Itkettekö ikinä töiden takia? Tai työpaikalla?

Olen itkenyt vessassa töissä, mutta yleensä aivan muita asioita kuin työjuttuja. Tasan yhden kerran olen itkenyt toisen työntekijän takia. Hän sai onneksi myöhemmin potkut.

Olen ollut samassa työpaikassa useita vuosia. Välillä siellä on tapahtunut asioita, jotka ovat olleet todella ahdistavia. Ja toisinaan työtahtia on kiristetty niin, että vahvimmankin hermot alkavat pettää. Pahimpina kausina ei enää edes itkettänyt, kun ei ollut voimia itkeä. Tai ei enää tuntenut mitään. Nyt olen pitkällä sairauslomalla. Aivan loppu, keho ja mieli. Kroppa vetää kierrokset edelleen 0-100 ihan todella yllättävistä asioista, eli en ole palautunut vieläkään oikein yhtään.

Mietin miksi työelämä on tämmöistä. Puristetaan kaikki mehut ihmisestä irti ja vähän päälle, niin ettei mitään jää jäljelle. Ja sitten ohje on, että vähennä vapaa-ajalta kaikki kuormittava pois ja lepää. Mun elämä meni lopulta siihen, että tein töitä ja nukuin kotona. Mitään muuta elämää ei juurikaan ollut. Eihän sen niin pitäisi olla, ikinä.

Olen herkkä ja ollut ahdistunut ja itkenytkin työpaikan olosuhteitten takia. Työnantaja on ollut ajoittain niin v-mäinen. Joskus olen ollut myös sellaisessa työpaikassa, jossa työntekijöitten joukossa oli joitakin v-mäisiä ihmisiä ja siinäkin paikassa koin samanlaista ahdistusta ja itkin ahdistuneena ennen töihin menoa.

Ei ole koskaan tullut itkettyä. En ole kovinkaan tunnollinen työntekijä, niin ei tule otettua paineita. 

Viimeiset puol vuotta työelämässä oli sellaista että itku kurkussa menin. Kauhea kiire ja vaihtuneet it-järjestelmät joita ei ihan viitsitty loppuun asti testata, kaikki hommat sait tehdä kahteen-kolmeen kertaan. Joka ikinen päivä ylitöitä ja viikonloput päälle. Onneks tuli yyteet niin lähdin enkä sen koommin ole pahemmin töitä tehnyt. Eläkettä tässä nyt odottelen. 

Lähes joka aamu, ahdistaa lähteä.. pelottaa paniikkikohtaus.. Jos töissä tulee itku, niin lähtee juorut liikkeelle, että parisuhteessa on hankalaa, miehestä (jota kukaan ei ole tavannut) melkoisia juttuja kuultu.. olis juoppo naisten naurattaja, vaikka mun kanssa se vapaansa viettää. Hyvä mies on.

Mies sitten sanoo, että ota loparit, kun ei se tuosta parane. Hänen palkalla pärjätään ja onhan meillä säästöjäkin.

Olen etsinyt uutta paikkaa yli kaksi vuotta, eikä löydy. Mä olen 50+ nainen ja hirvittää ajatus etten enää työllisty ollenkaan.

Nyt vielä saan palkkaa ja kaikki mahdollinen säästetään. 

Välillä on todella sitkee paniikkikohtaus iskenyt, että pakko tehdä päätös, että jään kotiin. Itken myttynä tuulikaapissa, enkä saa voimia avattua ovea. Ahdistaa, jyskyttää, oksettaa, pimenee..

Olin ajatellut tämän olevan seesteistä minä aikaa elämässäni.  

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Työpaikallani on kova kilpailu työtehtävistä ja tunneista. Kiusatuksi joutuminen on jatkuvaa. 

Mikä työ on tuommoista? Järjetöntä.

Vierailija kirjoitti:

Teen asiantuntijatyötä ja työasiat on yleensä hyvin kevyitä. Mutta sitten puhelimessa kerran yksi asiakas alkoi hieman vaikuttaa itsetuhoiselta. Tartuin heti siihen, keskustelu oli pitkä ja selvisi että hän uhkaakin muita (ei minua). Puhuttiin ja puhuttiin, kunnes puhelu päättyi. Sen jälkeen piti hetki hengitellä ja tuli vedet silmiin, haastava tilanne purkautui. Siinä meni ehkä 20 sekuntia ja sen jälkeen ryhdyin toimenpiteisiin. 

Mitä ne toimenpiteet olivat?

Kävin vessassa aina välillä itkemässä kun töissä ahdisti. Olin opiskelijana töissä konsulttifirmassa ja hain alunperin eri työhön yritykseen mutta minut yllättäen valittiin vaativaan tehtävään josta minulla oli kokemuksena yksi kesäopintokurssi. Otin työn vastaan koska kyseessä oli tunnettu yritys. Olin siinä työryhmässä outolintu koulutustaustani vuoksi (kaupallinen kun muilla oli tekninen) ja jouduin jatkuvasti kysymään miten asioita tehdään ja tämä söi itsetuntoni madon tasolle. Pyrin koko vuoden hakemaan yrityksen sisältä muuta työtä mutta sitä ei ollut tarjolla. Kävin jopa kokeilemassa toista työtehtävää mutta töitä siihen ei tullut tarjolle, päinvastoin ihmisiä laitettiin koko ajan pihalle. Oli vuosi 2010. Kitkutin kunnes se vuoden soppari loppui enkä suostunut uusimaan sopimusta. Ihmettelivät yrityksessä että miksi en halunnut jatkaa.   

Vierailija kirjoitti:

Nuorena itkin välillä aamuisin mennessäni töihin. Joskus loukkaannuin jonkun ronskimman työkaverin puheista niin että menin vessaan itkemään. Työssä oli paljon muistamista, oppimista ja asiakaskontakteja. Lisäksi oli klo 8:00 alkavia aamuvuoroja ja olen aamu-uninen. Ehtiäkseni aamuvuoroon piti nousta viimeistään klo 6.

Herätys 4.50. Suihku. Aamupala. Lapsen herätys ja pukeminen. Kävellen päiväkotiin. Pysäkille. Bussi metro bussi. Töihin. Työvaatteet. Työ alkaa 7.30.

Itkeä en ole tainnut. Ahdistuksesta ja stressistsä kärsin päivittäin. Välillä saan migreenin. Ei auta itku markkinoilla, sanon itselleni jos meinaan romahtaa.

Olen It-alalla. Joskus itkettää uupuneena kun istun illalla tekemässä omien töiden lisäksi kahden työtoverin hommia jotka ovat oppineet lusmuamaan omista velvoitteistaan ammattitaidottoman pomomme kautta ne minulle siirtämällä alkeellisine keksittyine verukkeineen. 

Vierailija kirjoitti:

Joka päivä kun pääsen töistä, purskahdan itkuun ja joudun keräilemään itseäni autossa puolisen tuntia ennenkuin voin ajaa. Töihin mennessä ahdistaa niin, että on palan tunne kurkussa ja v*tuttaa niin paljon että välillä huomaan työpaikan pihassa etten muista matkasta mitään.

Sairaanhoitaja/tiimiesihenkilö yksityisessä hoivapalveluyrityksessä

Aivan järkyttävää!

Narsismi Suomessa on aivan järkyttävän iso ja näkymätön ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Olen It-alalla. Joskus itkettää uupuneena kun istun illalla tekemässä omien töiden lisäksi kahden työtoverin hommia jotka ovat oppineet lusmuamaan omista velvoitteistaan ammattitaidottoman pomomme kautta ne minulle siirtämällä alkeellisine keksittyine verukkeineen. 

Jätät moiset työt tekemättä ja ihmettelet miksi työkaverisi eivät hoida töitään jos alkavat valittaa. Ei ole mitään velvoitetta tehdä muiden hommia ellei siitä saa tuntuvaa korvausta.

En itke.Työ ja työpaikka mitä ne on?

Vierailija kirjoitti:

Olen It-alalla. Joskus itkettää uupuneena kun istun illalla tekemässä omien töiden lisäksi kahden työtoverin hommia jotka ovat oppineet lusmuamaan omista velvoitteistaan ammattitaidottoman pomomme kautta ne minulle siirtämällä alkeellisine keksittyine verukkeineen. 

Sun pitäisi vaatia kolminkertainen palkka, jos teet myös kahden työkaverisi työt. Keskustele esimiehesi kanssa, eihän tuossa ole mitään järkeä! Ymmärrän, jos joskus joutuu tuuraamaan toista, mutta jos tilanne on jatkuva, onhan se kestämätöntä.

Palkattomassa työkokeilussa alalle koulutettuna, on pari kertaa tullut itku. Tosin vasta illalla kotona olen itkeskellyt. 

On se nyt rankkaa tehdä 5pv / viikko ja 8h/ päivä kuukausia töitä palkatta ja vielä vuorotyötä ja viikonloppuvuoroja palkattomana harjoitteluna, vaikka itsellä on koulutus ja valmistunut hyvillä arvosanoilla! Järkyttävintä on, että tätä pidetään ihan normaalina systeeminä Suomessa, eikä näitä harjoitteluja valvota yhtään mitenkään. Valvonnan puute mahdollistaa palkattoman harjoittelijan käyttämisen lomatuuraajana ja korvaamaan työvoimaa, jolle pitäisi maksaa palkkaa. 

Vuosia vakituisessa työssä olleet kiusaavat ja v.ttuilevat ja jopa silloin tällöin tulee vastaan asiakkaita, jotka todellakin haluavat aidosti kiusata. Yritän aina ajatella asiat "parhain päin", mutta usein kiusaajat haluavat, että kiusattu tajuaa tulleensa kiusatuksi. On ollut useita tilanteita, joissa asiasta ei ole jäänyt mitään epäselvyyttä. 

Ymmärrän vielä, että kouluikäiset kiusaa, mutta, että jotkut jatkaa sitä ihan aikuisuuteen asti ja kiusaavat jopa täysin tuntemattomiakin ihmisiä! Kiusataan ihan ketä tahansa, joka vaan on jotenkin alisteisessa asemassa. Jos syytä ei löydy, se kyllä keksitään. 

Tikunnokkaan pitäisi vetää ne välinpitämättömät Mitoittajat. Siihen hommaan sopinee vain ihminen, joka on oikeasti tehnyt samaa työtä eikä tuijota tyhjin silmin kun ongelmia otetaan esiin. 

Nosto