Eppu Normaalin pitkä jäähyväiskesä alkaa Lahdesta
Legendaarisen Eppu Normaalin pitkä jäähyväiskesä alkaa Lahdesta ja Mukkulan tapahtumapuistosta ensi kesänä. Kesä Mössö -26 -festivaali julkisti torstaina esiintyjiä tulevalle kesälle.
Ollaan kyllä iloisia, että viimeisellä mahdollisella kerralla saimme aikataulun osumaan yhteen Eppu Normaalin kanssa. Olemme nimittäin lähes kymmenen vuoden ajan yrittäneet saada Eppu Normaalia meidän festareille esiintymään. Tähän asti ei aikataulut ole festareiden osalta osuneet kohdalleen, vaikka miten on yritetty, Möysän Musaklubin yrittäjä Antti Puhakka kertoo tiedotteessa.
Puhakan mukaan Möysän Musaklubi ei kuitenkaan ole entuudestaan vieras paikka Eppu Normaalille, sillä bändi teki harvinaisen klubikeikan Mössöllä myös vuonna 2017.
Eppu Normaalin lisäksi festivaalilla esiintyvät Vesterinen Yhtyeineen, Juha Tapio, Haloo Helsinki!, Maija Vilkkumaa, Saimaa, Neljä Ruusua, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana sekä Suvi Teräsniska. Juontajana toimii Sami Kuronen. Kaikkia esiintyjiä ei vielä ole julkistettu.
Kommentit (4)
Vauhti kiihtyy sai viimevuonna niin hyvät arvostelut että veikkaisin että menee Mössönkin ohi.
https://vauhtikiihtyyfestival.fi/event/vauhti-kiihtyy-lahti-festivaali-…
Parin vuoden päästä alkaakin sitten paluukeikat.
Lahdessa on hyviä festareita paitsi Suomen huonoin festari Headland.
Mössö, Suomen paras festari https://moysa.fi/kesa-mosso/