Lue keskustelun säännöt.
Tuntemattoman sureminen
23.11.2025 |
Iltasanomissa psykologi analysoi sitä. Itse en ole sitä tyyppiä että julkisuuden henkilöillekään somessa esittäisin osanottoani.
Jatkuvasti kuolee nuorehkoja äitejä ja isiä syöpään. Tai johonkin muuhun. Vanhuksia saatetaan viime matkalle.
Tietysti ne aina vähän ajatteluttaa, myötätunto jälkeenjääneille etenkin jos jää pieniä/nuoria lapsia. Olen kai kylmähkö ihminen
Kommentit (47)
Tuntemattomien ihmisten sureminen antaa mahdollisuuden käsitellä elämän rajallisuutta, eli sitä tosiasiaa että kuolemme jossain vaiheessa kaikki. Oma ja läheisten kuoleman ajattelu voi olla liian tuskallista käsiteltäväksi, joten on turvallisempaa surra etäältä jotain, jota ei ole koskaan välttämättä edes henkilökohtaisesti tavannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minuakin Olgan kuolema liikutti, itsellänikin ollut monta surua.
He otse halusivat Olgan sairaudesta julkisen ja se on ok. Ihmiset ovat seuranneet Olgan sairastamista ja haluavat ilmaista osanottonsa.
Itse en sitä tee, koska en heitä tuntenut. Ja totta on mitä tuo uskontotieteilijä kirjoitti, me unohdetaan pian, Temosten perheelle tuo on loppuelämän kestävä suru.
Suuressa surussa ihminen toimii aktiivisesti autopilotilla pari viikkoa(kuten Tuukka nyt) mutta sen jälkeen tulee se lamauttava suru, ettei edes sängystä ylös pääse.
Elämä on epäoikeudenmukaista.
Miten niin elämä on epäoikeudenmukaista? Kaikki mikä on syntynyt myös kuolee, mutta eihän meille ole luvattu että saamme kuolla vain tietyn ikäisinä ja tietystä syystä. Kuolema ei kysele eikä noudata toiveitamme.
Eniten minua hämää näissä Temosissa heidän denialisminsa. Ensin he eivät suostu hyväksymään kun lääkärit sanovat ettei neljännen asteen aivosyövästä voi parantua. Sitten he eivät suostu tunnustamaan että rahan syytäminen uskomushoitoihin oli väärä valinta. Nyt he eivät suostu tunnustamaan edes surun olemassaoloa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minuakin Olgan kuolema liikutti, itsellänikin ollut monta surua.
He otse halusivat Olgan sairaudesta julkisen ja se on ok. Ihmiset ovat seuranneet Olgan sairastamista ja haluavat ilmaista osanottonsa.
Itse en sitä tee, koska en heitä tuntenut. Ja totta on mitä tuo uskontotieteilijä kirjoitti, me unohdetaan pian, Temosten perheelle tuo on loppuelämän kestävä suru.
Suuressa surussa ihminen toimii aktiivisesti autopilotilla pari viikkoa(kuten Tuukka nyt) mutta sen jälkeen tulee se lamauttava suru, ettei edes sängystä ylös pääse.
Elämä on epäoikeudenmukaista.
Eiköhän tuo ole ihan yksilöllistä miten kukakin toimii menetyksen jälkeen, ei ole olemassa mitään tiettyä kaavaa.
Olgan poismeno kosketti syvästi.
Myötätuntoni hänen omaisilleen.
Aggressiivinen aivokasvain on
ollut aikamoinen Via Dolorosa &
koettelemus Temosten klaanissa.
~
Suloista sunnuntaita Suomen ylle
täältä mystikon kodasta.
Pv:n ainoa avattu ketju/
visiittini/Vauva.fi. 👋
Ei minuakaan itketä kuin läheisten kuolema. Jos vaikka joku muusikko jonka tuotannosta tykkään kuolee niin ajattelen vain että voi sääli miten kurjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka olisi kuinka sairas, ei ihmiseltä voi viedä toivoa. Siihenhän he ihan oikeutetusti takertuivat.
En voi enää jatkaa visiittejäni
anonyymialustoilla kommenttien muod.
jatkuvan (obsessiivisen) digivakoilun
sataessa ylleni. Jos saisin palkkaa,
niin ehkä se vielä menisi.
Mutta ei, tämä nationaalisen/
kansallisen 'aurafrekvenssin nostatus'
on palkatonta vapaaehtoistyötä.
Olen jo massiiviset katalyysipotkut
osaltani tänne kylvänyt -
'Energy blueprinttini' jatkakoon funktiotaan;
anonyyminä lahjana anonyymeille.
Erityisesti operoin haavoittuneen maskuliinin
kanssa. Aiemmin olen työskennellyt
voittopuolisesti ja lähinnä haavoittuneen
feminiiniprinsiipin parissa. Tietäjät tietävät,
kenties tekemäni palvelustyön laajuuden
näkevät.
Minua ei kukaan m/n voi omistaa.
Käteni (*👋*) O N, lepää ja alkemisoi
koko kansan yllä. Se on yhteinen
ja ilmainen - ikään ja sukupuoleen
katsomatta.
On parasta, että ajattelette minut
androgyyninä energiakenttänä fyysisen
forman sijaan. This is my final conclusion
concerning ny character and role as a
Pioneer.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten niin elämä on epäoikeudenmukaista? Kaikki mikä on syntynyt myös kuolee, mutta eihän meille ole luvattu että saamme kuolla vain tietyn ikäisinä ja tietystä syystä. Kuolema ei kysele eikä noudata toiveitamme.
Kyllä olet ihan oikeassa, kenellekään ei ole mitää luvattu, mutta kyllähän se tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että vanhustenlaitoksissa makaa vanhuksia maan ja taivaan välissä vuositolkulla ja samalla viedään pientenkin lasten äitejä.
Epäoikeudenmukaisuus ehkä väärä sana tässä maailmankaikkeudessa, mutta kyllä se siltä väliin tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin aikaan mietin tuota. Sehän oli ihan järkyttävä ja kauhistuttava tapaus. Mutta en sen kummemmin osannut surra näitä suomalaisia, edes omalta paikkakunnalta kuolleita, kosla en heitä tuntenut enkä mitenkään tietänyt. Heidän läheisillään, koulukavereilla yms tietysti eri juttu.
Ihmiset antoivat vähistäkin varoista lahjoituksia jotka jäivät sitten käyttämättä. Kai hakivat psykiatrista apuakin vaikkei tuttuja mennyt.
Miten niin jäivät käyttämättä?
Tämä sivusta, mutta se jäi itselleni viimeiseksi kerraksi, kun enää annoin rahallista apua SPR:lle. Monta kertaa. Silloisista vähistä tuloistani. Kohde oli tsunamialue. Keräys alkoi hetimiten median uutisoitua sen heti alussa. Kahden vuoden päästä luin ip-lehdestä, että kolikkoakaan ei vielä oltu auttamiskohteeseen toimitettu. Siinä vaiheessa oli jo ruumiit tunnistettu, kuolleet haudattu, tutkimukset tehty, ja jälleenrakentaminen lähempänä valmista kuin pahasti vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten niin elämä on epäoikeudenmukaista? Kaikki mikä on syntynyt myös kuolee, mutta eihän meille ole luvattu että saamme kuolla vain tietyn ikäisinä ja tietystä syystä. Kuolema ei kysele eikä noudata toiveitamme.
Kyllä olet ihan oikeassa, kenellekään ei ole mitää luvattu, mutta kyllähän se tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että vanhustenlaitoksissa makaa vanhuksia maan ja taivaan välissä vuositolkulla ja samalla viedään pientenkin lasten äitejä.
Epäoikeudenmukaisuus ehkä väärä sana tässä maailmankaikkeudessa, mutta kyllä se siltä väliin tuntuu.
Tuollainen vertailu on täysin turhaa, ei kenenkään elämää voi arvottaa noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin aikaan mietin tuota. Sehän oli ihan järkyttävä ja kauhistuttava tapaus. Mutta en sen kummemmin osannut surra näitä suomalaisia, edes omalta paikkakunnalta kuolleita, kosla en heitä tuntenut enkä mitenkään tietänyt. Heidän läheisillään, koulukavereilla yms tietysti eri juttu.
Ihmiset antoivat vähistäkin varoista lahjoituksia jotka jäivät sitten käyttämättä. Kai hakivat psykiatrista apuakin vaikkei tuttuja mennyt.
Miten niin jäivät käyttämättä?
Tämä sivusta, mutta se jäi itselleni viimeiseksi kerraksi, kun enää annoin rahallista apua SPR:lle. Monta kertaa. Silloisista vähistä tuloistani. Kohde oli tsunamialue. Keräys alkoi hetimiten median uutisoitua sen heti alussa. Kahden vuoden päästä luin ip-lehdestä, että kolikkoakaan ei vielä oltu auttamiskohteeseen toimitettu. Si
Tämä sivusta, mutta se jäi itselleni viimeiseksi kerraksi, kun enää annoin rahallista apua SPR:lle. Monta kertaa. Silloisista vähistä tuloistani. Kohde oli tsunamialue. Keräys alkoi hetimiten median uutisoitua sen heti alussa. Kahden vuoden päästä luin ip-lehdestä, että kolikkoakaan ei vielä oltu auttamiskohteeseen toimitettu. Siinä vaiheessa oli jo ruumiit tunnistettu, kuolleet haudattu, tutkimukset tehty, ja jälleenrakentaminen lähempänä valmista kuin pahasti vaiheessa.
Tsunamialueita oli muitakin kuin Thaimaan alueet. Esimerkiksi Indonesiassa ja Sri Lankassa työt oli parin vuoden kuluttua tsunamista vasta alkutekijöissään, valtava määrä orpolapsia ja kaiken menettäneitä ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoin ihmetyttää ne ihmiset jotka kommentoivat julkkiksille : Rakas , rakkaat , rakastan, jne vaikka eivät tunne oikeesti, toki poseeraavat kuvissa muutaman kerran vuodessa fanin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin aikaan mietin tuota. Sehän oli ihan järkyttävä ja kauhistuttava tapaus. Mutta en sen kummemmin osannut surra näitä suomalaisia, edes omalta paikkakunnalta kuolleita, kosla en heitä tuntenut enkä mitenkään tietänyt. Heidän läheisillään, koulukavereilla yms tietysti eri juttu.
Ihmiset antoivat vähistäkin varoista lahjoituksia jotka jäivät sitten käyttämättä. Kai hakivat psykiatrista apuakin vaikkei tuttuja mennyt.
Miten niin jäivät käyttämättä?
Tämä sivusta, mutta se jäi itselleni viimeiseksi kerraksi, kun enää annoin rahallista apua SPR:lle. Monta kertaa. Silloisista vähistä tuloistani. Kohde oli tsunamialue. Keräys alkoi hetimiten median uutisoitua sen heti alussa. Kahden vuoden päästä luin ip-lehdestä, että kolikkoak
Mutta punaisen ristin rahat eivät sinne. Mine ne lopulta käytettiin, sitä en muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin aikaan mietin tuota. Sehän oli ihan järkyttävä ja kauhistuttava tapaus. Mutta en sen kummemmin osannut surra näitä suomalaisia, edes omalta paikkakunnalta kuolleita, kosla en heitä tuntenut enkä mitenkään tietänyt. Heidän läheisillään, koulukavereilla yms tietysti eri juttu.
Ihmiset antoivat vähistäkin varoista lahjoituksia jotka jäivät sitten käyttämättä. Kai hakivat psykiatrista apuakin vaikkei tuttuja mennyt.
Miten niin jäivät käyttämättä?
Tämä sivusta, mutta se jäi itselleni viimeiseksi kerraksi, kun enää annoin rahallista apua SPR:lle. Monta kertaa. Silloisista vähistä tuloistani. Kohde oli tsunamialue. Keräys alkoi hetimiten median uutisoitua sen heti alussa. Kahden
Mutta punaisen ristin rahat eivät sinne. Mine ne lopulta käytettiin, sitä en muista.
Ainakin täällä Suomessa SPR järjesti vertaistukitoimintaa ja terapiaa. Lisäksi SPR osallistui jo evuointiin ja myöhemmin varoja käytettiin avustustoimintaan Thaimaassa ja Sri Lankassa.
https://www.punainenristi.fi/tyomme/historia/suomen-punainen-risti-autt…
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin aikaan mietin tuota. Sehän oli ihan järkyttävä ja kauhistuttava tapaus. Mutta en sen kummemmin osannut surra näitä suomalaisia, edes omalta paikkakunnalta kuolleita, kosla en heitä tuntenut enkä mitenkään tietänyt. Heidän läheisillään, koulukavereilla yms tietysti eri juttu.
Ihmiset antoivat vähistäkin varoista lahjoituksia jotka jäivät sitten käyttämättä. Kai hakivat psykiatrista apuakin vaikkei tuttuja mennyt.
Ei ole totta. Spr:n sivuilla on aika kattava selostus siitä, että mihin kaikkeen avustusrahoja käytettiin.
Pikkusisaruksen päiväkotiryhmästä kuoli yksi lapsi tsunamissa, vaikka olin nähnyt tätä vain joskus ohimennen päiväkodin pihalla kun olin mukana hakemassa sisarustani päiväkodista niin kyllä se tuntui todella surulliselta. Olihan siinä päiväkotikavereillekin ihmettelemistä, että miksi kaveri ei enää ikinä tule päiväkotiin.
Olen surrut lähiomaisteni kuolemaa vuosia, kaipaus ei pääty koskaan. Yllättävää kyllä muutaman laulajan kuolema on koskettanut minua enemmän kuin olisin osannut odottaa, se johtuu varmasti omaan nuoruuteen kuuluvien muistojen käsittelystä. Artisti jonka musiikki on ollut tärkeä kun oma identiteetti muovautuu on tavallaan kuin ystävä. Kappaleiden sanat ja melodia ovat olleet tärkeitä, on suuri menetys kun niiden esittäjä kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin aikaan mietin tuota. Sehän oli ihan järkyttävä ja kauhistuttava tapaus. Mutta en sen kummemmin osannut surra näitä suomalaisia, edes omalta paikkakunnalta kuolleita, kosla en heitä tuntenut enkä mitenkään tietänyt. Heidän läheisillään, koulukavereilla yms tietysti eri juttu.
Ihmiset antoivat vähistäkin varoista lahjoituksia jotka jäivät sitten käyttämättä. Kai hakivat psykiatrista apuakin vaikkei tuttuja mennyt.
Miten niin jäivät käyttämättä?
Tämä sivusta, mutta se jäi itselleni viimeiseksi kerraksi, kun enää annoin rahallista apua SPR:lle. Monta kertaa. Silloisista vähistä tuloistani. Kohde oli tsunamialue. Keräys alkoi hetimiten median uutisoitua sen heti alussa. Kahden vuoden päästä luin ip-lehdestä, että kolikkoakaan ei vielä oltu auttamiskohteeseen toimitettu. Si
Tämä sivusta, mutta se jäi itselleni viimeiseksi kerraksi, kun enää annoin rahallista apua SPR:lle. Monta kertaa. Silloisista vähistä tuloistani. Kohde oli tsunamialue. Keräys alkoi hetimiten median uutisoitua sen heti alussa. Kahden vuoden päästä luin ip-lehdestä, että kolikkoakaan ei vielä oltu auttamiskohteeseen toimitettu. Siinä vaiheessa oli jo ruumiit tunnistettu, kuolleet haudattu, tutkimukset tehty, ja jälleenrakentaminen lähempänä valmista kuin pahasti vaiheessa.
Kannattaa ehkä ottaa asioista selvää eikä uskoa roskalehtien kaikkia juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin aikaan mietin tuota. Sehän oli ihan järkyttävä ja kauhistuttava tapaus. Mutta en sen kummemmin osannut surra näitä suomalaisia, edes omalta paikkakunnalta kuolleita, kosla en heitä tuntenut enkä mitenkään tietänyt. Heidän läheisillään, koulukavereilla yms tietysti eri juttu.
Ihmiset antoivat vähistäkin varoista lahjoituksia jotka jäivät sitten käyttämättä. Kai hakivat psykiatrista apuakin vaikkei tuttuja mennyt.
Eipä se tsunamissa kuoleminen ole yksilötasolla sen kummempaa kuin mikään muukaan onnettomuus.
Ehkä asian julkisuus oli se, mikä toi asian monelle lähelle ja tutuksi, siksi se tuntui erilaiselta kuin satunnaisissa onnettomuuksissa kuolemat joista ei yleensä sen kummemmin uutisoida.
Niinpä.
Kyllä minuakin Olgan kuolema liikutti, itsellänikin ollut monta surua.
He otse halusivat Olgan sairaudesta julkisen ja se on ok. Ihmiset ovat seuranneet Olgan sairastamista ja haluavat ilmaista osanottonsa.
Itse en sitä tee, koska en heitä tuntenut. Ja totta on mitä tuo uskontotieteilijä kirjoitti, me unohdetaan pian, Temosten perheelle tuo on loppuelämän kestävä suru.
Suuressa surussa ihminen toimii aktiivisesti autopilotilla pari viikkoa(kuten Tuukka nyt) mutta sen jälkeen tulee se lamauttava suru, ettei edes sängystä ylös pääse.
Elämä on epäoikeudenmukaista.