Kyllä se ero vaan pilaa lapsen elämän

Olipa harvinaisen yksisilmäinen aloitus. 

Ap taitaa olla noita, kun tietää kaikkien erojen taustat. 🥱

Monesti vaan eroissa käy niin että isukki lakkaa pitämästä yhteyttä. Äiti jää yksinhuoltajaksi ja varsinkin poikalapset tarvitsevat isää. Äiti sitten ottaa ukokseen jonkun juoppolallin, joka näyttää huonon kasvatusmallin. Sitten ihmetellään kun poikalapsella on vaikeaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olipa harvinaisen yksisilmäinen aloitus. 

Ap taitaa olla noita, kun tietää kaikkien erojen taustat. 🥱

Missä niin on sanottu?

Vierailija kirjoitti:

Olipa harvinaisen yksisilmäinen aloitus. 

Ap taitaa olla noita, kun tietää kaikkien erojen taustat. 🥱

Niin. Ja sellaista vanhempien eroa ei ole mistä lapset eivät kärsisi? 

Entäs sitten ne mammalla vaihtuvat miehet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se pilaa lapsen elämän, jos lapselle päin vanhempien yhteiselämä on hyvää ja ilmapiiri on hyvä. Mutta toksinen koti ei pilaa lapsen elämää. 

 

Olen ehdottomasti ns turhia eroja vastaan. Oma avioeroni oli sellainen. Tämä päivänä minulla on syrjäytynyt aikuinen lapsi. 

 

Ongelma vain näissä ns turhissa eroissa on, ettei tulevaisuutta voi ennustaa. 

Ero tuskin oli turha ex-puolisollesi. Hänkin kuule saa päättää omasta elämästään ja kenen kanssa on tai ei ole suhteessa. Vanhemmuus ei pidä sisällään parisuhdetta eikä velvoita parisuhteeseen lapsen toisen vanhemman kanssa. 

Tämä kirjoitus osoittaa itsekkyytesi. Sinä katsot, että sinulla on _oikeus_ tehdä, mitä haluat. Kun otat eron, niin lapsi ihmettelee, mitä tapahtuu, kun (lapsen näkökulmasta) kaikilla on hyvä olla. 



Lapsen positiivisen maailmankuvan on pakko romahtaa siinä vaiheessa. Mihin voi jatkossa luottaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa harvinaisen yksisilmäinen aloitus. 

Ap taitaa olla noita, kun tietää kaikkien erojen taustat. 🥱

Niin. Ja sellaista vanhempien eroa ei ole mistä lapset eivät kärsisi? 

Et taida tietää perhehelveteistä mitään? 

- eri

Vierailija kirjoitti:

Höpön höpön nyt taas, sinä henkisesti lapsen tasolle jäänyt aikuinen. Ei pilaa. Erossa ei ole mitään huonolla tavalla itsekästä. Se on sellaista tervettä itsekkyyttä ja henkilökohtaisten rajojen pitämistä ja tunnistamista, joiden ylläpitoa ja tunnistamista pitäisi lapsillekin opettaa, jotta he eivät tuhlaisi omaa elämäänsä huonossa parisuhteessa, epätyydyttävässä elämässä tai jopa voisivat välttää kokonaan pariutumisen väärien kanssa ja vääristä syistä. Jottei heistä kasvaisi läheisriippuvaisia ja/tai miellyttäjiä, joilla ei ole omaa tahtoa tai käsitystä siitä millainen on terve parisuhde. 

Ero ja siitä seuraava perhemalli on usein paljon parempi ja terveempi vaihtoehto ja kasvuympäristö kuin toimimaton ydinperhe, onneton tai onnettomat vanhemmat ja heidän pakkoparisuhteensa ihmiseen, jota ei enää rakasta ja jonka kanssa ei halua enää olla yhdessä. Tarvittaessa otettu ero siinä missä mikä tahansa muu tarvittava

"tervettä itsekyyttä". 

Jos vanhempi ei kaltoinkohtele, niin lapsen on parempi asua sen vanhemman kanssa. 

Nyt jos vanhemmat on normaaleja, mutta tunteet vain väljähtyneet, niin yhteishuoltajuus on usein se mihin päädytään. Jolloin lapset muuttaa vuoroviikoin kahden kodin välillä. 

Haistakaa oikeasti pitkä paska joiden mielestä se on lapselle ihan yhtä hyvä kuin asua yhdessä kodissa. Ette voi olla noin tyhmiä, olette tosiaankin vain "itsekkäitä" mutta "tervettä itsekkyyttä" se ei ole.

Kuka aikuinenkaan jaksaa että JOKA V-N VIIKKO pitää kerätä kamat kasaan ja muuttaa? Kahden kodin väliä? Ihan koko ajan, vuosikausia! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eroavat nykyään niin helposti!

Eikä eroa. Ihmiset sinnittelee ihan liian pitkään huonossa avioliitossa, jossa kaikki voi huonosti.

Höpsistähapsusta vaan sullekin. Monesko menossa?

Monesko mikä?

😉

No arvataan sitten, kun et kerro. Parisuhteita 1, eroja 0, lapsia 2, asuntojen määrää en viitsi laskea.

Vai 7 6 2

Olen elämäni aikana tavannut 2-3 miestä, joiden kanssa olisin voinut kuvitella parisuhteen. Heistä yhden kanssa sitten pariuduin. Seitsemän parisuhdetta olisi siis mahdottomuus, koska en ole niin hullu, että menisin yhteen sellaisen miehen kanssa, joka ei minua kiinnosta.

Sinä ilmeisesti tyydyt jokaiseen tarjolla olevaan naiseen, mutta kun et oikeasti edes pidä heistä, etsit aina parempaa ja lähdet heti kun parempi löytyy. Lapsetkin sinulta unohtuu ja teet uuden naisen kanssa lisää lapsia.

Ei kaikki erot tapahdu pikkulapsiaikana. Hyvä aika erota on silloin, kun viimeisinkin lapsi muuttaa pois kotoa. Se on joka tapauksessa kaikille iso muutos, niin ero menee siinä sivussa. Toki tuonne asti ei kannata sinnitellä, jos perheessä on mt-ongelmia, väkivaltaa tai alkoholismia, silloin ero pitää tehdä mahdollisimman pian.

Hyvä ero on aina parempi kuin huono ja riitaisa avioliitto, juuri lasten kannalta.

Kaikkensa pitää silti mielestäni kummankin osapuolen yrittää, ja jos se ei auta, minkäs teet. Tuleen ei pidä jäädä makaamaan.

Vuoroviikkosysteemi on kuitenkin lasten täysin itsekästä kiusaamista. Kukaan aikuinen ei suostuisi vaihtamaan kotia viikon välein. Sairas kuvio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eroavat nykyään niin helposti!

Eikä eroa. Ihmiset sinnittelee ihan liian pitkään huonossa avioliitossa, jossa kaikki voi huonosti.

Höpsistähapsusta vaan sullekin. Monesko menossa?

Monesko mikä?

😉

No arvataan sitten, kun et kerro. Parisuhteita 1, eroja 0, lapsia 2, asuntojen määrää en viitsi laskea.

Vai 7 6 2

Olen elämäni aikana tavannut 2-3 miestä, joiden kanssa olisin voinut kuvitella parisuhteen. Heistä yhden kanssa sitten pa

Hyvä ja osuva havainto lennosta vaihtavasta sarjaeroajasta!

Vierailija kirjoitti:

Ei pilaa. Me toivottiin vuosikausia että meidän vanhemmat eroaisi, ja kun se vihdoin tapahtui, oltiin niin onnellisia.

Sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpön höpön nyt taas, sinä henkisesti lapsen tasolle jäänyt aikuinen. Ei pilaa. Erossa ei ole mitään huonolla tavalla itsekästä. Se on sellaista tervettä itsekkyyttä ja henkilökohtaisten rajojen pitämistä ja tunnistamista, joiden ylläpitoa ja tunnistamista pitäisi lapsillekin opettaa, jotta he eivät tuhlaisi omaa elämäänsä huonossa parisuhteessa, epätyydyttävässä elämässä tai jopa voisivat välttää kokonaan pariutumisen väärien kanssa ja vääristä syistä. Jottei heistä kasvaisi läheisriippuvaisia ja/tai miellyttäjiä, joilla ei ole omaa tahtoa tai käsitystä siitä millainen on terve parisuhde. 

Ero ja siitä seuraava perhemalli on usein paljon parempi ja terveempi vaihtoehto ja kasvuympäristö kuin toimimaton ydinperhe, onneton tai onnettomat vanhemmat ja heidän pakkoparisuhteensa ihmiseen, jota ei enää rakasta ja jonka kanssa ei halua enää olla yhdessä. Tarvittaessa o

Haistakaa oikeasti pitkä paska joiden mielestä se on lapselle ihan yhtä hyvä kuin asua yhdessä kodissa. Ette voi olla noin tyhmiä, olette tosiaankin vain "itsekkäitä" mutta "tervettä itsekkyyttä" se ei ole.

Kuka aikuinenkaan jaksaa että JOKA V-N VIIKKO pitää kerätä kamat kasaan ja muuttaa? Kahden kodin väliä? Ihan koko ajan, vuosikausia!

Tuo viikko-viikohan on vaan yksi malli. Erovanhempien ei ole pakko muuttaa satojen kilometrien päähän toisistaan, vaan voi asua myös sen verran lähellä, että kouluikäinen lapsi voi kulkea itsenäisesti kahden kodin väliä. Omat kamat molemmissa kodeissa, niin ei hän tarvitse mukaansa kuin koulurepun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhesurman uhriksi joutuneet läheiset olisivat edelleen todennäköisesti elossa jos kyseinen pariskunta olisi eronnut.

Yksittäistapauksia onneksi nämä partaväen kunnian puolustus teot. Enemmistössä tekijöistä.

Tosin tuosta vieraiden kulttuurien mysogyniasta ja väkivallasta pitäisi puhua huomattavasti enemmän ja kovemmalla äänellä.

Ihan perinteistå suomalaista menoa.

Ihan muutamia tapauksia. Suhteellinen esiintyvyys äärimmäisen harvinaista. Siksi huvittaa joidenkin narsistien pakkomielle aiheeseen.

Tämä tuhansien murheellisten laulujen maa,,, olet

Niinpä ja naisten harjoittama väkivalta on pimennossa. Henkistä väkivaltaa ei näy ulospäin. Naiset ovat myös aktiivisimpia hakemaan eroa. Ystäväni oli työssä turvakodissa vuosia sitten ja häneltä kuulin, että miehelle on hirveä tilanne hakea apua, kun vaimo tai naisystävä on väkivaltainen. Sen uskon. Suuri häpeä jota ei halua tunnustaa.

Ei viikko-viikko-systeemissä lapsi _muuta_. Hänellä on kahdessa paikassa oma huone ja omat tavarat, omat vaatteet. Kun kaikki on tuplasti, niin ei ole mitään, mikä voi unohtua ja olla väärässä paikassa.

Lapsi lähtee perjantaiaamuna kouluun reppunsa kanssa ja koulusta menee toiselle vanhemmalle. Vanhempi roudaa harrastuskamat tms toisen vanhemman luokse. 

En näe, mikä tässä siirtymisessä olisi ongelma. Ongelma voi tulla vain siinä, että lapsen pitää aina kääntää aivot uuteen asentoon, jos kotien vaatimukset ovat hyvin erilaisia.

Eikös se ole vaan hyvä, että väkivaltaiset naiset laittavat eron vireille? En ymmärrä, miksi tuo olisi ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien ero on usein lapselle parasta mitä voi olla.

Niin varmaan. Vanhempien ero on suurimmaksia osaksi syynä lapsiperheköyhyyteen.

Se on todellakin lapselle parasta, että kaikki harrastukset jää, kun ei ole varaa mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien ero on usein lapselle parasta mitä voi olla.

Niin varmaan. Vanhempien ero on suurimmaksia osaksi syynä lapsiperheköyhyyteen.

Se on todellakin lapselle parasta, että kaikki harrastukset jää, kun ei ole varaa mihinkään.

Ennemmin kuitenkin noin kuin siten, että lapsi pelkää kotonaan. Kodin pitää olla turvapaikka.

En oikein tiedä mitä ajatella. Olen itse juurikin avioliitossa kiltin ja hyvän miehen kanssa ja meillä on päiväkoti- ja alakouluikäiset lapset. Lasten näkökulmasta meillä on kotona kaikki hyvin, ei isompia riitoja, kiva talo, molemmat vanhemmat läsnä arjessa päivittäin jne. Mutta meidän parisuhde on kyllä todella kuivahtanut, emme jaksa harrastaa seksiä enää juurikaan, puhumme enimmäkseen lapsista ja työasioista, hauskuus meidän kahden väliltä puuttuu, vaikka lapset tuovat sitä toki arkeemme. Me ollaan kaverit, kämppikset ja kumppanuusvanhemmat ennemmin kuin parisuhteessa keskenämme. 

Toisaalta en missään nimessä halua rikkoa lasten elämää ja kyllä minä tuota miestäkin ihmisenä arvostan ja hänen kanssaan on helppo elää. Mutta toisaalta vastustan suuresti ajattelua, että pitää elää tietyllä tavalla ympäristön ja kulttuurista tulevien paineiden ja normien vuoksi - ei saa erota, pitkä avioliitto on automaattisesti hyvä ja tavoiteltava asia, hyvään avioliittoon riittää kun eletään sovussa eikä ryypätä tai olla väkivaltaisia jne jne. 

Minulla on tässä aika iso sisäinen ristiriita, jota pohdin usein. Tällä hetkellä aion katsoa vielä tuleviin vuosiin, löytyykö meidän välille vielä kipinää sitten kun kahdenkeskistä aikaa saa enemmän vai jatkuuko seksitön kaverusliitto edelleen. Surettaa kyllä ajatus ydinperheen menettämisestä enkä tiedä vielä olisiko se oma vapaus sen arvoinen. Mietin myös annammeko me muka nyt hyvää parisuhteen mallia lapsille. Tuskin. Joo, emme riitele, huuda toisillemme tai muuta vastaavaa. Mutta emme myöskään paljoa halaile, pussaile, hassuttele, keskustele kaikesta maan ja taivaan välillä jne. Ajattelen, että lapsille olisi toisaalta hyvä antaa myös malli, että on ok tavoitella omaakin onnea eikä esimerkiksi pysyä avioliitossa velvollisuudesta. Vaikeaa!