Lue keskustelun säännöt.
Kuinka kauan harkitsit eroa ennen kuin toteutit sen?
13.11.2025 |
Olen pohtinut eroa jo varmaan kohta pari vuotta. Mitään isoa ongelmaa ei ole, parisuhde on hitaasti hiipunut siihen pisteeseen, ettei tehdä enää mitään yhdessä emmekä keskustele muusta kuin käytännön asioista. Riidellään kotitöistä, yhteisestä ajasta en enää edes aloita keskustelua. Kaipaisin sellaista, että kumppani olisi oikeasti kiinnostunut minusta ja haluaisi tehdä kanssani asioita. Yksinolokaan ei tunnu niin pahalta ajatukselta kuin totaalinen välinpitämättämyys. Olen ajatellut, että odottaisin siihen asti, kun lapset ovat aikuisia, mutta en tiedä, jaksanko enää lähes kymmentä vuotta.
Kommentit (82)
Mitään ydinperhettä ei ole koskaan ollut olemassakaan.
Perhe, jossa on äiti, isä ja heidän biologiset lapsensa, ei ole ikinä ollut pysyvä yksikkö.
No jopas.
Tästä kannattaa ja on syytä aloittaa laaja yhteiskunnallinen mielipidekeskustelu.
Vauviksella me voidaan aloittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika tarkkaan 30 vuotta, mutta en vielä ole sitä toteuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Aika tarkkaan 30 vuotta, mutta en vielä ole sitä toteuttanut.
Mikä estää toteuttamasta?
Kiitän korkeampia voimia että mulle selvisi exän kaksoiselämä.
Reissutyöt ulkomailla ja ahkera Tinderin käyttö mahdollisti vieraat naiset.
Mua taas kohteli kotona kun kynnysmattoa.
Aavistellu olin jo vuosia aikasempaa, mutta ei ollut näyttöä, ja uskoin valheisiinsa kun jotain kovistelin.
Nyt nolottaa ihan oma sinisilmäsyys. Elin siis valheessa monta vuotta.
Nyt mulla on sielunrauha omassa kodissani.
Lapsiani en kadu mutta kadun että tuli lapset tehtyä mytomaanin kanssa.
7 vuoden suhteessa 6 vuotta. Olin nuori ja naiivi. Vuoden jälkeen muutin toiseen kaupunkiin ja ajattelin, että siinä oli se suhde. Yllättäen mies ilmoittikin kolmen viikon jälkeeen, että hän on irtisanoutunut ja muuttaa mun luo!
Minä, idiootti, otin hänet luokseni asumaan, kun ajattelin että tuohan oli romanttinen teko. Siitä alkoi kuuden vuoden helv***. Kun vihdoin erosin, hän vainosi minua kahdeksan vuoden ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitän korkeampia voimia että mulle selvisi exän kaksoiselämä.
Reissutyöt ulkomailla ja ahkera Tinderin käyttö mahdollisti vieraat naiset.
Mua taas kohteli kotona kun kynnysmattoa.
Aavistellu olin jo vuosia aikasempaa, mutta ei ollut näyttöä, ja uskoin valheisiinsa kun jotain kovistelin.
Nyt nolottaa ihan oma sinisilmäsyys. Elin siis valheessa monta vuotta.
Nyt mulla on sielunrauha omassa kodissani.
Lapsiani en kadu mutta kadun että tuli lapset tehtyä mytomaanin kanssa.
Yhdessä 30 vuotta, lapset jo aikusia, eropäätöksestäni omilleni muuttoon meni kahdeksan kuukautta käytännöllisistä syistä.
Miettinyt eroa olin jo monia vuosia, joku ihme tunne hiersi että kaikki ei vaan pitänyt paikkaansa meidän suhteessa.
Noin neljä-viisi vuotta ennen eroa aloin tuntemaan, etten ole tyytyväinen parisuhteessani. Ensin pari-kolme vuotta yritin ottaa asioita puheeksi ja parantaa tilannetta. Luin oppaita ihmissuhteista, eri persoonallisuuksista ja toisen ymmärtämisestä, mutta eihän se tosiaan auta jos vain toinen yrittää. Ehdotin yhteistä terapiaa. Kumppanin mielestä vain minä tarvitsin terapiaa. Menin terapiaan yksin ja sain sieltä kaipaamaani validointia tunteilleni. Kaksi viimeistä vuotta prosessoin eropäätöstä ja sitten muutin pois. Että kyllähän se aikaa otti. Olimme yhdessä 25 vuotta. Erosta on nyt kaksi vuotta enkä kadu päätöstä.
Muutin lasten kanssa pienempään asuntoon, eivätkä he ole sitä harmitelleet. Molemmille oli toki omat huoneet uudessakin asunnossa. En ollut ajatellut minun ja puolison nihkeiden välien vaikuttaneen lapsiin - ei kuitenkaan näkyvästi riidelty - mutta toinen poika on muuttunut eron jälkeen jotenkin... läsnäolevammaksi. Osoittaa enemmän kiinnostusta asioihin ja osallistuu iloisemmin tekemisiin. Uskon, että aisti vanhempien kitkan yhdessä ollessamme ja jotenkin vähän pienensi itseään aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta yksi hyvä kysymys itselle näissä tilanteissa on, että pidänkö puolisostani? Tai kunnioitanko häntä? Monet jatkavat vain velvollisuudesta, mutta eivät edes pidä toisesta enää. Lopullinen niitti on sitten se jos kunnioituskin on mennyt.
Vierailija kirjoitti:
7 vuoden suhteessa 6 vuotta. Olin nuori ja naiivi. Vuoden jälkeen muutin toiseen kaupunkiin ja ajattelin, että siinä oli se suhde. Yllättäen mies ilmoittikin kolmen viikon jälkeeen, että hän on irtisanoutunut ja muuttaa mun luo!
Minä, idiootti, otin hänet luokseni asumaan, kun ajattelin että tuohan oli romanttinen teko. Siitä alkoi kuuden vuoden helv***. Kun vihdoin erosin, hän vainosi minua kahdeksan vuoden ajan.
Miten ero käytännössä tapahtui? Muutit omasta korostas?
Millaista vaonuumista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei tämän nykyisen kanssa ole lapsia, naimisissa kuitenkin ollaan. Aikuisia lapsia molemmillä edellisistä liitoista.
Parisen vuotta olen eroa pohtinut, mutta en saa vaan "aikaiseksi" . Asun miehen omistamassa asunnossa, ajatus siitä että saisin aloittaa puhtaalta pöydältä kiinnostaa, mutta sitten taas masentaa. Roikun siis tässä suhteessa onnettomana.. Ehkä tässä voisi heitellä verkkoja vesille, niin olisi syytä erota.
Avioliitossa ollessa verkkoja ei heitellä vesille.
Ole ihminen ja kunnioita puolisoasi. Eroa ensin.
Olet saastaa.
No mieheni on jäänyt kiinni viestittelystä exänsä ja muidenkin naisten kanssa, joten tässä suhteessa en olisi ainoa.
Roikun tässä paskassa suhteessa vain, koska ei ole voimia lähteä nyt tästä mene
Vaikutat läheisriippuvaiselta.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Mitä mies on sanonut kun olet tästä hänen kanssa keskustellut?
Mitä sun miehes sanoo mitä sun miehes snaoo mitä sun miehes sanoo? Ootko ap:n mies kun täällä länkytät tollasia? Ei meitä kiinnosta ap:n p a s k a mies josts hän tän aloituksen teki, i diootti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei tämän nykyisen kanssa ole lapsia, naimisissa kuitenkin ollaan. Aikuisia lapsia molemmillä edellisistä liitoista.
Parisen vuotta olen eroa pohtinut, mutta en saa vaan "aikaiseksi" . Asun miehen omistamassa asunnossa, ajatus siitä että saisin aloittaa puhtaalta pöydältä kiinnostaa, mutta sitten taas masentaa. Roikun siis tässä suhteessa onnettomana.. Ehkä tässä voisi heitellä verkkoja vesille, niin olisi syytä erota.
Avioliitossa ollessa verkkoja ei heitellä vesille.
Ole ihminen ja kunnioita puolisoasi. Eroa ensin.
Olet saastaa.
Heittopussilapset ovat vinksahtaneita, surullisia otuksia, juurtumattomia ja häpeävät usein vanhempiaan ja arvottomuuttaan.
Seuraukset tästä lapsen arvon laiminlyönnistä on yhteiskunnassa näkyvissä jo rankasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä mies on sanonut
kun olet tästä hänen
kanssa keskustellut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7 vuoden suhteessa 6 vuotta. Olin nuori ja naiivi. Vuoden jälkeen muutin toiseen kaupunkiin ja ajattelin, että siinä oli se suhde. Yllättäen mies ilmoittikin kolmen viikon jälkeeen, että hän on irtisanoutunut ja muuttaa mun luo!
Minä, idiootti, otin hänet luokseni asumaan, kun ajattelin että tuohan oli romanttinen teko. Siitä alkoi kuuden vuoden helv***. Kun vihdoin erosin, hän vainosi minua kahdeksan vuoden ajan.
Miten ero käytännössä tapahtui? Muutit omasta korostas?
Millaista vaonuumista?
Mies ei eräänä iltana tullut kotiin. Ei lähettänyt viestiä eikä vastannut puhelimeen. Kerroin hänelle sitten tilaisuuden tullen, että olen varannut ajan pariterapiaan. Mies vastasi, että "se tarkoittaa eroa, en tule sinne". Sanoin meneväni yksin, ja vaan tuhahti.
Mies oli nopea liikkeissään ja jo seuraavalla viikolla majaili toisessa kaupungissa. Ei kuitenkaan virallisesti muuttanut. Hän kävi kotona välillä ja oli aivan poikkeuksellisen mukava. Meillä oli koko suhteen aikana harvoin niin hauskaa kun ennen eroa. Juteltiin ja naurettiin. No, sehän oli vain miehen manipulointia yrittää saada minut jäämään.
Asunnon etsimisessä minulla kesti yli 2kk. Muuttolaatikot tilasin eli mies tiesi muuttoni lähestyvän. Päivää en kertonut ja hoidin muuton miehen ollessa töissä. En ottanut kuin henk.koht. tavarat, en mitään huonekaluja tai astioita. Vain vaatteet, tärkeät paperit, valokuvia ja sellaista.
Osoitetta en kertonut, mutta jostain mies sen sai tietää. En vastannut puheluihin, mutta viestillä hän ilmoitti muuttaneensa "lähistölle". Annoin asian olla, mutta hän tosiaan alkoi ilmaantua jatkuvasti joka paikassa vastaan. Oli ilkeä, haukkui minua ja seurasi. Yritin olla hiljaa ja huomaamaton, mutta kun hän ei lopettanut, niin otin yhteyttä poliisiin. En saanut lähestymiskieltoa, koska "tuore ero, ei uhkaa hengelle tai terveydelle.
Blokkasin kaikista kanavista ja muutin uudestaan. Taas sai sen jostain selville ja sama toistui eli hän muutti samalle alueelle. Vuosien jälkeen hän taisi löytää uuden kiusattavan, koska yllättäen hän vain antoi minun olla.
Eihän se koskaan äkkiä tapahdu. Liitto oli surkea alusta saakka ja jotenkin arvasin, ettei se tule kestämään. Tiedättekö, kukaan ei kysynyt minulta, haluanko naimisiin. Asia sovittiin minun ohitseni kantasuomalaisen sulhasen ja kantasuomalaisen äitini kesken ja siinä kohtaa vihasin heitä kumpaakin niin paljon, että toteutin heidän toiveensa vain kostaakseni sen eroamalla.
Olin naimisissa kolme vuotta ja sitten pakkasin kamani ja lähdin ja hain eroa.
Homma kustansi minulle syvän masennuksen ja kaksi itsemurhayritystä. Olin alistettu lapsi, joka ei aikuisenakaan osannut haluta mitään saati sanoa ei. Olen opetellut nämä asiat myöhemmin.
Älkää kohdelko tyttäriänne kuten minua kohdeltiin.
TV1 tekee kokoiltaisen keskusteluohjelman heittopussilapsista. Yhteiskunnallinen keskustelu saadaan vihdoin alkamaan julkisesti.
Mukana myös vanhempia, jotka säilyttäneet lasten kodin ja kulkevat itse kortteereistaan kotiin lasten luokse.
Vierailija kirjoitti:
Eihän se koskaan äkkiä tapahdu. Liitto oli surkea alusta saakka ja jotenkin arvasin, ettei se tule kestämään. Tiedättekö, kukaan ei kysynyt minulta, haluanko naimisiin. Asia sovittiin minun ohitseni kantasuomalaisen sulhasen ja kantasuomalaisen äitini kesken ja siinä kohtaa vihasin heitä kumpaakin niin paljon, että toteutin heidän toiveensa vain kostaakseni sen eroamalla.
Olin naimisissa kolme vuotta ja sitten pakkasin kamani ja lähdin ja hain eroa.
Homma kustansi minulle syvän masennuksen ja kaksi itsemurhayritystä. Olin alistettu lapsi, joka ei aikuisenakaan osannut haluta mitään saati sanoa ei. Olen opetellut nämä asiat myöhemmin.
Älkää kohdelko tyttäriänne kuten minua kohdeltiin.
Et terveeltä ole vaikuttanut ilmeisesti nuorenakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika tarkkaan 30 vuotta, mutta en vielä ole sitä toteuttanut.
Mikä estää toteuttamasta?
Se, ettei mies ja suhde ole pelkästään huono. Hänessä ja suhteessa on myös hyviä puolia, vaikka huono puoli on iso.
Selvä juttu. Omassa lähipiirissä erolasten joukosta löytyy ne kaikkein parhaiten elämässä (tähän mennessä, ovat nuoria aikuisia) menestyneet ja tasan yksi keskimääräistä heikommin (koulukiusattu, masentunut). Yhä yhdessä olevien vanhempien lapsissa on sitten koko spektri, mutta pääasiassa keskitasoisesti pärjänneitä.