Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Oon katsonut paljon True crime:a, mutta tuo "Into the Fire: kahdesti kadotettu tytär" dokumentti meni kyllä ihan ihon alle
16.12.2025 |
Tuon 14-vuotiaan tytön kohtalo kosketti kyllä nyt poikkeuksellisella tavalla.
Dokkari löytyy Netflixistä. On kaksiosainen. Haastatellaan paljon asiaa tutkineita poliiseja, kavereita ja biologista äitiä. Tosi hienosti ja selkeästi tehty dokkari.
Kertoo siis tytöstä, jonka äiti sai hänet 17-vuotiaana ja hänen perheensä painosti antamaan hänet adoptioon tytön ollessa 9 kk vanha. Äiti painostettiin tuohon ja kerrottiin, kuinka hän pääsee hyvään perheeseen jne. saa hyvän elämän. Äiti ei saanut tietää, mihin tyttö lopulta adoptoitiin.
Tyttö päätyikin aivan sadistiseen perheeseen, jossa oli sairas sarjamurhaaja isä. Perhe läpäisi siis seulan, vaikka perheenisä oli jo tehnyt näitä sairaita tekojaan, muttei ollut jäänyt vielä tappamisesta kiinni. Oli kyllä jäänyt kiinni pienten tyttöjen ahdistelusta ja tappo yrityksistä ja tuomittu muutamaksi vuodeksi linnaan, mutta tuon jälkeen saivat vielä tuon adoptiolapsen.
Ton lapsen kohtalo on niin kamala. Pahaa teki katsoa hänen kavereiden kertomuksia perheoloista jne. valokuvia ja kun alettiin selvittämään, että mihin 14-vuotias tyttö vain katosi.
En kerro enempää nyt tähän aloitukseen.
Mutta suosittelen. Dokkarissa kuvataan paljon tätä biologista äitiä, joka ryhtyi varsinaiseksi Neiti Etsiväksi, kun poliisin resurssit uupuivat.
Ja siis tarina ei jää auki. Kaikki saatiin selvitettyä.
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin katsoin tämän ja olen samaa mieltä, vaikuttava tarina kerrassaan. Uskomatonta miten vahva äidinvaisto ja rakkaus on. Alkaa ihan itkettää, itselläni on tällä hetkellä täysi katkos teinini kanssa meidän väleissä ja häntä kiinnostaa vain juoksut ja vaara. Tunnen oloni niin avuttomaksi. Mutta tämä dokkari muistuttaa siitä, että äidin ja lapsen välillä on yhteys, jota ei täysin voi järjellä selittää. Ja että mikään ei ole liikaa yritystä äidille.
Ja ihan kamalaa nähdä, millainen asenne 80-luvulla vielä oli. Siis tuo perheenisä r aiskasi tuot tyttöä ties kuinka monta kertaa, tyttö oli ihan hädissään eikä oikein saanut apua mistään, välillä asui salaa kaverinsa komerossa, jonne kaveri toi ruokaa. Itki vain kuinka perheen isä on niin kamala ja hän haluaa kertoa näistä asioista jollekkin. Kukaan ei oikein osannut häntä auttaa.
Siis kuinka kammottavaa olla tuollaisessa hyväksikäytössä ja apua et saa. Ja sitten kun hän sisuuntui, että nyt hän lähtee, oli jo pakannut, niin tämä adoptioisä siis sitten m urhasi tuon tytön ja hautasi pihalleen yli 30 vuodeksi.
Siis mikä kohtalo olla 80-luvulla hyväksikäytön ja ra iskausten uhrina, et oikein mistään saa tietoa, et täysin ymmärrä, kuinka laitonta ja väärin tuo on, voit pahoin, itket, yrität karata, niin sut ju makauta m urhataan ja haudataan tynnyrissä perheen takapihalle.
Se adoptioisä oli täysin helvetin sairas päästänsä.
Yksi tytön kavereista kertoo tossa dokumentissa, kuinka se isä kerran löi sitä tyttöä ruokapöydässä tän kaverin edessä. Ja hakkasi toisen kerran, kun oli myöhässä.
Ja tämä adoptioäiti vain hiljaa katsoi vierestä. Se adoptioäiti oli sellainen kynnysmattojen kynnysmatto. Vaikka mies jäi sitten kiinni siitä, että murtautui erääseen random taloon ja mur hasi erittäin brutaalisti siellä asuneen 25 vuotiaan naisen (jäi kiinni vasta 30 vuoden päästä DNA avulla), niin tämä adoptioäiti vain höpisee puhelimeen vankilaan kuinka hän niin rakastaa.
Ihan vitu n sairas päästänsäkin tuo adoptioäiti. Siitä sanottiin, että ne meni lukiossa yhteen eikä tällä adoptioäidillä ikinä ollu muita miehiä. Täysin manipuloitavissa oleva tossukka kyllä oli. Ja olen varma, että tuo adoptioäiti tiesi totuuden, eli että se adoptiotytär on m urhattu haudattu takapihalle.
Muita, jotka nähneet ko. dokkarin ja mitä ajatuksia herätti?
Mulla meni ihan yöunetkin. Jotenkin kävi todella sääliksi tota tyttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaista se on, kun ei ole yhtään turvallista aikuista elämässä. Ei ketään, kehen voisi luottaa. Ei ketään, jolle voisi puhua ja luottaa siihen, että sinua kuunnellaan ja että sinut otetaan vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin katsoin tämän ja olen samaa mieltä, vaikuttava tarina kerrassaan. Uskomatonta miten vahva äidinvaisto ja rakkaus on. Alkaa ihan itkettää, itselläni on tällä hetkellä täysi katkos teinini kanssa meidän väleissä ja häntä kiinnostaa vain juoksut ja vaara. Tunnen oloni niin avuttomaksi. Mutta tämä dokkari muistuttaa siitä, että äidin ja lapsen välillä on yhteys, jota ei täysin voi järjellä selittää. Ja että mikään ei ole liikaa yritystä äidille.
Kyllä. Dokkarissa tämä äiti hoki koko ajan, että hänen tytär on haudattu tuon adoptioperheen takapihalle. Hän ihan google earthistakin katsoi heidän takapihaa ja näki oudon kaivetun kohdan, joka muuttui aina vuosien saatossa. Hän oli satavarma, että tyttö on siellä. Hän pyysi poliisiakin sinne etsimään, mutta poliisi ei aluksi kuunnellut eikä uskonut.
Vasta sitten, kun DNA todisti joskus vuonna 2022, että tuo adoptioisä oli m urhannut ja r aiskannut erään toisen 25 v naisen kotiinsa vuonna 1980, niin poliisi otti äidin puheet tosissaan ja meni penkomaan ihan kaivurilla sitä takapihaa.
Poliisit sanoivat ihan suoraan dokkarissa, että on ihan uskomatonta, kuinka monta vuotta se äiti jankutti, että hänen tytär on taatusti ton äijän takapihalle haudattuna ja että äidin vaisto sitten oli oikeassa loppupeleissä. Hekin olivat ihan äimänkäkenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä sitä, että tuota adoptioäitiä pidettiin uhrina, joka ei muka tiennyt mistään mitään.
Hän oli ollut jo 47 vuotta tuo äijän kanssa yhdessä ja taatusti tiesi, millainen hirviö mies on.
Kävihän mies adoptiotyttäreensä käsiksi jopa kaverin edessä.
Veikkaan, että adoptioäiti tiesi kaiken, mutta oli niin tossukka ja alistettu, eikä ollut ikinä ollut kenenkään muun miehen kanssa (eikä nyt ulkonäkönsä puolesta edes toista miestä ikinä saisikaan), niin tyytyi kohtaloonsa sairaan sadistin vaimona ja oli hiljaa vain. Hiljaa hyväksyi kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muita, jotka nähneet ko. dokkarin ja mitä ajatuksia herätti?
Mulla meni ihan yöunetkin. Jotenkin kävi todella sääliksi tota tyttöä.
Eiköhän jokaisella normaalilla empatiakyvyllä varustetulla ihmisellä herää ihan samat tunteet.
Tuomari sanoi, että hän on 40 vuotta ollu tuomarina ja tämä on heittämällä julmin ja kamalin tapaus, mitä hän on joutunut käsittelemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adoptioäiti tiesi aivan takuulla, että miehensä hyväksikäytti tuota tyttöraukkaa.
Ja oli hiljaa.
Kuinka kammottavaa, että tyttö ei saanut adoptioäidiltään mitään tukea eikä apua.
Tyttö oli vasta 14 vuotias, kun perheenisä hänet murhasi. Siis ihan lapsi vielä!
Tuossa tämä biologinen äiti, joka ei antanut periksi. Vaan tutki itse asiaa ja painosti poliisia ja adoptioperhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty kerralla enää montaa. Tekijöistä lähtee demonit liikkeelle jos liian kauan niitä miettii. Varsinkin ulkomailla se yksi nuori mies, joka kävi kahden naisen päälle huumeissa ja sai kuolemantuomion, oli tatuoitu.
Vierailija kirjoitti:
En pysty kerralla enää montaa. Tekijöistä lähtee demonit liikkeelle jos liian kauan niitä miettii. Varsinkin ulkomailla se yksi nuori mies, joka kävi kahden naisen päälle huumeissa ja sai kuolemantuomion, oli tatuoitu.
Siis mitä ihmettä nyt taas?
Vierailija kirjoitti:
Ja ihan kamalaa nähdä, millainen asenne 80-luvulla vielä oli. Siis tuo perheenisä r aiskasi tuot tyttöä ties kuinka monta kertaa, tyttö oli ihan hädissään eikä oikein saanut apua mistään, välillä asui salaa kaverinsa komerossa, jonne kaveri toi ruokaa. Itki vain kuinka perheen isä on niin kamala ja hän haluaa kertoa näistä asioista jollekkin. Kukaan ei oikein osannut häntä auttaa.
Siis kuinka kammottavaa olla tuollaisessa hyväksikäytössä ja apua et saa. Ja sitten kun hän sisuuntui, että nyt hän lähtee, oli jo pakannut, niin tämä adoptioisä siis sitten m urhasi tuon tytön ja hautasi pihalleen yli 30 vuodeksi.
Siis mikä kohtalo olla 80-luvulla hyväksikäytön ja ra iskausten uhrina, et oikein mistään saa tietoa, et täysin ymmärrä, kuinka laitonta ja väärin tuo on, voit pahoin, itket, yrität karata, niin sut ju makauta m urhataan ja haudataan tynnyrissä perheen takapihalle.
Se adoptioisä oli täysin helvetin sai
Hankivittu elämä!
Vierailija kirjoitti:
Muita, jotka nähneet ko. dokkarin ja mitä ajatuksia herätti?
Mulla meni ihan yöunetkin. Jotenkin kävi todella sääliksi tota tyttöä.
Nyyh 😢
Alue: Aihe vapaa
Eli aikakaudesta vielä. Tyttö katosi 1989, oli syntynyt 1974.
Asiaa lähdettiin toden teolla selvitttämään vasta 2010 ja 2022-2023 asiaan saatiin päätös.
Dokkaria on kuvattu tässä näinä viime vuosina, äiti on sellainen noin 65 v tässä.