Kirkosta eronneet
ettehän menne sitten kirkkoon suremaan Kauhajoen tragediaa ja hakemaan tukea??
Tehän ette halua maksaa, niin ette varmaan myöskään sitten käytä palveluja..
Kommentit (26)
Sen sijaan tiedän kyllä, että kirkko toivoisi kaikkien kirkosta eronneiden poikkeavan tiloihinsa.
Enkä ymmärrä miksi minun pitäisi jotenkin surra? Tunnen toki myötätuntoa kaikkien uhrien omaisia kohtaan (ja tietysti tapahtumassa loukkantuneita ja vaarassa olleita kohtaan) ja toivon, ettei tuollaista ikinä satu omalle kohdalleni.
Mutta ei minulla ole mitään tarvetta erityisesti surra (mietin kyllä syytä tuohon ja miten näitä voisi ehkäistä/estää) tai saada mitään tukea itselleni. Shit happens ja onneksi ei osunut omalle kohdalle.
mutta näkyy vaan kirkot pullistelevan taas kansaa...
Käytettäisiin tämä energia ja huoli aina etukäteen nuorten hyväksi eikä aina sitten kun jotain ikävää on jo tapahtunut... jokohan nyt viisastutaan ja katsotaan mitä sille naapurille kuuluu. Tai katsotaan että mitäs ne meidän lapset puuhastelee..
mutta ovat niin kylmiä että ei ymmärrä miksi siitä pitäisi maksaa kun ilmaiseksikin saa
jos joku kirkosta eronnut löytäisi lohtua kirkosta. Jeesuskin meni etsimään niitä, jotka ovat ajautuneet kauas Jumalasta, "eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat".
miksi sitä pitäisi kirkkoon mennä suremaan. Olen pahoillani kuolleiden sekä heidän läheistensä puolesta, mutta en nyt niin surullinen ole että lohtua pitäisi jostain hakea.
Kirkkoon nyt viimeiseksi menisin. Jos vastaava tilanne sattuisi omalle kohdalle (joku läheinen olisi uhri tms) niin hakisin kyllä apua ennemmin ystäviltä ja sukulaisilta sekä joltain psykologilta tms. en mistään kirkon kriisipalveluista. En halua mitään Jumala-höpinää lohdutukseksi (ei kaikki kirkon kriisipalvelijat sitä varmaan anna, mutta en halua ottaa riskiä).
mutta ovat niin kylmiä että ei ymmärrä miksi siitä pitäisi maksaa kun ilmaiseksikin saa
pääsee kaikki uskontokunnasta riippumatta eikä kukaan kysele ovella verolappua
Todennäköisesti tämä murhaajakin on kirkon jäsen...
mutta ketä ovat nämä ihmiset siellä kirkkosalin täydeltä? tuskimpa ovat kaikki seurakunnan jäseniä...
mutta ketä ovat nämä ihmiset siellä kirkkosalin täydeltä? tuskimpa ovat kaikki seurakunnan jäseniä...
Kellähän siinä on populaa töyttämään ne pytingit. Itse olen käynyt kirkossa viimeksi 5 v sitten sukulaisen häissä.
mutta ketä ovat nämä ihmiset siellä kirkkosalin täydeltä? tuskimpa ovat kaikki seurakunnan jäseniä...
Käy kysymässä jos sua kiinnostaa noin.
nekin, jotka eivät toivota sinne uskottomia tervetulleeksi. Myös minä olen kirkosta eronneena tervetulllut kirkkoon, uskoakseni.
Henkilökohtasesti en usko meneväni kirkkoon vaan olen jo juoksulenkillä purkanut asiaa kaverin kanssa ja tämä tapa toimii minulla tässäkin tapauksessa.
Kiitos kuitenkin jollekin siitä, että tämä ei osunut varsinaisesti omalle kohdalle, vaikka koskettava tapaus onkin.
eli esim. 10 000 asukkaan kunnassa 9000 niin johan kirkko pullottaa jos osakaan kirkon jäsenistä tulee paikalle...
Ei tulisi mieleenkään. Meneekö muka joku kirkosta eronnut kirkkoon suremaan? Minkä ihmeen takia? Ja millä logiikalla kaikki kirkossa olijat eivät kuulu kirkkoon? Kun kuitenkin suurin osa kansasta kuuluu, tietääkseni...
Enkä todella tarvitse kirkkoa suremiseen jos jotain isoa surtavaa olisi.
Jos kirkon palvelut alkaisivat jostain kumman syystä kiinnostaa kyllä varmaan tulisi myös maksettua ne maksut, ns. hyvän asian puolesta tai jotain. Mutta kuten todettu on, en koe sitä niin hyväksi asiaksi että siitä kannattaisi maksaa enkä "palveluja" tarvitse, mitä siellä sitten olisikaan, tuskin mitään muuta kuin tönö.
ettei jumalaa ole olemassa, maksan verot yhteisvastuusta ja tottumuksesta mutta kirkosta en saa mitään "hengellistä".
mutta ketä ovat nämä ihmiset siellä kirkkosalin täydeltä? tuskimpa ovat kaikki seurakunnan jäseniä...
Ne on aaveemammoja, jotka siellä hehkuttelevat ihanassa tunnemyrskyssä.
Mutta en kyllä ikinä käyttäisi. Minun surussani ei paljoa lapsiaan uhraavat isät auta. Harmittaa, että esim. hautuumaat ovat kirkon hallussa. Siksi olemme sopineet toistemme tuhkauksesta ja tuhkien sirottelusta. Mitä nyt jäljelle jää, kun olemme testamentanneet itsemme lääketieteelle.
Tähän kärsimyksen ongelmaan tulee mieleen joskus Hesarissa ollut piirros, missä ihminen kysyy taivaaseen päin kääntyneenä tämän suuntaisesti: Miksi et tehnyt mitään? ja pilven sisältä vastataan: MIksi et itse tehnyt mitään?
Syyllisiä etsimättä: emme voi kaikkea yhteisöllistä vastuuta heijastaa itsemme ulkopuolelle. Siihen emme koskaan tämän elämän puolella saa vastauksia, miksi Jumala sallii kärsimystä elämään. Tätä kysymystä hedelmällisempää on pohtia, mitkä ovat suomalaisen yhteiskunnan arvot ja minkä arvojen mukaan elämme itse. Koko yhteisöä koskettava kärsimys kysyy: mitä me voisimme yhdessä tehdä, jotta tällaisen kärsimyksen määrä vähenisi?