Lue keskustelun säännöt.
Ero pelottaa hirveän paljon, koska jään ihan yksin
13.05.2025 |
Rakastan miestä tosi paljon, mutta suhteesta ei vaan taida tulla mitään. Pitäisi tehdä päätös erosta, mutta pelottaa.
Asutaan pienellä paikkakunnalla pienessä talossa ja tähän myös eron tullen jäisin. Talon töissä pärjään, ellen menetä loppuakin terveyttä. En halua muuttaa tästä pois. Mutta, tulen jäämään hyvinkin yksin.
Kaikki sukulaiset asuu vähintään 3 tunnin ajomatkan päässä, samoin ystävät, paitsi paras ystävä muutti toiselle puolen Suomea eikä ehdi paljoa pitää yhteyttä. Tällä paikkakunnalla ei kavereita juurikaan ole, niillä harvoilla on "elämä täynnä". Ainoat tutut joilla on aikaa tavata, ovat puolituttuja vanhuksia ja jutut vähän erilaisia.
Ei ole kuin kissa. Miten sitä jaksaa yksin?
Kommentit (77)
Ihminen kestää yllättävän paljon. Kukapa tietää, mitä onnea elämä vielä tiellesi tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhdetta en halua enää koskaan. Ap
Ota joku vauva palstan kiltti mies sinne luoksesi asumaan. Kiltit miehet on yksinäisiä myös joten olisitte toisstenne seurana.
Kyl sä pärjäät. Jos et niin myyt talon ja muutat vuokralle kylille kissan kanssa. Itekin eronnu jo vuosia sitte. Aluksi tuntui oudolta mut kaikkeen tottuu. Ei pidä pelätä yksinäisyyttä. Parempi se kuin huono parisuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin on ihan mukavaa olla kun siihen vaan tottuu. Oli mullakin jonkun aikaa eron jälkeen aika orpo olo, yksin mökissäni. Pelottikin joskus. Taisin minä alkuun lääkitä sekä erosurua että yksinäisyyttä viiniä tissuttelemalla, kyllä se helpotti. Mutta aika äkkiä tajusin etten minä halua tällaista tapaa kehittää, että joka ilta viiniä, ja lopetin. Itsekseen oloon ensin tottui, sitten siitä oppi nauttimaan. Nyt jo 12 vuotta yksin, enkä enää uutta miestä halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksin on ihan mukavaa olla kun siihen vaan tottuu. Oli mullakin jonkun aikaa eron jälkeen aika orpo olo, yksin mökissäni. Pelottikin joskus. Taisin minä alkuun lääkitä sekä erosurua että yksinäisyyttä viiniä tissuttelemalla, kyllä se helpotti. Mutta aika äkkiä tajusin etten minä halua tällaista tapaa kehittää, että joka ilta viiniä, ja lopetin. Itsekseen oloon ensin tottui, sitten siitä oppi nauttimaan. Nyt jo 12 vuotta yksin, enkä enää uutta miestä halua.
Minua ei pelota täällä yksin, enkä pelkää aikaa ilman parisuhdetta. Vaan sitä ettei ole ketään kenen kanssa jutella, vaihtaa kuulumisia. Ap
Eihän tässä ole veihtoehtoa muuta, kuin jaksaa. Ei kukaan täysjärkinen jää yksinäisyyden pelossa huonoon suhteeseen tai ylipäätään suhteeseen joka on "whatever". Aluksi vuosi menee oikeastaan jopa uutuuden viehätyksessä. Kun kaikkeen tottuu, niin ymmärtää että ei kykene enää ikinä suhteeseen. Sitten vasta alkaa masennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsia?
Omillaan jo. Ap
Onko talo sinun nimissä? Jos ei mistä tiedät että sinä jäät siihen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsia?
Ei taas!
Nyt alat miettimään mitä uusia harrastuksia haluaisit. Niissä tapaat uusia ihmisiäkin samalla. Sitäpaitsi yksin asuminen on ihanaa, kun ei tarvitse huomioida ketään. Totut siihen kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin on ihan mukavaa olla kun siihen vaan tottuu. Oli mullakin jonkun aikaa eron jälkeen aika orpo olo, yksin mökissäni. Pelottikin joskus. Taisin minä alkuun lääkitä sekä erosurua että yksinäisyyttä viiniä tissuttelemalla, kyllä se helpotti. Mutta aika äkkiä tajusin etten minä halua tällaista tapaa kehittää, että joka ilta viiniä, ja lopetin. Itsekseen oloon ensin tottui, sitten siitä oppi nauttimaan. Nyt jo 12 vuotta yksin, enkä enää uutta miestä halua.
Minua ei pelota täällä yksin, enkä pelkää aikaa ilman parisuhdetta. Vaan sitä ettei ole ketään kenen kanssa jutella, vaihtaa kuulumisia. Ap
Siihen tottuu hyvin. Nettihän on täynnä juttuseuraa, mulle ainakin se riittä erinomaisesti. En mä välttämättä juttele kuukausiin kuin kaupan kassalle hei ja kiitos, ja olen oikein tyytyväinen elämääni. Somessa sitä seuraa riittää ja täälläkin. Tosielämän kontaktit on yliarvostettuja.
Mutta eikö sulla siis ole vaikka puhelinta, jolla soittaa lapsillesi ja niille 3 tunnin päässä oleville läheisillesi, jos kerran pelkäät, ettei ole ketään kenen kanssa puhua?
Erosin kaksi vuotta sitten ja olen edelleen täysin yksin. Keski-ikäisenä on todella hankala tutustua enää ihmisiin. En usko, että tämä tulee tästä muuttumaan vaan olen yksin loppuelämäni, vaikka toki muuta toivoisin.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhdetta en halua enää koskaan. Ap
No sittenhän sinä saat eroamalla juuri sen minkä halusitkin. Onnea!
🇺🇦🇮🇱
Siellä talossahan pitää olla 24/7/365. Sieltä ei saa matkustaa mihinkään sosialisoimaan.
Olen tämän kertonut tänne ennenkin mutta kerronpahan taas, Itse en ole eläessäni ollut pidemmässä parisuhteessa, enkö vielä koskaan edennyt lyhyemmissäkään parisuhtessa niin pitkälle, että olisin asunut ja elänyt kumppanini kanssa saman katon alla.
Olen vuosien saatossa luullakseni oppinut yksin eläessäni jotain ensimmäinen on se, että its eminun on jaksettava yrittää olla aktiivinen niiden ihmissuhteiden osalta joita minulla on onnekseni olemassa. Ei heidän määränsä vaan laatunsa. Omat haasteensa on tälle toki tuonut se että silpputyöläisenä olen saanut ja joutunut muuttamaan työnperässä ja arkeni on ollut välillä työssäkäyvän arkea välillä niin kuin nyt työttömän arkea.
Olen myös takunnut -kiitos osaksi tämän palstankin. että parempi saattaa olla, että voin elää ja olla aidosti yksin sinkkuna kuin se, että eläisin jossain hyvin kuluttavassa ja satuttavassa tai vain täysin väljähtyneessä parisuhteessa. - Alle 60 vuotiaan en myöskään ihan hirveästi haluaisi elää myöskään parisuhteessa en omaishoitajan roolissa mutta en myöskään hodiettavana.
Tok edelleen haavueilen ja unelmoin, että vielä joskus kohtaisin ja löytäsin hänet, unelmieni naisen, jonka kanssa voisimme vanheta yhdessä. Sen sijaan laps(i)en saanti, josta myös olen haaveillut ja unelmoinut saattaa jäädä toteutmattomaksi haaveeksi.
Koska olen elänyt ikisinkun elämääni niin kauan kuin olen, niin itseinhon ja itsesyytöksien määrältä en ole voinut täysin välttyä Mutta vaikka edelleen olen varmasti iste suurin arvostelijani ja kriitikkoni niin olen myös yrittänyt opetella tekemään valintoja ja päätöksiä, jotka tosiivat itselleni iloa j nautintoa. Sanomaan itselleni välillä jotain kannustavaa, enkä aina vain arvostellen ja kritisoiden.
Ja ei en tällä kirjoitukellani halua sanoa, etteikö mahdollsesti päätyvää parisuhdetta saisi surra. Totta kai saa ja pitääkiin -Tai pitää ja pitää luulen, että siihen liittyy useimmilla hyvin monenlaisia tunteita. Ja hyvä niin. Tällaiet tunteet kertovat vain, siitä, että se on ollut monin tavoin merkittävä ja nyt auki oleva tilanne "säteilee" ja ikäänkuin etsien uutta suuntaa. Ja kyllä se varmasti ajastaan löytyykin. Luullakseni paremmin niin jos voi tai ainakin yrittää välttää katkeroitumisen tunteet tai muiden syyttelyn tilnateesta.
Kaunista kevättä!
No onhan sulla kissa. Kissat on ihania!