Pitkästä suhteesta eronneet, kannattiko?

Kyllä, kotona ei tarvitse enää pelätä, ei tule ihan yhtäkkisiä riitoja jostain ihan käsittämättömästä asiasta, kukaan ei hauku lehmäksi tai idiootiksi, koko ajan ei ole sellainen olo, että et ole tarpeeksi jotain. Viimeisen kerran kun sain turpaani syyskuussa 2018, en ole sen jälkeen katunut hetkeäkään, olisi vain pitänyt lähteä aiemmin. Mies jatkaa samaa touhua uuden puolison kanssa, muta raha ainakin toistaseksi tuntuu rouvalle riittävän syyksi ettei lähde. Onneksi nuorin asuu  mun kanssa ja isommat ovat jo omillaan, ei tarvitse heidänkään enää isän mielialanvaihteluista kärsiä. Osansa saivat hekin.

Nykyinen avopuoliso on rakastava, rauhallinen, keskustellaan asioista eikä riidellä. En voisi olla onnellisempi

n49

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut jätettiin ilman mitään sen vakavampaa syytä. Ei ollut alkoholin käyttöä, huumeita, väkivaltaa eikä edes riitoja.

Kai se sitten oli miehen mielestä kannattavaa heittää 22 vuotta vessanpöntöstä alas. Ai niin joo, meinasin unohtaa. Hänhän jätti mut toisen naisen takia, jonka oli hommannut salaa jo avioliiton aikana, että joo, kai se sitten olikin ihan vakava syy. Ei vain mulle sitä jättäessä kertonut :D Asia selvisi miltei heti, kun äijän auton renkaista noussut tomupilvi oli laskeutunut.

 

Ikävää että sinulle kävi noin. Mutta sivuhuomautuksena täytyy puuttua, että luettelemasi vakavat syyt ovat jo niitä ääripään vakavia syitä. Kaikki syyt eivät ole niin konkreettisia, vaan suhteen laatuun vaikuttaa niin moni asia, kuten kommunikointitapa, läheisyys, avoimuus, luottamus, ilmapiiri, itsekkyys, uhriutuminen, syyttely, arvostus, kunnioitus, huomioiminen, ymmärtäminen, tukeminen, tunteiden käsittely, jne. En tällä tarkoita että liittyisi sinuun, exäsi vaikuttaa aidolta mulkulta.

Olen eri. Kyllä, nämä kaikki vaikuttavat suhteen laatuun, mutta ovat myös asioita, joita voi yhdessä työstää.

Jos aivan kylmiltään jättää toisen pitkän avioliiton jälkeen, niin on melkoinen mulkku, jos kyseessä on joku mainitsemistasi syistä. Ja näistä mikään ei ole tullut aiemmin esille tai mainituksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan eroa "jonkun muun kuin ilmiselvän syyn vuoksi". Kyllä ne syyt ovat aina aika samoja. Lisäksi ihmiset saattavat sanoa syyksi X, vaikka se on usein ihan puppua. Eivät välttämättä kehtaa myöntää itselleen oman toiminnan itsekkäitä vaikuttimia.

Itse tulin jätetyksi, mutta hyvin nopeasti totesin, että näin on varmaankin parasta. Paljon voi tehdä pitkän liiton pelastamiseksi, mutta jos ei molemmilla ole motivaatiota, niin se on ihan turhaa.

Viimeinen lause on hyvin totta. Motivaatiota täytyy löytyä molemmilta. Jokainen meistä voi halutessaan kasvaa ihmisenä, mutta aika moni ei siihen ylpeyden vuoksi pysty vaihtamatta kumppania siinä välissä. On helpompi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä, kuin myöntää ääneen, että syy siihen, että on itse paskamainen ihminen,

Normaalissa suhteessa ei ole olemassa minkäänlaista perustetta toisen huonolle kohtelulle. Saa olla pahalla päällä, saa olla jopa ärsyyntynyt ja tuoda se ilmi, mutta ei ole mitään syytä halveerata, alistaa, ivata, ilkeillä, loukata, uhkailla, kiusata, nolata, härnätä, kun kaiken voi hoitaa kypsästi ja satuttamatta.

Minä tunnen pari, jotka ovat sanoneet n. 15 vuotta eron jälkeen eronneensa liian helposti. Toinen myönsi kyllästyneensä. Toinen myönsi vetäneensä herneen nenään yksittäisestä asiasta liian helposti. 

 

Molemmilla eron jälkeen yksi pitkähkö suhde, vajaa 10 vuotta, mutta viimeiset 10 vuotta olleet sinkkuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan eroa "jonkun muun kuin ilmiselvän syyn vuoksi". Kyllä ne syyt ovat aina aika samoja. Lisäksi ihmiset saattavat sanoa syyksi X, vaikka se on usein ihan puppua. Eivät välttämättä kehtaa myöntää itselleen oman toiminnan itsekkäitä vaikuttimia.

Itse tulin jätetyksi, mutta hyvin nopeasti totesin, että näin on varmaankin parasta. Paljon voi tehdä pitkän liiton pelastamiseksi, mutta jos ei molemmilla ole motivaatiota, niin se on ihan turhaa.

Viimeinen lause on hyvin totta. Motivaatiota täytyy löytyä molemmilta. Jokainen meistä voi halutessaan kasvaa ihmisenä, mutta aika moni ei siihen ylpeyden vuoksi pysty vaihtamatta kumppania siinä välissä. On helpompi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä, kuin myöntää ääneen, että syy siihen, että on itse paskamainen ihminen,

Niin no, toiset pyrkivät kasvamaan olivat sitten avioliitossa tai itsekseen, ja toiset suorastaan vastustavat sitä olisivat kummassa tahansa. Ne ikiteinit jotka eivät suostu katsomaan peiliin, eivät vain tee niin, olisi tilanne mikä hyvänsä. Heillä aika usein puolustuksena on uhriutuva "tämmöinen mä nyt vaan oon".

Tällainen ihminen sitten helposti myös jättää toisen, koska kokee, että ei saa olla suhteessa oma itsensä. Että saa liitossa jatkuvasti kritiikkiä siitä, miten toimii, ja se ahdistaa. Ei kuitenkaan ajattele, että voisi oikeasti toimia toisin.

Kannatti, vaikka oli vaikeaa ja toipuminen kesti kauan. Tämä siitäkin huolimatta, että minä olin aloitteentekijä erossa ja yhä rakastin miestäni. Koin kuitenkin, että hän ei enää rakastanut minua ja suhteemme oli jo loppunut ja enää pelkät kulissit oli pystyssä. Siinä oli todella ahdistavaa elää. Ero oli meidän molempien kannalta oikea ratkaisu, hän löysi uuden puolison aika pian, minä vasta reilusti myöhemmin ja opettelin sitä ennen seisomaan omilla jaloillani. Lapsia meillä ei ollut, mikä tietysti helpotti asioita suuresti. Henkisten siteiden katkominen teki silti tosi kipeää, ja koko elämä muuttui, kun olimme eläneet yhdessä pitkään ja olimme osa toistemme perheitä ja sukuja ja ystäväpiirejä, vaikka emme olleet naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Kannatti, vaikka oli vaikeaa ja toipuminen kesti kauan. Tämä siitäkin huolimatta, että minä olin aloitteentekijä erossa ja yhä rakastin miestäni. Koin kuitenkin, että hän ei enää rakastanut minua ja suhteemme oli jo loppunut ja enää pelkät kulissit oli pystyssä. Siinä oli todella ahdistavaa elää. Ero oli meidän molempien kannalta oikea ratkaisu, hän löysi uuden puolison aika pian, minä vasta reilusti myöhemmin ja opettelin sitä ennen seisomaan omilla jaloillani. Lapsia meillä ei ollut, mikä tietysti helpotti asioita suuresti. Henkisten siteiden katkominen teki silti tosi kipeää, ja koko elämä muuttui, kun olimme eläneet yhdessä pitkään ja olimme osa toistemme perheitä ja sukuja ja ystäväpiirejä, vaikka emme olleet naimisissa.

Mistä päättelit, että mies ei enää rakastanut?

Vierailija kirjoitti:

Paikkasko nuo ettei tarvitse enää huolehtia kuin itsestään ja voi tehdä mitä haluaa tai että on löytänyt itsensä, tai ei tullut arvostetuksi parisuhteessa sitä että on totaalisen yksin? Kotona ei ole koskaan ketään kelle puhua ja yksin vastaa lasten asioista? Riitelyä ja sotkua tästäkin varmasti tulisi. Tulot on vaan yhdeltä? Mitä sellasta voi tehdä nyt mitä ei parisuhteessa voinut? Miksi itseä ei löytänyt siinä parisuhteessa?

Ihan mielenkiinnosta siis kysyn, eri vaihtoehtojen punninta menossa. Yksinäisyys pelottaa eniten.

Myös parisuhteessa voi olla yksin. Jos et uskalla sanoa mielipidettäsi, koska joko joudut naureskelun kohteeksi tai sinulle loukkaannutaan, on aika hankala jutellakaan mistään sen kummemmasta kuin että kumpi vie lapsen treeneihin tai mitä ruokaa syödään viikonloppuna.

On henkisesti helpompaa huolehtia asioista yksin kuin odottaa, että toinen hoitaa oman osuutensa eikä hoida. Se ärsyttää enemmän, että pitää hoitaa asioita, jotka toisen olisi pitänyt tehdä. Kun tietää kaiken olevan vain omilla harteilla, asiat voi tehdä omaan mallinsa ja tahtiinsa.

Totta kai taloudellisesti ei ole ihan niin helppoa, kun yksinään joutuu maksamaan sellaisia kuluja, mitkä parisuhteessa menevät tasan. Mutta pelkästään taloudellisen tilanteen takia ei nyt kannata kärvistellä liitossa, joka ei toimi.

Olen jätetty, joten se värittää mielipidettäni.

Ei kannattanut. Jäin yksin, mutta hän vaihtoi lennosta toiseen. Uusperhekuvio on tuonut elämäämme ihan hirvittävästi lisäsumplimista ja hyviä sosiaalisia neuvottelutaitoja edellyttäviä tilanteita. Mikään ei oikein suju omalla painollaan. Omat seurustelukuviot toisten eronneiden kanssa aivan älytöntä kuraa. Raha on koko ajan todella tiukilla, vaikka onkin hyvä työpaikka. Odotan vain sitä, että lapset kasvavat ja voin elää omaa elämääni ilman jatkuvaa yhteydenpitoa eksään. Se on oikeastaan todella surullista, koska oikeasti olen perhekeskeinen ihminen. Ja ex minulle edelleen tärkeä.

Varmaan olisikin kannattanut, jos a) lapset olisivat olleet jo isoja b) olisin alusta asti ollut ok yksin jäämisen suhteen tai vaihtoehtoisesti olisi ollut uusi jo valmiiksi katsottuna.

Viihdyn nykyään itsekseni, ja olen mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. Vastaan ei ole kuitenkaan tullut mitään toimivaa. Alkuperäinen suhde oli näihin uusiin viritelmiin nähden hyvinkin toimiva.

Kyllä ehdottomasti. Olen nainen ja itse halusin eron. Mitään varsinaista ilmiselvää syytä ei ollut. Ei asuttu yhdessä, mutta mies oli vuosia ja ilkeä lisäksi hänellä oli alkoholiongelma. Meillä meni periaatteessa joskus ihan hyvin. En ole sen jälkeen ollut vakavassa parisuhteessa kenenkään kanssa. Muutamaa ihmistä tapasin mutta nekin loppui lyhyeen, yksi pidempi oli kenen kanssa nähtiin pidempään. Nyt jo viidettä vuotta yksin ja aion olla ehkä elämäni loppuun saakka ellei tule joku supermies elämääni :D (I doubt)

Ehdottomasti parempi yksin kuin huonossa parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ehdottomasti. Olen nainen ja itse halusin eron. Mitään varsinaista ilmiselvää syytä ei ollut. Ei asuttu yhdessä, mutta mies oli vuosia ja ilkeä lisäksi hänellä oli alkoholiongelma. Meillä meni periaatteessa joskus ihan hyvin. En ole sen jälkeen ollut vakavassa parisuhteessa kenenkään kanssa. Muutamaa ihmistä tapasin mutta nekin loppui lyhyeen, yksi pidempi oli kenen kanssa nähtiin pidempään. Nyt jo viidettä vuotta yksin ja aion olla ehkä elämäni loppuun saakka ellei tule joku supermies elämääni :D (I doubt)

 

Ehdottomasti parempi yksin kuin huonossa parisuhteessa.

Oho. Mun mielestä ilkeys ja alkoholiongelma ovat ilmiselviä syitä. Varsinkin alkohi. Se kertoo vakavista allaolevista ongelmista, ja aiheuttaa itsessään lisää ongelmia.

Väkivalta (henkinen, taloudellinen tai fyysinen), pettäminen ja addiktiot olisivat minulle vakava syy erota.

Vierailija kirjoitti:

Virhe. Tämä siis yli viisikymppisenä.

Tarjonta vapailla markkinoilla olevista ihmisistä ihan järkyttävä. Niistä 10% järkevistä käydään niin kovaa kamppailua, etteivät resurssini riitä.

Viinaa, työttömyyttä, mielenterveysongelmia, pettämistä. Lähinnä vaan alin pohjasakka jäljellä. Ulkonäkö monella myös niin järkyttävä, ettei vaan pysty. PPP = pitää pystyä pussaamaan.

Ei se niin kiva yksinkään.

Jos olet edes jollain tavalla tolkun ihmisen kanssa, niin yli viisikymppisenä ei kannata erota.

No juuri tämän vuoksi asiaa kysynkin. Että kompensoiko se, että saa kasvaa omaksi itsekseen ja päättää itse mitä tekee niin tän, että joutuu sit tällaseen tilanteeseen, jos nykyisellään ei ole ongelmaa viinasta, työttömyydestä, mt-ongelmista.

Ilmiselviä syitä on esim. väkivalta kaikissa muodoissa, riippuvuusongelmat johon ei hoitoa halua.

Tuo että "oltiin vaan kavereita enää", niin mikään ei takaa sitä että löytyisi sitten joku jonka kanssa tuntuisi muulle kuin kaveruudelle plus että täyttäisi kaikki muut toivekriteerit plus että tykkäisi vielä sun lapsistakin ja plus että tuo kuuma fiilis tuntuisi samalle vielä 20v päästäkin. Tilanne voi myös muuttua tässä kaveri-fiilistilanteessa. Eli jos päättää erota niin pitäisi olla valmis elämään myös loppuelämä yksin, koska eihän mikään tosiaan takaa pysyvän suhteen saamista uudelleen, päinvastoin mitä enemmän ikää sitä epätodennäköisempää varmaankin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut jätettiin ilman mitään sen vakavampaa syytä. Ei ollut alkoholin käyttöä, huumeita, väkivaltaa eikä edes riitoja.

Kai se sitten oli miehen mielestä kannattavaa heittää 22 vuotta vessanpöntöstä alas. Ai niin joo, meinasin unohtaa. Hänhän jätti mut toisen naisen takia, jonka oli hommannut salaa jo avioliiton aikana, että joo, kai se sitten olikin ihan vakava syy. Ei vain mulle sitä jättäessä kertonut :D Asia selvisi miltei heti, kun äijän auton renkaista noussut tomupilvi oli laskeutunut.

 

Ikävää että sinulle kävi noin. Mutta sivuhuomautuksena täytyy puuttua, että luettelemasi vakavat syyt ovat jo niitä ääripään vakavia syitä. Kaikki syyt eivät ole niin konkreettisia, vaan suhteen laatuun vaikuttaa niin moni asia, kuten kommunikointitapa, läheisyys, avoimuus, luottamus, ilmapiiri, itsekky

No omalla kohdalla listalla olleita asioita oli useita, ja kaikista niistä puhuttu. Mutta suhde ei voi muuttua paremmaksi, jos toista ei huvita yrittää. -sama

Todellakin kannatti.

Miksi ylipäänsä tuhlata vuosia keskinkertaiseen parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Olen jätetty, joten se värittää mielipidettäni.

Ei kannattanut. Jäin yksin, mutta hän vaihtoi lennosta toiseen. Uusperhekuvio on tuonut elämäämme ihan hirvittävästi lisäsumplimista ja hyviä sosiaalisia neuvottelutaitoja edellyttäviä tilanteita. Mikään ei oikein suju omalla painollaan. Omat seurustelukuviot toisten eronneiden kanssa aivan älytöntä kuraa. Raha on koko ajan todella tiukilla, vaikka onkin hyvä työpaikka. Odotan vain sitä, että lapset kasvavat ja voin elää omaa elämääni ilman jatkuvaa yhteydenpitoa eksään.

Olen pahoillani sun puolesta. Tuossa on juuri sitä kanssa, että jos eroaa, niin harvoin löytää uuden, joka olisi sopiva ja jolla EI olisi lapsia. Mietin onkohan miehesi nyt sitten onnellinen uusperheensä kanssa. Monesti on tää et henkseleitä paukutellen haluaa erota ja villin itsenäisemmän elämän ja kuumaa seksiä ja vuoden päästä onkin sit 5 lapsen uusperhe-isi. Tää etenkin miehillä.

Kaikesta hehkutuksesta huolimatta siinä uusperhekuviossa on paljon hankalaa. Tosiasia on myös tuo raha, yksinasuessa voi unohtaa monet mukavat jutut joihin kahden hengen taloudessa on varaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannatti, vaikka oli vaikeaa ja toipuminen kesti kauan. Tämä siitäkin huolimatta, että minä olin aloitteentekijä erossa ja yhä rakastin miestäni. Koin kuitenkin, että hän ei enää rakastanut minua ja suhteemme oli jo loppunut ja enää pelkät kulissit oli pystyssä. Siinä oli todella ahdistavaa elää. Ero oli meidän molempien kannalta oikea ratkaisu, hän löysi uuden puolison aika pian, minä vasta reilusti myöhemmin ja opettelin sitä ennen seisomaan omilla jaloillani. Lapsia meillä ei ollut, mikä tietysti helpotti asioita suuresti. Henkisten siteiden katkominen teki silti tosi kipeää, ja koko elämä muuttui, kun olimme eläneet yhdessä pitkään ja olimme osa toistemme perheitä ja sukuja ja ystäväpiirejä, vaikka emme olleet naimisissa.

Mistä päättelit, että mies ei enää rakastanut?

Ihan kaikesta. Tai no, saattoi hän toki jollain tasolla rakastaa, mutta motivaatiota suhteen ylläpitämiseen saati parantamiseen ei hänellä ollut. Ei vaan kai osannut itse sanoa, että pannaan pillit pussiin. Sai ns. torjuntavoiton, eli tarpeeksi kauan torjumalla sai minut lähtemään itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Virhe. Tämä siis yli viisikymppisenä.

Tarjonta vapailla markkinoilla olevista ihmisistä ihan järkyttävä. Niistä 10% järkevistä käydään niin kovaa kamppailua, etteivät resurssini riitä.

Viinaa, työttömyyttä, mielenterveysongelmia, pettämistä. Lähinnä vaan alin pohjasakka jäljellä. Ulkonäkö monella myös niin järkyttävä, ettei vaan pysty. PPP = pitää pystyä pussaamaan.

Ei se niin kiva yksinkään.

Jos olet edes jollain tavalla tolkun ihmisen kanssa, niin yli viisikymppisenä ei kannata erota.

No juuri tämän vuoksi asiaa kysynkin. Että kompensoiko se, että saa kasvaa omaksi itsekseen ja päättää itse mitä tekee niin tän, että joutuu sit tällaseen tilanteeseen, jos nykyisellään ei ole ongelmaa viinasta, työttömyydestä, mt-ongelmista.

Joillain kompensoi, toisilla ei. Eihän tähän ole mitään yhtä vastausta.

Periaatteessa jokainen saa erota ihan vaikka mistä tahansa syystä. Toisaalta voi kysyä, että johtuuko se parisuhteesta, että ei koe kasvaneensa omaksi itsekseen? Voisiko tähän vaikuttaa esimerkiksi vanhemmuuden haasteet, tai työnarkomania? Esimerkiksi erityislasten vanhempien liitto usein hajoaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jätetty, joten se värittää mielipidettäni.

Ei kannattanut. Jäin yksin, mutta hän vaihtoi lennosta toiseen. Uusperhekuvio on tuonut elämäämme ihan hirvittävästi lisäsumplimista ja hyviä sosiaalisia neuvottelutaitoja edellyttäviä tilanteita. Mikään ei oikein suju omalla painollaan. Omat seurustelukuviot toisten eronneiden kanssa aivan älytöntä kuraa. Raha on koko ajan todella tiukilla, vaikka onkin hyvä työpaikka. Odotan vain sitä, että lapset kasvavat ja voin elää omaa elämääni ilman jatkuvaa yhteydenpitoa eksään.

Olen pahoillani sun puolesta. Tuossa on juuri sitä kanssa, että jos eroaa, niin harvoin löytää uuden, joka olisi sopiva ja jolla EI olisi lapsia. Mietin onkohan miehesi nyt sitten onnellinen uusperheensä kanssa. Monesti on tää et henkseleitä paukutellen haluaa erota ja villin itsenäisemmän elämän ja kuumaa seksiä ja vuoden päästä onkin

Mistä tulee käsitys että kun eroaa, harvoin löytää uuden sopivan? Jos näin muka oikeasti olisi, kaikki tuntemasi pariskunnat olisivat elämänsä ensimmäisessä parisuhteessa. Olettamuksesi pätee ehkä johonkin muutaman ikävuoden väliin - silloinkaan ei mitenkään ehdottomana totuutena - ja ennen ja jälkeen ruuhkavuosien taas hyvän pitkän parisuhteen löytäminen on yhtä todennäköistä kuin ennen sitä edellistä pitkää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jätetty, joten se värittää mielipidettäni.

Ei kannattanut. Jäin yksin, mutta hän vaihtoi lennosta toiseen. Uusperhekuvio on tuonut elämäämme ihan hirvittävästi lisäsumplimista ja hyviä sosiaalisia neuvottelutaitoja edellyttäviä tilanteita. Mikään ei oikein suju omalla painollaan. Omat seurustelukuviot toisten eronneiden kanssa aivan älytöntä kuraa. Raha on koko ajan todella tiukilla, vaikka onkin hyvä työpaikka. Odotan vain sitä, että lapset kasvavat ja voin elää omaa elämääni ilman jatkuvaa yhteydenpitoa eksään.

Olen pahoillani sun puolesta. Tuossa on juuri sitä kanssa, että jos eroaa, niin harvoin löytää uuden, joka olisi sopiva ja jolla EI olisi lapsia. Mietin onkohan miehesi nyt sitten onnellinen uusperheensä kanssa. Monesti on tää et henkseleitä paukutellen haluaa erota ja villin itsenäisemmän elämän ja kuumaa seksiä ja vuoden päästä onkin sit 5 lapsen uusperhe-isi. Tää etenkin miehillä.

Kaikesta hehkutuksesta huolimatta siinä uusperhekuviossa on paljon hankalaa. Tosiasia on myös tuo raha, yksinasuessa voi unohtaa monet mukavat jutut joihin kahden hengen taloudessa on varaa.

Niinpä. Näitä miehiä käy sääliksi.