Minkälaista ruokaa söisit, jos sulla olisi varaa valita?
Itse söisin erilaisia marjoja joka päivä ja paljon hedelmiä, mangot on niin hyviä.
Kommentit (82)
Puhdasta, tuoretta ruokaa. Pääpaino viljoissa ja kasviksissa. Kalaa kolmesti viikossa, eri kalalajeja vaihdellen. Lihaa kerran viikossa.
Eksoottisiin hedelmiin ja marjoihin suhtaudn vähän varovaisesti, koska voivat sisältää todella paljon torjunta-aineita. Ne kertyvät elimistöön eikä kaikkia haittoja edes vielä tunneta, muta ainakin vasta tuli tutkimustietoa torjunta-aineiden yhteydestä haimasyöpään. Eikä pelkkä kasvisruokakaan taida olla lainkaan niin terveellistä kuin on luultu.
Söisin ihan samaa kuin nytkin. Tänään nakkikastike ja keitetyt perunat ja syön myös huomenna samaa. Perjantaina broilerokastike ja perunat tai riisi ja syön lauantaina samaa. Sunnuntaiksi pakasteesta kullanrapeat kalaleike ja ranut. Ihan perusruokia syön ja tykkään.
Luomua ja suomalaista ja tuoretta. Nämä kaupasta.
Lisäksi haluaisin kokeilla eri maiden ruokia ravintoloissa, en ole esim koskaan maistanut kiinalaista ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Marjat on metsässä ilmaisia niitä voi pakastaa, hedelmiä on jatkuvasti tarjouksessa. Söisin ihan niin kuin nytkin.
Pakastetut marjat ei ole yhtään niin hyviä kuin tuoreet.
Kebab ranskiksilla kaikilla mausteilla. Kylkeen kylmä kola.
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin syön nytkin vain sellaista ruokaa josta tykkään.
-ulosotossa-
Mäkin, mutta en kaikkia ruokia mistä tykkään
- aika varaton muttei ulosotossa
Vierailija kirjoitti:
Seisovaa tukevaa paksua raakaa jortikkaa
Laittaisin ison kasan Meiran ketsuppia makaronilaatikkoon.
Nyt ei ole varaa.
Minäpä kävisin joka ilta kahdeksan maissa hakemassa uunituoreen kalakukon Hanna Partasen leipomolta.
Tai ainakin joka toinen päivä, kun isosta kukosta olisi syömistä pariksi päiväksi.
Sitten hakisin kaupasta oikeeta voita ja maitua. Näillä pärjäisin lopun elämääni.
Tuoreita marjoja, hedelmiä, vasikkaa, hyvälaatuista naudanlihaa, rasvaista possua, kanttarelleja, quicheja, pataruokia, tuoretta kalaa, rapuja, vitello tonnatoa, bresaolaa, Realejuustoa, pähkinöitä, ihania kakkuja ja leivoksia, macaronseja.
Osa tietty kuuluukin ruokavaliooni jo nyt. Edellyttäen ettei noista painokaan nousisi.
Vierailija kirjoitti:
Makkaraa. Vihannes se on sekin.
Osa makkaroista on leivonnaisia. Siis täyttävät määritelmän ihan virallisesti, lihaa on niin vähän ja jauhoja niin paljon.
Kylmäsavuporoa ja graavisiikaa ja kylmäsavulohta joka päivä!
Muuten varmaan samoin kuin nytkin, mutta lihat ostaisin lähituottajilta suoraan. Ja kalaa söisin enemmän.
Mulla on varaa syödä ja syönkin sellaista ruokaa kuin haluan, mutta en käytä rasvaa niin paljon kuin mieli tekisi, koska se lihottaa. Olisi ihanaa lotrata oliiviöljyllä ja ripauttaa suolaa enemmän kuten nuorena. Siitä on pitänyt luopua, koska paino alkoi viiden kympin jälkeen nousta. Nuorempana sain syödä mitä vain halusin, kulutus oli niin kova.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marjat on metsässä ilmaisia niitä voi pakastaa, hedelmiä on jatkuvasti tarjouksessa. Söisin ihan niin kuin nytkin.
Pakastetut marjat ei ole yhtään niin hyviä kuin tuoreet.
Itse syön kyllä sata kertaa mieluummin suomalaisia metsämarjoja pakastettuina kuin jostain ulkomaisia missään muodossa.
Söisin ruokaympyrän mukaista ravitsevaa ruokaa.
Isoin muutos tulisi siinä, että vaihtaisin kaikki halpamerkit luomu- ja lähiruokiin pihvilihaa myöten. Hedelmiä ja marjoja ostaisin paljon enemmän myös.
Monipuolisempaa ja kasvisvoittoisempaa.
Marjat on metsässä ilmaisia niitä voi pakastaa, hedelmiä on jatkuvasti tarjouksessa. Söisin ihan niin kuin nytkin.