Miesten kiinnostus loppuu aina, missä vika?
Tämä on nyt jo 5 vuotta deittailleena täysin sääntö omissa mies asioissa. Heti alkuun sanon että olen ollut yksinkin paljon ja nautin myös siitä.
5 vuotta 6 deittiä ja jokainen mies on kyllästynyt viimeistään 5kk kohdalla ja sitten on suhde kaatunut rytinällä. Alkuun todella kiihkeää, sitten miehen alkuinnostus loppuu ennen minua ja lopulta kokonaan.
Nykyisen kanssa tunnettu kuukausi, 3viikkoa olit todella ihanaa ja oltiin kokoajan toisissa kiinni, valvottiin myöhään ja muuta normi ihastus p4sk44. Ja sanoin miehelle heti ensimmäisenä päivänä kun keskusteltiin että minä en ole sitten kova ääninen, näkyvä nainen. Olen rauhallinen ja kiltti enkä välitä draamasta. Sängyssä taas olen villimpi. Mies vannoi ettei se ole ongelma vaan sellaista juuri etsii. No sitten tuli viikko siten kysymys haluanko vakavampaa, itseä kysymys yllätti koska vanhan aikaisena persoonana se oli itsestään selvyys sen jälkeen mitä oltiin juteltu viikkojen aikana. Vastasin että haluan. Mies vastasi täysin normaalin nykyaikaisen vastauksen. "Minä en ole varma, olet täydellinen ja ihana ja haluan olla kanssasi mutta en haluaisi vielä seurustella tai ainakaan kertoa siitä muille."
Tämän jälkeen päivä päivältä mies on halunnut nähdä vähemmän, ollaan kyllä päivittäin nähty mutta seksiä ei ole ollut kolmeen päivään (suhteen lyhyen keston vuoksi ne on pitkiä aikoja ilman) Sekä kestoltaan näkemiset olleet tunti päivään. Hän haluaa nähdä enemmän kavereitaan. Ymmärrän täysin mutta hän puhui aluksi että haluaisi minun kanssa leffaan ja nyt puheissa leffa seurana on hänen kaveri koska minä en varmaan tykkäisi kyseisestä leffasta. Ja mm. eilen valehteli eräästä asiasta että lähtisin jo kotiin ja tämän jälkeen lähti heti kaverinsa kanssa jonnekin.
Kokeneena deittailijana ymmärrän heti noista että miehen kiinnostus on hiipumassa muttei uskalla sitä sanoa. Arvaan myös ettei uskalla sanoa sitä koskaan, vaan odottaa että minä teen sen vaikean asian ja sanon ettei tämä onnistu kun hän ei kohta halua nähdä enää ollenkaan ja viestit on lyhyitä ja tylsiä.
Onko vika...
a) Minussa, koska olen liian rauhallinen eli tylsä?
b) Nykyajan tyylistä deittailla ja etsiä kokoajan parempaa ja parempaa?
c) Liian nopeasta etenemisestä jolloin mies ahdistuu ja vetäytyy.
Saa kirjoitella myös omia kokemuksia, kiinnostaa miten muilla sinkuilla menee. :)
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä nää nykymiehet haluu vaan deittailla ja lentää kukasta kukkaan. Kauhea kiire pörrätä mahdollisimman monta tulppaania jopa viikossa, noloa. Taudit tos vaan levii ku hunajat jaossa.
Yksinkö ne pörrää?
Ne pörrää aina keskenään, kuten miehet pettävätkin aina keskenään. Naaras on aina viaton, puhdas, uhri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mies jatkaisi suhdetta alkuhuuman yli?
Mitä vakavammaksi suhde muuttuu sitä enemmän on vaan menetettävää ja koska naiset ovat osoittautuneet täysin epäluotettaviksi niin, miksi?
Miksi antautua rikottavaksi, taas?
Koska jos aina vain lähtee ennen kuin tulee satutetuksi niin siitä tulee itseään toteuttava ennustus: mikään ei koskaan kestä koska minkään ei anneta kestää.
Sattuu vähemmän kun ei tule yllätyksenä ja kun ei ole ehtinyt elämät kietoutua yhteen. Mikään ei kestä.
Itsehän en enää edes aloita mitään, en mistään hinnasta. Mitään rikottavaa ei ole enää jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
"Kuulostaa minusta, että etenet nopeasti sekä päädyt myös sänkyyn todella nopeasti näiden miesten kanssa, mikä tarkoittaa, että siellä seassa on varmasti seksin perässä juoksevia miehiä, ei suinkaan miehiä, jotka on aidosti parisuhdetta etsimässä. "
Tässä ajattelussa on vain se ongelma että se ikäänkuin olettaa että parisuhdetta etsivä mies ei samaan aikaan haluaisi sitä seksiäkin ja usein kovastikin. Eli oikeasti miehissä ei voi kyllä juuri yhtään ajatella niin että jos joku mies ei tunnu heti haluavan seksiä niin silloin hän olisi jotenkin luotettavampi tai haluaisi nimenomaan parisuhdetta. Hän voi yhtä hyvin olla vain mies jolle seksi ei yleensäkään ole niin tärkeää (ja sekin voi olla suhteessa ongelma) tai hän ei lopulta ole sinusta niin viehättynyt seksuaalisesti vaan enemmän kaverimielessä.
Totta kai se voi ja saa näkyä heti alussa, että haluaa myös seksiä. Mutta jos ei kyetä odottamaan ja käyttämään edes muutamaa viikkoa toiseen tutustumiseen, niin kyllä se kertoo ettei kriteerit kovin korkealla ole siihen kenen kanssa sitä seksiä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:"Kuulostaa minusta, että etenet nopeasti sekä päädyt myös sänkyyn todella nopeasti näiden miesten kanssa, mikä tarkoittaa, että siellä seassa on varmasti seksin perässä juoksevia miehiä, ei suinkaan miehiä, jotka on aidosti parisuhdetta etsimässä. "
Tässä ajattelussa on vain se ongelma että se ikäänkuin olettaa että parisuhdetta etsivä mies ei samaan aikaan haluaisi sitä seksiäkin ja usein kovastikin. Eli oikeasti miehissä ei voi kyllä juuri yhtään ajatella niin että jos joku mies ei tunnu heti haluavan seksiä niin silloin hän olisi jotenkin luotettavampi tai haluaisi nimenomaan parisuhdetta. Hän voi yhtä hyvin olla vain mies jolle seksi ei yleensäkään ole niin tärkeää (ja sekin voi olla suhteessa ongelma) tai hän ei lopulta ole sinusta niin viehättynyt seksuaalisesti vaan enemmän kaverimielessä.
Totta kai se voi ja saa näkyä heti alussa, että haluaa
Muutama viikko on aika lyhyt aika katsoa, onko mies pelkän seksin perässä. Muutama kuukausi on parempi
Onko sulla muuta annettavaa kuin seksi?
Älä kerro kaikkea kerralla itsestäsi. Elä myös omaa elämää. Ei tartte joka päivä nähdä. Se jo rasittaa. Älä luo mitään pakkoa siitä että pitää heti hankkia lapsia. Tapaa myöz omia kavereita.
Ja omat harrastukset.
Tärkein asia. Älä roiku kenessäkään liikaa..
Se on pahin virhe jonka voi tehdä ihmissuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ap, vika on sinussa
Voit keksiä jotain "syitä" jos se lohduttaa sinua, saat aloituksessakin käännettyä sen miesten viaksi
vrt. miehet eivät kiinnostu minusta koska olen liian kaunis, rikas ja seksikäs, siksi miehet pelkäävät minua. Ei. Miehet eivät kiinnostu koska olet kuspää.
Miehet vaistoavat/huomaavat mt-ongelmalliset (tilastollisesti herkemmin kuin naiset) ja vaistomaisesti karttavat epävakaita persoonia.
Jos naisella on ulkonäköä niin mies kestää keskimäärin mitä tahansa siltä.
Vain hetken aikaa. Leonardo Dicapriokin jaksaa nättejä naisia vain hetken aikaa, sitten se ruusu kuihtuu.
Onneksi ruusuja riittää kyllä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mies jatkaisi suhdetta alkuhuuman yli?
Mitä vakavammaksi suhde muuttuu sitä enemmän on vaan menetettävää ja koska naiset ovat osoittautuneet täysin epäluotettaviksi niin, miksi?
Miksi antautua rikottavaksi, taas?
Kaikki on naisten kanssa niin hemmetin epätäydellistä, he ovat täynnä neurooseja, eivät osaa paljon mitään ja suhde koostuu äkkiä kaikesta muusta sälästä kuin seksistä.
Mikään ei riitä, kun ette riitä itselle. Missä mukamas on se täydellisen ihmisen malli, jonka mukaan meitä mitataan? Ei missään. Olette itse kehittäneet sen omassa päässänne.
Ihan vinkkinä: jos kaikki on aina jonkun muun vika niin vika on luultavasti silloin juuri sinussa.
Vierailija kirjoitti: Kuulostaa siltä, että olet tossun alla oleva ihminen ja miehet tietää tämän. Oletko nytkin jäänyt tuohon mieheen roikkumaan, joka sanoi, ettei ole vielä varma? Tuossa kohtaa pitäisi vaan todeta suoraselkäisenä että ei, ei kiitos, en halua tälläistä kuviota, että onnea vaan sen naisen etsinnässä, minä siirryn muualle. Miehet juoksevat aika usein sellaisen naisen perässä, jotka he pelkäävät menettävänsä alussa.
Kiltteydessä ja rauhallisuudessa ei ole mitään pahaa mutta pitää osata asettaa rajat. Tunne oma arvosi ettei ylitsesi kävellä. Miehenä pakko sanoa että mielenkiinto lopahtaa jos nainen ei pistä mihinkään asiaan stoppia vaan antaa miesten "hyväksikäyttää" itseään, jos et itse kunnioita itseäsi niin miksi kenenkään muun pitäisi?
Dumppasin kerran naisen joka oli muuten kaunis ja ihana mutta hänellä oli rumat löysät tissit.
Haisooko etupylly pyypyy, hyhhyh pahalle?
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla muuta annettavaa kuin seksi?
Moni mies myös lähtee jos ajattelee naisen olevan helppo aikaisemman historian perusteella(se ja se ex nussi ja jätti x monta krt), ei ne ota sinua vakavasti. Kun ego on buustattu täyteen niin alkavat etsimään sitä vähemmän yhteiskäytössä ollutta.
Enkä puhu nyt omasta puolesta, olen kuullut tämän niin monta kertaa. Ja nähnyt. Tietyissä naisissa ei ole oikeasti mitään vikaa, heitä ei vain oteta vakavasti historiansa takia.
"Muutama viikko on aika lyhyt aika katsoa, onko mies pelkän seksin perässä. Muutama kuukausi on parempi".
Toki, mutta tässä ap:n tapauksessa ensihuuma ja kiihkeys on jo taputeltu 4 viikon kohdalla. Eli nyt alkaisi olla järkevä aika ekoille kerroille, mikäli vakavampaa suhdetta etsii.
Seksi on myös siitä hankala asia, että jos sitä on heti ja se on vieläpä ihan hyvää niin se voi hetkeksi sumentaa toisesta ne huonot puolet. Ne kuitenkin lävähtää silmille jossain vaiheessa joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mies jatkaisi suhdetta alkuhuuman yli?
Mitä vakavammaksi suhde muuttuu sitä enemmän on vaan menetettävää ja koska naiset ovat osoittautuneet täysin epäluotettaviksi niin, miksi?
Miksi antautua rikottavaksi, taas?
Kaikki on naisten kanssa niin hemmetin epätäydellistä, he ovat täynnä neurooseja, eivät osaa paljon mitään ja suhde koostuu äkkiä kaikesta muusta sälästä kuin seksistä.
Mikään ei riitä, kun ette riitä itselle. Missä mukamas on se täydellisen ihmisen malli, jonka mukaan meitä mitataan? Ei missään. Olette itse kehittäneet sen omassa päässänne.
Ihan vinkkinä: jos kaikki on aina jonkun muun vika niin vika on luultavasti silloin juuri sinussa.
On vain yksi ihminen joka seuraa sinua suhteesta toiseen ja se olet sinä itse.
Tämä menee monilla tunteisiin, sinänsä ihan ymmärrettävästä syystä. Moni kokee suurena vääryytenä sen, että meidän itsemme pitäisi muuttaa jotakin itsessämme siksi, että muut ihmiset ovat niin ahdasmielisiä, etteivät osaa hyväksyä meitä sellaisinaan, kuin olemme. Ja ikäväähän tämä on, enkä puolustele asiaa mitenkään. Kuitenkin asiat ovat kuten ne ovat ja sen kanssa on tultava toimeen.
"Tottakai parisuhdetta haluava mies haluaa myös seksiä. Mutta ei ole mitään maagista taikalamppua, jonka avulla pystyt katsomaan, kuka on aidosti kiinnostunut ja kuka lepertelee sinua saadakseen nopeasti seksiä."
Sehän se minun pointtini juuri oli. Se harrastetaanko seksiä päivän tai kuukauden päästä tapaamisesta ei sinällään määritä mitenkään sitä tuleeko suhteesta pitkä vai ei. Eli se ei ole mitenkään hyvä mittari sille.
Ei siis ole niin että himmaamalla seksin harrastamista myöhemmäksi voisi jotenkin parantaa pitkän parisuhteen syntymisen mahdollisuutta. Ihan yhtä hyvin kuin että se paljastaa ne ketkä jaksavat odottaa, se saattaa karkottaa miehen joka ei vaikka ole niin varma omasta haluttavuudestaa ja voi pitää seksin siirtämistä myöhemmäksi merkkinä siitä että ollaan kuitenkin lopulta enemmän vain kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ap, vika on sinussa
Voit keksiä jotain "syitä" jos se lohduttaa sinua, saat aloituksessakin käännettyä sen miesten viaksi
vrt. miehet eivät kiinnostu minusta koska olen liian kaunis, rikas ja seksikäs, siksi miehet pelkäävät minua. Ei. Miehet eivät kiinnostu koska olet kuspää.
Miehet vaistoavat/huomaavat mt-ongelmalliset (tilastollisesti herkemmin kuin naiset) ja vaistomaisesti karttavat epävakaita persoonia.
Jos naisella on ulkonäköä niin mies kestää keskimäärin mitä tahansa siltä.
Vain hetken aikaa. Leonardo Dicapriokin jaksaa nättejä naisia vain hetken aikaa, sitten se ruusu kuihtuu.
Onneksi ruusuja riittää kyllä
Heh, harva mies ajelee Leonardon housuissa ja haistelee samoja ruusuja. Keskivertojamppahan menee aivan raiteiltaan jos on todella hieno emäntä, menevät pasmat aivan sekaisin.
"Sattuu vähemmän kun ei tule yllätyksenä ja kun ei ole ehtinyt elämät kietoutua yhteen. Mikään ei kestä."
No aina joku kuitenkin kestää. Mitään ei saa jos ei ole mitään valmis riskeeraamaan.
Vierailija kirjoitti:
Laihduta. Hanki parempia vaatteita. Opettele meikkaamaan.
Ei vaatteilla ja meikillä ole tähän vaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Moni mies myös lähtee jos ajattelee naisen olevan helppo aikaisemman historian perusteella(se ja se ex nussi ja jätti x monta krt), ei ne ota sinua vakavasti. Kun ego on buustattu täyteen niin alkavat etsimään sitä vähemmän yhteiskäytössä ollutta.
Minulle kävi kerran niin, että tapailin 38-vuotiasts miestä , jolla oli päättynyt 10 vuoden parisuhde/avioliitto. Olin hänen elämänsä 4. Seksikumppani. Itse olin vuotta nuorempi ja hän kysyi minulta, että kuinka monta seksikumppania minulla oli ollut, johon vastasin sillai ympäripyöreästi "yli 10 mutta alle 20). Itselläni ei siis ole pitkiä parisuhteita ollut, joten sikäli mielestäni ihan loogista, että tähän ikään mennessä on ollut jonkin verran sexikumppaneita, jos ajatellaan, ei minulla olisi vaikka 1 sexikumppani vuodessa. En siis ole kelvannut miehille pitkiin parisuhteisiin. Mies taisi vähän järkyttyä tästä tiedosta ja ajatella, että jos minä en ole muille miehille kelvannut, niin ei hänkään kelpuuta minua.
Et vain ymmärtänyt lukemaasi. Siinäpä se ongelma on.
Tottakai parisuhdetta haluava mies haluaa myös seksiä. Mutta ei ole mitään maagista taikalamppua, jonka avulla pystyt katsomaan, kuka on aidosti kiinnostunut ja kuka lepertelee sinua saadakseen nopeasti seksiä.
Aidosti kiinnostunut miehen ei tarvitse hypätä heti sänkyyn, vaikka ovat seksistä kiinnostuneita. Sen kyllä oppii tunnistamaan, jos on yhtään ihmissuhdetaitoja. Kuten myös eron sen välillä, haluaako mies seksiä vai eikö halua.
Muutenkin kyllä sellainen mies, joka kykenee hillitsemään itseänsä ja halujansa, vaikka olisi räjäyttävä seksuaalinen vetovoima on luotettavampi, kuin sellainen, joka ei kykene.
Sitäpaitsi, jos mies osoittaa tutustumisvaiheessa ennen seksiä, että näkeekin vain kaverina niin tuollainen olisi tapahtunut vaikka sitä seksiä olisi harrastettu.