Lue keskustelun säännöt.
Uhmaikäkohtaus bussissa - korvat soi vieläkin.
01.12.2025 |
joku ihmistaimi raivosi 20 minuuttia, huusi ihan kaarella.
Terveiset vaan sille äidille, pärjäsit tosi hyvin lapsen kanssa.
Ajatella että tuokin vaihe on niin tarpeellinen ihmisen oman tahdon ja oman tunnon muodostumisessa.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näille huutokohtauksille et todellakaan mahda mitään! Yleensä lapsi lopettaa rääkymisen, kun nukahtaa.
Mahtaa. Nouse ulos bussista. Ja kävele vaikka kotio, jos et saa lapseen rotia.
Sitä ei tiedetä mihin oli matkalla. Vaikka lääkäriaika? Ei kaikkea voi vain jättää kesken, jos kersa huutaa. Tää on sama kun ihmiset sanoo että ulos kaupasta jos lapsi huutaa. Mutta jos ne hiivatin ostokset on tehtävä, ja lapsi huutaa joka kerta kun kauppaan tullaan. Jos se lapsi huutaakin että haluaa takas kotiin? Ja palkitako pitää, että huutamalla pääsee kaupasta nopeammin? Ulkopuoliset ei tiedä sen huudon syytä ja mikä on paras tapa reagoida.
Aivan varmasti sitä äitiäkin otti tilanne päähän.
***
Samaan syssyyn.... minäkin olen ihmete
Niin, kasvaako helppo ja mukautuva lapsi sellaiseksi ihmiseksi, joka pärjää maailmassa? Itselläni on ollut lapsia, jotka ovat olleet pienenä kuin tulta ja tappuraa, ja heistä on tullut resilienttejä nuoria. Moni lasteni ikätoveri, joka silloin aikoinaan näytti ihannelapselta, onkin nyt ahdistunut tai masentunut teini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikea tapa olisi nousta sen kakaran kanssa ulos jäähtymään ja jatkaa matkaa seuraavalla bussilla, vasta kun osaa olla hiljaa.
Ehkäpä, jos olet jossain paikallisliikenteen bussissa ja se seuraava vuoro tulee kohtuullisen pian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina välillä mietin, mitä lapsi oppii siitä, että tunteita saa ilmaista miten tahansa ja missä tahansa. Viimeksi eilen näin metrossa uhmaikäisen, joka hakkasi vierasta naista ja kirkui. Äitinsä vain hyssytteli, että voi voi, tuntuu varmaan kurjalta.
Tuokin lapsi oppi, että kaikki on sallittua, kun tarpeeksi karjuu.
Täähän se. Se on ihan normaalia että pieni lapsi saa kiukkukohtauksia. Mutta se täysi kädettömyys ja flegmaattisuus miten ällistyttävän moni vanhempi näihin reagoi (EI reagoi). Ei minkäänlaista turvallista jämäkkyyttä, lapsi sitten huutaa vaikka tunnin keuhkojensa täydeltä että äiti/isä huomaisi sen lapsen tuskastuttavan olon ja auttaisi pääsemään siitä yli. Ennen saatettiin näissä tilanteissa jopa lyödä, nykyään teeskennellään passiivisesti ettei mitään ongelmaa ole koska ollaan niin avuttomia ja se aikuisen jämäkkyys puuttuu. Mol
Mistä sä tiedät? Vanhempi tuntee lapsensa, ja jos siihen raivoon ei mikään auta, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Kun tietää että kaikki on turhaa, ja että se huutaa nyt tietyn ajan, vaikka tekisin mitä?
Yleensä vanhemmat kyllä tietää että "tämän lapsen raivari kestää 15min" ja se nyt vaan pitää paikkansa. Mikään ei auta, ennenkuin on saanut jonkun aikaa kulumaan.
Ihan alkeellinen psykologia kertoo myös sen, kun on raivotilassa, silloin ei aivot ole kykeneväisiä mihinkään loogisuuteen. Aikuisenkaan aivot. Saatika jonkun kakaran. On aivan turha saada talttumaan, jos lapsi on täysin jossain "tilassa". Voi olla että lapsi ei edes siedä kosketusta tai että huuto vain yltyy, jos lapselle jotain koittaa sanoa. Parempihan se on sitten vaan antaa huutaa itsensä tyhjäksi.
Ennen raivarit hoidettiin toisin mutta nykyään se ei ole sallittua.
Vierailija kirjoitti:
Näille huutokohtauksille et todellakaan mahda mitään! Yleensä lapsi lopettaa rääkymisen, kun nukahtaa.
Eikö lasta voi yhtään komentaa, eikö hänelle voi varata pientä evästä mukaan, niin että kun väsy ja nälkäkiukku kohtaus iskee, antaa hänelle juomista/ syömistä.
Vierailija kirjoitti:
Toisten lapset sentään kasvatetaan käyttäytymään ei moisia huutokohtauksia.
Etpä ole tainnut kauheasti olla lasten kanssa tekemisissä TAI sinulle on sattunut poikkeuksellisen rauhalliset lapset. Itsellä 2 lasta ja toinen oli todella uhmakas siinä noin 3-vuotiaana. Saattoi juurikin huutaa ja venkoilla ja yritti jatkuvasti kokeilla rajoja. Toinen taas aina ollut todella rauhallinen ja helppo. Niin vaan on temperamenttieroja ja ei tosiaan aina ole kyse mistään kasvatuksen ongelmista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näille huutokohtauksille et todellakaan mahda mitään! Yleensä lapsi lopettaa rääkymisen, kun nukahtaa.
Eikö lasta voi yhtään komentaa, eikö hänelle voi varata pientä evästä mukaan, niin että kun väsy ja nälkäkiukku kohtaus iskee, antaa hänelle juomista/ syömistä.
Ai hyvä jumala. Joo vanhempi ei ole koskaan yrittänyt komentaa, luuleeko joku todella, että on olemassa vanhempi joka ei olisi kokeillut komentamista.
Jos on täysin raivossa niin ihminen (aikuinen tai lapsi) ei reagoi komentamiseen mitään.
Ja kaikki kiukku ei johdu väsystä tai nälästä. Mun lapsi on huutanut julkisella paikalla tasan yhden kerran, kaupassa, mentiin pehmolelujen ohi eikä saanut siitä mukaansa nallea. Raivosi ulos asti. Vielä autossakin huusi. Kaupan kassa sympatiseerasi että voi kun on väsynyt. En viitsinyt oikaista että ei kyllä ole, vaan ei nyt saanut lelua kaupasta.
Ei ne aina ole mutkikkaita ja näkymättömiä syitä. Syyt on taaperolla joskus ihan naurettavia. Somessa tulee vastaan videoita, joissa taapero raivoaa kun vesi onkin märkää. Tai kun pyysi leivän, ja sai leivän, mutta lautaselle. Piti saada se pöydälle. Siis ihan idioottimaisia asioita. Joskus ei auta yhtään mikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näille huutokohtauksille et todellakaan mahda mitään! Yleensä lapsi lopettaa rääkymisen, kun nukahtaa.
Eikö lasta voi yhtään komentaa, eikö hänelle voi varata pientä evästä mukaan, niin että kun väsy ja nälkäkiukku kohtaus iskee, antaa hänelle juomista/ syömistä.
Komentaa!? Tajuatko, että uhmakohtauksen aikana komentaminen menee kirjaimellisesti kuuroille korville tai saattaa jopa pahentaa asiaa. Tuo ennakointi on kyllä hyvä asia ja moni lapsi rauhoittuu kyllä vaikka pienellä välipalalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina välillä mietin, mitä lapsi oppii siitä, että tunteita saa ilmaista miten tahansa ja missä tahansa. Viimeksi eilen näin metrossa uhmaikäisen, joka hakkasi vierasta naista ja kirkui. Äitinsä vain hyssytteli, että voi voi, tuntuu varmaan kurjalta.
Tuokin lapsi oppi, että kaikki on sallittua, kun tarpeeksi karjuu.
Täähän se. Se on ihan normaalia että pieni lapsi saa kiukkukohtauksia. Mutta se täysi kädettömyys ja flegmaattisuus miten ällistyttävän moni vanhempi näihin reagoi (EI reagoi). Ei minkäänlaista turvallista jämäkkyyttä, lapsi sitten huutaa vaikka tunnin keuhkojensa täydeltä että äiti/isä huomaisi sen lapsen tuskastuttavan olon ja auttaisi pääsemään siitä yli. Ennen saatettiin näissä tilanteissa jopa lyödä, nykyään teeskennellään passiivisesti ettei mitään ongelmaa ole koska ollaan niin avuttomia ja se aikuisen jämäkkyys puuttuu. Mol
Nyt kun niin pätevänä pääsit pätemään, niin kerropa vielä ihan selkosuomella MITEN toimia tällaisessa tilanteessa, kun sillä lapsella on jo se voimakas uhmakohtaus päällä? Enpä ole koskaan nähnyt, että joku vanhempi olisi jättänyt reagoimatta. Sinä kun ilmeisesti olet nähnyt useasti, niin mikset sitten mennyt ojentamaan auttavaa kättä?
Vierailija kirjoitti:
Kouluttakaa ne kersanne muualla kuin ihmisten ilmoilla.
Onnistui aiemminkin.
Heh. Ei ole onnistunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näille huutokohtauksille et todellakaan mahda mitään! Yleensä lapsi lopettaa rääkymisen, kun nukahtaa.
Mahtaa. Nouse ulos bussista. Ja kävele vaikka kotio, jos et saa lapseen rotia.
Sitä ei tiedetä mihin oli matkalla. Vaikka lääkäriaika? Ei kaikkea voi vain jättää kesken, jos kersa huutaa. Tää on sama kun ihmiset sanoo että ulos kaupasta jos lapsi huutaa. Mutta jos ne hiivatin ostokset on tehtävä, ja lapsi huutaa joka kerta kun kauppaan tullaan. Jos se lapsi huutaakin että haluaa takas kotiin? Ja palkitako pitää, että huutamalla pääsee kaupasta nopeammin? Ulkopuoliset ei tiedä sen huudon syytä ja mikä on paras tapa reagoida.
Aivan varmasti sitä äitiäkin otti tilanne päähän.
***
Samaan syssyyn.... minäkin olen ihmete
Keskustella taaperon kanssa? Aikamoista yksinkeskustelua se kyllä sitten on ja unohtuu aika pian... Ihan oikeasti, ei ne uhmaikäiset ole mitään pikkuaikuisia, jotka tuosta vaan ottavat opikseen, kun niille sanoo, että "ei noin saa tehdä". Sellainen keskustelu on aivan turhaa ajankulua. Ennaltaehkäisy on kaiken a ja o näissä tapauksissa.
Vierailija kirjoitti:
No eipä tuntunut kovin hyvin pärjäävän jos se penikka huusi 20 minuuttia suoraa huutoa.
Tuota, et ole voimakastahtoisiin lapsiin sitten tainnut törmätä. 🙄 Temperamentti on siitä jännä juttu, että se on varsin pysyvä ihan vauvasta asti, ihan tutkitusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluttakaa ne kersanne muualla kuin ihmisten ilmoilla.
Onnistui aiemminkin.
Ja sinä olet malli esimerkki lapsesta joka on päässyt ihmisten ilmoille vasta 18-vuotiaana.
Olipa siinä taas kyvykäs "ite oot" -vastaus. Sellaista se on, kun ei osata/kyetä ja itsekritiikki on myös olematonta.
Lapsille voi opettaa jo pienestä, että.hölmöilyllä on seurauksia. Sitä kun johdonmukaisesti toteuttaa, riittää kyllä sanoa, että bussisa käyttäydytään (...tai...).
Toki toki, seurauksia.
Mutta sitten otetaan mukaan se pieni vähemmistö niitä oikeasti nepsyjä. Jos on adhd, niin ei oikeasti opi ennen kuin myöhäisessä kouluiässä, mitä on syy-seuraus-suhteet. Ehkä vasta yläasteella.
Jo
Ei näistä asioista kannata alkaa edes kinaamaan sellaisten kanssa, joilla Einolle omaa kokemusta esim. nepsyistä ja luulevat vaan olevansa erinomaisia kasvattajia.
t. erityistä tukea tarvitsevien kanssa työskentelevä ja parin nepsyn äiti
Vierailija kirjoitti:
Oikea tapa olisi nousta sen kakaran kanssa ulos jäähtymään ja jatkaa matkaa seuraavalla bussilla, vasta kun osaa olla hiljaa.
Täällä kehäkolmosen ulkopuolella bussi saattaa kulkea kerran tunnissa. Missä seisot sen ajan, ja sillä aikaa lapsen väsymys ja nälkä vain kasvaa, mitä se siitä oppii???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun niin pätevänä pääsit pätemään, niin kerropa vielä ihan selkosuomella MITEN toimia tällaisessa tilanteessa, kun sillä lapsella on jo se voimakas uhmakohtaus päällä? Enpä ole koskaan nähnyt, että joku vanhempi olisi jättänyt reagoimatta. Sinä kun ilmeisesti olet nähnyt useasti, niin mikset sitten mennyt ojentamaan auttavaa kättä?
EI se ole muiden julkisessa tilassa olevien ongelma keksiä ratkaisuita muiden ihmisten asioihin. Tämä juttu lähti liikkeelle siitä, että kirkuvat lapset ovat häiriö muille. Samalla tavalla kuin joku sekoileva peukuttaja, tai alleen laskenut puli, häiritsee kaikkia muita.
Se on sen vanhemman tehtävä hoitaa asia. Jos häntä ei kiinnosta, hän on muiden kannalta osa sitä ongelmaa. Eihän muut sille juuri muuta mahda kuin mulkoilla ja pistää kuulokkeista musikkia kovemmalle.
Ymmärrystä kuitenkaan on turha odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun niin pätevänä pääsit pätemään, niin kerropa vielä ihan selkosuomella MITEN toimia tällaisessa tilanteessa, kun sillä lapsella on jo se voimakas uhmakohtaus päällä? Enpä ole koskaan nähnyt, että joku vanhempi olisi jättänyt reagoimatta. Sinä kun ilmeisesti olet nähnyt useasti, niin mikset sitten mennyt ojentamaan auttavaa kättä?
EI se ole muiden julkisessa tilassa olevien ongelma keksiä ratkaisuita muiden ihmisten asioihin. Tämä juttu lähti liikkeelle siitä, että kirkuvat lapset ovat häiriö muille. Samalla tavalla kuin joku sekoileva peukuttaja, tai alleen laskenut puli, häiritsee kaikkia muita.
Se on sen vanhemman tehtävä hoitaa asia. Jos häntä ei kiinnosta, hän on muiden kannalta osa sitä ongelmaa. Eihän muut sille juuri muuta mahda kuin mulkoilla ja pistää kuulokkeista musikkia kovemmalle.
Ymmärr
Vertaat nyt tosissasi lapsia ja sekoilevia nistejä!? Niissä nyt ei ole mitään samaa. Toisen käytös on luonnollista ja kuuluu tiettyyn kasvuvaiheeseen ja toinen nyt on seurausta aikuisen ihmisen tekemistä valinnoista...
Kyllä varmasti suurin osa vanhemmista tekee kaikkensa, jotta lapsensa uhmakohtaus loppuisi/rauhoittuisi. Se on hyvin kurjaa myös sille vanhemmalle eikä vieraiden mulkvistien mulkoilut auta yhtään mitään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluttakaa ne kersanne muualla kuin ihmisten ilmoilla.
Onnistui aiemminkin.
Ja sinä olet malli esimerkki lapsesta joka on päässyt ihmisten ilmoille vasta 18-vuotiaana.
Olipa siinä taas kyvykäs "ite oot" -vastaus. Sellaista se on, kun ei osata/kyetä ja itsekritiikki on myös olematonta.
Lapsille voi opettaa jo pienestä, että.hölmöilyllä on seurauksia. Sitä kun johdonmukaisesti toteuttaa, riittää kyllä sanoa, että bussisa käyttäydytään (...tai...).
Toki toki, seurauksia.
Mutta sitten otetaan mukaan se pieni vähemmistö niitä oikeasti nepsyjä. Jos on adhd, niin ei oikeasti opi ennen kuin myöhäisessä kouluiässä, mitä on syy-seuraus-s
Eikä lapsen tarvitse olla edes nepsy, jos saa holtittoman uhmapuuskan jossain julkisella paikalla! Riittää, kun on tarpeeksi temperamenttinen, orastava nälkä tai väsymys unitaantuman johdosta, niin siitä se sitten lähtee... Siinä ei hirveästi vanhempi voi tehdä. Juu, monesti helpottaa se välipalapatukka tai paikalta yksinkertaisesti vaan poistuminen, mutta aina se ei ole vaihtoehto. Ennakointi pelastaa myös monen monta tilannetta, mutta aina silloin tällöin asiat ei mene kuin Strömsössä.
T. kahden äiti, joista toinen todella temperamenttinen ja toinen hyvin rauhallinen eikä kumpikaan nepsy ja nyt jo hyvin käyttäytyviä fiksuja koululaisia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun niin pätevänä pääsit pätemään, niin kerropa vielä ihan selkosuomella MITEN toimia tällaisessa tilanteessa, kun sillä lapsella on jo se voimakas uhmakohtaus päällä? Enpä ole koskaan nähnyt, että joku vanhempi olisi jättänyt reagoimatta. Sinä kun ilmeisesti olet nähnyt useasti, niin mikset sitten mennyt ojentamaan auttavaa kättä?
EI se ole muiden julkisessa tilassa olevien ongelma keksiä ratkaisuita muiden ihmisten asioihin. Tämä juttu lähti liikkeelle siitä, että kirkuvat lapset ovat häiriö muille. Samalla tavalla kuin joku sekoileva peukuttaja, tai alleen laskenut puli, häiritsee kaikkia muita.
Se on sen vanhemman tehtävä hoitaa asia. Jos häntä ei kiinnosta, hän on muiden kannalta osa sitä ongelmaa. Eihän muut sille juuri muuta mahda kuin mulkoilla ja pistää kuulokkeista musikkia kovemmalle.
Ymmärr
Onneksi on ihmisiä, jotka kyllä ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
No eipä tuntunut kovin hyvin pärjäävän jos se penikka huusi 20 minuuttia suoraa huutoa.
Huutoa on kestänyt korkeintaan 4 minuuttia, mutta ap:stä tuntui vain, että huuto kesti pitkään.
Ainahan lyödään oma lisä tarinaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikea tapa olisi nousta sen kakaran kanssa ulos jäähtymään ja jatkaa matkaa seuraavalla bussilla, vasta kun osaa olla hiljaa.
Täällä kehäkolmosen ulkopuolella bussi saattaa kulkea kerran tunnissa. Missä seisot sen ajan, ja sillä aikaa lapsen väsymys ja nälkä vain kasvaa, mitä se siitä oppii???
Kuria ja seuraamuksia. Että omalla typerehtimisellä tilanne voi aina muuttua vielä heikommaksi.
Toki toki, seurauksia.
Mutta sitten otetaan mukaan se pieni vähemmistö niitä oikeasti nepsyjä. Jos on adhd, niin ei oikeasti opi ennen kuin myöhäisessä kouluiässä, mitä on syy-seuraus-suhteet. Ehkä vasta yläasteella.
Johdonmukaista toteuttamista kyllä joo. Mikään ei silti tartu päähän. Kun ei kykene keskittymään siihen asiaan, mikä on käsillä. Saa jonkun seuraamuksen teoistaan, mutta kun se keskittyminen on kadonnut eikä enää muista mitä tapahtui äsken ja mitä seuraavaksi. Lapselta voi vaikka ihan kysyä, "mitä tästä opit" ja hän kysyy "jaa mistä?" Kerron uudestaan, että mistä. Mutta lapsen huomio on kääntynyt jo lauseen puolivälissä johonkin ihan muuhun. Aloitan alusta. Lapsi ei pysy taaskaan mukana. Olen oppinut että tälle pitää asiat kertoa max 3 sanalla. Silti menee paljon ohi.
On kuin suossa tarpoisi eikä pääse eteenpäin.
Kahdesta lapsesta kasvoi kunnolliset, ja tämä yksi, voi huokaus sentään. Tämän kohdalla aina pyörittelen päätä näille mustavalkoisille kasvatusneuvoille.