Muutimme, enkä viihdy

Hei,

onko kenellekään käynyt samoin, että muutit tai muutitte toiselle paikkakunnalle, eikä elämä olekaan asettunut toivotusti?

Lapsemme (alakoulussa) ei ole tässä vajaassa puolessa vuodessa saanut kavereita (paitsi yhden, mutta tapaa vain harvakseltaan koulun ulkopuolella). Itsekään en ole saanut kavereita, koska kaikissa ns. äitikerhoissa äidit ovat pientrn lasten äitejä olleet, ja kun olen yrittänyt tutustua lapsemme luokkalaisten vanhempiin, he ovat olleet kohteliaita kyllä muttei antaneet numeroaan tai pyytäneet mukaan kahville tms. Täällä tuntuu kaikilla olevan samat kaverit jo olleet päiväkodista asti.

Tämä on mieheni lapsuuden ja nuoruuden paikkakunta, joten hän viihtyy erinomaisesti. Hänellä on täällä esikoislapsensa sekä sukunsa. Olemme yhä pitäneet aiemmalla asuinpaikkakunnalla kerrostaloasuntomme, jossa käymme ajoittain. Aina kaipauksen itku pääsee sieltä lähtiessä sekä lapselta että minulta. Siellä tunnemme naapurit perheineen ja nauramme, iloitsemme elämästä. 

Harmittaa, että vaihdoimme kesken alakoulun lapsemme paikkakuntaa. Oli kiva koulu ja hän kuului luokkayhteisöön ja vapaa-ajallakin oli kavereita sekä hänellä että minulla.

 

Kokemuksia tai ajatuksia? Kiitos.