Vanheneva anoppi ja välttelevät lapset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma muistisairas äiti on usein hätääntynyt ja huolissaan, ja turvautuu hyvin paljon omaishoitaja-isääni. Silti haluaa kovasti pitää kiinni oikeudesta päättää omista asioistaan, tietenkin.

Muidenkin tuntemieni vanhusten perusteella kuvitelmanne ylväästi ja itsenäisesti vanhenevasta vanhuksesta on virheellinen. Ei ole mitään juhlavaa olla kaatuneena kylppärin lattialla niin ettei ylös pääse. Moni uhoaa noista itse tehdyistä eutanasioista, mutta se on helppo sanoa kun on vielä terve ja voimissaan.

 

Kaikista näistä tietämästäni vanhuksista ja muistisairaista on myös pidetty huolta. Vanhuus ja sairaus tulee hyväksyä myös itse, sitten helpottaa. 

Tämä. On aika läpinäkyvää, että itsemäärämisoikeudesta paasaavat tällä palstalla ne, jotka eivät ymmärrä vanhenemista. Ylpeä vanhus saattaa ollakin vuodessa siinä pisteessä, että soittelee lapsilleen kymmeniä kertoja päivässä, takertuu ja syyllistää läheisiään kun eivät auta.

Sitten lapset varmaankin alkavat toimia tilanteen vaatimalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Jääräpää elää sitten avutta. Jos lapsilla on äidistään traumoja, eivät hevillä halua muoria hoivata. Anna luonnon hoitaa.

Yllättävän paljon alapeukkuja. Kun lasten pitäisi ottaa koppi vanhempiensa hoidosta, nousee monella lapsuuden traumat pintaan. Ap:n anopin ikäpolvesta moni nainen on ollut tunnekylmä ja vaativa äiti. Ei sellainen noin vain unohdu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopin ongelmana vaikuttaa kuitenkin olevan kaventunut elinpiiri ja synkkä mielenmaisema. Ei kuulosta erityisen onnelliselta elämältä omassa kodissa.

Moni täällä esittää että ihmisellä on oikeus omiin valintoihinsa ymmärtämättä sitä, että esim. verenpainelääkkeiden avulla voidaan estää vanhuksen sokeutuminen ja kuulolaitteella parantaa huomattavasti elämänlaatua. On typerää syyllistää ap:n kaltaisia ihmisiä, jotka pyrkivät hyvään ja vanhusten ihmisarvoisen elämän tukemiseen.

Mistä sinä tiedät miten onnellinen anoppi on?

Hänen huolenpidostaan vastaavat enenevässä määrin omat lapset, ei miniä. Anoppia kuunnellaan, ja toimitaan hänen toiveidensa mukaan. Ap voi rauhoittua.

Ja siis Porvoon juttujahan tämä on, mutta näin monelle käy myös tosielämässä. Siksi tästä kannattaa keskustella.

Voihan miniä olla läheinen, jopa läheisempi arjessa kuin omat lapset. AP sanoi tapaavansa anoppia useammin kuin anopin tytär tapaa. Vuosikymmenien saatossa miniästä on voinut tulla kuin oma tytär. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopin ongelmana vaikuttaa kuitenkin olevan kaventunut elinpiiri ja synkkä mielenmaisema. Ei kuulosta erityisen onnelliselta elämältä omassa kodissa.

Moni täällä esittää että ihmisellä on oikeus omiin valintoihinsa ymmärtämättä sitä, että esim. verenpainelääkkeiden avulla voidaan estää vanhuksen sokeutuminen ja kuulolaitteella parantaa huomattavasti elämänlaatua. On typerää syyllistää ap:n kaltaisia ihmisiä, jotka pyrkivät hyvään ja vanhusten ihmisarvoisen elämän tukemiseen.

Mistä sinä tiedät miten onnellinen anoppi on?

Hänen huolenpidostaan vastaavat enenevässä määrin omat lapset, ei miniä. Anoppia kuunnellaan, ja toimitaan hänen toiveidensa mukaan. Ap voi rauhoittua.

Ja siis Porvoon juttujahan tämä on, mutta näin monelle käy myös tosielämässä. Siksi tästä kannattaa keskust

Voihan miniä olla läheinen, jopa läheisempi arjessa kuin omat lapset. AP sanoi tapaavansa anoppia useammin kuin anopin tytär tapaa. Vuosikymmenien saatossa miniästä on voinut tulla kuin oma tytär. 

Tottakai voi olla. Mutta ei tätä anopista huolehtimista pidä miniälle sälyttää. Anopilla on monta lasta, heillä on ensisijainen vastuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopin ongelmana vaikuttaa kuitenkin olevan kaventunut elinpiiri ja synkkä mielenmaisema. Ei kuulosta erityisen onnelliselta elämältä omassa kodissa.

Moni täällä esittää että ihmisellä on oikeus omiin valintoihinsa ymmärtämättä sitä, että esim. verenpainelääkkeiden avulla voidaan estää vanhuksen sokeutuminen ja kuulolaitteella parantaa huomattavasti elämänlaatua. On typerää syyllistää ap:n kaltaisia ihmisiä, jotka pyrkivät hyvään ja vanhusten ihmisarvoisen elämän tukemiseen.

Mistä sinä tiedät miten onnellinen anoppi on?

Hänen huolenpidostaan vastaavat enenevässä määrin omat lapset, ei miniä. Anoppia kuunnellaan, ja toimitaan hänen toiveidensa mukaan. Ap voi rauhoittua.

Ja siis Porvoon juttujahan tämä on, mutta näin monelle käy myös tosielämässä. Siksi tästä kannattaa keskust

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä vuodesta 1999. Anoppini on ollut minulle ja meidän perheellemme hyvin läheinen. Olemme yhdessä auttaneet anopin äitiä, haudanneet ensin appiukon ja sitten anopin miesystävän, ottaneet koppia anopin yksinelävistä sisaruksista. Anoppi on auttanut paljon lastemme kanssa. Siksi tuntuu julmalta että astuisin vain sivuun nyt kun anoppi on itse se avun tarvitsija. - Ap

Olen ymmärtänyt, että useimmilla paikkakunnilla huoli-ilmoitus johtaa siihen, että vanhukselle soitetaan puhelimella. Vanhus sanoo, että kaikki on kunnossa eikä tarvitse apua ja siihen keskustelu loppuu. 

Ei mihinkään laitokseen kukaan päädy / pääse jos ei ole jo tosi huonossa kunnossa. Hyvä että huolehdit, kotihoito / siivousapu / joku muu peräänkatsominen voi olla ihan aiheellista.

Ap, miehesi on vastuuton. Toimiiko noin muussakin elämässä? Jättää vaikeat tehtävät tekemättä tai sysää ne muille? Tuo asian välttely ei ole oikein ihan sinuakaan kohtaan, kun selvästi olet huolissasi aiheesta.

Kokemuksesta voin sanoa, että tuollaisen vanhuksen välit katkeaa lapsenlapsiin ja se on monelle ikääntyneelle kova paikka. Ei teinit tahdo käydä haisevan ja valittavan mummon luona, jossa on sotkuista ja mahdollisesti pilaantunutta ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopin ongelmana vaikuttaa kuitenkin olevan kaventunut elinpiiri ja synkkä mielenmaisema. Ei kuulosta erityisen onnelliselta elämältä omassa kodissa.

Moni täällä esittää että ihmisellä on oikeus omiin valintoihinsa ymmärtämättä sitä, että esim. verenpainelääkkeiden avulla voidaan estää vanhuksen sokeutuminen ja kuulolaitteella parantaa huomattavasti elämänlaatua. On typerää syyllistää ap:n kaltaisia ihmisiä, jotka pyrkivät hyvään ja vanhusten ihmisarvoisen elämän tukemiseen.

Mistä sinä tiedät miten onnellinen anoppi on?

Hänen huolenpidostaan vastaavat enenevässä määrin omat lapset, ei miniä. Anoppia kuunnellaan, ja toimitaan hänen toiveidensa mukaan. Ap voi rauhoittua.

Ja siis Porvoon juttujahan tämä on, mutta näin monelle käy my

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä vuodesta 1999. Anoppini on ollut minulle ja meidän perheellemme hyvin läheinen. Olemme yhdessä auttaneet anopin äitiä, haudanneet ensin appiukon ja sitten anopin miesystävän, ottaneet koppia anopin yksinelävistä sisaruksista. Anoppi on auttanut paljon lastemme kanssa. Siksi tuntuu julmalta että astuisin vain sivuun nyt kun anoppi on itse se avun tarvitsija. - Ap

Älä sitten astu sivuun. Tee kaikki tarvittava.

Aloituksesta voisi päätellä, että anopin vastuuta välttelevät lapset ovat sinulle ongelma. Jos näin ei ole, kaikki on siis hyvin ja voit jatkaa anopista huolehtimista. Ei tarvitse kysyä täältä lupaa.

Porvoo kutsuu.

Vierailija kirjoitti:

Olen ymmärtänyt, että useimmilla paikkakunnilla huoli-ilmoitus johtaa siihen, että vanhukselle soitetaan puhelimella. Vanhus sanoo, että kaikki on kunnossa eikä tarvitse apua ja siihen keskustelu loppuu. 

Se menee ihan juuri näin! Käytännössä tämän toiminnon voisi lopettaa kokonaan, ja työntekijät irtisanoa. Täyttä turhuutta!

Ap, kerroit että anoppi eksyy tutussa kaupungissa. Se on oikeasti huolestuttava merkki ja todennäköisesti muistisairauden oire. Myös anopin kunnon nopea romahtaminen ei lupaa hyvää.

Jos kukaan lapsista ei ota koppia ja anoppi haraa vastaan, ole suoraan yhteydessä sosiaalitoimeen. Anoppisi tarvitsee tukea.

Miehesi ja siskonsa eivät nyt käsitä, millainen pommi heidän syliinsä putoaa jos anoppi ei saa etukenossa tukea. Saattaa käydä niin, että heistä jompi kumpi joutuu lopettamaan työnteon, ryhtymään omaishoitajaksi ja muuttamaan äitinsä tykö jos anoppi ei tahdo lääkkeitä eikä pidä puhelintakaan päällä.

Voimia, olet oikealla asialla!

Vierailija kirjoitti:

En tunne tuota huoli-ilmoituksen prosessia, eli mihin se sitten johtaa vai johtaako mihinkään.

Tällainen tilanne on varmaan aika tavallinen. Luulisin, että anopille ensin käy jotain (kaatuminen tms.), ja sitten alkavat hänen lapsensa havahtua toimimaan.

Huoli-ilmoituksen voi tehdä täällä Helsingissä Maisan kautta jopa nimettömänä.

Älä jää odottamaan että anoppisi sytyttää vahingossa tulipalon, kun on jättänyt hellan päälle tai kynttilä kaatuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopin ongelmana vaikuttaa kuitenkin olevan kaventunut elinpiiri ja synkkä mielenmaisema. Ei kuulosta erityisen onnelliselta elämältä omassa kodissa.

Moni täällä esittää että ihmisellä on oikeus omiin valintoihinsa ymmärtämättä sitä, että esim. verenpainelääkkeiden avulla voidaan estää vanhuksen sokeutuminen ja kuulolaitteella parantaa huomattavasti elämänlaatua. On typerää syyllistää ap:n kaltaisia ihmisiä, jotka pyrkivät hyvään ja vanhusten ihmisarvoisen elämän tukemiseen.

Mistä sinä tiedät miten onnellinen anoppi on?

Hänen huolenpidostaan vastaavat enenevässä määrin omat lapset, ei miniä. Anoppia kuunnellaan, ja toimitaan hänen toiveidensa mukaan. Ap voi rauhoittua.

Ja siis Porvo

Hoivatyö lankeaa yleensä naisille. Ap ja hänen anoppinsa eivät ole tästä poikkeus. 

Huh, huh, saa olla tyytyväinen, että molemmat vanhempani ns. kaatuivat suorilta jaloita ja anoppia ei ole, on elämä helppoa, ei voi valittaa! : )

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma muistisairas äiti on usein hätääntynyt ja huolissaan, ja turvautuu hyvin paljon omaishoitaja-isääni. Silti haluaa kovasti pitää kiinni oikeudesta päättää omista asioistaan, tietenkin.

Muidenkin tuntemieni vanhusten perusteella kuvitelmanne ylväästi ja itsenäisesti vanhenevasta vanhuksesta on virheellinen. Ei ole mitään juhlavaa olla kaatuneena kylppärin lattialla niin ettei ylös pääse. Moni uhoaa noista itse tehdyistä eutanasioista, mutta se on helppo sanoa kun on vielä terve ja voimissaan.

 

Kaikista näistä tietämästäni vanhuksista ja muistisairaista on myös pidetty huolta. Vanhuus ja sairaus tulee hyväksyä myös itse, sitten helpottaa. 

Tämä. On aika läpinäkyvää, että itsemäärämisoikeudesta paasaavat tällä palstalla ne, jotka eivät ymmärrä vanhenemista. Ylpeä vanhus saattaa ollakin vuodessa siinä pisteessä, että soi

Mutta tuossa tilanteessahan se vanhus haluaa apua. Silloin sitä tulee hänelle hankkia. Mutta ei kaikille tule koskaan tuollaista vaihetta. On niitä vanhan ajan ihmisiä, jotka kuolevat mökkeihinsä, koska se on heidän oma tahtonsa. Itse kun olen yli viisikymppinen niin on suvussa tullut monenlaista loppua nähtyä. Muistisairaita ei ole ollut kuin 1, hän tosiaan päätyi laitoshoitoon koska alkoi aiheuttaa haittaa ja vaaraa muille, lisäksi pelkäsi omassa kodissaan. Muuten ovat pääosin olleet omassa kodissaan aikalailla loppuun asti, joillain lyhyt sairaalajakso lopussa. Viimeksi meni isän veli, lopetti kilpirauhas- ja sydänlääkkeet ja alkoi ryyppäämään. Muutaman kuukauden päästä lähtö tuli juovuksissa nukkuessa.

Anoppi on sairas ja yrittää suojella lapsiaan viimeiseen asti kiistämällä tämän. Ei tahdo olla vaivaksi ja siksi ei tahdo apua. Sairaus ei välttämättä ole Alz vaan esim. syöpä. Se mitä voit tehdä on pitää anopille seuraa ja ruokkia välillä tarjoamalla lounaan tms. Väkisin et voi auttaa.

Kurjan kuuloinen tilanne. On monelle sodanjälkeiselle nöyryyteen ja pahan olon nielemiseen kasvatetulle naiselle nöyryyttävää antaa muiden luututa lattioita ja pestä pikkareita. Avun pyytäminen se vasta vaikeaa onkin.

Anoppi varmaan voisi ottaa apua lapsiltaan vastaan, mutta miniä saattaa olla vähän liian etäinen kaikista yhteisistä vuosista huolimatta. Ehkä anoppi hiljaa sisällään suree, ettei oma tytär tarjoa apua ja marttyyrinä sitten kieltäytyy kun sinä ap yrität.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma muistisairas äiti on usein hätääntynyt ja huolissaan, ja turvautuu hyvin paljon omaishoitaja-isääni. Silti haluaa kovasti pitää kiinni oikeudesta päättää omista asioistaan, tietenkin.

Muidenkin tuntemieni vanhusten perusteella kuvitelmanne ylväästi ja itsenäisesti vanhenevasta vanhuksesta on virheellinen. Ei ole mitään juhlavaa olla kaatuneena kylppärin lattialla niin ettei ylös pääse. Moni uhoaa noista itse tehdyistä eutanasioista, mutta se on helppo sanoa kun on vielä terve ja voimissaan.

 

Kaikista näistä tietämästäni vanhuksista ja muistisairaista on myös pidetty huolta. Vanhuus ja sairaus tulee hyväksyä myös itse, sitten helpottaa. 

Tämä. On aika läpinäkyvää, että itsemäärämisoikeudesta paasaavat tällä palstalla ne, jotka eivät ymmärrä vanhenemista. Ylpeä vanhus s

Olen miettinyt paljon tuota oikeutta päättää elämästään. Ei minulla ole mitään tarvetta saada anoppia hoitokotiin tai holhouksen alle, ja ymmärrän hyvin jos ihminen tahtoo kuolla omaehtoisesti. Mutta on vaikea ymmärtää miksei hän halua käydä vaikka näköä tsekkauttamassa, kun se selvästi vaikuttaa elämänlaatuun, eikä kuolema nyt näytä ihan nurkan takana kummittelevan. Minusta 84-vuotias ei ole nykymaailmassa ikäloppu. - Ap

Suoraan puhuminen on parasta. Sanot anopille että et tule kohta enää pärjäämään yksin ja poltat koko talon, kälylle että ala hoitaa hoitotahtoa äitees kanssa nyt etkä heti tai soitat sossut ja puolisolle että lopeta tuo miesvauvailu ja nyt on aika maksaa takaisin kaikki se apu, mitä mutsis on sulle elämänsä aikana antanut.