Kaikki läheiset joulun matkoilla
Kaikki läheiseni ovat koko joulun matkoilla, 1-2 viikon verran. Jokainen heistä eri matkalla, mutta kukaan ei edes Suomessa. Yksi siskoni perheineen lähtee siskon miehen vanhempien kanssa Keski-Eurooppaan, toinen siskoni miehensä ja lastensa kanssa Thaimaan aurinkoon ja äitini miesystävänsä kanssa ulkomaille myös (isäni ei enää elä). Meillä on aina kokoonnuttu joulun aikaan tavalla tai toisella yhteen vähintään yhtenä päivänä tai lähdetty kaikki yhdessä samaan paikkaan matkalle. Nyt kuitenkin kaikki lähti omille matkoilleen ja minä siispä yksin joulun täällä Suomessa näköjään sitten. Olenko epäreilu kun on petetty olo siitä, että mitään yhteistä ei kenenkään heistä kanssa voi koko jouluna olla?
Kommentit (55)
Jos olette joka joulu viimeiset 10 - 20 vuotta olleet kaikki yhdessä ainakin osan joulusta niin miten ihmeessä nyt kaikki ovat samaan aikaan keksineet lähteä viettämään omia joulujaan ja sinulle ei ole kerrottu mitään? Kuulostaa oudolta.
Kyllä mä ymmärrän, että harmittaa ja on petetty olo. Eikä se ole lapsellista, ihminen on sosiaalinen eläin. Jos on ollut perinteenä viettää aina joulu yhdessä, niin onhan tuo radikaali muutos. Mutta sellaista se on, mikään ei ole ikuista ja perinteet muuttuvat. Nyt sinun täytyy suunnitella itsellesi erilainen joulu.
Vierailija kirjoitti:
Perhe-/sukujoulu on älyttömän raskas hänelle a) jonka luona suku kokoontuu b) kuka vastaa ruuista yms c) miten majoitus hoituu ja jäädäänkö yöksi. Ymmärrän että lähdetään kauemmaksi. Varsinkin jos ei ole kanttia sanoa, että tänä jouluna haluan/ haluamme viettää joulun yksin ja pitää suvulta ovet lukossa.
Me asumme kaikki samassa kaupungissa ja aika lähekkäin. Ja perhejoulut on aina järjestetty aika rennolla meiningillä nyyttäriperiaatteella. Jokainen tekee jotain ruokaa ja tuo sen. Kukaan ei jää kenenkään luo yöksi. Joskus kokoonnutaan vain puurolle. Ap
Vierailija kirjoitti:
'Perhe-/sukujoulu on älyttömän raskas hänelle a) jonka luona suku kokoontuu b) kuka vastaa ruuista yms c) miten majoitus hoituu ja jäädäänkö yöksi. Ymmärrän että lähdetään kauemmaksi. Varsinkin jos ei ole kanttia sanoa, että tänä jouluna haluan/ haluamme viettää joulun yksin ja pitää suvulta ovet lukossa.'
Tämä on totta, tiedän.
Ei tohdita suoraan sanoa.
Minua vähän kummeksuttaa nämä aikuiset lapset , jotka ovat ikäänkuin joulusiipeilijöitä. Änkeävät helposti perheelliset sisarustensa ja vanhempiensä jouluihin. Järjestäkää omat perinteet itsellenne.
Vierailija kirjoitti:
Jos olette joka joulu viimeiset 10 - 20 vuotta olleet kaikki yhdessä ainakin osan joulusta niin miten ihmeessä nyt kaikki ovat samaan aikaan keksineet lähteä viettämään omia joulujaan ja sinulle ei ole kerrottu mitään? Kuulostaa oudolta.
Sattumaa. Osa jouluista on ollut niin ennenkin, että jotkut meistä on matkoilla, mutta kuitenkin osa täällä kotosalla. Monena jouluna on matkustettu kaikki yhdessä samaan paikkaan varta vasten. Nyt sattumalta kävi näin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Minua vähän kummeksuttaa nämä aikuiset lapset , jotka ovat ikäänkuin joulusiipeilijöitä. Änkeävät helposti perheelliset sisarustensa ja vanhempiensä jouluihin. Järjestäkää omat perinteet itsellenne.
No anteeksi nyt. Usein olen kestinnyt muita luonani. En siipeile ketään. Ap
Mä sanon nyt tämän loud and clear:
haluan olla täysin omissa oloissani
koko joulun. Ei miehiä, ei naisia, ei lapsia.
Vain etäyhteys, se riittää.
Kerään voimia erittäin työlääseen
vuoteen 2026.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olette joka joulu viimeiset 10 - 20 vuotta olleet kaikki yhdessä ainakin osan joulusta niin miten ihmeessä nyt kaikki ovat samaan aikaan keksineet lähteä viettämään omia joulujaan ja sinulle ei ole kerrottu mitään? Kuulostaa oudolta.
Sattumaa. Osa jouluista on ollut niin ennenkin, että jotkut meistä on matkoilla, mutta kuitenkin osa täällä kotosalla. Monena jouluna on matkustettu kaikki yhdessä samaan paikkaan varta vasten. Nyt sattumalta kävi näin. Ap
No jos tilanne on sattumaa niin et oikein voi pahastuakaan asiasta. Keksi jotain kivaa omaan jouluusi ja ehkä perinne jatkuu ensi vuonna, tai sitten ei.
Itse tykkään todella paljon joulusta. Tykkää. Leipoa isot määrät joukutorttuja, pipareita, joulukakkuja, tehdä itse kaikki joululaatikot jne. Olen lapseton sinkku. Enhän minä yksin millään tuollaista määrää voi syödä. Onneksi on ollut sukujouluja, jonne voin viedä ison määrän ruokaa ja leivonnaisia mukanani. Monena jouluna olen tarjonnut sukulaisille aaton ruokineen luonani. Olen onnellinen kun saan tehdä ja laittaa. Olisi tosi kolkkoa joutua olemaan yksin. Koska silloin ei voisi myöskään leipoa kuin pari piparia ja pikkulaatikot varmaan kaupasta vain.
Iske ap nainen jouluseuraksesi ja voit saada seuraa loppuelämäsi jouluiksi👍
Ikävää ap:lle, mutta jos kaikki ovat tehneet keskenään suunnitelmia ja sattumalta kaikki lähtevät jonnekin niin höh - kohtalon arpa oli tämmöinen tällä kertaa. Ap hyvä, tee jotain kivaa itseksesi. Joulu on loppujen lopuksi kolme päivää, kaikki eivät edes vietä niin pitkää joulua. Ja mainitsit jo itsekin, että joskus olette kokoontuneet vain puurolle. Nyt siis uusia perinteitä: puurot tai kahvit ennen joulumatkoja. Hyvää joulua!
Kasva nyt hyvä ihminen aikuiseksi ja tee kerrankin itseksesi jotakin. Joa et halua olla yksin kotona, löhde vaikka laivalle tai kylpylään. Tee uusi jouluperinne. Et tarvitse matkaseuraa. Kyllä sitä periltä löytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde sinäkin matkoille!
Ei tee mieli ihan yksin jouluna matkustaa minnekään. Ei ole ketään joka jouluna lähtisi kanssani. Ap
Lähde viikoksi Madeiralle, lähde toki yksin, rohkaistut lähtemään yksin myöhemminkin. Lentokoneesta alkaen ei tarvitse olla yksin. Hotelleilla on myös sisäuima-altaita lämmitetyin vesin. Funchal, pääkaupunki, on joulukaupunki. Uudenvuoden ilotulitus on mieletön. Youtuben kautta voit tutustua niin kaupunkiin, saareen kuin maailmanluokan ilotulitukseenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde sinäkin matkoille!
Ei tee mieli ihan yksin jouluna matkustaa minnekään. Ei ole ketään joka jouluna lähtisi kanssani. Ap
Ei ne sukulaisesi silti ole velvollisia sinun mukaasi omia suunnitelmiaan tekemään.
Ei olekaan. En niin väittänytkään. Mutta silti minulla on petetty olo. En tosin heille sitä kerro. Kunhan tänne nyt pohdiskelin. Ap
He eivät vauva-palstaile?
Mitäs ootte aiempina jouluina tehneet?
Läpi joulun yhdessä? Vain Lounas yhdessä?
Minä keskityn mentaalisesti
vain pakkaamisiin.
Passi on vanhentunut
sata vuotta sitten.
En tänä vuonna noteeraa
joulua mitenkään. Pidän
paaston ja hiljaisuuden
retriitin > Y K S I N.
Läheiseni tietävät ja hyväksyvät
ratkaisuni.
-Asperger