Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

YLE: Ihmisten älykkyysosamäärät ovat kääntyneet laskuun, erityisesti kehittyneissä maissa

Vierailija
16.11.2025 |

"Älykkyysosamäärät nousivat 1900-luvun alusta alkaen, mutta viime vuosikymmeninä ne ovat kääntyneet laskuun, erityisesti kehittyneissä maissa. Muutos on todettu mittauksissa, joita on toistettu samanlaisena useita vuosia.

Psykologian professori Markus Jokelan mukaan selitystä laskulle on haettu muun muassa ympäristötekijöistä. Ihmiset esimerkiksi lukevat ja laskevat päässään vähemmän kuin aikaisemmin."

"Sama ilmiö havaitaan suomalaiskoululaisten PISA-tuloksissa, jotka ovat laskeneet huomattavasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.

Matematiikassa on menetetty noin kahden kouluvuoden oppimistulokset kahdessakymmenessä vuodessa. Erityisesti sanalliset tehtävät ovat niitä, joissa oppilaat pärjäävät aiempaa huonommin, Jokela kertoo."

Mistä te veikkaatte tämän kehityksen johtuvan ja mihin se vielä johtaa? Teemmekö itsestämme täysin riippuvaisia laitteista esimerkiksi ulkoistamalla kaiken ajattelun ja laskemisen tekoälylle?

https://yle.fi/a/74-20188284

Kommentit (145)

Vierailija
101/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukeminen on vähentynyt, varsinkin pojilla, tämä näkyy myös tuloksissa. Kunnellaan myös enemmän äänikirjoja, ehkä sekin vaikuttaa. Vanhemmalla iällä älykkyyttä ei voi niin parantaa, ylläpitää voi jumppaamalla aivoja. Myös ravinto vaikuttaa ja millaiset virikkeet on lapsena.

Eivät tytöt kiinnostu paljon lukevasta pojasta. Eipä kyllä aikuiset naisetkaan.

Jaa... kun mietin koulukavereita, kaikki luokan lukevat pojat on nykyään naimisissa ja niillä on perheet. Joka ikinen. Kukaan ei jäänyt yksin. Voi kun tietäisit paljonko oli vientiä opiskeluaikana.

Et taida puhua kokemuksesta.

Tiedän yhden nuoremman lukevan pojan joka on yksin. Mutta sanotaanko... se ei ole syy mihinkään hänen kohdallaan. Sillä ei taida olla varsinaista ammattiak

Puhun nimenomaan kokemuksesta. Omistani sekä siitä mitä työssäni näen. Olin vähän aikaa tinderissä ja kirjoitin bioon mm. harrastuksistani ja siitä miten luen laidasta laitaan. Sain tasan yhden matchin ja hänkään ei ollut lukenut biotani.

Mutta ei siinä myöskään mitään vikaa ole, olla lukeva mies. Et vain kuulu siihen ryhmään, jota tinderissä ehkä haetaan. En myöskään nörttinaisena löytänyt sieltä ketään, muutama osuma, heivasin koko sovelluksen. Suurin osa hakee siellä kaikkea muuta kuin kumppania, eli parempi mahis on mennä kirjastoon ja flirttailla siellä.

Vierailija
102/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä, laitteet vievät lopunkin älyn. Älyn puutteesta kärsiviä näkyy nyt aina hallitus/eduskunta tasolla asti. Virkamiehille ja kansanedustajille pitäisi asettaa alarajat, että voisi olla ehdokkaana. Karsisi samalla pääosan persuista...

Minä en aivan tuotakaan usko. Aasian maissakin on älylaitteita käytössä yhtä lailla, mutta älykkyys on noussut. 

Siinä on jättimäinen ero, onko laite vai ihminen renki vai isäntä. Aasiassa ei ole luovuttu painetun tekstin lukemisesta, eikä käsinkirjoittamisesta. Ne kirjaimellisesti luo neuraalirakenteita. Jotka on ajattelun mahdollistavaa maastoa.

Ei suomessa voi vaatia kirjoitus tai lukutaitoa. Se on rässismi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa

Ei, vaan ihan omien maiden valkoinen väestö.

Sen murskasi sosialismi.  Miksi nähdä ajattelun vaiva kun etenemisen elämässä ratkaisee vain oikeamieliseen aatteeseen kuuluminen.

Vierailija
104/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukeminen on vähentynyt, varsinkin pojilla, tämä näkyy myös tuloksissa. Kunnellaan myös enemmän äänikirjoja, ehkä sekin vaikuttaa. Vanhemmalla iällä älykkyyttä ei voi niin parantaa, ylläpitää voi jumppaamalla aivoja. Myös ravinto vaikuttaa ja millaiset virikkeet on lapsena.

80- ja 90-luvun lapsena meillä oli kaikkea vaikka koettiin myös sitä lamaa, mutta se oli aikuisten ongelma. Meillä oli kirjat, lautapelit, lelut, sarjakuvat, radio, tv, videopelit, VHS kasetit + CD-levyt ja silti myös vietettiin aikaa ulkona. Urheiluvälineet ja kodinkoneet kehittyi.

Nettiä ei vielä liiemmin ollut kansan keskuudessa ja puhelimetkin oli sitä varten kun soitettiin kaverille, että voiko tulla käymään. Eikä näistä mitään tarvittu päivittäin.

Se antoi monipuolisesti tekemistä, virikkeitä, mielikuvitusta ja ideoita. Nykyään näitä kaikkia vielä on tarjolla, mutta n

On kyllä ikävä 90-00 lukua :(

Vierailija
105/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko tutkittu muutosta kantaväestöstä?

Tulokkaat tulevat usein huonomman älykkyyden maista. 

Vierailija
106/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On myös aika monia tutkimuksia siitä, kuinka korkean älykkyysosamäärän omaaville ihmisille syntyy vähemmän lapsia. Koskee varsinkin naisia. Älykkyys on myös periytyvää, joten sen vuoksikin sitä äo:n putoamista voi tapahtua, kun ne älykkäämmät lisääntyvät kaikkein vähiten.

Tämä ei pidä ainakaan Suomessa paikkaansa. Korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevat ja korkeakoulutetut saavat keskimäärin eniten lapsia. Näiden kanssa korreloi myös korkea älykkyys. Vähäosaiset ja matalasti koulutetut jäävät useammin lapsettomiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tarvitaan joku suuremman luokan tapahtuma, joka pakottaa ihmiset taas käyttämään älyään selvitäkseen. Komeetan isku tms.

 Tuossavaiheessa suurin osa kuolee  ennen kuin oppii käyttämään älyään.... kaikki asiat tähän asti on tullut kuin manulle illallinen.

Vierailija
108/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa

Ei, vaan ihan omien maiden valkoinen väestö.

Sen murskasi sosialismi.  Miksi nähdä ajattelun vaiva kun etenemisen elämässä ratkaisee vain oikeamieliseen aatteeseen kuuluminen.

Tai sitten ihan vaan teknologian kehittyminen hurjaa vauhtia. Ei me oltu vielä valmiita näihin kapuloihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa

Ei, vaan ihan omien maiden valkoinen väestö.

"grumble by defend" teoria selittää tuota. Kun älykäs ihminen istutetaan epäalykkääseen seuraan, se alkaa itsekin tyhmentyä, koska älykkyydestä ei ole enää merkittävää kilpailuetua.

Näin sosialismi tasaa eroja.

Vierailija
110/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On myös aika monia tutkimuksia siitä, kuinka korkean älykkyysosamäärän omaaville ihmisille syntyy vähemmän lapsia. Koskee varsinkin naisia. Älykkyys on myös periytyvää, joten sen vuoksikin sitä äo:n putoamista voi tapahtua, kun ne älykkäämmät lisääntyvät kaikkein vähiten.

Tämä ei pidä ainakaan Suomessa paikkaansa. Korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevat ja korkeakoulutetut saavat keskimäärin eniten lapsia. Näiden kanssa korreloi myös korkea älykkyys. Vähäosaiset ja matalasti koulutetut jäävät useammin lapsettomiksi.

Eikös älykkyydeltään yläpäässä olevat naiset vältä naimisiinmenoa? Mikähän tässä on syynä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Idioluutio.

Vierailija
112/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko tutkittu muutosta kantaväestöstä?

Tulokkaat tulevat usein huonomman älykkyyden maista. 

Tulosten lasku on huomattu esimerkiksi Puolustusvoimissa, jossa on vuosikymmeniä seurattu palvelukseen astuvien asevelvollisten älykkyysosamääriä. Testissä on verbaalista, numeerista ja nonverbaalista päättelykykyä mittaavia tehtäviä.

Sama ilmiö havaitaan suomalaiskoululaisten PISA-tuloksissa, jotka ovat laskeneet huomattavasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/145 |

PV:n mittari on ainakin epävalidi, koska nykyään älykkäimmät jättävät armeijan kokonaan väliin toisin kuin 30 vuotta sitten.

eri

Vierailija
114/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskoisin että tähän nimenomaan pyritään vaikka se ei ole hyvä juttu.

Eihän tuo ole yllätys ja syyt ovat selkeät ja niistä kyllä puhuttu jo kauan sitten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On myös aika monia tutkimuksia siitä, kuinka korkean älykkyysosamäärän omaaville ihmisille syntyy vähemmän lapsia. Koskee varsinkin naisia. Älykkyys on myös periytyvää, joten sen vuoksikin sitä äo:n putoamista voi tapahtua, kun ne älykkäämmät lisääntyvät kaikkein vähiten.

Tämä ei pidä ainakaan Suomessa paikkaansa. Korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevat ja korkeakoulutetut saavat keskimäärin eniten lapsia. Näiden kanssa korreloi myös korkea älykkyys. Vähäosaiset ja matalasti koulutetut jäävät useammin lapsettomiksi.

ETLAn tutkimus: "Hyödynnämme tutkimuksessa toisen asteen ja korkeakoulutuksen sisäänpääsyrajojen luomaa tutkimusasetelmaa, joka mahdollistaa koulutuksen kausaalivaikutuksen arvioimisen sekä matalalla että korkealla koulutustasolla. Molemmissa tapauksissa pääsy jatkokoulutukseen lisää todennäköisyyttä siihen, että naiset perustavat perheen eli saavat lapsia ja ovat parisuhteessa. Miesten kohdalla koulutustason nostamisen vaikutus on lähellä nollaa ja joidenkin tulemien osalta jopa negatiivinen."

ohis

Vierailija
116/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkoi jo ysärillä tuo kehitys ja alimmalla tuloluokalla ja köyhimpien alueella.

Vierailija
117/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koronasta aiheutui tutkimuksen mukaan äö:n laskua. Erityisesti vaikutti muistiin.

Vierailija
118/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeistolaisuus on lisääntynyt. Amerikassahan sama ilmiö havaittiin jo viisikymmentä uvulla, kun nuorisokultuuri yleistyi ja rocknroll soi radioissa. Myöhemmin seitkytluvun lopulla oli jo vakavaa jengiongelmaa ja huumekauppaa sekä huumeiden käyttöä kouluissa. Koulut oli vaarallisia paikkoja kasarina jo. 

Länsimainen romuttuminen lähti ihan kapitalismista. 

Vierailija
119/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kulttuurista ja koulutuksesta leikataan kokoajan....

Samaanaikaan Walhroos perää intohimoisia ja innovatiivisia ihmisiä....

Hän on oikeassa mutta ei tämä järjestelmä sellaisia luo.

Päättäjät ovat kuitenkin ne jotka asioita priorisoivat...

Tämä nykypolitiikka lannistaa ihmiset.

Myös media voisi tarjota muutakin kuin aivotonta massaviihdettä.

Vierailija
120/145 |
18.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On myös aika monia tutkimuksia siitä, kuinka korkean älykkyysosamäärän omaaville ihmisille syntyy vähemmän lapsia. Koskee varsinkin naisia. Älykkyys on myös periytyvää, joten sen vuoksikin sitä äo:n putoamista voi tapahtua, kun ne älykkäämmät lisääntyvät kaikkein vähiten.

Tämä ei pidä ainakaan Suomessa paikkaansa. Korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevat ja korkeakoulutetut saavat keskimäärin eniten lapsia. Näiden kanssa korreloi myös korkea älykkyys. Vähäosaiset ja matalasti koulutetut jäävät useammin lapsettomiksi.

ETLAn tutkimus: "Hyödynnämme tutkimuksessa toisen asteen ja korkeakoulutuksen sisäänpääsyrajojen luomaa tutkimusasetelmaa, joka mahdollistaa koulutuksen kausaalivaikutuksen arvioimisen sekä matalalla että korkealla koulutustasolla. Molemmissa tapauksissa pääsy jatkokoulut

Näin.  Eli naiset eivät koskaan lakkaa jahtaamasta niitä seiskan keskiarvon urheilijapoikia.  Nuori mies, jos haluat naisen ja perheen ryhdy duunariksi ja perusta yritys.  Akateemiset miehet eivät pikkuhousuja kostuta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan seitsemän