Pitkästä suhteesta eronneet, kannattiko?

Vierailija kirjoitti:

Oli kannattavaa. Suhde oli tullut tiensä päähän ja elettiin kämppiksinä. Nyt elän tyytyväisenä yksin, ei tarvitse enää huolehtia kuin itsestään ja voin tehdä mitä haluan.

Mulla sama. Siis ihana rauha, eikä tarvitse ärsyyntyä yhtään mistään. Paras päätös ikinä. Olisi pitänyt muuttaa ja erota jo vuosia sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jätetty, joten se värittää mielipidettäni.

Ei kannattanut. Jäin yksin, mutta hän vaihtoi lennosta toiseen. Uusperhekuvio on tuonut elämäämme ihan hirvittävästi lisäsumplimista ja hyviä sosiaalisia neuvottelutaitoja edellyttäviä tilanteita. Mikään ei oikein suju omalla painollaan. Omat seurustelukuviot toisten eronneiden kanssa aivan älytöntä kuraa. Raha on koko ajan todella tiukilla, vaikka onkin hyvä työpaikka. Odotan vain sitä, että lapset kasvavat ja voin elää omaa elämääni ilman jatkuvaa yhteydenpitoa eksään.

Olen pahoillani sun puolesta. Tuossa on juuri sitä kanssa, että jos eroaa, niin harvoin löytää uuden, joka olisi sopiva ja jolla EI olisi lapsia. Mietin onkohan miehesi nyt sitten onnellinen uusperheensä kanssa. Monesti on tää et henkseleitä paukutellen haluaa erota ja villin itsenäisemmän elämän ja kuumaa seksiä ja vuoden päästä onkin

Ethän sä uusperheessä ole yhden hengen taloudessa? Etkä ennen eroa edes kahden, jos itsellä on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jätetty, joten se värittää mielipidettäni.

Ei kannattanut. Jäin yksin, mutta hän vaihtoi lennosta toiseen. Uusperhekuvio on tuonut elämäämme ihan hirvittävästi lisäsumplimista ja hyviä sosiaalisia neuvottelutaitoja edellyttäviä tilanteita. Mikään ei oikein suju omalla painollaan. Omat seurustelukuviot toisten eronneiden kanssa aivan älytöntä kuraa. Raha on koko ajan todella tiukilla, vaikka onkin hyvä työpaikka. Odotan vain sitä, että lapset kasvavat ja voin elää omaa elämääni ilman jatkuvaa yhteydenpitoa eksään.

Olen pahoillani sun puolesta. Tuossa on juuri sitä kanssa, että jos eroaa, niin harvoin löytää uuden, joka olisi sopiva ja jolla EI olisi lapsia. Mietin onkohan miehesi nyt sitten onnellinen uusperheensä kanssa. Monesti on tää et henkseleitä paukutellen haluaa erota ja villin itsenäisemmän

Mistä tulee käsitys että kun eroaa, harvoin löytää uuden sopivan? Jos näin muka oikeasti olisi, kaikki tuntemasi pariskunnat olisivat elämänsä ensimmäisessä parisuhteessa. Olettamuksesi pätee ehkä johonkin muutaman ikävuoden väliin - silloinkaan ei mitenkään ehdottomana totuutena - ja ennen ja jälkeen ruuhkavuosien taas hyvän pitkän parisuhteen löytäminen on yhtä todennäköistä kuin ennen sitä edellistä pitkää.

Mistä nämä todennäköisyydet tulevat? Onko sinulla jotain tilastoja?

Monelle ihmiselle, etenkin naiselle, pitkän parisuhteen muodostamisen tärkeä peruste on lapset ja perhe. Kun tämä vaihe on ohitettu, voi olla, että miehen hyysääminen ei enää lainkaan kiinnosta. Todennäköisyys laskee selvästi, ja se koskee tietysti molempia sukupuolia, kun mahdollisia kumppaneilta on vähemmän tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä se kannatti. Nyt ei tarvi enää kestää sitä vedellä jatkettua käsisaippuaa.

Haha. Tulee mieleen se pirkan mainos "grilli kiinni, nyt säästetään"!

Vierailija kirjoitti:

Virhe. Tämä siis yli viisikymppisenä.

Tarjonta vapailla markkinoilla olevista ihmisistä ihan järkyttävä. Niistä 10% järkevistä käydään niin kovaa kamppailua, etteivät resurssini riitä.

Viinaa, työttömyyttä, mielenterveysongelmia, pettämistä. Lähinnä vaan alin pohjasakka jäljellä. Ulkonäkö monella myös niin järkyttävä, ettei vaan pysty. PPP = pitää pystyä pussaamaan.

Ei se niin kiva yksinkään.

Jos olet edes jollain tavalla tolkun ihmisen kanssa, niin yli viisikymppisenä ei kannata erota.

 

Miksu olisi pakko olla joku? Viihdyn yksin vallan mainiosti, mutta en olekaan läheisriippuvainen. Tai en minä yksin ole. On minulla perheenjäseniä, sukulaisia ja hyviä ystäviä. Kivat kollegat lisäksi. 

Oli virhe. Erosin, koska en nähnyt enää värejä. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut vielä mahdollisuuksia, mutta pakenin koska pelkäsin aiheuttavani lopulta pettymyksen toiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Oli kannattavaa. Suhde oli tullut tiensä päähän ja elettiin kämppiksinä. Nyt elän tyytyväisenä yksin, ei tarvitse enää huolehtia kuin itsestään ja voin tehdä mitä haluan.

Suhteessako et saanut tehdä mitä halusit? Rajoittiko puoliso?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jätetty, joten se värittää mielipidettäni.

Ei kannattanut. Jäin yksin, mutta hän vaihtoi lennosta toiseen. Uusperhekuvio on tuonut elämäämme ihan hirvittävästi lisäsumplimista ja hyviä sosiaalisia neuvottelutaitoja edellyttäviä tilanteita. Mikään ei oikein suju omalla painollaan. Omat seurustelukuviot toisten eronneiden kanssa aivan älytöntä kuraa. Raha on koko ajan todella tiukilla, vaikka onkin hyvä työpaikka. Odotan vain sitä, että lapset kasvavat ja voin elää omaa elämääni ilman jatkuvaa yhteydenpitoa eksään.

Olen pahoillani sun puolesta. Tuossa on juuri sitä kanssa, että jos eroaa, niin harvoin löytää uuden, joka olisi sopiva ja jolla EI olisi lapsia. Mietin onkohan miehesi nyt sitten onnellinen uusperheensä kanssa. Monesti on tää et henkseleitä

No juuri se, että ei ole lapsia enää arkikuvioissa, lisää todennäköisyyttä, koska elämä on vapaampaa. Ja miten tuo hyysäämisjuttu liittyy mihinkään? Ei niitä miehiäkään haittaa kevyempi yhdessäolo lasten jälkeen, päinvastoin. Ruuhkavuosissa pelkkä tutustuminen on jo aikataulujen takia vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jätetty, joten se värittää mielipidettäni.

Ei kannattanut. Jäin yksin, mutta hän vaihtoi lennosta toiseen. Uusperhekuvio on tuonut elämäämme ihan hirvittävästi lisäsumplimista ja hyviä sosiaalisia neuvottelutaitoja edellyttäviä tilanteita. Mikään ei oikein suju omalla painollaan. Omat seurustelukuviot toisten eronneiden kanssa aivan älytöntä kuraa. Raha on koko ajan todella tiukilla, vaikka onkin hyvä työpaikka. Odotan vain sitä, että lapset kasvavat ja voin elää omaa elämääni ilman jatkuvaa yhteydenpitoa eksään.

Olen pahoillani sun puolesta. Tuossa on juuri sitä kanssa, että jos eroaa, niin harvoin löytää uuden, joka olisi sopiva ja jolla EI olisi lapsia. Mietin onkohan miehesi nyt sitten onnellinen uusperheensä kanssa. Monesti on tää et henkseleitä

En ymmärrä mitä ajat takaa.

Vierailija kirjoitti:

Virhe. Tämä siis yli viisikymppisenä.

Tarjonta vapailla markkinoilla olevista ihmisistä ihan järkyttävä. Niistä 10% järkevistä käydään niin kovaa kamppailua, etteivät resurssini riitä.

Viinaa, työttömyyttä, mielenterveysongelmia, pettämistä. Lähinnä vaan alin pohjasakka jäljellä. Ulkonäkö monella myös niin järkyttävä, ettei vaan pysty. PPP = pitää pystyä pussaamaan.

Ei se niin kiva yksinkään.

Jos olet edes jollain tavalla tolkun ihmisen kanssa, niin yli viisikymppisenä ei kannata erota.

 

Mitä ihmettä. Kyllähän sitä työssäkäyvät ja raittiitkin eroavat (lue: ovat eron jälkeen vapaita). Pikemminkin ne ongelmaisemmat ihmiset riippuvat väkisin huonoissa suhteissa.

Nämä on niin henkilökohtaisia valintoja, että mikä kellekin on parhaaksi. Itse en kestä mitään kädenlämpöistä kämppissuhdetta, joten läksin omilleni. Jollekin toiselle voi riittää, niin ankealta kuin se omasta mielestäni kuulostaakin. Itse olen mieluummin yksin, kuin koen joka päivä jääväni jostain paitsi, kun ollaan miehen kanssa vain kavereita, jotka jakaa talouden. 

Joillain kompensoi, toisilla ei. Eihän tähän ole mitään yhtä vastausta.

Periaatteessa jokainen saa erota ihan vaikka mistä tahansa syystä. Toisaalta voi kysyä, että johtuuko se parisuhteesta, että ei koe kasvaneensa omaksi itsekseen? Voisiko tähän vaikuttaa esimerkiksi vanhemmuuden haasteet, tai työnarkomania? Esimerkiksi erityislasten vanhempien liitto usein hajoaa.

Kyse ei ole tässä keskustelussa siitä saako erota ja mistä syystä, itsestäänselvyydet tajuaa jokainen muutenkin

Olen eronnut kahdestakin pitkästä suhteesta. Kumpaakaan eroa en ole katunut hetkeäkään. 

 

Miksu olisi pakko olla joku? Viihdyn yksin vallan mainiosti, mutta en olekaan läheisriippuvainen. Tai en minä yksin ole. On minulla perheenjäseniä, sukulaisia ja hyviä ystäviä. Kivat kollegat lisäksi. 

Ihmisillä on eri tarpeita, jotkut ei viihdy yksin, hienoa että sä viihdyt ja et vieläpä ole läheisriippuvainen. Toki kaikki jotka parisuhteen haluaa, ei aina ole läheisriippuvaisia. Toisten tarpeita ei tyydytä riittävästi perheenjäsenet, sukulaiset, ystävät ja kollegat. Entäs jos tällaisia ei ole? 

Jos on yhteisiä lapsia JA se yhteinen vanhemmuus ja arki siinä toimii, niin sillä on jo valtava arvo sinänsä. Itse kaipaan nimenomaan sitä toista vanhemmuuden kumppania arjessa. Vanhemmuus on välillä valtavan yksinäistä ja eronneena se korostuu. On tosi epätodennäköistä, että sitä löytäisi elämäänsä uutta vanhemmuskumppania, jolle ne sun lapset on aidosti vikoine kaikkineen tärkeitä.

Ja on niin monesta seikasta kiinni, että miten se yhteinen erovanhemmuus sitten menee. 

Mielelläni olisin luotsannut lapset ensin yhdessä aikuisuuteen ja vasta sitten eronnut (ja varmaankin pysynyt ihan vaan itsekseni). En niinkään lasten takia, vaan itseni.

Asia tietystä täysin eri, jos vastuu kaikesta olisi ollut yhdessäkin ollessa vain itsellä.

Kyllä kannatti. Kaikki yritettiin kunnes huomattiin että kuollutta hevosta on turha piiskata. 

Pahin tekemäni virhe. Erosin 13v liitosta. Vasta jälkikäteen tajusin että erosin oman kipuilun takia. Nyt olen hyvässä suhteessa joka ei kuitenkaan ole koskaan niin hyvä kuin suhde josta lähdin.