Uskotteko ettei YLE muuntelisi totuutta tai olisi puolueellinen?
Uskon jos lehmät lentävät suihkumoottorit kyljissä.
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys ennen Mileitä Argentiinassa 45 prosenttia, nyt 31 prosenttia. Ja ottakaa huomioon että hän poisti taloudesta vasemmistolaisuuden, jonka suurin väite on köyhyyden vähentäminen.
Köyhyys suhteutetaan aina keskimääräisiin tuloihin. Ainoa jolla on merkitystä on se miten se köyhin osuus kansasta elää. Ihmisiä voi esim. samaan aikaan nousta köyhyydestä (joka on hyvä asia) ja ne köyhiksi edelleen jäävät voivat elää entistä kurjemmin (joka on tietenkin huono asia).
Onko yle uutisoinut laajasti Trumpista?
Tekoälyn vastaus:
Kyllä, Yle on uutisoinut laajasti Donald Trumpista. Esimerkiksi vuonna 2020 Yle julkaisi laajan artikkelin, jossa kerrottiin Pew-tutkimuskeskuksen tekemästä kyselystä Trumpin suosiosta maailmalla, uutisoi uutisen laajuudesta.
Pew-tutkimuskeskuksen kysely: Yle uutisoi Pew-tutkimuskeskuksen laajasta kyselystä, joka käsitteli Donald Trumpin suosiota maailmalla. Kysely osoitti, että Trump sai pääosin kielteiset arviot maailmalla, erityisesti Länsi-Euroopassa. (Lähde: Yle).
Laaja uutisointi: Uutisointi oli laaja, ja siihen sisältyi tietoja kansainvälisen kyselyn tuloksista ja vertailu edellisiin vuosiin. (Lähde: Yle)
Vierailija kirjoitti:
Riikka Purra esitetään kuvissa aina naama rasvaiseksi photoshopattuna ja Sanna Marin aina huulipuna photoshopattuna ja tiedät sen hyvin itsekin.
Tuollaisesta editoinnista jäisi varmasti kiinni jos se pitäisi paikkaansa. Taisit taas lasketella luikuria.
"vaikkapa Trumpin edellisen kauden hyvä saavutuksia, kuten huumevastaista työtä"
Tuottiko se siis erityisen hyviä tuloksia?
"avaruussotajoukot"
Mikä tässä oli se saavutus? Se oli lähinnä organisaatiomuutos.
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te persut ikinä kyllästy?
Suomen uutiset saa teidän mielestä valehdella ihan surutta, samoin Trumpin Fox, mutta aina vaan yle yle yle.
Teille kelpaa kai vain, jos muut mediat kielletään, ja vain Suomen uutiset jää.
Miten Suomen uutiset on valehdellut? En ole persu, mutta alkoi kiinnostamaan, kun tunnut pitävän sitä niin itsestään selvänä.
Vierailija kirjoitti:
Yle ei koskaan uutisoinut sitä että Trumpin tultua nyt valtaan toista kertaa, demokraattipuolueen kannatus oli alhaisin sen koko pitkässä 150-vuotisessa historiassa.
Miten te JAKSATTE puhua paskaa aamusta iltaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te persut ikinä kyllästy?
Suomen uutiset saa teidän mielestä valehdella ihan surutta, samoin Trumpin Fox, mutta aina vaan yle yle yle.
Teille kelpaa kai vain, jos muut mediat kielletään, ja vain Suomen uutiset jää.
Miten Suomen uutiset on valehdellut? En ole persu, mutta alkoi kiinnostamaan, kun tunnut pitävän sitä niin itsestään selvänä.
Täytyy valehdella lähes kaikessa, aina pitää olla ripaus totuutta. Ei niiden lukijoista muuten tulisi venäläisiä ja pohjois-korealaisia muistuttavia valheiden levittäjiä ja vaihtoehtotodellisuudessa eläjiä.
Kenen leipää syöt sen lauluja laulat...

Tuota, tuota. Kysyin siis esimerkkiä valehtelusta. Onko ollut joku artikkeli, jossa Suomen uutiset on jäänyt kiinni valehtelusta. Minä luen säännöllise
Julkinen neuvosto antaa huomautuksen, jos valehtelee. Siksipä Suomen uutiset ei kuulu journalistiliittoon, että saisivat valehdella käytännössä koko ajan.
Siis jos haluat listaa, että milloin niitä on huomautettu valehtelusta, se on mahdotonta, sillä päätoimittaja Turkkila on päättänyt, että sitä ei tule tapahtumaan.
Suomen Fox. Pelkkää propagandaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Media harrastaa juuri sitä että se välttelee sellaisia helposti valheeksi osoitettavia asioita. Sen sijaan se jättää uutisoimatta tietyt asiat. Ja ennen kaikkea värittää uutisia niin että kaikki vasemmiston kannalta ikävät asiat kuorrutetaan sokerilla ja ymmärretään. Vastaavasti vastapuolen juttuihin tarrataan täydellä voimalla ja paatoksella kiinni.
Juurikin näin. Suomessa vasemmiston pelikirja on todella helppo päätellä: heti kun hävisivät vaalit, alettiin rummuttaa rasismikortilla. Vedottiin höpöhöpö-tutkimuksiin, väitettiin Suomen olevan maailman rasistin valtio jne. Sitten kun joku elämää nähnyt persu sekoilee, irrotetaan se asiayhteydestään ja väitetään, että kaikki persut sekoilevat. Tällainen narratiivi uppoaa toki vähä-älyisiin ihmisiin, mutta viisaat näkevät mitä kulloistakin narratiivia media pyrkii ohjaamaan.
Eli persut ei ole rasistinen puolue? Sitäkö haluat sanoa? Miten tulkitset Purran ja Halla-Ahon scripta-kirjoitukset? Kiinnostaisi tietää.
Suomen Uutiset on heti näkyvästi ilmaissut "Suomen Uutiset on Perussuomalaiset rp:n ylläpitämä verkossa toimiva uutispalvelu ja perussuomalaisten äänenkannattaja."
Vierailija kirjoitti:
Siis Suomen Uutiset on avoimesti Perussuomalaisten uutisjulkaisu. Kyllä se saa painottaa uutisissaan sitä että PS politiikka on hyvää ja oikeassa. Onhan vassareillakin omat vastaavat julkaisut eikä kukaan täällä valita että ne ajavat vasemmistoagendaa, koska se on ihan ok siinä tapauksessa.
Yle väittää olevansa puolueeton ja maksetaan verorahalla, sen vuoksi se ei saa olla puolueellinen. Tai ainakin sen pitää julistaa olevansa puolueellinen jos aikoo sitä olla.
Totta kai puoluelehdet painottaa uutisointiaan esimerkiksi sen mukaan, että kuka haastateltava on samaa mieltä kuin oma puolue, eli eivät ole puolueettomia.
Mutta persut valehtelee. Siinä on ero.
Ja on se aika röyhkeää pistää nimeksi Suomen uutiset, kun oikeasti se on Persujen valehtelut.

Ai? Onko sielläkin sellaisia muokattuja videoklippejä mitä BBC:llä?

Ai? Onko sielläkin sellaisia m
Milloin videoklippejä ei muokata?
Ihan mielenkiinnosta kyselen.
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys ennen Mileitä Argentiinassa 45 prosenttia, nyt 31 prosenttia. Ja ottakaa huomioon että hän poisti taloudesta vasemmistolaisuuden, jonka suurin väite on köyhyyden vähentäminen.
Onko kokoomuslainen Uusi Suomi persulle riittävän oikeustouskottava? Argentiina näyttää paperilla hyvältä, koska kaikki valtiolle kuuluvat tehtävät on lopetettu, mutta kansalaisille se on katastrofi. Juttu on pitkä, mutta lopussa tiivistettynä: Korruptio on kasvanut, pääomat karkaavat ulkomaille ja kansalaisten luottamus pesoon on kadonnut. Ulkomaiset yritykset hallitsevat yhä suurempaa osaa pankki-, kauppa- ja peruspalveluista. Milein talouslinja jatkaa tätä kehitystä rahan siirtoa ulkomaille. Ja kuten aiemminkin, Argentiinan talousromahdukset eivät ole vain tilastoja. Ne vaativat todellisia uhreja.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juha-hyrkas/javier-milei-tuhoaa-argent…
Kansalaisten luottamus pesoon oli varmasti korkea kun inflaatio oli 300 % ennen Mileitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis Suomen Uutiset on avoimesti Perussuomalaisten uutisjulkaisu. Kyllä se saa painottaa uutisissaan sitä että PS politiikka on hyvää ja oikeassa. Onhan vassareillakin omat vastaavat julkaisut eikä kukaan täällä valita että ne ajavat vasemmistoagendaa, koska se on ihan ok siinä tapauksessa.
Yle väittää olevansa puolueeton ja maksetaan verorahalla, sen vuoksi se ei saa olla puolueellinen. Tai ainakin sen pitää julistaa olevansa puolueellinen jos aikoo sitä olla.
Totta kai puoluelehdet painottaa uutisointiaan esimerkiksi sen mukaan, että kuka haastateltava on samaa mieltä kuin oma puolue, eli eivät ole puolueettomia.
Mutta persut valehtelee. Siinä on ero.
Ja on se aika röyhkeää pistää nimeksi Suomen uutiset, kun oikeasti se on Persujen valehtelut.
Eivät valehtele,
Mutta kuinka vaikeaa sun on hyväksyä, että muillakin puolueilla on omia kannatuslehtiään kuin vain vasemmiston kansan uutiset? Jos sun mielestäsi on petollista, että persujen julkaisu on nimeltään Suomen uutiset, niin luulisi silloin haittavan myös kansan uutiset. Mikä kansa ja mitkä uutiset?
Näitä ei voi edes verrata ylen tuotantoon, koska kyse on täysin eri asiasta
Vierailija kirjoitti:
"Milloin videoklippejä ei muokata?
Ihan mielenkiinnosta kyselen."
Älä ole naurettava, vaikka Yle onkin opettanut sinulle väärinymmärtämisen taitoa.
😂
Ai että te olette hauskoja. Ensin kysyt, ja vastaus ei kelpaa.
Noista videoistahan Suomen uutiset teki pitkän artikkelin, missä Purra uhriutui ihan samalla tavalla, samoilla sanoilla kuin ketjun persut. Kannattaa lukea ihan hupimielessä. On naurettavinta mitä olen lukenut pitkään aikaan. Että YLE on vastuussa BBC:n tekemisistä ja samanlainen. Just.
Turkkilan lehden kirjoitukset on yhtä itkua ja parkua.
https://www.suomenuutiset.fi/purra-bbc-kohusta-harhaanjohtava-uutisoint…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Argentiinan tilanne on historiallinen ja tieteellisesti erittäin mielenkiintoinen. Koska se on ollut niin vahvasti vasemmistolainen ja nyt talouskriisin vuoksi yrittää korjausta siirtymällä hyvin erilaiseen systeemiin. Luulisi että Yleä kiinnostaa tällainen, jos on se objektiivinen ja puolueeton. Vaan ei mahdu otsikoihin. Taitaa johtua siitä että vasemmistolaisuudesta luopuminen toimi. Ei haluta antaa ideoita että voisi toimi Suomessakin, kun täällä painitaan omien vastaavien ongelmien parissa. Näinkin voi vaikuttaa.
Onko sinusta Argentiina parempi maa kuin maailman onnellisimmaksi maaksi useasti valittu Suomi?
Pian on, nousee kohisten.
Nousee kohisten, koska sinne kipataan ulkomaista korruptio- ja vaalivaikuttamisrahaa. Kansalaisia se ei hyödytä ja romahdus tulee olemaan massiivinen sitten kun Argentiinan tukemisesta ei ole enää tietyille tahoille hyötyä.
Kerro edes yksi tapaus, jossa Yleisradion uutiset olisivat sortuneet vääristelyyn ja valehteluun.