Miksi teit lapsen/lapsia?
Kommentit (24)
Löysin kumppanin, jonka kanssa haluan elää ja johon luotan, ja joka myös toivoi lapsia.
Koska lapset ovat minun kirjoissani parasta, mitä elämältä voi saada.
Tarvittiin lisäkäsiä maatilan töihin. Hankittiin 8 lasta
jos tuota tarttee kysellä, ei kannata hankkia lapsia...
Ehkäisy petti, lapsi ei ollut suunniteltu. Jonkin verran mietittiin vaimon kanssa että abortti vai ei, päätettiin kuitenkin että ei aborttia ja tippaakaan ei olla kaduttu, lapsi on nyt 6v.
En tehnyt. Olen päälle 50 ja tänään tyytyväinen siihen etten tehnyt koskaan. En sitä suunnitellut ne vaan jäi tekemättä. Hyvä näin.
Olen aika nuoresta pitäen tiennyt, että haluan auttaa ja tukea omaa lasta kasvamaan aikuiseksi tässä maailmassa. Kun tapasin lapseni isän aloin myös haaveilla meistä kahdesta alkunsa saaneesta lapsesta, jäljestä tässä maailmassa.
Rakastan olla äiti.
Viransijaisuus päättyi, olin ansiosidonnaisella. Kaksio Helsingissä hyvällä alueella maksettu 80%:sti. Ikää oli 35 vuotta. Seuraavan tein, koska halusin, että lapsellani on sisarus. Kolmas lapsi 42-vuotiaana oli yllätysvauva, jonka halusin pitää. Tyytyväinen olen, että tein lapset.
ei teitä kukaan muista kukaan muutaman sukupolven jälkeen muuten kuin nimeltä ja korkeintaan ylimalkaisesti, joten se on ihan sama tekeekö vai ei.
Sitä minäkin mietin. Ei olisi pitänyt.
Vierailija kirjoitti:
ei teitä kukaan muista kukaan muutaman sukupolven jälkeen muuten kuin nimeltä ja korkeintaan ylimalkaisesti, joten se on ihan sama tekeekö vai ei.
Kyllä minun äitini on ainakin tehnyt sukututkimusta 1700-luvulle asti. Samoin isäni suvusta on tehty. Kun ajasta ennen valokuviakin löytyy ihmisistä tietoa, niin mitäs veikkaat, löytyykö tästä ajasta?
Vierailija kirjoitti:
Eläketurvaksi.
LOL

Meillä on tehty sukututkimusta 1100-luvulle asti ja selvisipä että meillä on ihan oma sukukummituskin tanskalaisessa linnassa!
Vierailija kirjoitti:
En tehnyt. Olen päälle 50 ja tänään tyytyväinen siihen etten tehnyt koskaan. En sitä suunnitellut ne vaan jäi tekemättä. Hyvä näin.
Tätä ei kysytty.
Tulin raskaaksi.