Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Kommentit (1981)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näytä kyllä päällepäin miltään seksihurjastelialta tuo auer
No sellaistahan ei ihmisestä päällepäin näekään. Eikä meille Auerin seksuaalisuus kuulukaan. Ainoastaan se, onko hän syyllistynyt rikoksiin (ei siltä vaikuta).
Mun mielestäni ei tarviisi koko halvatun ajan uutisoida jopa telkkariuutisissa tuon asian senhetkisiä käänteitä ja mitä milloinkin tapahtuu.
Riittäisi kun pienellä lopputulos kerrottaisiin.
Kaksi isoa asiaa näyttää olevan kestouutisina, trampin kaunis ja kultainen rauhansopimus josta hyötyisi vain venäjä ja auerin ikuisuusoikeudenkäynti.
Ottaen huomioon, millaista mediahuomiota Auerin aiemmat oikeudenkäynnit on saaneet, niin olisi aivan pöyristyttävää, jos tästä ei nyt uutisoitaisi näin laajalti. Tämä on oikeusvaltion kannalta äärimmäisen tärkeää.
Toki ikävältä tirkistelyltä tuntuu lukea Auerin yksityisiä sähköposteja jne.
Yksi lapsen intimiteettiä loukkaava kuva on edelleen AA:n nettisivuilla nähtävänä. Hämmästyin kun eilen vilkasin niitä sivuja. Ihmettelen ettei poliisi tai kukaan ole estänyt tätä kuvaa eikä ole poistettu.
Huom. en usko enää että AA olisi syyllistynyt noihin tekoihin, mutta jos on syytettynä tällaisista, luulisi olevan tarkempi siitä mitä julkaisee. Jonkunlainen sokeus on edelleen.

ja myös omia intimiteettiä loukkaavia kuvia on siellä, en ymmärrä miksi ei peitä kriittisiä kohtia, joita yleensä esim. bikineillä peitetään. Ehkä ajattelee ettei kukaan niitä katsele

Kommentoin vielä että nyt kun ajattelen, niin kyllähän näitä puolipukeisia lapsuuskuvia löytyy lähes jokaiselta vanhoista valokuva-albumeista, ihan itestäänkin otettuja. Ei näitä 50 v sitten ajateltu niin kuin nykyään ehkä. Mitä näille tehdä sit? Peittääkkö?
Vierailija kirjoitti:
Yksi lapsen intimiteettiä loukkaava kuva on edelleen AA:n nettisivuilla nähtävänä. Hämmästyin kun eilen vilkasin niitä sivuja. Ihmettelen ettei poliisi tai kukaan ole estänyt tätä kuvaa eikä ole poistettu.
Huom. en usko enää että AA olisi syyllistynyt noihin tekoihin, mutta jos on syytettynä tällaisista, luulisi olevan tarkempi siitä mitä julkaisee. Jonkunlainen sokeus on edelleen.
Eikö kuvat ole julkaistu paljon ennen tätä syytettä?
Jos Anneli olisi syytteen jälkeen poistanut kuvan eiköhän olisi lähtenyt suuri haloo asiasta että yrittää peitellä jälkiään ja loppujen lopuksi olisi väitetty että siellä on vielä joku täysin pervo kuva. Nythän jokainen voi mennä katsomaan/ tarkistamaan mikä kuva siellä on. (Itse en ole käynyt)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi lapsen intimiteettiä loukkaava kuva on edelleen AA:n nettisivuilla nähtävänä. Hämmästyin kun eilen vilkasin niitä sivuja. Ihmettelen ettei poliisi tai kukaan ole estänyt tätä kuvaa eikä ole poistettu.
Huom. en usko enää että AA olisi syyllistynyt noihin tekoihin, mutta jos on syytettynä tällaisista, luulisi olevan tarkempi siitä mitä julkaisee. Jonkunlainen sokeus on edelleen.
ja myös omia intimiteettiä loukkaavia kuvia on siellä, en ymmärrä miksi ei peitä kriittisiä kohtia, joita yleensä esim. bikineillä peitetään. Ehkä ajattelee ettei kukaan niitä katsele
Ne on niitä cam-teemaisia kuvia.
Täman asian viranomaismenettelyistä tulee orwellimaiset fiilikset. Poliisin toiminta ajautui huonon murhatutkintatyön jälkeen pakkomielteiseen syyllisen löytämiseseen. Kun se ei onnistunut eikä saatu ketään tuomituksi niin tuli kosto. Ei katsottu peiliin vaan päätettiin vainota lisää. Keksittiin saatananpalvonta- ja seksuaalirikossyytteet. Ilman yhteispeliä syyttäjän kanssa näin järjettömät väitteet eivät olisi koskaan menneet oikeuteen asti.
Mukaan tarvittiin myös poliisin teorioihin sopivia "asiantuntijoita". Sopivia löytyi kun mentiin hakemaan kaukaa eikä kysytty esim. omasta sairaanhoitopiiristä. Sosiaalipuoli manipuloitiin tukemaan syytöksiä. Nyt saatiin lohdutuspalkintona tuomio läpi. Tällä haluttiin syyllistää murhasyytteestä vapautettu ja osoitettiin, että kyllä toisella tavalla vankilatuomio saatiin. Kansalle saatiin annettua myös haluttu pelotevaikutus. Näytettiin että teille tehdään mitä koneisto haluaa.
Mittaamattomien inhimillisten kärsimysten lisäksi tässä palaa meidän rahoja, koska tulevien koppikorvausten lisäksi on mennyt ja menee miljoonia oikeudenkäynteihin, lausuntoihin ym.
Mitähän syyttäjät ajattelevat kun näkevät itsensä peilistä? Miten he voivat perustella epäihimillistä käytöstään? Eihän koppikorvausten maksaminen olisi maksanut enempää kuin tämä oikeudenkäyntishow. Tässä haluttiin vain jatkaa syyttömien piinaamista. Syyttäjät ovat kuin poliisin marionettinukkeja. Onneksi kansakin taitaa ruveta tajuamaan mistä tässä kuviossa oli kyse.
Auerin vanhin tytär sanoi 26.11. oikeudessa:
"Miten toivot, että rikosasia ratkaistaan.
"Että totuus tulee ilmi. En puhu oikeudesta, koska ei meidän perhe saa oikeutta. Että herätään siihen, että tällaisia asioita voi tapahtua Suomessa. Perheiden elämä pilataan, eikä lopulta kukaan joudu vastuuseen."
Olen samaa mieltä. Tämä pitää paikkansa. Kukaan virkamies ei joudu tästä vastuuseen eikä kukaan ns. asiantuntijoista. On haaveajattelua luulla, että tämän johdosta jotain muuttuisi. Yhteiskunta haluaa pitää ihmiset alisteisessa asemassa. Poliitikot joka puolueessa ovat asiasta siksi hipihiljaa.
Minä myös haluaisin todelliset syylliset nostetaan esiin ja vaaditaan vastuuseen. Niin viranomaistahoilla (poliisi, syyttäjät, sossu), kuin yksityishenkilötkin, sekä muut ammattivastuulla osallisuneet. Ei ole oikein, jos pääsee kuin koirat veräjästä tällaiseen oikeusmurhaan osallisumisesta, perheiden tuohoamisesta ja lasten mielenterveyden pilaamisesta.
Lisäksi haluasin, että riipumattomasti ulkopuoliset tutkisivat muutenkin kokonaisuudessaan, missä kaikissa kohden meni vikaan, joka mahdollisti tämän kamalan farssin. Järjestelmä on pettänyt monessa kohtaa pahemman kerran, ja näihin kohtiin tarvitaan muutosta, jotta näin ei pääsisi enää tapahtumaan. Kansalaisten oikeusturva ole kunnossa.
Vanhimman lapsen todistaminen oikeudessa tänään, viimeisenä näistä lapsista, veti kyllä vakavaksi. Aivan järkyttävä kokonaisuus, mitä kaikki he ovat joutuneet kohtaamaan.
Miettikää, kuinka paljon julkistakin rahaa tähän on palanut: poliisien, syyttäjien, asianajajien, sossujen, lääkäreiden, sijaisperheen palkkioita, koppikorvaukset, vankilapäivät...Kukakohan laskisi koko potin, että kuinka paljon veronmaksajan rahoja tämä salailu ja perseily on vienyt?
Päällepäsmäri lokaa täällä koko ajan niitä, jotka ei ajattele hänen tavallaan. Sivistynyt kielenkäyttö ei häneltä onnistu
"Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, ettei Anneli olisi yrittänyt selvittää, mistä lasten kertomukset on saaneet alkunsa?"
Hänen mukaansa ne olivat lasten keksimiä.
Vierailija kirjoitti:
"Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, ettei Anneli olisi yrittänyt selvittää, mistä lasten kertomukset on saaneet alkunsa?"
Hänen mukaansa ne olivat lasten keksimiä.
Ehkä hän on siis saanut lapset uskomaan, että he ovat itse keksineet tarinoita. Tähän on vielä lisätty lasten muistikuvat siitä, kun sijaisvanhemmat ovat kyselleet, mitä on tapahtunut, ja mahdollisesti harjoitelleet haastatteluihin osallistumista, ja nämä yhdistyvät nyt sitten nykyiseksi tarinaksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä myös haluaisin todelliset syylliset nostetaan esiin ja vaaditaan vastuuseen. Niin viranomaistahoilla (poliisi, syyttäjät, sossu), kuin yksityishenkilötkin, sekä muut ammattivastuulla osallisuneet. Ei ole oikein, jos pääsee kuin koirat veräjästä tällaiseen oikeusmurhaan osallisumisesta, perheiden tuohoamisesta ja lasten mielenterveyden pilaamisesta.
Lisäksi haluasin, että riipumattomasti ulkopuoliset tutkisivat muutenkin kokonaisuudessaan, missä kaikissa kohden meni vikaan, joka mahdollisti tämän kamalan farssin. Järjestelmä on pettänyt monessa kohtaa pahemman kerran, ja näihin kohtiin tarvitaan muutosta, jotta näin ei pääsisi enää tapahtumaan. Kansalaisten oikeusturva ole kunnossa.
Vanhimman lapsen todistaminen oikeudessa tänään, viimeisenä näistä lapsista, veti kyllä vakavaksi. Aivan järkyttävä kokonaisuus, mitä kaikki he ovat joutuneet kohtaamaan.
* siis: "Kansalaisten oikeusturva EI ole kunnossa."
Vierailija kirjoitti:
"Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, ettei Anneli olisi yrittänyt selvittää, mistä lasten kertomukset on saaneet alkunsa?"
Hänen mukaansa ne olivat lasten keksimiä.
No siis tietenkin hän on tiennyt, että ne ovat keksittyjä. Mutta ei sen tarkemmin. Vaan eihän hänellä ole ollut mitään valtuuksia yrittää selvittää noiden kertomusten keksimisen taustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, ettei Anneli olisi yrittänyt selvittää, mistä lasten kertomukset on saaneet alkunsa?"
Hänen mukaansa ne olivat lasten keksimiä.
Ehkä hän on siis saanut lapset uskomaan, että he ovat itse keksineet tarinoita. Tähän on vielä lisätty lasten muistikuvat siitä, kun sijaisvanhemmat ovat kyselleet, mitä on tapahtunut, ja mahdollisesti harjoitelleet haastatteluihin osallistumista, ja nämä yhdistyvät nyt sitten nykyiseksi tarinaksi.
No eihän aikuista ihmistä voi saada uskomaan tuollaiseen, kun heillä on jo omat, aidot muistikuvansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi lapsen intimiteettiä loukkaava kuva on edelleen AA:n nettisivuilla nähtävänä. Hämmästyin kun eilen vilkasin niitä sivuja. Ihmettelen ettei poliisi tai kukaan ole estänyt tätä kuvaa eikä ole poistettu.
Huom. en usko enää että AA olisi syyllistynyt noihin tekoihin, mutta jos on syytettynä tällaisista, luulisi olevan tarkempi siitä mitä julkaisee. Jonkunlainen sokeus on edelleen.
ja myös omia intimiteettiä loukkaavia kuvia on siellä, en ymmärrä miksi ei peitä kriittisiä kohtia, joita yleensä esim. bikineillä peitetään. Ehkä ajattelee ettei kukaan niitä katsele
Ehkä on rajaton näissä asioissa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, ettei Anneli olisi yrittänyt selvittää, mistä lasten kertomukset on saaneet alkunsa?"
Hänen mukaansa ne olivat lasten keksimiä.
Ehkä hän on siis saanut lapset uskomaan, että he ovat itse keksineet tarinoita. Tähän on vielä lisätty lasten muistikuvat siitä, kun sijaisvanhemmat ovat kyselleet, mitä on tapahtunut, ja mahdollisesti harjoitelleet haastatteluihin osallistumista, ja nämä yhdistyvät nyt sitten nykyiseksi tarinaksi.
Mitäs jos sinäkin jo vähin erin myöntäisit, mitä ilmiselvästi on pääpiirteissään tapahtunut tässä jutussa, ja mihin vakuuttava uusikin todistusaineisto aikuisten lasten kattavine ja selventävine lausuintoineen valan alla nyt todella viittaa.
Pakko on vaan edelleen keksiä hyvin epätodennäköisiä skenaarioita todisteita vastaan, ja vääntää Annelista väkisin syyllistä. On viisautta osata muuttaa uuden tiedon valossa, objektiiivessti asioita ja kokonaisuutta uudelleen tarkastellen, sitä omaakin, ehkä aiemmin jo vahvaksikin vakiintunutta, näkökantaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, ettei Anneli olisi yrittänyt selvittää, mistä lasten kertomukset on saaneet alkunsa?"
Hänen mukaansa ne olivat lasten keksimiä.
Ehkä hän on siis saanut lapset uskomaan, että he ovat itse keksineet tarinoita. Tähän on vielä lisätty lasten muistikuvat siitä, kun sijaisvanhemmat ovat kyselleet, mitä on tapahtunut, ja mahdollisesti harjoitelleet haastatteluihin osallistumista, ja nämä yhdistyvät nyt sitten nykyiseksi tarinaksi.
No eihän aikuista ihmistä voi saada uskomaan tuollaiseen, kun heillä on jo omat, aidot muistikuvansa.
Vaan varhaislapsuudesta eivät paljoakaan muista. Helposti siinä luottaa oman vanhemman tai sisaruksen sanaan siitä, ettei mitään ole tapahtunut.
Maikkarin seuranta tuntuu tosiaan usein olevan laajin. Seurailen kuitenkin itse kaikkia, koska niissä tosiaan mainitaan vähän eri asioita. Esim. ainoastaan YLE taisi mainita Annelin kyynelehtineen kuunnellessaan lastensa todistuksia. Parhaan kuvan saa siis kai yhdistelemällä eri medioiden uutisointia.