Eikö tämä lama lopu koskaan?
Työttömyys vain jatkaa nousuaan, kohta hätyytellään jo 1990-luvun laman huippuja työttömien määrässä. Itse en ole ollut työttömänä varsinaisesti kertaakaan, mutta joka tapauksessa... on raastavaa, kun jatkuvasti saa pelätä oman toimeentulon puolesta, mikään ei ole varmalla pohjalla. Työtä on onneksi riittänyt, mutta koko ajan on olemassa tiedostettu uhka, että työt voivat loppua. Olen myös hakenut muita töitä, mutta hakijoita on satoja yhtä paikkaa kohden. Ei ole tärpännyt, vaikka kymmeniä hakemuksia olen jättänyt. Olisi mukavaa, että nämä elämän nuoruusvuodet eivät menisi niin, että hiukset tippuvat päästä, kun jatkuvasti saa pelätä oman pärjäämisen puolesta. Onneksi ensi vuodelle ennustetaan edes pientä nousua, mutta näkyykö se konkreettisesti esim. työllisyyden ja työmäärän kasvuna, vai jatketaanko samalla jarruttelevalla linjalla?
Kommentit (95)
Sosialismi nyt vaan on tullut tiensä päähän. Get over it!
Mikä lama?...en ole omassa elämässäni huomannut mitään..
Vierailija kirjoitti:
Mikä lama?...en ole omassa elämässäni huomannut mitään..
Tuu pois sieltä tynnyristä kaivelemasta omaa napaasi.
Seuraava mahdollisuus laman loppumiseen tulee sitten joskus, kun tästä sekoomuksen ja pershuorien hallituksesta päästään viimein eroon. Ei yhtään sitä ennen. Eli keväällä 2027 tämä olisi mahdollista, jos väki ei äänestä näitä samoja idiootteja takaisin valtaan.
Ei tietenkään tällä politiikalla, jolla ajetaan kansalaiset kokoajan ahtaammalle.
Nyt ei ole oikea aika lähteä tuhlaamaan rahaa. Pahin lama on nimittäin vielä iskemässä ja nyt on kerättävä puskuria sen minkä voi. Muuten on oikeasti liemessä. Älkää velkaantuko.
Vierailija kirjoitti:
Seuraava mahdollisuus laman loppumiseen tulee sitten joskus, kun tästä sekoomuksen ja pershuorien hallituksesta päästään viimein eroon. Ei yhtään sitä ennen. Eli keväällä 2027 tämä olisi mahdollista, jos väki ei äänestä näitä samoja idiootteja takaisin valtaan.
Sipilän hallituksen aikana talous alkoi jo tasapainottua. Marin sai velan ja menot räjähtämään. Nyt edelleen kärsitään noista toimista. Jos seuraava hallitus koostuu demareista, tilanne taas pahenee entisestään.
Ei se ole lama josta työttömyys johtuu vaan hallituksen typerät toimet jotka tätä maata ajaa alas kohti varmaa tuhoutumista. Ollaan pian samassa jamassa kuin kaikki entiset neuvostomaat.
Vierailija kirjoitti:
Se loppuisi muutamassa vuodessa, jos Suomessa tehtäisiin radikaaleja muutoksia. Ei ole Kokoomuksellakaan ollut rohkeutta siihen. Lama ei lopu, jos SDP äänestetään taas pääministeripuolueeksi.
Näin on. Se radikaali muutos on rikkaille isot verot, verotetaan omaisuutta työn sijaan, ja lasketaan matalapalkkaisten veroja. Mielestäni alle 30 000 vuodessa tienaavan ei pitäisi maksaa veroja muutamaan vuoteen ollenkaan. Omaisuuserot ja eriarvoisuutta on saatava pienennettyä. Ei ole mitään syytä valita kenenkään rikastumista. Eliittiluokka on aina läpi historian aiheuttanut pelkkiä ongelmia, eli sellaista ei pitäisi olla olemassa.

Suomessa on jo nyt maailman tasaisin tulonjako. Kukaan ei halua tehdä töitä, jos työttömänä tienaa enemmän. Radikaali muutos olisi alkajaisiksi työttömyysetuuksien poisto, tasavero sekä yritysvero 12% Irlannin malliin, jotta työnteko olisi kaikille kannattavaa ja Suomi saisi houkuteltua investointeja maahan.
Sittem kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle niin meillä on työvoimapula!
Vierailija kirjoitti:
Sittem kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle niin meillä on työvoimapula!
Ne jäi aikoja sitten.
Great reset etenee.
you will own nothing and you will ne happy.
Verotus on syynä lamaan.