkin harkitsen vielä... Pärjätty on hienosti! Sinä pärjäät varmasti (paremminkin) kun esikoisesi on jo vanhempi. Minun esikoiseni oli 1,7v kun kuopus syntyi. Kaikki on vain omasta asenteesta kiinni!



Meillä oli alku tosi rankkaa. Kuopus itki paljon ja heräsi monet kerrat yössä. Rehellisesti sanottunu luulen että " pääni olisi levynnyt" , jos en olisi joutunut lähtemään esikoisen kanssa päivittäin ulos. Oli todella antoisaa tavata muita äitejä ja jakaa heidän kanssaan asioita.



Käymme päivittäin ulkona, joko omalla pihalla tai puistossa. Lisäksi tapaamme muita lapsia ja äitejä muskarissa ja ns. perhekerhossa. Kotihommat ja muut on sujunut aina lasten kanssa. Siivoan ja laitan ruoat lasten ollessa hereillä, silloin kun nukutaan en tee mitään (tämä on omaa aikaani). Tähän pärjäämiseen vaikuttaa hyvin paljon oma asenne. Paljon saa ja pystyy tekemään lasten kanssa. Muistaa vaan laskea riman tarpeeksi alas niin ei tule pettymyksiä jos ei kaikki suju niin kuin oli suunnitelut :)



Vanttu



P.S. Nämä vuodet menee niin vauhdilla että niistä kannattaa ottaa kaikki irti ja nauttia. Nämä kolme vuotta on mennyt niiiiiin nopeasti että ihan hirvittää ;)

kiitokset tukiviestistä! Juu, en koe olevani mitenkään huono äiti tai yhtään sen huonompi kuin muutkaan. Silti ihailen tätä uskomattoman taidokasta analyysiä:



" Krjoitit, että viet lastasi säännöllisesti ja usein vapaa-aikanasi hoitoon, olet tehnyt niin siitä kun hän oli 1,5kk. Lisäksi käyt töissä." -siis ajatella, että ihan töissä käyn. Ja lisäksi vien lapsen silloin tällöin (kerran kuussa, joskus 2krt) mummolaan viikonloppuna. Johan olenkin melkoinen hulivili.



" Sanoin, että lapsi on mielestäsi rasittava." -öö, missä sanoin? Sanoin, että voin rehellisesti myöntää menneeni töihin " itsekkäistä" syistä. Eli menin töihin, koska halusin mennä töihin ja en olisi ikimaailmassa viihtynyt kotona. Aika hyvä veto oli myös se aiemmin kirjoitettu veto, että jos ei tunne syyllisyyttä töihin menosta tai valinta työn ja kodin välillä ei ole vaikea, niin on itsekäs tyyppi!?! Ja sitten ihan vielä pikaveto: käsi pystyyn ne, joiden mielestä taapero ei joskus ole rasittava? (vaikka se ei tähän aiheeseen liitykään)



" toivoin, että kaltaisiasi ihmisiä ei oikeasti ole. Siis sellaisia, jotka keskittyvät elämässään pääsemään lapsistaan eroon." -ja tämä näppärä " keskityt pääsemään lapsistasi eroon" yhteenveto saatiin aikaan siitä, että käyn töissä JA lapsi on silloin tällöin mummolassa hoidossa?



" jos tuo todellakin on kaikki mitä teet, niin sanoisin, että sinulla ei ole yhteyttä lapseesi" -tämä on niin mykistävä päätelmä, etten edes osaa kommentoida... :-)



" koska muutoin nauttisit hänen seurastaan ja ikävöisit kun hän on poissa. Siinä on yksi pieni ero uskomattoman itsekkään ja piittaamattoman henkilön ja normaalin lapsistaan välittävän henkilön välillä. " -ja entäs tämä? Mistä kohdasta sai päätelmän, että en a) nauti lapseni seurasta (siitäkö, kun sanoin että menin töihin, koska en olisi jaksanut lapsen kanssa kotona?) saati sitten tämän b) et ikävöi lasta, kun olet poissa -siis, mistä näitä päätelmiä vedetään... " jos et ikävoi lastasi, kun se on hoidossa, olet uskomattoman itsekäs, etkä välitä lapsistasi" niinkö??? Hallelujaa.



No joo, pilkkua tulee viilattua. Omassa ystäväpiirissäni on kotiäiti oikein sen perinteisen kaavan mukaan, ollut kotona pian 4 vuotta. Nyt vei esikoisen osapäivähoitoon kaveriseuran vuoksi, kun nelivuotias jo selvästi kaipaa kavereita ja sellaista kunnon puuhaa, jota ei ystäväni osannut/ehtinyt/joka päivä jaksanut järjestää. Ja mikä oli tulos? Hän sai epämiellyttäviä vihjailuja siitä, kuinka törkää on tuoda lapsi osapäivähoitoon...



Sitten tunnen näitä töissä käyviä äiteiä. Mietin vaan, kun nämä minun " valintani" aiheuttavat jo näinkin parantumatonta vahinkoa lapselleni niin mitä ihmettä tapahtuu työkaverini samanikäiselle tytölle. Tämä kollegani näet töiden ja mummolaviikonloppujen lisäksi harrastaa aktiivisesti koiratouhuja eli on viikollakin iltoja poissa... ja silti tuntuu, että varsin yhteiskuntakelpoinen lapsi sielläkin on kehittymässä.



Loppukaneettini kuitenkin, että ihan vaan ilman sarvia ja hampaita no hard feelings. Mun tekstini ovat toisinaan provosoivia, mä olen voimakas persoona. Mutta kirjoitustyylistäni huolimatta kieltäydyn leimaamasta itseäni hulttioksi :-)

Lisäisin vielä tähän keskusteluun unohdetun asian, nimittäin isien vastuun. Isät ovat yhtälailla vastuussa lapsiaan koskevista päätöksistä ja heidän hoidostaan. Kun lasta ei enää imetetä, isä voi aivan hyvin jäädä hoitamaan lapsiaan kotiin, kun äiti menee töihin. Tämä olisi erittäin hyödyllistä niin isille kuin lapsillekin.



Ja ei nyt heti oteta esiin kommenttia toimeentulosta, kun juuri jotkut kirjoittajat niin painokkaasti esittivät, että talot ja autot eivät ole niin tärkeitä... Toisaalta, pääkaupunkiseudulla ei edes kahden ihmisen palkalla osteta noin vaan taloja ja autoja. Meillä ainakin on pienestäkin kerrostaloasunnosta niin iso laina, ettei sitä yhden ihmisen palkalla makseta.

Alkuperäinen aihe oli se, voiko isompaa viedä päiväkotiin kun toinen vauva syntyy. Työssäkäyminen on aivan eri juttu, silloin ei liene vaihtoehtoja eikä siitä tarvitse kenenkään tuntea syyllisyyttä että lapsi on pk:ssa.



Joillakin on kyllä erittäin ruusuinen kuva päiväkodin arjesta. Aika alussa joku haukkui minua ja toivoi, että kaltaiseni LTO ei ole hänen lapsensa pk:ssa töissä. Heillä kun on koko ajan ohjattua leikkiä ja mitä kaikkea siellä olikaan.



niin, on se vaan eri juttu jos ryhmässä on 5 aikuista ja 15 lasta vai miten kyseisen ihmisen kohdalla nyt menikään... Minun ryhmässä on 22 lasta, neljä- ja viisivuotiaita, ja meitä aikuisia on 3. Joista keskimäärin muutamana päivänä viikossa paikalla vain 2 aikuista. Joten vaikka meilläkin lapsia ripotellaan leikkimään pareittain, ohjataan tiettyihin leikkeihin yms, niin on se kuule vaan aikamoista kaaosta. Ja meteli on aika kova, mutta tietääkseni hyvin tavallinen päiväkodin metelitaso silti.



Vapaaehtoisesti en edelleenkään veisi edes tuon ikäistä näiden virikkeiden pariin. Samat virikkeet lapsi saa kerhoista, mutta tuo kaikki muu, lasta kuormittava toiminta, jää sillloin pois. Se vaan on fakta, ja se pitää hyväksyä.



Ja alkuperäiselle vielä: kahden lapsen kanssa pärjää vallan mainiosti kotona. Usko itseesi. Selviät kyllä, eikä esikoisesi voi huonosti vaikka hänen pitääkin välillä odottaa äidin huomiota ja syliä. Itse asiassa päiväkodissa sitä syliä ja huomiota on vielä vähemmän tarjolla.

kalanna:

joka ei provosoitunut Oodin viestistä, vai kirjoittavatko ihmiset täällä vain suuttuessaan?

En provosoitunut myöskään minä.

KL.

kanssa samoilla linjoilla... Täällä " vain syyllistetään" äitejä jotka käyvät työssä... Isäthän voivat yhtä hyvin jäädä kotiin!



T: Hupuliäiti, joka ihan ITSEKKÄISTÄ syistä menee kesällä hetkeksi töihin ja Isi jää pojan kanssa kotiin



Oodille työn iloa!



Ja tsemppiä Ap:lle ,varmasti pärjäät ja selviät kotona!! =)

Kiitos vielä vastauksestasi. Tosi ironista.



" -siis ajatella, että ihan töissä käyn. Ja lisäksi vien lapsen silloin tällöin (kerran kuussa, joskus 2krt) mummolaan viikonloppuna. Johan olenkin melkoinen hulivili." - Niin, taisin mainita että käyn itsekin töissä. Ja sitäkin tiukemmin istun sitten muut ajat kotona. Vanhempi lapsi on elämänsä (4v) aikana ollut 3 kertaa yön kylässä mummilassa, kuopus (1,5v) ei vielä kertaakaan. Minä en kykenisi siihen, että näkisin lapsiani noin vähän. Ihan itsekkäistä syistä olen heidän kanssaan vapaa-aikani.



" Sanoin, että voin rehellisesti myöntää menneeni töihin " itsekkäistä" syistä. Eli menin töihin, koska halusin mennä töihin ja en olisi ikimaailmassa viihtynyt kotona." - Aivan, minä minä minä. Lapsesi ehkä olisi viihtynyt kotona, mutta sillä ei ole pätkääkään väliä? Käsittääkseni kaikille äideille on helpompaa mennä töihin ja siellä on äideille mukavampaa (minullakin on kivempaa töissä), mutta he silti valitsevat kotiinjäämisen LAPSEN takia. Ei siksi, että kotona saisi enemmän rahaa, olisi tosi arvostettua olla kotiäiti tai että heillä on joku kotiäitigeenimutaatio.



" Aika hyvä veto oli myös se aiemmin kirjoitettu veto, että jos ei tunne syyllisyyttä töihin menosta tai valinta työn ja kodin välillä ei ole vaikea, niin on itsekäs tyyppi!?!" - Sanoit tehneesi valinnan itsekkäistä syistä. Miksi siis tarttua siihen,että joku muu puhuu tässä yhteydessä itsekkyydestä, kun olit käsittääkseni ylpeä siitä, että teit itsellesi sopivimman ratkaisun?



" Ja sitten ihan vielä pikaveto: käsi pystyyn ne, joiden mielestä taapero ei joskus ole rasittava?" - Niin joskus, tarkoitin AINA. Niin usein, että voidakseen rentoutua, täytyy lapsen olla jossain muualla.



" ja tämä näppärä " keskityt pääsemään lapsistasi eroon" yhteenveto saatiin aikaan siitä, että käyn töissä JA lapsi on silloin tällöin mummolassa hoidossa?" - tuo lause oli otettu pois yhteydestä, en missään vaiheessa sanonut, että sinä teet niin vaan yritin painottaa, että jos se on jonkun päämotiivi, niin sitä kannattaisi miettiä mieluummin omien ajatustensa muuttamista kuin ratkaista homma viemällä lapsi pois. Siis JONKUN, ei edelleenkään sinun.



" jos tuo todellakin on kaikki mitä teet, niin sanoisin, että sinulla ei ole yhteyttä lapseesi" -tämä on niin mykistävä päätelmä, etten edes osaa kommentoida... :-)" - Kaikkien lapset eivät päästä vanhempiaan kovin helpolla.



" Mistä kohdasta sai päätelmän, että en a) nauti lapseni seurasta (siitäkö, kun sanoin että menin töihin, koska en olisi jaksanut lapsen kanssa kotona?)" - Niin, jossain muissa piireissä tuo olisi ihan kelvollinen johtopäätelmä. Et mitenkään eritellyt miksi et jaksanut lapsen kanssa kotona.



" saati sitten tämän b) et ikävöi lasta, kun olet poissa -siis, mistä näitä päätelmiä vedetään... " jos et ikävoi lastasi, kun se on hoidossa, olet uskomattoman itsekäs, etkä välitä lapsistasi" niinkö??? Hallelujaa." - Tuo ei ollut suora lainaus, miksi liioittelet? Lapset ainakin ikävöivät vanhempiaan. Taidan sitten olla naiivi kun luulen vanhempien ikävöivän poissaolevia lapsiaa.



" Sitten tunnen näitä töissä käyviä äiteiä. Mietin vaan, kun nämä minun " valintani" aiheuttavat jo näinkin parantumatonta vahinkoa lapselleni niin mitä ihmettä tapahtuu työkaverini samanikäiselle tytölle. Tämä kollegani näet töiden ja mummolaviikonloppujen lisäksi harrastaa aktiivisesti koiratouhuja eli on viikollakin iltoja poissa... ja silti tuntuu, että varsin yhteiskuntakelpoinen lapsi sielläkin on kehittymässä." - En arvostellut työssäkäyntiä. En vain käsitä miksi edes vapaa-aikaa ei voi viettää yhdessä lapsen kanssa. Itse en tuollaiseen kykenisi.



" Loppukaneettini kuitenkin, että ihan vaan ilman sarvia ja hampaita no hard feelings. Mun tekstini ovat toisinaan provosoivia, mä olen voimakas persoona. Mutta kirjoitustyylistäni huolimatta kieltäydyn leimaamasta itseäni hulttioksi :-) " - Ilman sarvia ja hampaita, no hard feelings täällä myös. Minulla on myös tapana seistä sanojeni takana, eikä paljon haittaa kokeilla kepillä jäätä. Mutta pieni itsetutkiskelu ei tee koskaan kenellekään pahaa. Ja siis tarkoitin kenellekään, en sinua henkilökohtaisesti kaikista ihmisistä erityisesti. ;)

tyttö nro1 syntyi 2003 ja meni tarhaan ollessaan 10kk.



tyttö nro2 syntyi elokuussa -06

jonka jälkeen tyttö nro1 jatkoi tarhassa kaksi päivää viikossa.



tyttö nro2 aloittaa tarhassa elokuussa -07 kun minä palaan töihin.



työaikoja en ole miettinyt, ainoastaan rahaa, itsekkäistä syistä haluan voida ostaa jotain muutakin kuin asuntolainan lyhennykset.



joopa joo, en lukenut kuin 2 viimeistä sivua tästä ketjusta ja on kyllä

karmivaa, miten äidit toisiaan arvostelee.



meidän viikottaiset tarhapäivät on ollut todella tärkeitä minulle.

alussa nukuin ne päivät ja tällä hetkellä vain nautin niistä hiljaisista hetkistä talossa kun nro1 on tarhassa.



eipähän ainakaan unohda tarhakavereitaan,

se arki kun alkaa meillä sitten elokuussa taas.



ja tyttö nro1 on melko usein kylässä ollut nyt sukulaisilla, koska

tyttö nro2 on ollut todella kipeänä maaliskuun alusta asti.

kädet ei vaan millään riitä pitämään molemmat tyytyväisinä, jos

toinen heistä vain itkee yöt ja päivät.



olen potenut huonoa omaatuntoa, mutta mieluiten niin, että

tyttö nro1 voi viettää mielekkään päivän jonkun toisen kanssa, jos

se kotona ei tällä hetkellä ole mahdollista.



nyt odottelemme tyttö nro2:sen leikkaushaavan paranemista,

sitten pääsemme esimerkiksi ULOS talosta kärryillä.

tällä hetkellä istuminen ja selällään olo on kielletty.

joten emmepä pääse edes autolla mihinkään.

kätevää.

ja jos joku luulee, että 3,5-vuotias viihtyy päivät pitkät sisällä,

niin höpönlöpön...



ja aattelinpa tässä ääneen, että kun tyttö nro2 on täysin terve,

otamme yhden illan ja seuraavan aamunkin ihan miehen

kanssa kaksistaan, lykkäämme heidät siis kylmästi yökylään

johonkin ja vietämme " laatuaikaa" ulkona käyden.

Mä olen vakaasti subjektiivisen päivähoito-oikeuden kannattaja: jokaisella perheellä pitäisi olla oikeus päättää lasten hoidosta tilanteen mukaan. Lapset ovat erilaisia.



Meillä 3-vuotias jäi kotiin esikoisen synnyttyä. Ennen synnytystä lepäilin ensin sairauslomalla ja sitten äitiysvapaalla, ja tyttö oli hoidossa lyhyemmän päivän.



Olihan se päivähoidon lopetus tavallaan haikeaa, mutta paljon ollaan saatu tilalle. Tehtiin tilapäinen hoidon keskeytys, eli hoitopaikka on jatkossa taattu, muttei välttämättä juuri samasta ryhmiksestä. Toisaalta, ehtiväthän lapset (ehkä hoitajatkin) sinä aikana vaihtua eli ei se sama paikka sitten enää ole.



Parin ensimmäisen kuukauden ajan mentiin paljolti vauvan ehdoilla. Mulle oli helpotus, kun ei tarvinnut herätä aikaisin viemään esikoista hoitoon. Esikoinen ei halunnut (vielä) mihinkään kerhoon, joten ollaan sitten pyöritty omalla pihalla & läheisessä leikkipuistossa ja kutsuttu kavereita meille leikkimään.



Usko itseesi ja siihen, että pärjäätte ihan hyvin! Jos ongelmia tulee, niitä ratkotaan sitten ajallaan.

Kyllä on taas saatu mehevä riita aikaan ja ihan turhasta ja vieläpä samasta asiasta mistä joka paikassa tapellaan!!!!



En edes tiedä jaksanko kommentoida. Meillä muksujen ikäeroa 2v2kk, vanhempi jäi kotiin kun jäin äitiyslomalle (oli puoli vuotta perhepäivähoidossa siinä välillä kun olin töissä). Surkusin, kun poika viihtyi hyvin pienessä hoitoryhmässään, mutta toisaalta tuntui vähän karsastavan tätiä... oli vielä niin pienikin. Kotona on viimeiset 1v2kk ollut vuoristorataa, välillä on meinannut levitä äidin pää, on huudettu ja tapeltu, pojalla on kova tahto, äidillä yhtä kova. Siis onhan se lapsi rasittava, voin todella sanoa suoraan. Mutta myös ihana, kuten vain oma lapsi voi olla. Olen ollut väsynyt, sairas, mies töissä, lapset vuorotellen sairaina, jopa sairaalassa - kaikkea mitä eloon muutenkin kuuluu. Nyt kun sain kelalta kielteisen päätöksen kh-tuen lisäosasta ja jäi kuntalisätkin saamatta, totesin että jos olisin tuon tiennyt tammikuussa kun niitä hain, niin ehdottomasti poika olisi ollut osapäivähoidossa jo 3kk. Hakee niin kovasti seuraa ettei minusta siihen ole, siis olemaan lapsikaveri, äiti ja aikuinen kun olen.



Että heittäkää nyt äkkiä kaivoon kaikki tappelut näin turhasta aiheesta ja hymistelkää kotona kruunujenne kanssa jos niin haluatte, jokainen perhe tekee juuri sen parhaan ratkaisun, mikä vain sen perheen kohdalla on mahdollinen!!!



eikkuli ja muksut 1- ja 3v

tähän jo ennenstään hämmennettyyn soppaan - ja ihan täysin ottamatta kantaa siihen, kuka muiden lapset hoitaa. Toisten ratkaisut eivät kuulu minulle eivätkä minun muille.



Sivusta seuranneena luulen, että tietoisesti tai tiedostamatta alussa tunteita nostatti ap:n kommentti kaveristaan, joka sanoi sanoi ihmeissään: ai miten meinaat jaksaa kahden kanssa. Aivan kuin olisi luonnotonta, että vauvan lisäksi elämässä voi tehdä muutakin. Sen jälkeen sitten kaikki vain puolustivat omaa kantaansa enemmän tai vähemmän verissä päin ja seurauksena tämä soppa (jollainen aina syntyy näistä keskusteluista).



Silloin kun olin _hyvin_ nuori, haaveilin vauvasta teinityttömäiseen tapaan. Vauva tuntui ihanalta ajatukselta, mutta taapero tai leikki-ikäinen olikin jo ihan vieras juttu. Silloin tosissani mietin, että sitten kun saa toisen vauvan, niin on aika harmillista, että siinä on sitten se isompi sotkemassa vauvaan keskittymistä. Onneksi elämä on kasvattanut tuollaisista ajatuksista pois. Siihen auttoi jo ensimmäinen työpaikka alle kaksikymppisenä, kun parhaimmillaan kokopäivähoidossa olivat 0,5-, 1,5- ja 2,5-vuotiaat ja lisäksi aamupäivähoidossa kaksi koululaista.



Neljä vuotta sitten sain lapsettomuuden jälkeen kaksoset, eikä siinä mietitty miten kahta jaksaa hoitaa. Olimme vain onnellisia elämän isosta lahjasta. Pojat ovat edelleen kotihoidossa, vaikkei mitään rahallista tukea enää tule. Seurakunnan kerho on kahdesti viikossa antamassa rytmiä viikkoihin. Pikkusisarus tai kaksi olisivat olleet tervetulleita, mutta enempää lapsia emme saa. Jos vauva olisi tullut, olisimme jatkaneet samaan tapaan. Olen itse saanut kasvaa 12-vuotiaaksi niin, että äiti oli kotona, joten tämä on minulle se luonnollinen valinta. Kaikesta rahannipistämisestä ja veloista huolimatta. Olisi vaikea kuvitella, että lapset olisivat koko- tai jokapäiväisesti muualla ja minä kotona vauvan kanssa. Pari kertaa viikossa olisi riittävä määrä. Toisaalta lapseni eivät ole koskaan olleet hoidossa eikä hoitopaikkaa tarvita vielä pitkään aikaan. En tiedä mitään siitä todellisuudesta, jossa isompi on hoidossa ja halutaan säilyttää tuttu hoitopaikka, kun hoitoa taas pian tarvitaan.



Tämä on meidän elämäntapamme ja sopii meille, mutta jokainen ratkaisee asiat omalla tavallaan. Alkuperäiselle haluan vain sanoa, että kyllä kahden kanssa voi pärjätä :)

Esikoinen on päiväkodissa 9pv kuussa ja hoitoajaksi tulee n.6h.Tosin tänäänkin vein 9.30 ja isä hakee kl 15,eli 5.5h.

Lapsi on aloittanut huhtikuun alussa,eli kokemus tästä on aika lyhyt.

Halusin ehdottomasti,että esikoinen aloittaa " pehmeästi" uransa päiväkodissa,eli on sitten syksyllä helpompi mennä joka päiväisesti.En missään nimessä haluaisi laittaa kotona ollutta lasta yhtäkkiä töiden alettua 5pv/vko päiväkotiin,vaan lapselle on helpompaa totutella vähitelllen.

Esikoisen ollessa päiväkodissa kakkonen saa samallaista laatuaikaa äidin kanssa kahden,mitä esikoinen sai aikanaan. On IHANAA,että voin olla rauhassa vauvan kanssa kahdestaan.Käydään perhekerhossa,ulkona vaunuilemassa tai vaan ollaan ja köllötellään kotona.Esim tänään oltiin yhdessä kylvyssä yli tunti,vauva sai temmeltää altaassa kerrankin rauhassa ja äiti sai kuorimiseen ja itsensä hoitamiseen aikaa:). Koti hommat teen vauvan ollessa päiväunilla,eli kun esikoinen ja iskä tulevat,meillä on siistiä ja ruoka valmiina.Ei tarvi pyykätä ja häärätä,kun on saanut ne tehdä rauhassa .Esikoisen ollessa kotona mennään hänen rytmin mukaisesti,eli aamusta puistoon,lounas,päiväunet jne. Meillä tämä toimii loistavasti ja kaikki on tyytyväsisiä!!!

ja palaa kehään.

Nyt vasta ehdin lukea viestiketjun loppuun saakka ja aika sanattomaksi jäin. En ihan tällaista ryöppyä odottanut vaikka vastauksista kiitänkin!

En puutu ollenkaan asiani vierestä menneisiin kommentteihin äidin työssäolosta yms. vaan ihan _itsekkäästi_ jatkan omaa aloitustani:)



Nyt on pojan viimeinen päivähoitopäivä takana ja kyllähän sitä tuli itkettyä muutamia kertoja. Silti koen tämän tällä hetkellä ainakin ihan oikeaksi valinnaksi. Tarkoitus olisi olla vauvan syntymän jälkeen ainakin vuosi-puoltoista kotona jota mahdollisesti mieheni pystyisi vielä jatkamaan esim. puolella vuodella. Näin kakkonen olisi ainakin 2v mennessään hoitoon. Esikoisen kotiinjäämisen puolesta puhuvat useat seikat.

Syitä:

1. Uskon että kahden kanssa pärjää vaikka ei varmaan välttämättä aina ole helppoa. Riippuu niin paljon vauvastakin. Vaikka esikoisemme oli todella vaikea ja itkuinen vauva mutta toivon että tuleva olisi helpompi.

2. Pojan ryhmä olisi varmaan syksyllä muuttunut, eli olisi vaihtanut isompien ryhmään jossa muitakin (+vanhempia) lapsia kuin nyt ja eri hoitajat. Eniten juuri jäinkin kaipaamaan pojan muutamaa kaveria joista puhunut usein ja ko.ryhmän hoitajatätejä, nämä olisivat kuitenkin muuttuneet ihan pian.

3. Kun aikanaan poika palaa hoitoon molempien vanhempien mennessä töihin, ei välttämättä palaa samaan päiväkotiin. Tämä päiväkoti jossa nyt kävi ei ole lähin mutta kohtuullisen (puoli km) matkan päässä. Lähempänä on kuitenkin parikin muuta päiväkotia joten olisi loogisinta että jatkossa molemmat lapsemme menisivät näihin lähipäiväkoteihin, jos vain mahdollista.

4. Päivähoitomaksu on ollut kuitenkin maksimi 200e/kk, joten se säästyy nyt pojan ollessa kotihoidossa.



Ymmärrän täysin että lapset jotka eivät ole koskaan olleet edes vielä hoidossa koska ikäero niin pieni (vuosi-kaks) eivät menekään hoitoon vauvan synnyttyä kuten useat kirjoittivat. Sehän onkin loogisinta ja tuntuisi erityisesti isomman " hylkäämiseltä" hoitoon jotta äiti saa olla vain vauvan kanssa. Mutta tässä onkin kyseessä lapsi joka on jo ollut yli vuoden samassa hoitopaikassa, siksi epäröintini!



Meillä ei ole sukulaisia hoitamassa lapsia, meillä ei ole kavereilla lapsia, meillä ei ole naapureilla lapsia, en voi viedä poikaa seurakunnan kerhoon vakaumuksellisista syistä, mutta voimme käydä avoimessa päiväkodissa, kirjastossa muuten vaan ja satutunnilla, puistoissa ja toivon mukaan saamme lapsikavereita jotka voivat tulla pojan kanssa leikkimään silloin tällöin.



Kiitos kannustuksesta niin monille jotka sanoivat että pärjäämme kyllä!:) Haluan itsekin uskoa siihen vaikka voinkin sitten vauvan syntymän jälkeen tulla tänne itkemään jaksamattomuuttani;), mutta se on elämää ja nämä vuodet menevät oikeasti niin nopeasti että on ihanaa olla enemmän taas poikani kanssa ja seurata molempien lasteni kasvua.

Meillä esikoinen syntyi keskosena ja kotiutui koliikin kanssa. Kieltämättä pelotti, jos toinen vauva olisi samanlainen hermoheikko, mutta miehen kanssa mietimme, että katsotaan sitten tilanne uudelleen. Päivähoidon tilapäisen keskeytyksen voi saada hyvästä syystä peruttua, ja nyt kun tiedämme, missä oman jaksamisemme rajat menevät, uskaltaisimme hakea apua herkemmin.



Joitakin huonosti nukuttuja öitä lukuun ottamatta meillä on mennyt todella hyvin. On ihana olla lastensa kanssa ja ihana päästä vähäksi aikaa pois työelämästä ja siihen liittyneestä jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta. Opiskelu omaan tahtiin ja vapaaehtoistyö takaavat mulle riittämiin omaa, älyllistä tekemistä.



Esikoisellamme on välillä ikävä kavereitaan ryhmiksessä, mutta toisaalta tapaamme heitä välillä leikkipuistossa. Ja tottakai uusiakin kavereita on tullut kuvioihin. Meillekään seurakunnan kerhot eivät ole vaihtoehto, mutta onneksi on perhekerho kerran viikossa ja leikkipuisto. Kannattaa itse olla aktiivinen ja tarjoutua vaikka vahtimaan kaverin lapsia. Musta tuntuu, että itsekin saa hetken hengähdystaukoa, jos meille tulee joku lapsikaveri esikoisen kanssa leikkimään.