Jokainen heteromies haluaa kauniin naisen, jotta häntä voisi esitellä kaikille
Miehet eivät halua sitä myöntää, mutta oikeasti he haaveilevat kauniista naisesta juuri sen vuoksi, että sellaisen kanssa näyttäytyminen nostaa miehen omaa statusta. Siis heidän mielestään.
Exäni oli ihan häikäisevän kaunis. Sisältä hän oli mätä, mutta nautin kyllä suuresti olla hänen kanssaan kaikkialla, kun sai näyttää kaikille millaisen kaunottaren olen saanut. Itse olen ihan tavallinen mies, enkä yleensä ole mitään superkuumia naisia houkuttanut.
Nykyinen vaimoni on tosi kiva ja hyvä kumppani, toisin kuin tuo kaunis exäni. Vähän kyllä syvällä sisimmälläni harmittelen, että vaimollani ei ole yhtään samaa vau-efektiä muihin ihmisiin, kun olen hänen kanssaan jossain.
Luulen, että naisilla ei ole ihan samaa ilmiötä. Naiset ovat fiksumpia tällaisissa asioissa, eivätkä hae oman statuksen korottamista kumppaninsa ulkonäön kautta.
Kommentit (174)
Hah, voin myöntää, että näin on. Seurustelin ennen naisen kanssa, jolla oli aivan täydellinen vartalo. Kesällä hän myös ruskettui helposti, jolloin hän oli kasvoiltaankin hyvännäköinen.
Muistan kun hän kerran tuli sählyvuorollemme hakemaan minulta avaimia. Pelikaverini eivät sanoneet mitään, mutta muistan kuinka meinasin pakahtua ylpeydestä, kun äärettömän kuuma kesäkissa tiukassa vartalossaan tuli hymyillen huhuilemaan, ja minä olin se, jota hän huhuili ja kävin antamassa hänelle avaimet. Olen varma, että pelikaverini eivät arvanneet, että minulla voisi olla niin upea tyttöystävä.
Luonteeltaan nainen olikin ärsyttävä, ja suhde päättyi sitten joskus.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on kohta kaksi eksää ja ihan syystä. Pysyttele yksin loppuelämäsi, kiitos.
Mä en ymmärrä tätä miksi ihmeessä ollaan sellasen kanssa joka ei säväytä lainkaan ulkoisesti.. ei kukaan kaipaa mitään sääliä
Vierailija kirjoitti:
Vain miehet jotka eivät itse ole hyvännäköisiä ajattelevat noin. Hyvännäköiset miehet saavat itse sen vau efektin aikaan.
Sulla ei varmaankaan ole tästä tutkimusviitettä? Noissa mun linkeissä sitä ei liitetty miehen ulkonäköön, vaan enemmän herkkyyteen havainnoida arvoasetelmia. Mutta oma mies kokee olevansa "ihan tavis" minuun verrattuna. Se on täysin kreisiä, koska jo hänen pituutensa ja raamikkuutensa tekee hänestä normista poikkeavan. Ja hän on sellainen jylhän komea. Itse ei vain tajua sitä. Kyllä hänestä naiset ovat aina pitäneet ja jopa tyrkyttäneet ja tarjonneet hänelle itseään aktiivisesti, tosin ne naiset eivät ole koskaan olleet sieltä aivan kedon kauneimmasta päästä, jos nyt eivät hyvin epäviehättäviäkään. Aktiivisia nyt kuitenkin.
Kiertäisin ap:n kaltaisen miehen kaukaa.
Miehellä pitää olla vahva itsetunto, että kestää pidemmän päälle ne vieraiden miesten flirtit, lähestymisyritykset ja huomionosoitukset ja tiedostaa ja kestää tilanne myös silloin kun et ole itse paikalla. Perus incelin pää hajoaisi tähän tai sitten hän alkaisi sairaaloisen mustasukkaiseksi tai väkivaltaiseksi.
Eipäs. Moni mies haluaa itseasiassa helposti iskettävän naisen ja jättää ne missit rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Hah, voin myöntää, että näin on. Seurustelin ennen naisen kanssa, jolla oli aivan täydellinen vartalo. Kesällä hän myös ruskettui helposti, jolloin hän oli kasvoiltaankin hyvännäköinen.
Muistan kun hän kerran tuli sählyvuorollemme hakemaan minulta avaimia. Pelikaverini eivät sanoneet mitään, mutta muistan kuinka meinasin pakahtua ylpeydestä, kun äärettömän kuuma kesäkissa tiukassa vartalossaan tuli hymyillen huhuilemaan, ja minä olin se, jota hän huhuili ja kävin antamassa hänelle avaimet. Olen varma, että pelikaverini eivät arvanneet, että minulla voisi olla niin upea tyttöystävä.
Luonteeltaan nainen olikin ärsyttävä, ja suhde päättyi sitten joskus.
Älä koe tätä hyökkäävänä, kysyn uteliaisuudesta. Oletko niitä miehiä, jotka asettavat naisen kehon kauneuden kasvojen edelle, jos pitää valita? Evoluutiopsykologisia tutkimustuloksia löytyy sen puolesta, että tällaiset miehet eivät ole niin monogaamisia kuin miehet, jotka arvostavat kasvojen kauneutta. Oletko ollut uskoton suhteissasi?
Itse olen täällä kiinnittänyt huomiota kommentteihin, jossa aina yhdistyy naisen kehon timmiys ja se, että nainen on ikään kuin kulutustavara irtosuhteissa. Toki se voi olla vain yksi ainoa mies, joka viettää palstalla paljon aikaa ja kommentoi samantyyppisiä kommentteja usein. Ja sehän ei liity lainkaan siihen onko ollut mahdollisuuksia saada seksiä monien naisten kanssa, että voi olla sellainen halu (ja sitä tutkimus nimenomaan tutki).
Vierailija kirjoitti:
Tuli paha mieli mukavalta kuulostavan vaimosi puolesta. Hän taitaisi ansaita sinua fiksumman miehen. Toivottavasti tajuaa sen jossain vaiheessa.
Pahoitit mielesi trollin kehnon keksityn tarinan takia 😂Todennäköisyys sille että AP:lla on kuuma nainen joskus ollut on tasan nolla.
Minä haluan kauniin naisen, mutta vain omaksi ilokseni. En halua esitellä häntä kenellekään kuin sen mikä on minimivaatimus sosiaalisessa protokollassa.
Vierailija kirjoitti:
Kommentoijilla menee Ap:n pointti ohi. Eihän hän sanonut mitään, että tämä on hieno juttu, vaan paljasti vain, mitä melkein kaikki miehet ajattelevat.
Melkein kaikki.. Älä nyt viitsi. Trollihan tämä on, mutta sellaisenakin naurettava. Eksäni oli ainoastaan mustasukkainen kaikesta huomiosta mitä sain, olisi halunnut minun mieluiten pukeutuvan säkkiin ilman meikkiä ja tukka takussa. Siksi onkin ollut eksä jo vuosia.
Itse haluan naisen joka saa penikseni jäykistymään. Minulla ei ole tarvetta esitellä häntä kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
No tämä aloitushan on ihan totta, oliko joku joka ei ole tätä ymmärtänyt?
Olen itse nainen ja kyllä tämä on tullut mulle selväksi jo aikoja sitten oman elämänkokemuksen myötä. Ihan omasta aviomiehestänikin olen tämän huomion tehnyt. Käymme mieheni kanssa salilla yhdessä ja hän esim. ostelee mulle salivaatteita lahjaksi sen takia, että mä näytän ne päällä kuulemma tosi hyvältä ja on ylpeä mun kunnosta.
Se on selvä, että mies kävelee kaupungilla mieluiten kuuma kissa kainalossa kuin Vilijonkan kanssa.
Eli muuhun sinusta ei ole kuin näyttelyesineeksi?
Mitäs sitten kun tulee ikää? Onnea vaan valitsemallasi uralla. 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa tekevät kuule naisetkin. Aivan sama millainen piereskelevä mätisäkki nainen on, niin kyllä se teputtaisi mielellään pitkän ja komean miehen rinnalla, jolla on lerssi kuin hevosella ja leukaperät leveät kuin leikkuupuimurin leikkuupöytä.
Kuulostat mieheltä. Jos näin on, haluaisin kuulla naisen myöntävän sen. Sitä paitsi ei sitä miehen lerssiä voi oikein kenellekään muulle esitellä. Korkeintaan siitä voi kertoa kavereilleen.
Ja jos haluaa vain päästä kertomaan lerssistä kavereille, niin yhtä hyvin voi valehdella. Kaverit eivät tule tietämään, minkä kokoinen se on juhlakunnossa.
Yleensä puhutaan, että naiset ovat susia toisilleen. On kuitenkin poikkeuksia, että nainen lainaa miestään muutamille kavereilleen, kun eivät ole saaneet kunnon seksiä joko koskaan tai ainakaan pitkään aikaan.
Ai jaa? No kiva tietää. Mulla on tosi kaunis sukulaisnainen, eikä häntä kyllä koskaan kukaan mies ole millään tavalla halunnut ns.esitellä. En ole itsekään mikään hirveä rumilus, mutta enemmän minua ovat miehet hävenneet kuin halunneet esitellä. No, jokainen tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tämä aloitushan on ihan totta, oliko joku joka ei ole tätä ymmärtänyt?
Olen itse nainen ja kyllä tämä on tullut mulle selväksi jo aikoja sitten oman elämänkokemuksen myötä. Ihan omasta aviomiehestänikin olen tämän huomion tehnyt. Käymme mieheni kanssa salilla yhdessä ja hän esim. ostelee mulle salivaatteita lahjaksi sen takia, että mä näytän ne päällä kuulemma tosi hyvältä ja on ylpeä mun kunnosta.
Se on selvä, että mies kävelee kaupungilla mieluiten kuuma kissa kainalossa kuin Vilijonkan kanssa.
Eli muuhun sinusta ei ole kuin näyttelyesineeksi?
Mitäs sitten kun tulee ikää? Onnea vaan valitsemallasi uralla. 😂
Voi sinua, on naiivia kuvitella tietävänsä tuntemattoman ihmisen asiat muutaman lauseen perusteella. Olemme olleet naimisissa yli 20 vuotta ja lapsemmekin ovat juuri aikuistuneet. Meillä on ollut ihana rakkaudentäyteinen liitto ja nyt meillä on entistä enemmän aikaa toisillemme ja yhteisille harrastuksille. Olen onnekas, että mieheni on minusta ylpeä, niin minäkin olen hänestä!
"Olen onnekas, että mieheni on minusta ylpeä, niin minäkin olen hänestä!"
Sama täällä. Paljon on sellaistakin, että mies näyttää teoillaan, että on tyytymätön vaimonsa ulkonäköön, niin täytyy olla kiitollinen tällaisesta miehestä, joka kaiken lisäksi mielestäni on sata kertaa komeampi kuin minä olen kaunis. Ihailen joka päivä miestäni ääneenkin, hän on miesihanteeni ruumiillistuma. Hän luulee, että imartelen ja matkin häntä (kun hänkin ylistää ulkonäköäni), mutta ei, kyllä mä oikeasti pidän häntä kaikkein komeimpana. Ja viisas, taitava, älykäs ja ihailtava on muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Kommentoijilla menee Ap:n pointti ohi. Eihän hän sanonut mitään, että tämä on hieno juttu, vaan paljasti vain, mitä melkein kaikki miehet ajattelevat.
Ikävä kyllä näin se on, eihän se fiksua ole, mutta joku vuosimiljoona homo sapiensia voittaa kädenväännössä 50 vuotta tasa-arvoa. Plus vanhemmat naiset etenkin kärkkäästi arvioivat toisten ulkonäköä, että ei se ihan vaan miesten juttu ole.

Kaikki arvioivat muiden ulkonäköä. Ilman sellaista taitoa olisimme kuolleet sukupuuttoon. Mutta jos komeutta ja kauneutta ajatellaan, niin on ehkä kaksi ihmistyyppiä (tämä on siis oma mielipiteeni), toiset arvioivat kaikkien ulkonäköä, koska vertailevat itseään runsaasti muihin (pohjautuu heikompaan itsetuntoon) ja toiset taas arvioivat vain niiden viehättävyyttä, joista ovat itse kiinnostuneita eikä se välttämättä ole tietoista. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Eli en ole ikinä arvioinut kenenkään ulkonäköä kuin vasta palstalle tulon jälkeen, jolloin aloin tietoisesti miettiä pariutumisen lainalaisuuksia ja etsiä tutkimustietoa siitä. Huomasin, että moni palstalla esitetty juttu saa tukea tutkimuksesta.
En ole käynyt Ylilaudalla, mutta sielläkö on siis kirjoituksia, joissa miehet paljastavat syvimpiä heikkouksiaan ja kertovat, että naiset ovat fiksumpia?
Sehän kuulostaa hienolta paikalta.