Lasse Lehtosen ajojahti
Kommentit (168)
Kaikki työ, joka voidaan tehdä etätöinä, tullaan 2-5 vuoden aikana korvaamaan tekoälyllä. Siksi AI kehitystyö ja investoinnit on niin valtavia. Täällä sosialismissa keskitytään sättimään ja jahtaamaan Lehtosta, joka uskalsi kertoa edes tämän hetkisen tilanteen. Juuri hänen kaltaistaan kun tämä maa tarvitsee, kansaa mielistelevien poliitikkojen sijaan. Kelan tulevaisuus on joka tapauksessa jo lyöty lukkoon ja se kokee Autorekisterikeskuksen kohtalon nykyajassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todiste siitä, että Lehtonen on hoitanut työnsä hyvin on se, että työntekijät ovat nostaneet julkisen metelin.
Lasse sen on tehnyt ja hoitanut sisäistä tiedottamista talon ulkopuolella sekä puhunut täysin asiattomasti alaisistaan.
Sitten pyytelee muodon vuoksi anteeksi ja heti samana iltana päästelee suustaan lisää sammakoita. Surkuhupaisan surkeaa käytöstä tuossa asemassa.
Viisas osaa vähän tarvittaessa joustaa oikeassa paikassa😅
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan ajojahti, Lasse johtaa tuota putiikkia, jos Lasse sanoo että olette konttorilla niin sitten olette! Ihan turha itkua vääntää että muilla on kivempaa töissä. Valtion laitosta ei edelleenkään voi verrata kaupallisiin toimijoihin, piste!
Lafka pyörii verorahoilla, niin jos on linjattu läsnäolo, niin se on silloin näin.
Aivan tuhaa vääntöä taas.
Ja nyt sit samalla muut valtion laitokset syyniin ja tarkastellaan paljon siellä sallitaan etäilyä ja miksi?
Jos työ on sellaista että on hyvä olla tiimi ympärillä ja asiakkaita käy, tai kokukset ovat sellaisia että ne toimii paremmin paikan päällä, niin sitten istutaan konttorilla.
Mikään viimeisen kappaleen asia ei päde Kelan etuuskäsittelijöihin.
Vierailija kirjoitti:
Häntä ei ikinä olisi pitänyt tähän virkaan valita, mutta se oli kompromissi. Kaikki tiesivät, että hänellä on erittäin huono maine johtajana, mutta se oli vieläkin huonompi mitä ajateltiin. HUSin pienemmän pomon toilaukset eivät kantaudu julkisuuteen, mutta KELA on Suomen merkittävin virasto.
Poliittinen virkanimitys huonoimmillaan tämä. Eikä kyse tosiaan ole etätyölinjauksesta. Kyse on niin suuren mittaluokan harkitsemattomuudesta ja sopimattomuudesta minkäänlaiseen johtajan virkaan, että se tulee veronmaksajille kalliiksi. Miksi, oi miksi ei käytetty järkeä rekryssä?
Lehtonen on aivan mainio asiantuntijaroolissaan ja kyseenalaistajana sekä särmikkäänä tutkijapersoonana. Mutta nuo ominaisuudet ovat johtajalle kaikki huonoimpia mahdollisia. Mikään ei ole surkeampi johtaja kuin totuuden torvi ja besserwisser. Mikä tahansa organisaatio vajoaa kurjuuteen sellaisessa johdossa.
Ja tämä mielipide on sitten mustanpuh
Du har inte tänkt på att just FPA med sina 8.000 löntagare, väldigt gärna kan sjunka till eländighet. Alla vi som betalar kalasen ser ingen orsak till att kalaset fortsätter. Vi skulle hellre ordna kalas åt oss själva för våra pengar.
Då Lehtonen är färdig med FPA, kan han väl flytta till Skatteverket,Utrikesministeriet, Meteorologiska institutet, Trafiksäkerhetsverket, Kommunikationsverket, Livsmedelssäkerhetsverket, Lantmäteriverket, Landsbygdsverket, Skogscentralen, Domstolarna, Utsökningsverket samt ett drös av andra ämbetsverk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Nyt johdettiin. "
Ja seurasiko siitä jotain hyvää? Paljon huonoa julksuutta KELA:lle ja Lehtoselle. Pahaa verta KELA:n sisällä ja luultavasti enemmän muutosvastarintaa jatkossa kun välit johtoon ovat huonot.
Sama asia olisi voitu hoitaa fiksummin ja pehmeämmin ilman mitään kohua.
Nyt asia hoidettiin kuten miehet sen hoitavat, pari lausetta ja homma oli kaikille selvä ja naisille tuli pahamieli.
Eihän ollut, kun ISON pomon käski äiti ja vaimo pois somesta! "kunnon" johtaja joo...
Ette siis arvosta äitejä ja vaimoja. Yllättävä muutos palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen juttelee niin psykopaattisia, että äidin ja vaimonkin pitää puuttua puheisiin on ajojahtia?
Ylin johto käyttää direktio-oikeuttaan alaistensa työhön. Psykopaattista? Tulisiko yritysten siis toimia kuin jokin marttakerho, aina kaikesta konsensus sulassa sovussa eikä kenellekään saa tulla paha mielis?
Ihanko oikeasti oletsitä mieltä, että on hyvää johtamista julkisesti pomottaa ja sanoa, että hyvä vaan jos ottavat lopputilin?
Onko ylin johto tehtäviensä tasalla, kun syyttää viestintää omista sammokoistaan?
Mieti ihan rehellisesti millainen johtaminen on hyvää.
Haluatko siis että ylin johto valehtelee sinulle?
Ylimmän johdon tärkein tehtävä on osata viestiä asiat asialisesti. Nyrkkiä pöytään ei toimi nykypäuvänä, jos halutaan tulosta. Se, että osaa käytöstavat, on minimivaatimus.
Kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki työ, joka voidaan tehdä etätöinä, tullaan 2-5 vuoden aikana korvaamaan tekoälyllä. Siksi AI kehitystyö ja investoinnit on niin valtavia. Täällä sosialismissa keskitytään sättimään ja jahtaamaan Lehtosta, joka uskalsi kertoa edes tämän hetkisen tilanteen. Juuri hänen kaltaistaan kun tämä maa tarvitsee, kansaa mielistelevien poliitikkojen sijaan. Kelan tulevaisuus on joka tapauksessa jo lyöty lukkoon ja se kokee Autorekisterikeskuksen kohtalon nykyajassa.
Ei kaikki etätyö, vaan kaikki työ joka tehdään tietokoneella.
AI:n hyödyntämisen kannalta ei ole merkitystä missä korvattu työntekijä istui.
"Kyllä se on ongelma organisaation sisällä. Pelkästään erilaiset säännöt ihmisille aiheuttaa aina ongemia."
Mutta onko se ongelma? Nyt ainakin vaikutelma on että siitä on tullut ongelma vasta kun Lehtonen on tullut taloon.
Onko jossain vankkaa dataa siitä että se on juuri KELA:ssa ongelma? Julkisuudessa Lehtosen perustelut ovat olleet luokkaa "koska minä sanon niin". Sekin on ongelma sekä jos dataa on (koska silloin on viestitty väärin) kuin jos dataa ei ole (koska silloin viestinnällä ei ole kunnon pohjaa).
Vierailija kirjoitti:
Persut ajaa sitä että palautetaan 'vanhat hyvät ajat". Kuten muutki.ääripikeistolaisrt, edim trump kaipaa 50-luvulle.
Ärri on näistä viimeaikoina pitänyt melua. eli koulut 50 vuoden taa, kuri, roti ja keppi käyttöön. Etätyö on väärin, koska pomon pitää pästä määräämään ja valvomaan. Ihmiskäsitys on sellainen, että ihminen on huono ja laiska ja oppii kun keppiä ja saksia heilutetaan. Kaikki turha empatia ja motivointi on turhaa.
Tämä on mielestäni suurin persujen ideologia ja ihmiskuva. Kokoomus alkaaolla samoilla llnjoilla.
Ihmiskäsitys on myös se, että verorahat ovat jonkun muun työllään tienaamia ja niiden tuhlaaminen ei ole ihmisoikeus.
Miten on mahdollista että 70 vuotias johtaa kelaa ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen juttelee niin psykopaattisia, että äidin ja vaimonkin pitää puuttua puheisiin on ajojahtia?
Ylin johto käyttää direktio-oikeuttaan alaistensa työhön. Psykopaattista? Tulisiko yritysten siis toimia kuin jokin marttakerho, aina kaikesta konsensus sulassa sovussa eikä kenellekään saa tulla paha mielis?
Ihanko oikeasti oletsitä mieltä, että on hyvää johtamista julkisesti pomottaa ja sanoa, että hyvä vaan jos ottavat lopputilin?
Onko ylin johto tehtäviensä tasalla, kun syyttää viestintää omista sammokoistaan?
Mieti ihan rehellisesti millainen johtaminen on hyvää.
Onkohan sulla kaikki hyvin? Kelan työterveys on auki vielä tänään, jos stressi yhdestä työpäivästä käy liian suureksi sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen juttelee niin psykopaattisia, että äidin ja vaimonkin pitää puuttua puheisiin on ajojahtia?
Ylin johto käyttää direktio-oikeuttaan alaistensa työhön. Psykopaattista? Tulisiko yritysten siis toimia kuin jokin marttakerho, aina kaikesta konsensus sulassa sovussa eikä kenellekään saa tulla paha mielis?
Ihanko oikeasti oletsitä mieltä, että on hyvää johtamista julkisesti pomottaa ja sanoa, että hyvä vaan jos ottavat lopputilin?
Onko ylin johto tehtäviensä tasalla, kun syyttää viestintää omista sammokoistaan?
Mieti ihan rehellisesti millainen johtaminen on hyvää.
Se on johtamista. Vieras termi useimmille, joiden iskä ja äiskä on olleet etsäviitsisitsä-vanhempia.
Lehtonen oli sanonut viime viikolla Iltalehdelle, että työvoimasta on hyvin tarjontaa.
Kelan ei tarvitse ehkä olla ihan niin huolissaan siitä henkilöstötilanteesta, pääjohtaja sanoi.
Tällä viikolla Helsingin Sanomat kysyi Lehtoselta, huolestuttaako häntä se, että useat Kelan työntekijät ovat kertoneet etsivänsä muita töitä Kelan johtamisongelmien takia.
Työvoiman tarjontaa on juuri nyt runsaasti, Lehtonen sanoi.
Tässä työvoimatilanteessa ja tässä taloustilanteessa ei meillä ole nyt mitään erityistä tarvetta pitää ihan viimeisen päälle kiinni omasta henkilökunnastamme.
Seuraavaksi EU:n kaikki hommat voitaisiin hoitaa etänä. Mikä säästö, Suomi nousisi suosta. Mikä järki Stubbin on lennellä ilmastokokouksiin ympäri palloa?
"Kaikki työ, joka voidaan tehdä etätöinä, tullaan 2-5 vuoden aikana korvaamaan tekoälyllä. Siksi AI kehitystyö ja investoinnit on niin valtavia."
Investoinnit ovat valtavia koska on tietyn suuruinen mahdollisuus että niin iso osa työstä korvautuu tekoälyllä. Se ei ole sama asia kuin että se olisi varmaa. Se on vain firmoille niin iso bisnesmahdollisuus jos se toteutuu että sitä kannattaa hakea pientä isommalla riskilläkin.
Aika paljon on viime aikoina kuulunut ihan sijoittajapiireistäkin epäilyä siitä että ainakaan ihan kaikki tekoälyinestoinnit eivät välttämättä ole sellaisia että ne olisivat kannattavia ja että tekoälyn mahdollisuuksia korvata työtä on lyhyellä aikavälillä yliarvioitu. Joka on vaikkapa datakeskusinvestointien kannalta ongelma koska kymmenen vuoden päästä nyt tehty keskus on jo vanhanaikainen vaikka tekoäly olisikin silloin jo lunastanut sille nyt asetetut odotukset.
Vierailija kirjoitti:
Miten on mahdollista että 70 vuotias johtaa kelaa ?
Miten on mahdollista, että 20-vuotiaat johtaa HYY:n hallitusta😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki työ, joka voidaan tehdä etätöinä, tullaan 2-5 vuoden aikana korvaamaan tekoälyllä. Siksi AI kehitystyö ja investoinnit on niin valtavia. Täällä sosialismissa keskitytään sättimään ja jahtaamaan Lehtosta, joka uskalsi kertoa edes tämän hetkisen tilanteen. Juuri hänen kaltaistaan kun tämä maa tarvitsee, kansaa mielistelevien poliitikkojen sijaan. Kelan tulevaisuus on joka tapauksessa jo lyöty lukkoon ja se kokee Autorekisterikeskuksen kohtalon nykyajassa.
Ei kaikki etätyö, vaan kaikki työ joka tehdään tietokoneella.
AI:n hyödyntämisen kannalta ei ole merkitystä missä korvattu työntekijä istui.
Ei pidä paikkaansa 2-5 vuoden sisällä.
"Kaikki työ, joka voidaan tehdä etätöinä, tullaan 2-5 vuoden aikana korvaamaan tekoälyllä."
Tässä on se harha että työn määrä olisi vakio. Mutta eihän se ole. Edelliset suuret tekniset vallankumoukset ovat aina johtaneet siihen että tuotetaan paljon entistä enemmän, halvemmalla ja isommalle joukolle, ei automaattisesti vähemmällä työvoimalla. Tekoäly mahdollistaa aikaisemmin kalliiden asioiden ja palveluiden tarjoamisen paljon laajemmalle ostajakunnalle kuin aikaisemmin joka taas lisää kysyntää. Tuotettua yksikköä kohden pienempi ihmisen työpanos voi säilyttää ihmismäärän parhaimmillaan samana jos tuotannon määrä samalla moninkertaistuu.
Kyllä tuo on ääliö: Armeijatermein sanottuna, jos aamulla nimenhuudossa ei ole ketään fyysisesti paikalla, niin kyllä sen joukko-osaston valmius ja toimivuus on aika heikko, Lasse Lehtonen toteaa.
Tämä teksti on hyvä esimerkki siitä miksi insinööriajattelulla ei koskaan pitäisi tehdä kokonaisia tekoälyjärjestelmiä. Siellä elää sellainen harha että elämä on puristettavissa numeroiksi ja algoritmeiksi erehtymättömällä tarkkudella. Kun tekoäly onnistuu käsittelemään joitain valmiita tietomassoja suurella tarkkuudella niin kuvitellaan että samalla tavalla se pystyy muuttamaan jonkun moniongelmaisen ihmisen lomakkeelle laittamat rastit aina parhaaksi mahdolliseksi päätökseksi.