Lue keskustelun säännöt.
Muutimme, enkä viihdy
19.11.2025 |
Hei,
onko kenellekään käynyt samoin, että muutit tai muutitte toiselle paikkakunnalle, eikä elämä olekaan asettunut toivotusti?
Lapsemme (alakoulussa) ei ole tässä vajaassa puolessa vuodessa saanut kavereita (paitsi yhden, mutta tapaa vain harvakseltaan koulun ulkopuolella). Itsekään en ole saanut kavereita, koska kaikissa ns. äitikerhoissa äidit ovat pientrn lasten äitejä olleet, ja kun olen yrittänyt tutustua lapsemme luokkalaisten vanhempiin, he ovat olleet kohteliaita kyllä muttei antaneet numeroaan tai pyytäneet mukaan kahville tms. Täällä tuntuu kaikilla olevan samat kaverit jo olleet päiväkodista asti.
Tämä on mieheni lapsuuden ja nuoruuden paikkakunta, joten hän viihtyy erinomaisesti. Hänellä on täällä esikoislapsensa sekä sukunsa. Olemme yhä pitäneet aiemmalla asuinpaikkakunnalla kerrostaloasuntomme, jossa käymme ajoittain. Aina kaipauksen itku pääsee sieltä lähtiessä sekä lapselta että minulta. Siellä tunnemme naapurit perheineen ja nauramme, iloitsemme elämästä.
Harmittaa, että vaihdoimme kesken alakoulun lapsemme paikkakuntaa. Oli kiva koulu ja hän kuului luokkayhteisöön ja vapaa-ajallakin oli kavereita sekä hänellä että minulla.
Kokemuksia tai ajatuksia? Kiitos.
Kommentit (45)
virhe pitää vanhakin asunto.
me palasimme vanhaan asuntoon, mutta nyt asumme jo muualla eikä vanhaan kaipuuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kahdella paikkakunnalla asuvia oteta vastaan, koska sellainen järjestely viestii muille, ettei ko. henkilö halua asua ko. paikkakunnalla samoin kuin ne muut haluavat, koska hän asuu toisinaan myös muualla. Olette siis vain puoliksi sen paikkakunnan asukkaita muiden silmissä. Puolituttuja tai puoliventovieraita.
Tämä. Lapsi kertoo koulussa, että käytiin kotona - siis siellä vanhassa asunnossa. Miksi kukaan ottaisi mukaan porukoihin ketään, joka on koko ajan lähdössä pois? Ihmisten itsesuojeluvaisto on sellainen, ei pelkkään kävijään kannata tutustua, hän on koko ajan palaamassa entiseen.
Ja tuo kahvittelu on outo odotus. Minulla on kolme lasta koulussa, kertaakaan en ole kahvitellut luokkakavereiden vanhempien kanssa. Harrastuksista ja kahvittelukaverit on löytyneet, siis sieltä, missä en ole Maijan äiti vaan lukioaikana lentopalloa pelannut Liisa, joka nyt palaa harrastuksen pariin.
Vierailija kirjoitti:
Ei kahdella paikkakunnalla asuvia oteta vastaan, koska sellainen järjestely viestii muille, ettei ko. henkilö halua asua ko. paikkakunnalla samoin kuin ne muut haluavat, koska hän asuu toisinaan myös muualla. Olette siis vain puoliksi sen paikkakunnan asukkaita muiden silmissä. Puolituttuja tai puoliventovieraita.
Pöh. Jo on taas tulkintaa ja värikynää. Ap:n lapsi käy koulua paikkakunnalla. Onhan monilla mökkikin tms. asunto, jossa vietetään myös aikaa normiasunnon ohella. Ei sellainen ole mitään "petturuutta". Ilmeisesti maksatte verotkin sinne uuteen kuntaan?
Suomalaiset on mitä on. Pikkusieluisia kyräilijöitä ja oma kupla on perusturvallisuuden elinehto.
Minä olen luonteeltani utelias (en utelija), ja innostun kaikesta uudesta ja erilaisesta. Siksipä minullakaan ei ole lähempiä tuttuja näistä kantapeikoista. Ylitän jotenkin heidän rajansa olemalla minä itse, joka poikkeaa heidän standardeistaan.
Ap, osallistu harrastusryhmiin, joissa (ehkä) tapaat omaa ikäryhmääsi. Siellä voi olla koululaisten äitejäkin. Tätä kautta tuttavuuksia voi löytyä lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harkitsimme muuttoa, mutta lapsi vastusti. Hänen kaikki kaverinsa ja koko elämänsä on täällä. Joten katsellaan uudestaan, kun hän on muuttanut kotoa. Itse kaipaisimme vähän isompaan kaupunkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kahdella paikkakunnalla asuvia oteta vastaan, koska sellainen järjestely viestii muille, ettei ko. henkilö halua asua ko. paikkakunnalla samoin kuin ne muut haluavat, koska hän asuu toisinaan myös muualla. Olette siis vain puoliksi sen paikkakunnan asukkaita muiden silmissä. Puolituttuja tai puoliventovieraita.
Pöh. Jo on taas tulkintaa ja värikynää. Ap:n lapsi käy koulua paikkakunnalla. Onhan monilla mökkikin tms. asunto, jossa vietetään myös aikaa normiasunnon ohella. Ei sellainen ole mitään "petturuutta". Ilmeisesti maksatte verotkin sinne uuteen kuntaan?
Suomalaiset on mitä on. Pikkusieluisia kyräilijöitä ja oma kupla on perusturvallisuuden elinehto.
Minä olen luonteeltani utelias (en utelija), ja innostun kaikesta uudesta ja erilaisesta. Siksipä minullakaan ei ole lähempiä tuttuja näistä kantapeikoista. Ylitän jotenkin heidän rajansa o
Oletko koskaan tutustunut viikko-viikko -lapseen, joka asuu kahdella paikkakunnalla? Aika harvoin heillä on kavereita kahdessa paikassa. Samoin harva mökkiläinen on mukana mökkikunnan asioissa, kirkolla käydään kahvilla ja muuten mökkiläiset on keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikesta päätellen et ole töissä, jos olet mukana äitikerhoissa, jotka on tarkoitettu pienten lasten vanhemmille.
Kummallista, että miehesi kavereitten puolisoista ei ole löytynyt minkäänlaista seuraa. Yleensä kun paluumuuttajan vanhat ystävät muodostavat mukavan verkoston, jonne puolisokin otetaan ilolla vastaan. Paits silloin, kun tämä katselee nenänvartta pitkin porukkaa ilmoittaen samalla vakavana, että onneksi me jätettiin kaupunkikoti, on joku paikka minne palata, kun täällä on tylsää.
Vaikuttaa siltä, että et edes halua elää uudella paikkakunnalla, vaan keksit kaikki tekosyyt sille, miksi ennen oli paremmin. Pärjäätkö yksinhuoltajana vanhassa kodissa, onko sinulla siihen varaa?
Olet aika kärsimätön, ap. Me olemme asuneet nyt 8, pian 9 vuotta uudella paikkakunnalla. Nyt minulla alkaa olla ystäviä joita tapaan säännöllisesti, lapsilla on kaveripiirit sekä koulusta että harrastuksista että naapurustosta, minulla on useampia lounastuttuja töistä ja ollaan löydetty mieleisiä paikkoja ja harrastuksia. Aikuisiällä asiat vievät aikaa ja kavereita ja ystäviä tarttuu mukaan ehkä yksi vuodessa parissa. Samoin kun pikkulapsivaiheessa tutustuu mammakerhoissa niin eiväthän ne pysy. Tai harvoin pysyvät. Minulla on ollut äikkärin kahvittelukavereita ja nyt meillä kaikilla jo omat ympyrät kun elämäntilanne eri. Elämässä kaikki on väliaikaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian vähän aikaa on kulunut muutosta! Kärsivällisyyttä tarvitaan. Ei kaikki käy aina kädenkäänteessä. Ystäviä saa harrastuksista, vaoaaehtoistyöstä ym.
Kokeile kuluttaa, tai jopa tuottaa itse aikuisviihdettä. Ehkä se piristää näin pimeänä vuodenaikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Oletko koskaan tutustunut viikko-viikko -lapseen, joka asuu kahdella paikkakunnalla? Aika harvoin heillä on kavereita kahdessa paikassa. Samoin harva mökkiläinen on mukana mökkikunnan asioissa, kirkolla käydään kahvilla ja muuten mökkiläiset on keskenään."
Periaatteessa vastustan lasten vuoroviikkoasumista, jos ne kaksi kotia ovat kaukana toisistaan. Mutta onhan lapsen piirit siellä, missä käy koulua ja harrastaa. Kyllä ap:n lapsikin saa kavereita pikku hiljaa, kun liittyy samoihin harrastusryhmiin, missä muutkin käyvät. Kyse ei ilmeisesti ole ihan maaseutupaikkakunnasta?
Ja kyllä minä ainakin olen mökkiseudun ja yksityistiekunnan asioissa mukana. Kyläyhdistys toimii myös janon avoin mökkiläisillekin. Samoin srk:n toiminnot. Toki mökkini ei ole missään "mökkirysässä", vaan wanha torppa, entinen asuinrakennus. Muut mökkiläiset elävät kuplassaan tai miten tykkäävät, ei ole pakko osallistua.
Onko paikkakunta muuten mitenkään kiva ja viihtyisä? Jos ei, palatkaa vanhalle paikkakunnalle. Mitäpä sitä kärsimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi muuttanut, ihan sama mitä mies olisi sanonut. Jos lapsella hyvä koulu, luokka, opettaja ja on kavereita niin en ihan helpolla sellaisesta luopuisi. Onko mahdollista muuttaa vanhalle asuinpaikkakunnalle? Jos ei niin laita lapsi johonkin harrastukseen mistä voisi saada kaverin.
Voi ei, pieni paikkakunta? Siellä tulet aina olemaan se joka tulit jostain muualta. Ja kaikki ovat tosiaan sukua toisilleen tai lapsuudenkavereita.
Minä siis muutin 2019 pois pieneltä kotipaikkakunnaltani, mutta hengaan täällä yli 100 000 asukkaan kaupungissakin lähinnä samalta paikkakunnalta muuttaneiden kanssa. Pitkä yhteinen historia niin ihmissuhde on ihan eri tapaa läheinen kuin muualla kasvaneiden kanssa. Muiden lähestymiseen on myös korkeampi kynnys, koska ei minulla ole kenestäkään mitään taustatietoja tai ennakkokäsitystä.
Paljon tsemppiä sinulle ja varsinkin lapselle. Minä en uskalla vaihtaa paikkakuntaa enää, kun pelkään vetää lasta irti tutuista kuvioista.
Kiitos kaikille jo tässä vaiheessa! Annatte tukea ja kannustusta. Oikeasti on suuri merkitys. En ole kertonut kenellekään tässä puolen vuoden asumisemme aikana aitoja tunteitani muutosta.
Olette oikeassa elämme kuin toinen jalka aiemmassa kodissa koko ajan. Käymme siellä tai vähintään joka toinen viikonloppu (joskus peräkkäisetkin viikonloput) pe-su tai la-su. Joka ikinen päivä lapsemme pelaa Robloxia puhelimella ja viestittelee ainostaan näiden aiemman koulunsa kaverien kanssa. Hänellä tosiaan on yksi kaveri tältä uudelta paikkakunnalta, mutta hänellä ei ole vielä puhelinta ja kotiemme välimatkaa on vajaat 2 km, kun taas aiemmalla paikkakunnalla lapset hakivat toisiaan naapurustosta ulos joka päivä.
Nyt kökötämme kolmistaan kotona kaikki päivät. Teemme mieheni kanssa molemmat etätöitä yrittäjinä, joten tosiaan minulla ei ole työyhteisöä jota tavata.
Joku kysyi, enkö tunne mieheni perhettä tai ystäviä. Kyllä juuh, tapaamme noin parin kuukauden välein jonkun lapsista synttäreillä tms. sukutapaamisissa muttemme muutoin.
Mieheni ei ole niin sosiaalista yhteenkuuluvuutta kaipaava kuin minä. Hän saunoo ystäviensä kanssa 2-3 kertaa vuodessa sekä soittavat vuodessa muutaman puhelun ja sillä hyvä. Mä puolestani viestittelen päivittäin yhden-kolmen ystävättären ja lapsuudenperheeni jäsenten kanssa. Mutten ole uskaltanut kertoa kenellekään, ettemme aidosti lapsen kanssa koe kuuluvamme tänne.
Onko usein aiemmassa kodissa yöpyminen ja päivittäin entisen koulun kavereihin yhteydenpito haitallisempaa kuin hyödyttävää? Ajattelin, että muutto ja muutos eivät tällä tavoin olisi niin suuret. Mutta tosiaan emme haluaisi meitä kohdattavan asenteella, että olemme vain käymässä. Tänne kyllä jäämme, koska mieheni esikoinen (nuori aikuinen) asuu täällä.
Olen yrittänyt eri harrastuksia, mutta siellä tosiaan vain tullaan paikalle just ennen alkua ja heti lähtevät koteihinsa.
Nyt se mies hommaamaan aktiivisesti sinullekin niitä verkostoja. Jos mies on kotoisin sieltä niin hänelle on ne kontaktit sinne ja sitä kautta aivan varmasti myös moneen perheelliseen mieheen. Näitä sitten kutsutte teille kylään ja vähitellen sinäkin tunnet jo paljon ihmisiä sieltä. Sitten vain samoihin harrastuksiin näiden vaimojen kanssa niin siitä se lähtee omakin tutustuminen. Lapsesikin on sitten se "niiden poika/tyttö" joka ei ole enää vain muualta muuttanut kummajainen.
Miten paljon etätyömahdollisuus on houkuttanut ihmisten muuttoa kalliimmilta alueilta halvemmalle alueelle kun asunnon hinta saattaa olla huomattavasti halvempi ja nyt pääkaupunkiseudun asunto- ja vuokramarkkinat ovat kriisissä kun ihmiset muuttavat edukkaamille asuinpaikkakunnille,kunnallis- ja kiinteistövero tietenkin täytyy ottaa huomioon muuten maksaa lähes tuplaveroa pahimmassa tapauksessa muuttamalla maakuntiin,osittain myös tästä syystä etätyömahdollisuutta halutaan rajoittaa mikäli pääkaupunkiseudun asuntokauppa hyytyy pitemmäksi aikaa ja vuokra-asuntoja on tyhjillään yli 10 000 ?
Joillakin on oma lehmä ojassa kyljellään?
Tsemppiä muutokseen! Omien uusien kavereiden ja verkostojen saaminen vie yllättävän paljon aikaa. Minä olen nykyisellä paikkakunnalla asunut reilut 2v ja nyt on pikkuhiljaa alkanut tulemaan sellaisia kasvotuttuja että moikkaillaan ja voidaan nopeat kuulumiset vaihtaa, kahvilla en ole vieläkään kenenkään kanssa ollut. Lapset onneksi kotiutunut ja saanut kavereita niin itse ajattelen ettei minulla niin väliä, pääasia että lapset on saaneet kavereita, mutta aikaa sekin vaati yli vuoden. Olis kyllä kivaa jos joskus olisi joku kaveri kenen kanssa kahvitella tai käydä lenkillä mutta vaikeaa on ja olen hyväksynyt ettei sellaista välttämättä edes tule. Onneksi vanhoihin kavereihin voi puhelimitse pitää yhteyttä ja nähdä pari kertaa vuodessa. Muuten rakastan nykyistä kotia ja pihaa ja asuinseutua niin kyllä sen kaverittomuuden kanssa pystyy elämään ja eihän sitä tiedä jos joskus lähelle muuttaa joku uusi tulokas joka kaipaa kaveria.
Itselle lähdin eron uhalla kaupunkiin asumaan maalta joskus takavuosina. Se oli aivan kamalaa. Vihasin joka ainoaa päivää siellä, naapurit olivat aivan kummallisia eikä kavereita missään. Onneksi muija tajusi lähteä, palasin takaisin lähelle kaupunkia asumaan omakotitaloon enkä enää elävänä kerrostaloon tai rivitaloon mene asumaan.
M50