Hävettää jäädä sairauslomalle! Miten eroon häpeän tunteesta?
Olen aina ollut tunnollinen työntekijä, ja just se joka tulee flunssassakin töihin ja jää aina muutamaksi minuutiksi tai joskus pidemmäksikin aikaa työajan jälkeen tekemään homman loppuun, valmistelemaan huomista yms. että seuraava päivä olisi (muka) helpompi.
Meillä on ihan kamala työntekijävaje ollut koko vuoden ja taas on tulossa muutosneuvottelut, ja luultavasti lähtee lisää väkeä, koska "hyvinhän siellä pärjätään vähemmälläkin väellä". Joo, kiitos sen, että en edes muista, milloin kukaan meistä olisi pitänyt sallitun h ruokatauon tai kahvitauon istuen töitä tekemättä. Ruokatuako kestää ihan maksimissaan 5-7 minuuttia, koska päivittäiset työtehtävät odottavat ja aikataulu on niin tiukka, että silti menee ylitöiksi ja sama koskee kahvitaukoa - se juodaan vauhdista töiden lomassa.
Päätin tänä vuonna, että yritän välttää ylisuorittamista, koska se vääristää todellisuutta missä ajassa työt tehdään ja miten, ja aina jos olen sairas, pidän sairauslomaa. Minulla on perhe ja pienet (4v. ja 2v.) lapset, joiden kanssa haluan aikaa viettää. Tajusin, että kaksi tuntia illassa arkisin omien lapsien seuraa on liian vähän.
Nyt kuitenkin olen alkanut tuntea huonoa omaatuntoa ja häpeää siitä, että pidän sairauslomia tai en jää ylitöihin, koska varsinkin pitkään talossa olleet ja perheettömät tekee sitä samaa mitä minä tein vielä vuosi sitten: tulevat sairaanakin töihin ja jäävät päivittäin 1-2h ylitöihin ja yleensä ovat jo ennen kuin työt edes alkaisi tekemässä jo ensimmäisiä valmisteluja.
Kommentit (30)
Oletko sairas oikeasti vai saikutatko?
Kiltin tytön syndrooma on kamala tauti.
Kun menet sairaana töihin, voit tartuttaa muutkin. Lisäksi "uhrautumistasi" tuskin huomaa ja kiittelee kukaan muu kuin sinä itse. Ennen pitkää uhriudut ja katkeroidut asiasta syytellen tilanteesta pomoasi ja työkavereitasi, vaikka syy on omassa käytöksessäsi.
Nyt on ryhtiliikkeen aika!
Vierailija kirjoitti:
Oletko sairas oikeasti vai saikutatko?
En tietenkään saikuta huvin vuoksi, enkä edes ihan pienen nuhan takia, mutta saikutan jos koen olevani kipeä enkä mene enää töihin kuten ennen menin siitä huolimatta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kiltin tytön syndrooma on kamala tauti.
Kun menet sairaana töihin, voit tartuttaa muutkin. Lisäksi "uhrautumistasi" tuskin huomaa ja kiittelee kukaan muu kuin sinä itse. Ennen pitkää uhriudut ja katkeroidut asiasta syytellen tilanteesta pomoasi ja työkavereitasi, vaikka syy on omassa käytöksessäsi.
Nyt on ryhtiliikkeen aika!
En minä muita syytä =) koen vaan huonoa omaatuntoa/häpeää, kun olen sairauslomalla enkä jää palkattomana enää ylitöihin, ja tästä tunteesta pitäisi päästä eroon.
ap
Isompana uhkana näen ne jatkuvat saikuttajat. Niitähän ei voi koskaan irtisanoa kun ovat aina saikulla, myös silloin kun on yt:t
Yksikön esihenkilönä voin kertoa että kaltaisesi arjen "sankarit" vituttavat kaikista eniten. Älä tule kipeänä töihin. Et ole korvaamaton. Teet itse itsellesi tuon kiireen. Kipeänä töihin tullessasi kukaan ei ajattele että onpas se Marjatta reipas, vaan voi jumalauta nyt se tartuttaa kaikki. Tiedätkö kuinka paljon kalliimmaksi tulee maksaa yksi sairausloman sijainen vs. Viiden kun yksi ei osannut sairastaa kotona?
Mä en ole juuri koskaan saikulla. Tyyliin viiden vuoden välein iskee joku flunssa. En ymmärrä miten jotkut on jatkuvasti saikulla. Yksikin työkaveri on pelkästään tänä syksynä ollut flunssassa 7-8 viikkoa. Jos tulisi yt:t niin minut irtisanottaisiin koska sitä sairaslomalla olijaa ei saa irtisanoa kun olis väärin irtisanoa saikulla.
Vierailija kirjoitti:
Yksikön esihenkilönä voin kertoa että kaltaisesi arjen "sankarit" vituttavat kaikista eniten. Älä tule kipeänä töihin. Et ole korvaamaton. Teet itse itsellesi tuon kiireen. Kipeänä töihin tullessasi kukaan ei ajattele että onpas se Marjatta reipas, vaan voi jumalauta nyt se tartuttaa kaikki. Tiedätkö kuinka paljon kalliimmaksi tulee maksaa yksi sairausloman sijainen vs. Viiden kun yksi ei osannut sairastaa kotona?
Kiire ei ole itse tehtyä, vaan meillä on kaikilla töiden (ei toimistotyötä vaan suorittavaa) kanssa todellakin niin kiire, että ei kerkeä lounastamaan kukaan. Se on yhtä juoksua joka ikinen työpäivä ihan hjokaisella. Meillä esihenkilö on myöskin oikeasti näreissään siitä, että jos joku jää sairauslomalle ja ihmettelee, että eikö olla keretty tehdä tilaustöitä ennen työpäivän loppumista, vaikka meitä on jopa kolme töissä meidän toimipisteellä, koska viisi on taas sairauslomalla?
ap
Kannattaa vaihtaa häpeän aihetta, nimittäin olet aika pöljä, jos häpeät normaalia työpäivää ja satunnaisia sairaslomia. Jos et pääse ylisuorittamisesta eroon niin voi olla, että sairastut niin, ettei töitä pysty enää tekemään.
Teet oikein nyt kun toimit rehellisesti ja järkevästi.
Vanhoista ajattelutavoista ja niistä seuraavista tunnetiloista on joskus vaikea päästä eroon, perusteettomat syyllisyyden ja häpeän tunteet varsinkin voivat olla sitkeitä. Muista kuitenkin että nyt toimit oikein.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minä olin liki 3 vuotta ollut samassa työpaikassa, kun lopulta sairastuin flunssaan. Työnantaja oli niin v-mäinen, että en ole vieläkään toipunut siitä henkisesti. Ei ihan mennyt ymmärrykseen, että nostetaan haloo, kun on ensin vuosia ollut töissä ilman poissaoloja.
Mikään ei ju ma lau ta ole nolompaa kuin mennä flunssassa töihin! Mitä hel vet ti ä oikein ajattelet, että sinulla on oikeus mennä tartuttamaan muut, niinkö?
Luulis että sulla olis jo sen verran järkeä päässä kun kerran vanhemmaksikin olet ehtinyt, että olisit tajunnut, ettet ole korvaamaton eikä mikään kaadu siihen, että olet töistä poissa.
Luuletko oikeasti olevasi joku uniikki lumihiutale? Mistä tuo ylimielisyys kumpuaa?
Olet ap ottanut ensimmäisen askeleen terveelle tielle. Päästä irti häpeän tunteesta ja älä anna muiden vaikuttaa liikaa päätöksiisi. Sinä itse tiedät mikä on sinulle ja perheellesi parasta. Menestystä uudelle tielle.
Siksi sinne ei palkata ikinä lisää väkeä kun lampaat juoksevat. Sitä siis saa mitä tilaa, ihan itse olette aiheuttaneet ongelmanne. Sehän on esimiehen ongelma jos jokin ei pysy aikataulussa, ei teidän. Hän siellä paraikaa myhäilee tyytyväisenä kun säästää kun ei tarvitse palkata lisäporukkaa kun te juoksette.
Tiedossani ei ole ketään, joka olisi palkittu ylisuorittamisesta.
Sen sijaan tiedän useamman, joita on paheksuttu, kun lopulta jäävät pitkälle saikulle loppuunpalamisen takia.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin liki 3 vuotta ollut samassa työpaikassa, kun lopulta sairastuin flunssaan. Työnantaja oli niin v-mäinen, että en ole vieläkään toipunut siitä henkisesti. Ei ihan mennyt ymmärrykseen, että nostetaan haloo, kun on ensin vuosia ollut töissä ilman poissaoloja.
Sama. Olin 3v. joka ikinen työpäivä töissä mukisematta. Sitten yks kaks jostain tuli noro, jossa olin viikon ja työnantaja oli katketa liitoksistaan, koska olin poissa. Soitti jo kolmannen saikkupäivän jälkeen, että enkö jo kykenisi töihin kun hommat seisoo?!
Jos on keuhkoveritulppa niin ei kyllä hävetä.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ju ma lau ta ole nolompaa kuin mennä flunssassa töihin! Mitä hel vet ti ä oikein ajattelet, että sinulla on oikeus mennä tartuttamaan muut, niinkö?
Luulis että sulla olis jo sen verran järkeä päässä kun kerran vanhemmaksikin olet ehtinyt, että olisit tajunnut, ettet ole korvaamaton eikä mikään kaadu siihen, että olet töistä poissa.
Luuletko oikeasti olevasi joku uniikki lumihiutale? Mistä tuo ylimielisyys kumpuaa?
Meillä flunssa ei ole oikea syy olla pois töistä, todella harvoin saa siitä sairaslomaa (terveystalo). Vaikka fyysinen työ. Työnantaja ohjeistanut työterveyshuoltoa ilmeisesti...
Vierailija kirjoitti:
Siksi sinne ei palkata ikinä lisää väkeä kun lampaat juoksevat. Sitä siis saa mitä tilaa, ihan itse olette aiheuttaneet ongelmanne. Sehän on esimiehen ongelma jos jokin ei pysy aikataulussa, ei teidän. Hän siellä paraikaa myhäilee tyytyväisenä kun säästää kun ei tarvitse palkata lisäporukkaa kun te juoksette.
Nimneomaan, siksi olenkin nyt ollut sairauslomalla aina, jos olen ollut kipeä, enkä jää enää ylitöihin omalla ajalla! Silti nolottaa ja koen häpeää, että olen poissa kun muut jäävät töihin siihen älyttömään kiireeseen.
ap
Ruokkiksen kesto 0,5h, ei näköjään -merkkiä näytä, kahvitauot pitäisi olla sen 12min x2/pvä.
ap