Päiväkodin lopettaminen itkettää...äitiä!
Mä täällä itkua tihrustan että hyvä jos näen näpytellä...
Ei mitään vakavaa, mutta taitaa hormonit jyllätä, oon raskaana viikolla 33. Vein just pojan (3v2kk) päiväkotiin jossa hänellä alkoi viimeinen hoitoviikko. Sitten otan hänet kotiin kun mullakin oikeesti äitiysloma alkaa. Oon tän viikon saikulla mutta pidän poikaa vielä hoidossa vähän lyhyempää päivää. Mua alko niin itkettään kun hoitotädit sano et se on sit viimeinen viikko ja perjantaina vietetään läksiäisiä.
En tiiä oikeen miks itkettää: harmittaa kun poika on tykänny olla päiväkodissa, kivoja tätejä ja kavereita, menetetään hoitopaikka, miten se viihtyy mun kaa kotona, miten mä jaksan kun vauvakin syntyy? Ihan kaikenlaista pyörii mielessä. Just eilen juttelin yhen kaverin kaa jolla 2kk vauva ja sanoi ihmeissään: ai miten meinaat jaksaa kahden kanssa, kun kerroin että poika lopettaa päiväkodin kokonaan. Poika on ollu hoidossa siellä nyt reilun vuoden. Nyt kaduttaa että teinkö väärän pätöksen??? Oisko pitänyt jättää vaikka osapäiväiseen tms??? Jotenkin aattelin niin luonnollisena että tottakai poika on mun kaa kotona, miksi veisin ulkopuoliselle hoitoon? Munhan lapsi se on!! Mutta nyt kauhistuttaa ja paljon! Apua, tää on kauheeta! Ja sitten oma jaksaminenkin mietityttää myös....
Ja sitte niin hävettää kun varmaan alan itkemään siellä täyttä päätä viimeistään perjantaina, varmaan jo aiemminkin...Mitähän ne täditkin aattelee??
Auttakaa, siskot!
Kommentit (80)
pääsiäistipu:
Kunniotan enemmän äitejä, jotka ovat kotona vähillä rahoilla ja panevat isompia lapsia osittaisiin ratkaisuihin, kuin työssäkäyviä, joiden lapset ovat kokopäivähoidossa. En näe siinä mitään suurta kunniaa, että äiti hoitaa pelkästään kotona yksin lapsiaan 24 h/vrk.
Eli työssäkäyvä äiti on huonompi äiti kuin kotona lapsiaan hoitava? Muta toisaalta sekään, että äiti hoitaa lapsiaan kotona ei ole sekään kunnioitettava asia :D
Sen verran sanon sulle: se koira älähtää , mihin kalikka kolahtaa, mietippä sitä!
Jos mun teksti saa jonkun äidin masentumaan, niin kovin huteralla pohjalla oli kyllä alkujaankin omanarvontunto.
Täällä on ollut paljon perusteluja miksi olen sitä mieltä että lapsen paikka on kotona äidin kanssa kun lisää lapsia syntyy perheeseen!
Divaani eritteli nuo oikein hienosti, esimerkiksi. Mutta niin monet muutkin.
Subjetiivinen hoitopaikka-laki on syvältä. Minkäänlainen perustelu että lapsi tarvii seuraa, virikkeitä ym ei ole syy viedä lastaan hoitoon, sanokaa mitä sanotte. Tekosyitä, sanon minä!!
Nimimerkein: lto
että olin pääsiäistipun kanssa samoilla linjoilla siinä laumaeläinasiassa, siinä, että osapäivähoito voi mielestäni olla ok asia sekä lapselle että koko perheelle. en tässä enkä muuallakaan halua ottaa kantaa äidin tai isän työssäkäynnin tai lasten kotihoidon puolesta tai vastaan sinänsä. Mulla on esikoinen kyllä ollut hoidossa, nyt lapset kotona.
mielestäni olen ihan tavallinen vanhempi, ja lapseni on ollut hoidossa seuraavasti:
-kotona 0-1v
-vauvallassa englannissa 1-1,5 v 2 pvää viikossa.
-tarhassa 1,5-2,5 englannissa koko päivän, täti haki omaan kotiinsa tarhasta, josta äiti taikka isi haki omaan kotiin työpäivän jälkeen
-kotihoidossa 2,5-3,5 v suomessa ja englannissa ja Sveitsissä
-kokopäivä tarhassa 3,5 vuotiaasta saakka, hoitaja tuo kotiin 3krt viikossa ja ruokkii kun yh äiti tekee töitä kokopäivän eikä kerkeä hakea kuin kerran viikossa klo 16.00 tarhasta sen mennessä kiinni ja viikonloppuisä kerran viikossa.
että tässä kotiäidin jolla työssä käyvä mies, osa-aika työläisen, hoitovapaalla olijan, yh-kokoaika työläisen näkökantaa viimeisen 4 vuoden ajalta.
mikä sitten on tavallista vanhemmuutta tässä maailmassa?
ihan vapaalla tyylillä saa tämän yrittää muotoilla, olkee hyvät!
Ranskassa oli ihan tavallista pitää lapset vauvalassa joka yö synnytyssairaalassa, yksi hullu suomalaisäiti vaan valvoi yöt vauva omassa huoneessaan, kun vauva ensin oksensi ja sitten söi jatkuvalla syötöllä yöt läpeensä... mutta kun ne luolanaisetkin niin kyllä prkl minäkin .... se oli tosi hyvä wake up call päästä irti tosta pimeästä rauta-ajasta missä naisrukkia pidetään traditioiden, Eloveenan ja uskomusten voimalla epävarmana äitiydestään vuonna 2007.
ps. vielä alkuperäiselle, juttele tarhan tätien kanssa asiasta ja kerro epävarmuudestasi, ehkä he tukevat sinua löytämään hyvän ratkaisun kaikille osapuolille. ei kaikki päätökset ole kiveen kirjattu ja peruuttamattomia, kannattaa kokeilla kunnes löytää sen hyvältä tuntuvan systeemin.
Tsydeemi lukemassa tuo Kukin tekee valintoja oman perheensä parhaaksi -ketju. Siinä vois olla sulle ajattelemisen aihetta myös.
missä ihmisillä on hienot talot ja varmasti suuret lainat, joten töihin on pakko mennä. Siis lapset pannaan omaan oravanpyöräänsä siksi, että vanhemmat saisivat asua hienosti ja ajella hienoilla autoilla. Olen periaatteessa tätä vastaan. Olen nähnyt tätä asiaa kovin monelta kantilta. Ja tullut lopulta siihen päätelmään, että jos tyytyy vähempään voi lapsiaan hoitaa kotona. Kotona olevat äidit ja lapset tarvitsevat kuitenkin sosiaalista kanssakäymistä. Tottakai alueilla jossa on toimivat asukaspuistot, leikkipuistot lähellä ja avoimet päiväkodeit on helppo olla kotona. Ihan toisenlaista kotonaoloa on kuitenkin se että joutuu olemaan vain ja ainoastaan lasten kanssa 24 h vrk, kun alue ei tarjoa mitään. Sitten nämä kallista asumistaan maksavat työssäkäyvät kehtaavat olla sitä mieltä, että heillä on etuoikeus päiväkoteihin. Mielestäni ei ole.
Se on kaupungin järjestämä ja maksaa 12,-/kk. Nyt syksystä alkaen ajattelin laittaa myös seurakunnan kerhoon kerta vkossa => 2 x viikossa kerhoa. (10kk pikkusisko kotona meidän kanssa päivisin, isosisko koulussa jo..)
Se on ollut erittäin riittävä toiminta viikossa meidän lapselle. Muina päivinä sitte käydään yhdessä puistoissa ja/tai avoimessaPK:ssa. Niissä riittää kavereita ja jonain päivinä kun kaveria ei ole, riitän minä oikein hyvin.
Itse lastenhoitajana en usko lapsen tarvivan näin pienenä päiväkotia, edes osa-aikaisena tarjoamaan virikkeitä -> kyllä äitien tarjoamat virikkeet (jotka eivät tarvi edes kovin kummoisia oikeesti olla) riittävät pikkuisille, oikein hyvin =) KErhotoiminta poikkeaa aivan valtavasti pväkodin tarjoamasta pvästä ja " kaaoksesta" , kannattaa oikeasti ottaa selvää näistä, niissä on todella, todella suuri ero!!
Mutta jokaisella toki on omat syynsä ja ratkaisunsa, miksi se lapsi sinne pväkotiin laitetaan vaikka äiti kotona onkin...
Mukavaa kevättä kaikille =)
Ja kun olen joutunut esim. tekemään työmatkoja, niin
täytyy rehellisesti todeta, ettei se mitään huvia ole
ainakaan ollut. Päinvastoin, en jää kaipaakaan. Työni on
siis ollut minulle vain pelkkää työtä, josta on saanut
rahaa, ja rahalla on maksettu ruokaa, vaatteita, velkoja jne.
Eivätkä meidän lapset ole koskaan olleet yli 8 tuntia/päivä
päivähoidossa. Olemme yrittäneet mieheni kanssa puolin
ja toisin joustaa, että lapsien hoitopäivät ovat säilyneet
mahdollisimman lyhyinä.
Lisäksi olemme vanhempina karsineet omia harrastuksia
ja (vapaaehtoisia) menoja niin, että kaiken mahdollisen
ajan olemme aina viettäneet perheenä yhdessä lasten
kanssa. Kysehän on loppujen lopuksi omista arvostuksista
ja priorisoinneista.
Aika aikaa kutakin, ja nyt minusta on ihanaa taas ajatella,
että jään parin kuukauden päästä kotiin vauvan - ja
isompienkin lasten kanssa. Elämäntilanteet vaihtelevat,
ja seuraavassa vaiheessa ainakaan meidän perhe ei
tarvitse taas muuta lasten päivähoitoa, kuin esikoisen
esikoulun.
Yli 3 v. kakkoselle riittää mielestäni hyvin srk:n päiväkerho,
puistotätitoiminta ja muu sellainen toiminta. Onneksemme asumme
paikkakunnalla, jossa tällaista muuta toimintaa on tarjolla!
Kaikilla ei toki ole samaa mahdollisuutta, mutta jos on, niin ainakin
minusta nämä muutkin vaihtoehdot kannattaa ottaa huomioon ja
hyödyntää. Eihän (kunnallinen) päivähoito voi olla vain se ainoa
ja oikea yli 3 v:n virikkeiden ja kavereiden saamispaikka.
pääsiäistipu:
Oletteko ikinä ajatelleet, että monet menevät töihin täysin itsekkäistä syistä? Halutaan matkustella ja ostaa sitä sun tätä eikä jakseta olla kotona lasten kanssa.
...
Ainakin se on ihan eri asia kuin olla se 8-10 h päivässä retuutuksessa, jonka tämä vanhempien työssäkäynti lapselta ottaa. Plus sitten se , että nykypäivän työelämä on sellaista, että vanhemmat eivät enää illalla jaksa olla kovin läsnä lapsilleen.
...
Alunperin näillä kotona hoidetuilla on ollut ympärillä myös sukua. Jos esimerkiksi alueella ei ole reilusti aktiivista toimintaa kotiäideille ja kotilapsille, niin lapselle parempi on olla yhteydessä muihinkin ihmistyhmiin. Ainakin 3 vuotta täytettyään.
Monilla paikkakunnilla seurakunta järjestää päiväkerhotoimintaa
2:na tai 3:na päivänä viikossa yli 3 vuotiaille. Tästä toiminnasta
ei ilmoiteta kunnan nettisivuilla, vaan seurakunnan omilla
nettisivuilla ja/tai julkaisemassa lehdessä.
Kaikki eivät pidä srk:n päiväkerhosta, sillä siihen liittyy tietty
uskonnollinen " leima" . Onhan se toki seurakunnan järjestämää toimintaa. Meidän perhettä tämä ei kuitenkaan haittaa, päinvastoin.
Olen käynyt lasten kanssa - ja tulen tulevaisuudessa taas käymään -
myös srk:n perhekerhossa, kun olen hoitanut lapsia kotona.
Olen tykännyt perhekerhoistakin paljon.
Puistotäti-, asukaspuisto- ja avointa päiväkotitoimintaa järjestää
tosiaan tyypillisesti kunta, tai sitten paikalliset kunnan
yhteistyöjärjestöt ja -tahot. Kunnan nettisivuilta löytyy
kuitenkin yleensä tietoa näistä.
tundrakurmitsa:
Mitä te tarkoitatte " kerholla" ? Olen ihan pihalla näistä vaihtoehdoista. Lapseni on alle yhden vanha, joten nämä asiat on vasta tulossa ajankohtaisiksi. Katselin meidän kunnan sivuilta (Turku), eikä siellä näkynyt muuta toimintaa kuin leikkipuisto, johon voi jättää lapsen puistotätien vahdittavaksi. Onko muunkinlaista kerhotoimintaa olemassa?
tässä tien varressa. Osa taloista on hienoja ja osa erittäin hienoja.
En todella ymmärrä, ketä kiinnostaa miksi naapuri mitäkin tekee. Jos naapurinsa tuntee, voi kysyä ja keskustella. Jos ei tunne, ei ihan hirveästi pitäisi edes kiinnostaa miksi se mitäkin tekee.
Mitä enemmän luen tätä keskustelua, sitä enemmän vakuutun siitä, että naisissa on joku aivan käsittämätön geeni joka pakottaa ronkkimaan ja sorkkimaan kaikkien asioita ja sitten ronkitaan niin kauan, että varmasti löytyy jotakin nälvimisen aihetta.
Mä ainakin voin ihan suoraan sanoa, että mä menin töihin kun en olis lapsen kanssa jaksanut olla himassa. Mua alkoi niin nyppiä se jatkuva lahkeessa roikkuminen... siis ettei hetken rauhaa, eikä aikuista seuraa, eikä muutakaan. Vauva ei nyt varmasti ollut mitään pahin mahdollinen, jos ei helpoinkaan.
Poika on viettänyt öitä mummolassa 1,5kk ikäisestä asti, jotta on miehen kanssa päästy välillä tuulettumaan. On käyty kaksistaan kylpylässä, viikonloppureissussa tai ihan vaan bilettämässä. Edelleen on 1-2krt/kk hoidossa viikonloppuisin.
Suoraan äitiysloman jälkeen painuin duuniin ja 8,5kk (pyörtykää kauhusta!!!) poika meni hoitoon. Alkuun mummon luokse 2-3pv viikossa ja minä vuorottelin loput kesälomien turvin. Kunnalliseen päiväkotiin poika meni sitten 10,5 kk iässä eli vuoden alusta.
On ollut ihanaa. Siis itselleni päästä töihin. Onhan nää päivät lyhyitä -viiden aikaan ollaan kotona töistä ja tarhasta, jos käydään kaupassa niin voi mennä puoli seiskaan ja poika menee kasilta nukkumaan. Että lyhyitähän ne arkihetket on, mutta en valitsisi toisin. Jos toinen lapsi tulee (nyt tuntuu, että ei tule), niin varmasti saa esikoinen pysyä tarhassa -ihan vaan sen takia, että saan välillä olla iisimmin " pelkän vauvan kanssa" ... jos sellaista nyt voi iisiksi sanoa :-)
Päiväkodissa poika on voinut oikein hyvin. On iloinen, avoin ja sosiaalinen ja nukkuu oikein hyvin -vaikka onkin niin " hirveän pienenä" sinne muka-kauheaan paikkaan joutunut. Lisäksi poika on saanut paljon virikkeellistä toimintaa -en ikimaailmassa olisi jaksanut esim. askarrella ja musisoida siinä määrin, mitä päiväkodissa tehdään.
Ja kaiken tämän jälkeen tuntuu oikein mieltä lämmittävältä, kun päiväkodin kehityskeskustelussa kuulee lastenhoidon ammattilaisen sanat " kyllä tämä teidän poika on niin ihana ja aurinkoinen. Siitä niin paistaa, että kaikki on hyvin. Että elämän perusturva on kunnossa ja kotona on hyvä olla."
Ajatelkaa... ehkä kaikki ei ole niin mustavalkoista?
Viikonpäiviä ei ole määritelty, eli jos lapsi haluaa mennä päiväkotiin, voi sinne mennä, mutta jos ei halua, niin ei mene.
Syitä päiväkodissa pitämiseen ovat mm.:
Naapurustossa ei ole lapsia, vain vanhuksia, senioritaloja ja palvelutaloja.
Kavereillakaan ei ole lapsia.
Lähimmät omaiset asuvat yli 600 km päässä, osa ulkomailla.
Lapsi kaipaa seuraa toisista lapsista, nauttii suunnattomasti ohjatusta tekemisestä.
Lapsemme oli kotona 1,5 vuotiaaksi saakka eikä siihen mennessä juuri nähnyt muita lapsia. Olemme aina hoitaneet lasta itse, emme ole mieheni kanssa käyneet missään kahdestaan yli kolmeen vuoteen (koska hoitajia ei ympärillä ole). On ihan kohtuullista, että lapsemme on päiväkodin kautta saanut pysyviä kavereita ja tutustunut myös muihin kivoihin aikuisiin. Olen toki yrittänyt löytää päiväkodin korvaajaa kerhoista ja puistoista, mutta niissä lapset ja aikuiset saattavat vaihtua joka kerta, eli mitään pysyviä kaverisuhteita ei synny. Mieheni on paljon työmatkoilla, jolloin olen käytännössä yksinhuoltajana.
Päiväkotipäivät eivät ole rankkoja; viemme lapsen hoitoon usein vasta klo 10 jälkeen. Päivän jälkeen lapsi on iloinen ja energinen. Lapsella on vuoden aikana useita 1-3 viikon lomia, jolloin hän ei ole päiväkodissa. Päiväkotipaikka säilyy samana, kun menen taas töihin. Olisi paljon rankempaa lapselle, jos hän joutuisi luopumaan tutusta paiksta ja aloittamaan taas jossain muualla äitiysloman jälkeen.
Kun lapsi menee jo nukkumaan.
Oisikohan lapsi ollut järkevintä jättää tekemättä?
Toivottavasti tuo nikkisi numero ei ole syntymävuotesi, sillä vaikutat TODELLA lapselliselta...Siis kaikki sitä sikiääkin.
Uskomaton typerys!!!
oodi77:
Mä ainakin voin ihan suoraan sanoa, että mä menin töihin kun en olis lapsen kanssa jaksanut olla himassa. Mua alkoi niin nyppiä se jatkuva lahkeessa roikkuminen... siis ettei hetken rauhaa, eikä aikuista seuraa, eikä muutakaan. Vauva ei nyt varmasti ollut mitään pahin mahdollinen, jos ei helpoinkaan.Poika on viettänyt öitä mummolassa 1,5kk ikäisestä asti, jotta on miehen kanssa päästy välillä tuulettumaan. On käyty kaksistaan kylpylässä, viikonloppureissussa tai ihan vaan bilettämässä. Edelleen on 1-2krt/kk hoidossa viikonloppuisin.
Suoraan äitiysloman jälkeen painuin duuniin ja 8,5kk (pyörtykää kauhusta!!!) poika meni hoitoon. Alkuun mummon luokse 2-3pv viikossa ja minä vuorottelin loput kesälomien turvin. Kunnalliseen päiväkotiin poika meni sitten 10,5 kk iässä eli vuoden alusta.
On ollut ihanaa. Siis itselleni päästä töihin. Onhan nää päivät lyhyitä -viiden aikaan ollaan kotona töistä ja tarhasta, jos käydään kaupassa niin voi mennä puoli seiskaan ja poika menee kasilta nukkumaan. Että lyhyitähän ne arkihetket on, mutta en valitsisi toisin. Jos toinen lapsi tulee (nyt tuntuu, että ei tule), niin varmasti saa esikoinen pysyä tarhassa -ihan vaan sen takia, että saan välillä olla iisimmin " pelkän vauvan kanssa" ... jos sellaista nyt voi iisiksi sanoa :-)
Päiväkodissa poika on voinut oikein hyvin. On iloinen, avoin ja sosiaalinen ja nukkuu oikein hyvin -vaikka onkin niin " hirveän pienenä" sinne muka-kauheaan paikkaan joutunut. Lisäksi poika on saanut paljon virikkeellistä toimintaa -en ikimaailmassa olisi jaksanut esim. askarrella ja musisoida siinä määrin, mitä päiväkodissa tehdään.
Ja kaiken tämän jälkeen tuntuu oikein mieltä lämmittävältä, kun päiväkodin kehityskeskustelussa kuulee lastenhoidon ammattilaisen sanat " kyllä tämä teidän poika on niin ihana ja aurinkoinen. Siitä niin paistaa, että kaikki on hyvin. Että elämän perusturva on kunnossa ja kotona on hyvä olla."
Ajatelkaa... ehkä kaikki ei ole niin mustavalkoista?
Ota happea hyvä ystävä. Ehkä sunkin olis välillä hyvä käydä aikuisten maailmassa pyörähtämässä ihan itseksesi tai ystävien kanssa, niin ei olis ruuvi noin tiukassa :-)
Ihan kuule aikuinen olen ja ihan on lapsi ja perhe kaikki hengissä -eikä meidän perheessä typeryksiä ole ainuttakaan. Lue uudelleen ja ajatuksella, niin ehkä löydät pointtini (tai ehkä sun kohdalla se on turha toive?)...
Missähän kohtaa sanoin, että " on ihanaa päästä pojasta eroon" -sanoin, että on ihanaa olla töissä. Ja harmittelin kun arkipäivät on lyhyitä yhdessä, mutta että tästä arjen kiireestä huolimatta ja siitäkin huolimatta, että poika on ollut yökylässä mummolassa pienestä asti (sitähän siis kauhistellaan tuolla vauva-puolella) niin kaikesta tästä " oppikirjojen vastaisesta kasvatuksesta" huolimatta on mukava kuulla, että lapsesta näkyy päällepäin, että kaikki on hyvin.
Mutta tosiaan; luetaan niillä silmillä eikä hormoonien sumentamilla tunteilla!
En voi kyllä sanoa muuta että hurjalta kuulostaa jos näet lastasi (reilun vuoden ikäinen vai?) päivittäin muutaman hassun tunnin, joista rauhallista kotonaoloa ei välttämättä ole kuin 1,5h, ja vielä pitää raahata viikonloppuhoitoon niin usein. Kuka lapsesi oikein kasvattaa?
Eivät ne iloiset, arastelemattomat ja avoimet lapset ole aina niitä joilla on perusturvallisuus kunnossa, vaan niitä joilla on kiintymyssuhteissa vikaa. Mm. lastenkodeissa lapset saattavat kilpailla jokaisen uuden aikuisen huomiosta ja menevät vieraankin ihmisen kanssa uusiin paikkoihin täysin arastelematta. Toivottavasti lapsesi kohdalla ei ole näin.
Kiitos kysymästä, en ole raskaana, enkä ole edes 7 vuoteen imettänyt ja kyllä, hyvin on tämäkin pekkaspäivä lähtenyt käyntiin.
Olen siis töissä, joten näen aikusia sekä siellä, että tapaan usein ystäviäni, että ei, sinun ei siitäKÄÄN tarvitse huolehtia.
Ruuvit eikä pipot kiristä, mutta ei myöskään IKINÄ kiristänyt lapseni puntissa roikkuminen ja olin lapseni kanssa kaksi vuotta kotiäitinä.
Niin pojasta päällepäin saattaa näkyä, että kaikki olisi ok, mutta luuletko, että lapsesi ei KAIPAA vanhempiaa, vaan hyppii riemusta, kun pääsee taas " mudesta" eroon ja saa läheisyyttäsi vain 1,5h/pvä ja viikonloput ollana mummilla kun äitee on rentoutumassa kuppilassa?
Raskas työ vaatii raskaat huvit...
Miksi lapsia tehdään, jos niiden kanssa ei jakseta olla?
Käyn toki itsekkin silloin tällöin viihteellä, mutta minun poikani on jo 8 vuotias, että hän osaa sen ilmaista, jos ei jonain kertana haluakkaan mennä mummille.
En sano pahalla, mutta kirjoituksesi on aivan samanlaista, kun erään tuttavani, joka sai tytön 19 vuotiaana ja lapsi piti kiikuttaa milloin minnekkin, kun " Ei jaksa kuunnella sitä vinkumista" ja oli niiiiiin raskasta, että.
Kukin tyylillään ja hyvä, että SINÄ olet iloinen ja onnellinen, sehän on tärkeintä. Lapsesta ei " nynniin välii"
oodi77:
Ota happea hyvä ystävä. Ehkä sunkin olis välillä hyvä käydä aikuisten maailmassa pyörähtämässä ihan itseksesi tai ystävien kanssa, niin ei olis ruuvi noin tiukassa :-)Ihan kuule aikuinen olen ja ihan on lapsi ja perhe kaikki hengissä -eikä meidän perheessä typeryksiä ole ainuttakaan. Lue uudelleen ja ajatuksella, niin ehkä löydät pointtini (tai ehkä sun kohdalla se on turha toive?)...
Missähän kohtaa sanoin, että " on ihanaa päästä pojasta eroon" -sanoin, että on ihanaa olla töissä. Ja harmittelin kun arkipäivät on lyhyitä yhdessä, mutta että tästä arjen kiireestä huolimatta ja siitäkin huolimatta, että poika on ollut yökylässä mummolassa pienestä asti (sitähän siis kauhistellaan tuolla vauva-puolella) niin kaikesta tästä " oppikirjojen vastaisesta kasvatuksesta" huolimatta on mukava kuulla, että lapsesta näkyy päällepäin, että kaikki on hyvin.
Mutta tosiaan; luetaan niillä silmillä eikä hormoonien sumentamilla tunteilla!
...siis en itse usko, että meidän perheen arki on yhtään muiden työssäkäyvien arjesta poikkeava. Töitä tehdään toimistoaikoina eli n.8-16 -työmatkoineen ja tarhamatkoineen se tarkoittaa, että poika on tarhassa noin 9h (7.30-16.30) päivässä. Eiköhän tämä ole ihan yleinen keskiarvo perheissä, joissa molemmat vanhemmat tekee täyttä työpäivää? Että valitettavasti (?) tästä ei saa oikein dramatiikkaa revittyä :-)
Siitä, kuka lapseni kasvattaa saa toki jokainen tuntematon nicki olla ihan omaa mieltänsä. Mutta kyllä me työssäkäyvät vanhemmat ihan itse ne lapsemme kasvatamme. Fakta toki on, että kun vanhemmat ovat töissä (kuten suurin osa suomalaisista vanhemmista on) niin arkisin lapsen kanssa ei montaa tuntia olla, kun yleensä luulisin, että nää taaperot menee siinä kasin nurkilla punkkaan.
Mielestäni on turhan aikaista sinun vetää suuriakaan johtopäätöksiä lapsesi hyvinvoinnista. Kysy hänen mielipidettään kunhan hän selviää aikuisuuteen. Kyllä lapsuudesta selviää ihan millä eväillä tahansa lapselle annetaan, sillä lapsilla ei ole vaihtoehtoja, he ovat täysin vanhempiensa vallan alla.
Toivottavasti olet itse päässyt kokemaan, miltä tuntuu olla vasta toisella sijalla vanhempien elämässä. Missä työ, omat asiat ja oma hyvinvointi ajavat lapsen asioiden ja hyvinvoinnin ohitse joka kuukausi. Mielestäni on ihan eri asia mennä töihin, koska on pakko, kuin siksi, ettei jaksa olla lapsensa kanssa kotona. Itsekkin olen töissä, mutta minulle se oli erittäin vaikea päätös, ja jos se olisi meille mahdollista, olisin kotona.
Minulle on ollut vaikea asia menettää se yhteys lapseen, mikä tulee ainoastaan kun on läsnä lapsen elämässä eli antaa hänelle aikaa. Esikoisen kanssa olin pidempään kotona, joten tiedän kyllä eron. Sinä et varmaankaan tiedä, koska olet kirjoituksesi perusteella erinomaisesti vältellyt koko lapsesi iän tuon yhteyden luomista ja sen tuoman vastuun painoa.
Ilmaisit itseäsi provosoivasti, joten kerroin kaunistelematta sen kuvan, mikä sinusta minulle välittyi. Toivon todella, että kaltaisiasi ihmisiä ei oikeasti ole.
Menettänyt yhteyden lapseen?
Lapsi jäänyt elämässä oman hyvinvointini taakse?
Ajan omaa etuani ja onneani, joka johtaa lapsen mielenterveyshäiriöihin?
Pääasia, että mulla kaikki hyvin -lapsesta ei niin väliä?
Onpa hyvä, että sain oikein asiantuntevat diagnoosit -pitäisköhän tulostaa paperille ja pistää lähipiirissä kiertoon... saatais ainakin hyvät naurut siitä, kuinka lapsellinen ja itsekäs ihminen olenkaan...
Uuh, why bother.
Mitäpä tähän voisi nyt sitten enää sanoa, kuin että tattis ja morjens.
MINULLE paljon helpompia olivat päivät jolloin kaikki lapset olivat kotona. Täällä tarhassa pitää olla tiettyyn aikaan, joten tulihan siinä stressiä joka aamu herätä aikasin, lähteä kävelemään vauvan ja esikoisen kanssa tarhaan, sitten hakea muutaman tunnin päästä, aina meni ruoka-ajat ja nukkuma-ajat huonosti lähtöjen kanssa, aina oli pakko laittaa itsensä kuntoon, tehdä jonkinlaisessa kiireessä ruuat jne.
Kun kuopus syntyi, niin en ikimaailmassa olisi laittanut pientä keskimmäistä tarhaan, en olisi jaksanut. Oli ihanaa herätä omaan tahtiin, laiskotella, tehdä asiat verkkaisesti, mennä ulos kun huvittaa jne (tai ei mennä jos ei huvittanut).
Eli minun mielestäni on stressaavaa jos yksi lapsi on jossain hoidossa mihin pitää viedä ja mistä pitää hakea, helpommalla pääsen kun ovat kotona.