Uhmaikäkohtaus bussissa - korvat soi vieläkin.
joku ihmistaimi raivosi 20 minuuttia, huusi ihan kaarella.
Terveiset vaan sille äidille, pärjäsit tosi hyvin lapsen kanssa.
Ajatella että tuokin vaihe on niin tarpeellinen ihmisen oman tahdon ja oman tunnon muodostumisessa.
Kommentit (13)
Hyi että. Tuollaisten takia ostin kuulokkeet bussimatkoja varten.
Olin varma että tämä on "kasvattakaa kakaranne jossain muualla kuin Minun Elinpiirissäni" - pahan olon postaus. Kiva ettei ollut, vaan ymmärrystä löytyi. Omat lapset jo aikuisia, mutta oli hirveää kun parivuotiaan uhmakohtaus iski bussissa tai kassajonossa.
No eipä tuntunut kovin hyvin pärjäävän jos se penikka huusi 20 minuuttia suoraa huutoa.
Oikea tapa olisi nousta sen kakaran kanssa ulos jäähtymään ja jatkaa matkaa seuraavalla bussilla, vasta kun osaa olla hiljaa.
Ah, ei ole ikävä joukkoliikennettä.
Aina välillä mietin, mitä lapsi oppii siitä, että tunteita saa ilmaista miten tahansa ja missä tahansa. Viimeksi eilen näin metrossa uhmaikäisen, joka hakkasi vierasta naista ja kirkui. Äitinsä vain hyssytteli, että voi voi, tuntuu varmaan kurjalta.
Tuokin lapsi oppi, että kaikki on sallittua, kun tarpeeksi karjuu.
Liian kuumalla paahtavat lämppärit, narkit, haisulit, molottajat, rääkyvät ja pöpöjä levittävät kersat...
vs.
Oman bemarin rauha...
Vaikeita valintoja.
Toisten lapset sentään kasvatetaan käyttäytymään ei moisia huutokohtauksia.
Vierailija kirjoitti:
Liian kuumalla paahtavat lämppärit, narkit, haisulit, molottajat, rääkyvät ja pöpöjä levittävät kersat...
vs.
Oman bemarin rauha...
Vaikeita valintoja.
Kai sentään istut bemarin takapenkillä?
Vierailija kirjoitti:
No eipä tuntunut kovin hyvin pärjäävän jos se penikka huusi 20 minuuttia suoraa huutoa.
Bussista ulos tuossa tilanteessa,jotta lapsi oppii seurauksia.
Ei muita pidä altistaa tuollaiselle, jos se noin pitkään kestää.
Näille huutokohtauksille et todellakaan mahda mitään! Yleensä lapsi lopettaa rääkymisen, kun nukahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Näille huutokohtauksille et todellakaan mahda mitään! Yleensä lapsi lopettaa rääkymisen, kun nukahtaa.
Mahtaa. Nouse ulos bussista. Ja kävele vaikka kotio, jos et saa lapseen rotia.
Oli ihmistaimi uupunut, nälkäinen ja bussissa tulee kuuma.