Lue keskustelun säännöt.
Pitkästä suhteesta eronneet, kannattiko?
01.12.2025 |
Jos olet eronnut pidemmästä suhteesta jonkin muun kuin ilmiselvän syyn vuoksi, niin mitä ajattelet jälkeenpäin? Oliko kannattavaa vai virhe?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Virhe. Tämä siis yli viisikymppisenä.
Tarjonta vapailla markkinoilla olevista ihmisistä ihan järkyttävä. Niistä 10% järkevistä käydään niin kovaa kamppailua, etteivät resurssini riitä.
Viinaa, työttömyyttä, mielenterveysongelmia, pettämistä. Lähinnä vaan alin pohjasakka jäljellä. Ulkonäkö monella myös niin järkyttävä, ettei vaan pysty. PPP = pitää pystyä pussaamaan.
Ei se niin kiva yksinkään.
Jos olet edes jollain tavalla tolkun ihmisen kanssa, niin yli viisikymppisenä ei kannata erota.
Omassa suvussa on kyllä ihmiset viisikymppisenä, kuusikymppisenä ja seitsemänkymppisenä löytäneet uusia sopivia ihmisiä itselleen, eivätkä he mitään juoppoja tai pettämishulluja ole. Mistäköhän te oikein etsitte tuossa iässä kumppania? Baarista? Ei ihme, että juoppoja vaan löytyy.
Tärkeintä on miettiä ennen eroa onko se oma parisuhde korjattavissa, haluavatko kummatkin korjata parisuhteen ja ovatko kummatkin onnellisia. Jos vastaus näihin on ei, mikä järki siinä on pysyä yhdessä on ikä sitten mitä tahansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erotessa luulin, että mitään ilmiselvää syytä ei ole, mutta se johtui vain siitä, että olin jo niin tottunut huonoon ilmapiiriin ja huonoon käytökseen. Luulin olevani tosi itsekäs, kun halusin erota epämääräisestä syystä. Jälkikäteen näen kaiken selkeämmin, ja olen tajunnut että päteviä syitä eroon oli useita. On ollut hämmentävää elää taas normaalisti, niin ettei jatkuvasti ole jollain tavalla huono olo siitä millainen ihminen olen.
Tämähän se juuri on, että pitkässä suhteessa saattaa tulla näitä epäterveitä kuvioita.
Kannattaa muuten suhteeseen ryhtyessä katsoa hyvin tarkkaan, millainen dynamiikka on puolison lapsuudenperheessä. Jos siellä on tavallista, että vanhemmat huutavat ja puhuvat toisilleen rumasti, tämä väkivaltainen käytös tulee lähes väistämättä jossain muodossa myös omaan parisuhteeseen.
Jonkun ihmisen mielestä täm
Rakastuneena ei pysty mitään perhedynamiikoita arvioimaan, vaikka olisi varmaan hyvä niin tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan eroa "jonkun muun kuin ilmiselvän syyn vuoksi". Kyllä ne syyt ovat aina aika samoja. Lisäksi ihmiset saattavat sanoa syyksi X, vaikka se on usein ihan puppua. Eivät välttämättä kehtaa myöntää itselleen oman toiminnan itsekkäitä vaikuttimia.
Itse tulin jätetyksi, mutta hyvin nopeasti totesin, että näin on varmaankin parasta. Paljon voi tehdä pitkän liiton pelastamiseksi, mutta jos ei molemmilla ole motivaatiota, niin se on ihan turhaa.
Viimeinen lause on hyvin totta. Motivaatiota täytyy löytyä molemmilta. Jokainen meistä voi halutessaan kasvaa ihmisenä, mutta aika moni ei siihen ylpeyden vuoksi pysty vaihtamatta kumppania siinä välissä. On helpompi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä, kuin myöntää ääneen, että syy siihen, että on itse paskamainen ihminen, ei ole pohjimmiltaan siinä kumppanissa, vaan peili
Jos toinen on kohdellut sinua vuosikymmeniä huonosti, koska on niin halunnut tehdä, mikään "täyskäännös" ei suhdetta enää pelasta.
Voiko olla niin, että "toinen" on kohdellut vuosikymmeniä pelkästään huonosti? Eikö sellainen liitto olisi päättynyt jo ajat sitten?
Mutta jos näin ajattelee, että syy on vain toisen, on kyllä parasta erota.
Vierailija kirjoitti:
Erotessa luulin, että mitään ilmiselvää syytä ei ole, mutta se johtui vain siitä, että olin jo niin tottunut huonoon ilmapiiriin ja huonoon käytökseen. Luulin olevani tosi itsekäs, kun halusin erota epämääräisestä syystä. Jälkikäteen näen kaiken selkeämmin, ja olen tajunnut että päteviä syitä eroon oli useita. On ollut hämmentävää elää taas normaalisti, niin ettei jatkuvasti ole jollain tavalla huono olo siitä millainen ihminen olen.
Tätä se kaasuvalottaminen teettää. Porukkaa pidetään ihan naurettavina jos uskoo taivaan isään mutta ei sitten kyseenalaisteta toksisuutta ja huonoa ilmapiiriä. Niin järkyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Virhe. Tämä siis yli viisikymppisenä.
Tarjonta vapailla markkinoilla olevista ihmisistä ihan järkyttävä. Niistä 10% järkevistä käydään niin kovaa kamppailua, etteivät resurssini riitä.
Viinaa, työttömyyttä, mielenterveysongelmia, pettämistä. Lähinnä vaan alin pohjasakka jäljellä. Ulkonäkö monella myös niin järkyttävä, ettei vaan pysty. PPP = pitää pystyä pussaamaan.
Ei se niin kiva yksinkään.
Jos olet edes jollain tavalla tolkun ihmisen kanssa, niin yli viisikymppisenä ei kannata erota.
Miksi pitäisi olla parisuhteessa? Eron jälkeen kuvittelin itsekin haluavani parisuhteeseen taas, vaikka kokemukseni niistä ovat olleet karuja. Parin uuden suhteen jälkeen tajusin, että sinkkuna on mukavaa ja tasaisen onnellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paikkasko nuo ettei tarvitse enää huolehtia kuin itsestään ja voi tehdä mitä haluaa tai että on löytänyt itsensä, tai ei tullut arvostetuksi parisuhteessa sitä että on totaalisen yksin? Kotona ei ole koskaan ketään kelle puhua ja yksin vastaa lasten asioista? Riitelyä ja sotkua tästäkin varmasti tulisi. Tulot on vaan yhdeltä? Mitä sellasta voi tehdä nyt mitä ei parisuhteessa voinut? Miksi itseä ei löytänyt siinä parisuhteessa?
Ihan mielenkiinnosta siis kysyn, eri vaihtoehtojen punninta menossa. Yksinäisyys pelottaa eniten.
Itse olin avioliitossani yksinäisempi kuin ikinä. Olin oikeastaan aina yksin suhteen viimeisen 10 vuoden aikana. Viimeisinä vuosina ex ei edes puhunut minulle. Jos ei ole samaa kokenut niin ei voi käsittää, kun yrittää toiselle puhua vaikka päivän kuulumisia eikä saa mitään vastausta. Toinen saattaa kävellä ulos kesken lauseen.
Pari kertaa otin puheeksi suhteen tilan. Sain vastaukseksi aivan älytöntä irvistelyä ja paikalta pois häipymisen.
Kannatti. Kun ei ollut jatkuvaa läheisyysaloitteiden torjuntaa, itsetunto nousi kohisten (muut kuin eksä on kyllä kehuneet vuolaasti, mutta hän löysi aina ulkonäöstäni jotain moitittavaa). Koti muuttui rennoksi paikaksi, kun ei enää ollut jatkuvia riitoja ja konkreettisesti esim terveysmittarit parani. Ja olen pian seitsemän vuotta ollut uudessa erittäin onnellisessa suhteessa. Jos olisin jäänyt, en olisi ikinä edes tiennyt miten hyvää elämä voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan eroa "jonkun muun kuin ilmiselvän syyn vuoksi". Kyllä ne syyt ovat aina aika samoja. Lisäksi ihmiset saattavat sanoa syyksi X, vaikka se on usein ihan puppua. Eivät välttämättä kehtaa myöntää itselleen oman toiminnan itsekkäitä vaikuttimia.
Itse tulin jätetyksi, mutta hyvin nopeasti totesin, että näin on varmaankin parasta. Paljon voi tehdä pitkän liiton pelastamiseksi, mutta jos ei molemmilla ole motivaatiota, niin se on ihan turhaa.
Viimeinen lause on hyvin totta. Motivaatiota täytyy löytyä molemmilta. Jokainen meistä voi halutessaan kasvaa ihmisenä, mutta aika moni ei siihen ylpeyden vuoksi pysty vaihtamatta kumppania siinä välissä. On helpompi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä, kuin myöntää ääneen, että syy siihen, että on itse paskamainen ihminen,
Satunnainen inhimillinen kohtelu vuosikymmenien mittaan ei muuta jatkuvaa huonoa kohtelua muuksi kuin se on. Exälläni oli tapana kohdella minua hyvin ja rakastavasti, kun läheisiäni oli paikalla. Se oli vain tapa estää minua saamasta tukea läheisiltäni mieheen liittyvien ongelmien suhteen.
Oma talo. Itse rakensin erottuani. Siistiä,puhdasta,lämmitys on päällä ja valotkin. Voin käyttää vettä ilman jatkuvaa narinaa hinnasta. Jääkaapissa on vähän laadukasta ruokaa,eikä miehen viikonlopun kaljarallia tarvitse alkaa stressata jo edellisenä maanantaina. Seuraa miehestä ei ollut mihinkään ja sairaalloisen itarana rahaa saattoi käyttää vain kaljaan. Eli kannatti näin kymmenen vuoden kokemuksella. Vanhemmiten voin olla eri mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paikkasko nuo ettei tarvitse enää huolehtia kuin itsestään ja voi tehdä mitä haluaa tai että on löytänyt itsensä, tai ei tullut arvostetuksi parisuhteessa sitä että on totaalisen yksin? Kotona ei ole koskaan ketään kelle puhua ja yksin vastaa lasten asioista? Riitelyä ja sotkua tästäkin varmasti tulisi. Tulot on vaan yhdeltä? Mitä sellasta voi tehdä nyt mitä ei parisuhteessa voinut? Miksi itseä ei löytänyt siinä parisuhteessa?
Ihan mielenkiinnosta siis kysyn, eri vaihtoehtojen punninta menossa. Yksinäisyys pelottaa eniten.
Itse olin avioliitossani yksinäisempi kuin ikinä. Olin oikeastaan aina yksin suhteen viimeisen 10 vuoden aikana. Viimeisinä vuosina ex ei edes puhunut minulle. Jos ei ole samaa kokenut niin ei voi käsittää, kun yrittää toiselle puhua vaikka päivän kuulumisia eikä saa mitään vastausta. Toinen saattaa kävellä ulos kesken lauseen.
Pari kertaa otin puheeksi suhteen tilan. Sain vastaukseksi aivan älytöntä irvistelyä ja paikalta pois häipymisen.
Miksi olit vielä nuo 10 vuotta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paikkasko nuo ettei tarvitse enää huolehtia kuin itsestään ja voi tehdä mitä haluaa tai että on löytänyt itsensä, tai ei tullut arvostetuksi parisuhteessa sitä että on totaalisen yksin? Kotona ei ole koskaan ketään kelle puhua ja yksin vastaa lasten asioista? Riitelyä ja sotkua tästäkin varmasti tulisi. Tulot on vaan yhdeltä? Mitä sellasta voi tehdä nyt mitä ei parisuhteessa voinut? Miksi itseä ei löytänyt siinä parisuhteessa?
Ihan mielenkiinnosta siis kysyn, eri vaihtoehtojen punninta menossa. Yksinäisyys pelottaa eniten.
Itse olin avioliitossani yksinäisempi kuin ikinä. Olin oikeastaan aina yksin suhteen viimeisen 10 vuoden aikana. Viimeisinä vuosina ex ei edes puhunut minulle. Jos ei ole samaa kokenut niin ei voi käsittää, kun yrittää toiselle puhua vaikka päivän kuulumisia eikä saa mitään vastausta. Toin
Oli lapset ja joku toivo. Tuntui hankalalta erota. Mietin äitini paheksunta ym kaikkea typerää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erotessa luulin, että mitään ilmiselvää syytä ei ole, mutta se johtui vain siitä, että olin jo niin tottunut huonoon ilmapiiriin ja huonoon käytökseen. Luulin olevani tosi itsekäs, kun halusin erota epämääräisestä syystä. Jälkikäteen näen kaiken selkeämmin, ja olen tajunnut että päteviä syitä eroon oli useita. On ollut hämmentävää elää taas normaalisti, niin ettei jatkuvasti ole jollain tavalla huono olo siitä millainen ihminen olen.
Tämähän se juuri on, että pitkässä suhteessa saattaa tulla näitä epäterveitä kuvioita.
Kannattaa muuten suhteeseen ryhtyessä katsoa hyvin tarkkaan, millainen dynamiikka on puolison lapsuudenperheessä. Jos siellä on tavallista, että vanhemmat huutavat ja puhuvat toisilleen rumasti, tämä väkivaltainen käytös tulee lähes väistämättä jossain muodossa myös omaan par
Rakastuneena ei pysty mitään perhedynamiikoita arvioimaan, vaikka olisi varmaan hyvä niin tehdä.
Niinhän se usein on, ja oli itsellänikin. Puoliso inhosi äitiään, joka oli kieltämättä aikamoinen. Luulin siksi, että hän ymmärsi miten tuhoisa perheen dynamiikka oli. Varmasti tavallaan ymmärsikin, mutta ilmeisesti hän luuli, että kun ottaa erilaisen naisen kuin hänen äitinsä, asia on sillä ratkaistu.
Ei tietenkään ollut. Puoliso sitten itse ryhtyi raivoamaan ja sanomaan, mitä sylki suuhun toi.
Että syvällä ovat toimintatavat ihmisissä. Se, mikä on kullekin ok, ja mikä ei.
Minut jätettiin ilman mitään sen vakavampaa syytä. Ei ollut alkoholin käyttöä, huumeita, väkivaltaa eikä edes riitoja.
Kai se sitten oli miehen mielestä kannattavaa heittää 22 vuotta vessanpöntöstä alas. Ai niin joo, meinasin unohtaa. Hänhän jätti mut toisen naisen takia, jonka oli hommannut salaa jo avioliiton aikana, että joo, kai se sitten olikin ihan vakava syy. Ei vain mulle sitä jättäessä kertonut :D Asia selvisi miltei heti, kun äijän auton renkaista noussut tomupilvi oli laskeutunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minut jätettiin ilman mitään sen vakavampaa syytä. Ei ollut alkoholin käyttöä, huumeita, väkivaltaa eikä edes riitoja.
Kai se sitten oli miehen mielestä kannattavaa heittää 22 vuotta vessanpöntöstä alas. Ai niin joo, meinasin unohtaa. Hänhän jätti mut toisen naisen takia, jonka oli hommannut salaa jo avioliiton aikana, että joo, kai se sitten olikin ihan vakava syy. Ei vain mulle sitä jättäessä kertonut :D Asia selvisi miltei heti, kun äijän auton renkaista noussut tomupilvi oli laskeutunut.
No miltä sinusta tuntuu nyt? Ja saitko koskaan mieheltä mitään edes puoliksi järkevää syytä eroon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut jätettiin ilman mitään sen vakavampaa syytä. Ei ollut alkoholin käyttöä, huumeita, väkivaltaa eikä edes riitoja.
Kai se sitten oli miehen mielestä kannattavaa heittää 22 vuotta vessanpöntöstä alas. Ai niin joo, meinasin unohtaa. Hänhän jätti mut toisen naisen takia, jonka oli hommannut salaa jo avioliiton aikana, että joo, kai se sitten olikin ihan vakava syy. Ei vain mulle sitä jättäessä kertonut :D Asia selvisi miltei heti, kun äijän auton renkaista noussut tomupilvi oli laskeutunut.
No miltä sinusta tuntuu nyt? Ja saitko koskaan mieheltä mitään edes puoliksi järkevää syytä eroon?
En saanut. Hän ei koskaan suostunut puhumaan, en ikinä saanut syytä. Tai no, onhan se toinen nainen syy joo, mutta kun ei sitäkään myöntänyt. Katkaisi siis yhteydenpidon. Eronkin hän hoiti siten, että ilmoitti mulle, että haluaa eron ja tämä on tässä. Hän täytti yksin molempien vaiheiden avioerohakemukset. Minä kirjoittelin hänen peräänsä kilometrin pituisia monologeja, joihin hän ei ikinä vastannut.
Hajottihan tämä perusluottamuksen elämään ja ihmisiin. En pysty enää uuteen parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan eroa "jonkun muun kuin ilmiselvän syyn vuoksi". Kyllä ne syyt ovat aina aika samoja. Lisäksi ihmiset saattavat sanoa syyksi X, vaikka se on usein ihan puppua. Eivät välttämättä kehtaa myöntää itselleen oman toiminnan itsekkäitä vaikuttimia.
Itse tulin jätetyksi, mutta hyvin nopeasti totesin, että näin on varmaankin parasta. Paljon voi tehdä pitkän liiton pelastamiseksi, mutta jos ei molemmilla ole motivaatiota, niin se on ihan turhaa.
Viimeinen lause on hyvin totta. Motivaatiota täytyy löytyä molemmilta. Jokainen meistä voi halutessaan kasvaa ihmisenä, mutta aika moni ei siihen ylpeyden vuoksi pysty vaihtamatta kumppania siinä välissä. On helpompi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä, kuin myöntää ääneen, että syy siihen, että on itse paskamainen ihminen, ei ole pohjimmiltaan siinä kumppanissa, vaan peilissä. Täällä on monia, joita on kohdeltu huonosti pitkässä suhteessa, jolloin ero periaatteessa ei ole turha. Toisaalta se toinen osapuoli olisi voinut oikeasti halutessaan lopettaa huonosti kohtelemisen, samaten itse olisi voinut tehdä, jos on kumppaniaan kohdellut huonosti. Kaikkia suhteita ei voida pelastaa, mutta useimpien suhteiden dynamiikka olisi korjattavissa, jos molemmilla on tahtoa. Mutta vielä itseäni toistaakseni, ylpeän ihmisen on helpompi päättää vanha suhde, kasvaa yksityisesti ja toimia seuraavassa paremmin, kuin myöntää virheensä ja haavoittuvuutensa ja kasvaa toisen rinnalla.
Enpä tiedä kuinka moni lopulta sitten "kasvaa yksityisesti". Aika monella varsinkin jättäjällä on sellainen ajatus, että jättämällä puolison, jättää myös kaikki ongelmat taakseen. Koska toinen oli sitä, tätä ja tuota.
Sitten pontevasti porhaltaa kohti uusia pettymyksiä. Itsetutkiskelu nolla, tai ainakin hyvin subjektiivinen.
Avioliitto on sikäli hyvä paikka kasvaa, että siinä on toinen ihminen, joka pitää sinusta mutta myös näkee sinut hiukan eri valossa kuin itse näet itsesi.
Vierailija kirjoitti:
Minut jätettiin ilman mitään sen vakavampaa syytä. Ei ollut alkoholin käyttöä, huumeita, väkivaltaa eikä edes riitoja.
Kai se sitten oli miehen mielestä kannattavaa heittää 22 vuotta vessanpöntöstä alas. Ai niin joo, meinasin unohtaa. Hänhän jätti mut toisen naisen takia, jonka oli hommannut salaa jo avioliiton aikana, että joo, kai se sitten olikin ihan vakava syy. Ei vain mulle sitä jättäessä kertonut :D Asia selvisi miltei heti, kun äijän auton renkaista noussut tomupilvi oli laskeutunut.
Ikävää että sinulle kävi noin. Mutta sivuhuomautuksena täytyy puuttua, että luettelemasi vakavat syyt ovat jo niitä ääripään vakavia syitä. Kaikki syyt eivät ole niin konkreettisia, vaan suhteen laatuun vaikuttaa niin moni asia, kuten kommunikointitapa, läheisyys, avoimuus, luottamus, ilmapiiri, itsekkyys, uhriutuminen, syyttely, arvostus, kunnioitus, huomioiminen, ymmärtäminen, tukeminen, tunteiden käsittely, jne. En tällä tarkoita että liittyisi sinuun, exäsi vaikuttaa aidolta mulkulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut jätettiin ilman mitään sen vakavampaa syytä. Ei ollut alkoholin käyttöä, huumeita, väkivaltaa eikä edes riitoja.
Kai se sitten oli miehen mielestä kannattavaa heittää 22 vuotta vessanpöntöstä alas. Ai niin joo, meinasin unohtaa. Hänhän jätti mut toisen naisen takia, jonka oli hommannut salaa jo avioliiton aikana, että joo, kai se sitten olikin ihan vakava syy. Ei vain mulle sitä jättäessä kertonut :D Asia selvisi miltei heti, kun äijän auton renkaista noussut tomupilvi oli laskeutunut.
No miltä sinusta tuntuu nyt? Ja saitko koskaan mieheltä mitään edes puoliksi järkevää syytä eroon?
En saanut. Hän ei koskaan suostunut puhumaan, en ikinä saanut syytä. Tai no, onhan se toinen nainen syy joo, mutta kun ei sitäkään myöntänyt. Katkaisi siis yhteydenpidon. Eronkin hän hoiti siten, että ilmoitti mulle, että haluaa eron ja tämä on tässä. Hän täytti yksin molempien vaiheiden avioerohakemukset. Minä kirjoittelin hänen peräänsä kilometrin pituisia monologeja, joihin hän ei ikinä vastannut.
Hajottihan tämä perusluottamuksen elämään ja ihmisiin. En pysty enää uuteen parisuhteeseen.
Otan osaa. Toivottavasti kuitenkin joskus näet, että kaikki ihmiset eivät onneksi ole samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan eroa "jonkun muun kuin ilmiselvän syyn vuoksi". Kyllä ne syyt ovat aina aika samoja. Lisäksi ihmiset saattavat sanoa syyksi X, vaikka se on usein ihan puppua. Eivät välttämättä kehtaa myöntää itselleen oman toiminnan itsekkäitä vaikuttimia.
Itse tulin jätetyksi, mutta hyvin nopeasti totesin, että näin on varmaankin parasta. Paljon voi tehdä pitkän liiton pelastamiseksi, mutta jos ei molemmilla ole motivaatiota, niin se on ihan turhaa.
Viimeinen lause on hyvin totta. Motivaatiota täytyy löytyä molemmilta. Jokainen meistä voi halutessaan kasvaa ihmisenä, mutta aika moni ei siihen ylpeyden vuoksi pysty vaihtamatta kumppania siinä välissä. On helpompi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä, kuin myöntää ääneen, että syy siihen, että on itse paskamainen ihminen, ei ole pohjimmiltaan siinä kumppanissa, vaan peili
Niin no, toiset pyrkivät kasvamaan olivat sitten avioliitossa tai itsekseen, ja toiset suorastaan vastustavat sitä olisivat kummassa tahansa. Ne ikiteinit jotka eivät suostu katsomaan peiliin, eivät vain tee niin, olisi tilanne mikä hyvänsä. Heillä aika usein puolustuksena on uhriutuva "tämmöinen mä nyt vaan oon".
Kaikki eivät etsi uutta suhdetta.