Lähetä terveiset kaipaamallesi henkilölle <3

Vierailija kirjoitti:

Kun teet päätöksiä,mieti tarkkaan.Kannat joidenkin seuraukset läpi elämäsi.

No, vi**u älä. Itsestäänselvyyksien tuputtaja taas nähtävästi paikalla.

P niin kuin porsas, röh röh. Mene muualle tonkimaan 🤮

Tuo, jolla on hirttänyt kiinni, provosoituu aina uskontojutuista. Ne ovat sille kuin neulan pistäisi persuksiin, joten pysykää aiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiteinen aine on kiinteässä olomuodossa olevaa ainetta, jossa atomit tai molekyylit ovat järjestyneet säännölliseen, toistuvaan aineelle tyypilliseen kiderakenteen mukaiseen järjestykseen. Kiteinen aine ei tyypillisesti koostu yhdestä kiteestä, vaan monista pienistä "kiteistä" eli rakeista, joita erottavat raerajat. Kiinteän aineen toinen esiintymismuoto on amorfinen aine, jossa rakenneyksiköiden järjestyminen rajoittuu atomien lähimpiin sidoksiin.

Messingin mikrorakennetta 400x suurennoksella.Osmiumkiteitä

Kiteen pinnat ovat määrätyssä asennossa kiteessä olevien kideakseleiden keskukseen nähden. Useimmat alkuaineet ja niiden yhdisteet voivat muodostaa kiteitä. Kiteytyminen voi olla nopeaa tai kestää miljoonia vuosia.[1] Tämä taas riippuu kiteytyvästä aineesta ja sen fyysisistä ominaisuuksista, kuten myös vallitsevista kiteytymisolosuhteista.

Kiteinen aine syntyy, kun nestemäisessä olomuodossa olevaa ainetta jäähdytetään kiinteäksi aineeksi riittävän hitaasti, jolloin atomien tai molekyylien liike-energia pienenee niin, että aineen osaset voivat järjestäytyä säännölliseen hilaan, jossa sidosten lukumäärä maksimoituu ja potentiaalienergia minimoituulähde?. Nopea jäähtyminen tuottaa yleensä pieniä kiteitä ja hidas jäähtyminen suuria kiteitä.[2] Kaasun kiteytymistä kutsutaan härmistymiseksi.

Yhdellä aineella voi olla useita kiteisiä rakenteita ja amorfinen kiinteä rakenne. Kiteisellä aineella on tyypillisesti terävä sulamislämpötila eli se muuttuu nesteeksi pienellä lämpötilan muutoksella. Saman aineen eri faaseilla, kiteisillä ja amorfisella faasilla on toisistaan poikkeavia fysikaalisia ominaisuuksia.

Kiteytymistä käytetään kemiallisena erotusmenetelmänä, jonka avulla voidaan saada puhtaita kiinteitä yhdisteitä. Erottamisessa tärkeää on, että jäähdytys ei tapahdu liian nopeasti, koska tällöin kidehilat syntyvät liian nopeasti ja voivat sulkea sisäänsä myös epäpuhtauksia.[2] Tästä voidaan pitää esimerkkinä kidetankoprosessia, jota käytetään joidenkin metallien äärimmäisten puhtaiden muotojen aikaansaamiseen.

Naurattaa kuinka pienet kaipaukset vain hukkuvat jonnekin mielenkiintoisen faktatiedon väliin.

Mutta ei ne estä vuoretkaan rakkautta.. 

 

Rakastavaiset löytää kyllä toisensa. Yksimäisen säälittävä.n ja ilkeän ihmisen kohtalo saa etsimään entistäkin intensiivisemmin. Kukaan ei halia päätyä yksinäiseksi spämmääjä-reppanaksi.

Tätä olin sanomassa mutta ehdit ensin. 

Huvittava suuruudenhullu ajatus että muiden kaipauksiin vaikuttaisi wikispämmi

Eihän tällä kaipauksiin pyritäkään vaikuttamaan vaan teidän päivittäiseen spämmiinne. Vieläkään et löytänyt peilin eteen?

Ei tietenkään. Miksi  normaalien hyväsydämisten ja rakastamiskykyisten ihmisten pitäisi katsoa peiliin jonkun mielenterveysongelmaisen pahoinvoivan oksentelun takia? Et selväsikään elä ihan reaalitodellisuudessa.

Jospa joku edes katsoisi peiliin.

 No kyllähän sitä nyt peiliin katsotaan, monta kertaa päivässä. En haluaisi kehuskella, mutta nätti ja onnellinen ihminen on ilo omallekin silmälle. 

Mutta mitä näkyy sinun peilissä? Pelkkää mustaa?

Misha Defonseca (oikea nimi Monique "Monica" Ernestine Josephine de Wael; s. 1937 Etterbeek, Belgia) on belgialainen kirjailija, joka julkaisi muistelmikseen väittämänsä mutta todellisuudessa fiktiivisen kirjan Susilapsi. Teos kertoo hämmästyttävän tarinan siitä, miten hän olisi selviytynyt lapsena muun muassa elämällä susilauman keskuudessa. Se ilmestyi alkujaan 1997 englanniksi nimellä Misha: A Mémoire of the Holocaust Years. Kirjasta tuli Euroopassa menestys, ja se käännettiin 18 kielelle.[1] Kirjan ranskankielinen versio[2] ei ollut käännös, vaan täysin uusi teos nimellä Survivre avec les loups, ja sen julkaisi 1997 Éditions Robert Laffont. Ranskankielisen version pohjalta tehtiin elokuva Survivre avec les loups.lähde?

Paljastusten jälkeen kirjailija ja hänen lakimiehensä myönsivät helmikuussa 2008, ettei menestyskirja ollut omaelämäkerrallinen, kuten oli väitetty.[3]

Hänen tarinastaan on tehty elokuva nimeltä Misha and the wolves (Misha ja sudet), jonka on ohjannut brittiläinen Sam Hobkinson.[

Vierailija kirjoitti:

Kun teet päätöksiä,mieti tarkkaan.Kannat joidenkin seuraukset läpi elämäsi.

Vau, oikein oman elämän. Kuulostaa köykäiseltä, heh. :P

Vierailija kirjoitti:

Tuo, jolla on hirttänyt kiinni, provosoituu aina uskontojutuista. Ne ovat sille kuin neulan pistäisi persuksiin, joten pysykää aiheessa.

Eli siunausta vaan hänelle...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun teet päätöksiä,mieti tarkkaan.Kannat joidenkin seuraukset läpi elämäsi.

No, vi**u älä. Itsestäänselvyyksien tuputtaja taas nähtävästi paikalla.

Ei minulta tällaisia.

Teette kukin mitä lystäätte. 

None of my business.. x

Todistetusti, miehen hiki rauhoittaa naista.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko huomanneet, että lähes kaikki reality tv formaatit on tehty niin, että juonittelu on pääosassa. Ja ihmiset katsoo näitä.

Se on omiaan muuttamaan ihmisiä ajan saatossa käyttäytymään juonittelevasti.

 

Mitä mädätystä.

Kurjuuskirjallisuus, myös kärsimyskirjallisuus, kärsimysporno tai traumaporno (engl. Misery literature tai Misery lit), on kirjallisuuden laji, joka keskittyy traumaattisiin kokemuksiin, henkiseen ja fyysiseen hyväksikäyttöön, köyhyyteen tai muihin koettelemuksiin, joita päähenkilöt – tai autofiktion ja muistelmien tapauksessa kirjoittajat itse – ovat väitetysti kokeneet.[1][2][3]

Genren teokset alkavat tyypillisesti lapsuudesta, ja niissä esiintyy kaltoinkohtelua sekä hyväksikäyttöä tai laiminlyöntiä, jonka tekijänä on aikuinen auktoriteettihahmo, usein vanhempi tai huoltaja. Tarinat huipentuvat tavallisesti emotionaaliseen purkautumiseen tai tilanteesta pakenemiseen, vaikka varsinaista onnellista loppua ei ole. Ne on usein kirjoitettu minä-muodossa.[4]

Kurjuuskirjallisuus-genrestä on paljastunut useita kirjallisia huijauksia, joissa tosiksi väitetyt kertomukset tuskallisista menneisyyden kokemuksista ovat osoittautuneet sepitetyiksi valemuistelmiksi.[5][6]

Kurjuuskirjallisuuden suosio on lisääntynyt 2000-luvulla, ja samoin ovat lisääntyneet kirjalliset väärennökset.[6] Traagiset omaelämäkerrat kiinnostavat lukijoita ja ovat tuottoisia kustantamoille[5], sillä ne herättävät kiinnostusta myös mediassa, joka mielellään esittelee kirjailijoiden teoksia vasten heidän elämäänsä.[7][8]Traumataloudessa traumaa käytetään lukijoiden tunteiden lypsämiseen sekä shokin ja sensaatioon aiheuttamiseen. Traumaattiset ”tositarinat” ja yksilön kokemuksiin palautuvat yksinkertaiset muutostarinat vetoavat yleisöön.[9][10][2][11]

Yleinen kritiikki lajia kohtaan on, että sen viehätys perustuu tirkistelynhaluun ja uteliaisuuteen sekä moraalisen paheksunnan ja kiihottavuuden yhdistelmään.[12][13][3]

Vuonna 2007 kurjuuskirjallisuutta kuvailtiin kirjamaailman suurimmaksi kasvusektoriksi. Brittiläinen kirjakauppaketju Waterstone’s perusti oman Painful Lives -osaston;[1] Borders seurasi esimerkkiä nimikkeellä Real Lives.[14] W H Smith -ketjussa osasto on nimeltään Tragic Life Stories; näin vältettiin valinta siitä, pitäisikö kirjat luokitella kaunokirjallisuudeksi vai tietokirjallisuudeksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei osallisuutta Urpo-ketjussa. E

Siksi sinunkin pitää oppia kommunikoimaan irl.

Kenelle tuon keksityn hahmon pitää kommunikoida?

Kaipaamalleen ihmiselle.

Tänään voisimme yhdessä harjoittaa asiaa, jolla on suorastaan elimellinen yhteys päivän teemaan. Uskoisin, että se kävisi meiltä kuin tanssi.

Vierailija kirjoitti:

Sä olet p@skin spämmääjä ikinä! Ja toi pitää tauko välissä vei uskottavuuden, et vain pystynyt. Säälittävää!

Lajityyppiä tutkineet Sanna Nyqvist ja Outi Oja ovat kiinnittäneet huomiota siihen, kuinka monenlaiset huijaukset kietoutuvat usein toisiinsa: sama kirjailija plagioi, väärentää ja sepittää traagisia tarinoita. Heidän mukaansa ”väärentäminen liittyy usein huomion hakemiseen ja oman identiteetin rakentamiseen liian pitkälle menevän samastumisen avulla”. Identiteettihuijaukset ovat yksi tyypillinen huijauksen muoto kirjallisuudessa.[6]

Holokausti on ollut useiden kirjallisten huijausten aihe: tekijät ovat joko valheellisesti väittäneet olleensa sen uhreja tai vääristelleet omia kokemuksiaan.[6][2] Tällaisia teoksia ovat muun muassa Jerzy Kosinskin Kirjava lintu (1965)[15], Binjamin Wilkomirskin Bruchstücke: Aus einer Kindheit 1939–1948 (1995)[16], Misha DefonsecanMisha: A Mémoire of the Holocaust Years (1997, suom. Susilapsi)[17] ja Herman Rosenblatin Angel at the Fence (julkaisua suunniteltiin vuodelle 2009, mutta se peruttiin)[18].

Binjamin Wilkomirskin mukaan on nimetty myös Wilkomirski syndrome, joka viittaa ilmiöön, jossa ei-juutalaiset esiintyvät juutalaisina holokaustiselviytyjinä.[19]

Kaksi amerikkalaista moraalipaniikkia synnyttänyttä teosta ovat Flora Rheta Schreiberin Sybil (1973, suom. Sybil – todellisuuteen perustuva kertomus naisesta, jolla oli 16 eri persoonallisuutta) ja Lawrence Pazderin Michelle remembers (1980). Sybil kertoo ”tositarinan” monipersoonahäiriötä (nyk. dissosiatiivinen identiteetthäiriö) sairastavasta Sybilistä ja hänet ”parantavasta” psykoanalyytikosta Cornelia B. Wilburista. Sekä Sybil että Michelle remembers toivat esiin ajatusta tukahdutetuista muistoista ja unohdetuista lapsuudentraumoista. Sybilistä tehtiin myös televisioelokuva, ja kirjan ja elokuvan myötä monipersoonahäiriödiagnoosit lähtivät nousuun,[20][21] kun taas Michelle remembers -kirjaa pidetään saatananpalvontapaniikin alkusysäyksenä.[22] [23][24]Molempien teosten totuuspohjaisuus on sittemmin kiistetty. Journalisti Debbie Nathankäsittelee teoksessaan Sybil Exposed sitä, miten psykoanalyytikko Wilbur, Sybilin esikuvana toiminut Shirley Mason, sekä Sybil-teoksen kirjoittanut Schreiber toteuttivat osin tiedostaen, osin itsepetoksen vallassa huijauksen myydäkseen kirjoja, elokuvaa ja muita tuotteita kiihottavan tarinan avulla.[25]

Vierailija kirjoitti:

P niin kuin porsas, röh röh. Mene muualle tonkimaan 🤮

En. Tongin sun roskat. Ilmoitan taloyhtiöön miten et osaa lajitella oikein. Tuun sun kotiin tutkimaan missä säilytät likapyykkiä.

Liian hidas spämmääjä. Surkeaa touhua, voi reppanaa.

Olen tarpeellinen. Mulla olisi sinulle tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Tänään voisimme yhdessä harjoittaa asiaa, jolla on suorastaan elimellinen yhteys päivän teemaan. Uskoisin, että se kävisi meiltä kuin tanssi.

No hyi helv

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bongasin seuraavan:

 

'23.9.1917 syntynyt Suomen 

virallisesti vanhin ihminen,

Vieno Nurmilaukas, 

on poistunut keskuudestamme

108-vuotiaana Savitaipaleella.'

[Kuikankodin hoivak.]

 

07.05./ Länsi-Saimaan Sanomat

Hyvää yötä. 💚 ihanallE terkut.

 

-OgE-

Miksi häiriköit kaipausketjussa päivittäin?

Sinä siinä häntä kateuskiusaat ja alanuolilla pömmitat, kotka.

Amerikkalainen Laurel Rose Willson on esiintynyt sekä saatanallisen rituaalihyväksikäytön että uhrina. Hän kirjoitti Lauren Stratfrod -nimellä vuonna 1988 kirjan Satans Underground. Paljastuttuaan hän alkoi esiintyä Laura Grabowski -nimisenä keskitysleiriselviytyjänä. Hän myös esiintyi yhdessä toisen holokaustimuistelmat kirjoittaneen huijarin, Binjamin Wilkomirskin, kanssa.[6]Stratfordina hän kirjoitti "omaelämäkerran" Stripped Naked myös monipersoonahäiriöstään.[26]

Myös monet omaelämäkerrat, joissa kuvataan lapsuuden kurjuutta väkivaltaisten vanhempien, huumeidenkäytön tai sairauksien vuoksi, ovat paljastuneet huijauksiksi – näitä ovat muun muassa Beatrice Sparksin Go Ask Alice (1971, suom. Ruohoa, lunta), JT LeRoyn The Heart Is Deceitful Above All Things (2001, suom. Petollinen on ihmissydän), Kathy O’Beirnen Kathy’s Story (2005) sekä Margaret Seltzerin Love and Consequences(2008).

Yhdysvaltalaisen Dave Pelzerin teos A Child Called ”It” (1995, suom. Pimeän poika) kuvaa Pelzerin alkoholisti-äidin harjoittamaa väitettyä hyväksikäyttöä. Pelzer julkaisi teokselle myös kaksi jatko-osaa, jotka kaikki kuvaavat lapsuuden traumoista toipumista. Teoksia on kyseenalaistettu ja niiden totuudenmukaisuutta on epäilty: muun muassa yksi Pelzerin sisaruksista on kiistänyt kirjan tapahtumat.[27] Kirjat olivat 448 viikkoa The New York Timesin pehmeäkantisten tietokirjojen bestseller-listalla, mutta Pelzer myönsi itse ostaneensa ja jälleenmyyneensä tuhansia kappaleita omia kirjojaan.[27]

Jotkin kärsimystä kuvaavat omaelämäkerrat sisältävät sekä totuutta että fiktiota. Näihin kuuluvat Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1992 saaneen Rigoberta Menchún I, Rigoberta Menchú (1983, suom. Nimeni on Rigoberta)[28] sekä James Freyn A Million Little Pieces (2003, suom. Miljoonia sirpaleita), jota markkinoitiin tositarinana, mutta joka paljastui suurelta osin keksityksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen tarpeellinen. Mulla olisi sinulle tarvetta.

Empä usko että on. Ei ole semmosta tarvetta tällä pallolla enää.

Minä en provosoidu edes

tuosta pierupertistä, joka

haluaisi asustaa suolistoni

uumenissa kaasujani impaten. 

Puhumattakaan muista

kasvottomista nyymityypeistä.

🙏 x

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy kai syödä iltapuuro. Saa muuten hitokseen halvemmalla syötyä kun tekee ruokansa itse eikä hienostele yhtään. Tämä vapauttaa köyhän varoja muuhunkin kuin syömiseen. 

Autat aika hyvin ohistelullaan tota spämmääjää. Et vaan tajua.

Terkut kaipaajille 💕

Ja mitä sinulla olikaan antaa kenellekään? Logiikkasi on yksinkertaisesti outo.

Ja sun ketjun otsikon tajuaminen on olematonta. Tuohan spämmää noitten jatkuvien ohistelujen 5akia, niin kertoi, mutta siinä sinä taas olet minäminäminä idioottina.

Terkut kaikille lukutaitoisille kaipaajille💖💐

Uli uli, samaa tuubaa on suollettu jo vuosia. Ei jatkoon enää tässä kohdassa.

Loppuko perustelut urpo.? 

Vieläkin jatkuu, eivät riitä vuodet eivätkä sanatkaan. Urpo takasin, se joka toista haukkuu on se ite. 

Eli loppui perustelut sulta, urpo. Etkö keksi mitään omaa, urpo?

Omahan tuo heitto oli. Ja voisitko ystävällisesti lopettaa sen roikkumisen, en ole tappelemassa sinunkaan kanssasi enää yhtään. Tyydytä itseäsi jossakin muualla. Kiitos ja hyvää iltaa sinullekin.

Et pärjää, urpo.

Et pärjää, urpo.

 

 

Pärjään mutta haukkumisessa ja muissa huonoissa käytöstavoissa en pärjää. Taisteluni on jo taisteltu täällä kanssanne. Etsi uusi uhri, kiitos.

Pärjäät huonoissa tavoissa oikein hyvin, et vain tajua sitä, urpo.

No tavallaan joo, nyt kun ajattelen. 

Urpo!

Vuonna 2024 hyväntekeväisyysjärjestö Apuna ry:n ylläpitäjä Heidi Jaari jakoi sosiaalisessa mediassa tunnisteella #anteeksipekka-tarinan koulukiusatusta, itsemurhan tehneestä Pekasta. Tarina sai runsaasti huomiota ja paljastui pian sepitetyksi. Se rinnastettiin laajalti Enkeli-Elisaan, ja hyväntekeväisyysjärjestö kertoi joutuneensa huijauksen kohteeksi.[32]

Jaari on myös kirjoittanut kirjan Äiti, minulla on nälkä... (2020), joka sisältää anonyymejä kertomuksia Apuna ry:n avustettavien traagisista kohtaloista, sekä yhdistystä kiittäviä kommentteja.[33] Kirjallisuudentutkija Sylvikki Siltala kuvailee teosta: ”Takakannen mukaan ’kirjan keskeinen tarkoitus on vähentää kiusaamista ja syrjäytymistä tekemällä niihin johtavia kehityskulkuja näkyväksi’. Näitä kehityskulkuja on tekstistä kuitenkin vaikea löytää. Tiedon jakamisen sijasta Äiti, minulla on nälkä… on pikemminkin silkkaa loputonta traumapornoa (tietysti ahdinko loppuu aina, kun Apuna ry kiiruhtaa paikalle ruokakasseineen). Lukija pääsee voyeuristiselle tutkimusmatkalle toisen ihmisen hätään. Ja joka sana on tosi!”[34]

Enkeli-Elisan yksi edeltäjä on Go Ask Alice -romaani (1971, suom. Ruohoa, lunta). Anonyyminä julkaistu teos kertoo huumeriippuvaisesta, kaltoin kohdellusta 15-vuotiaasta tytöstä. Kirjan väitettiin perustuvan tytön päiväkirjoihin ja se oli huumeidenvastaisen kirjallisuuden edelläkävijä. Tarina paljastui kuitenkin keksityksi. Kirjoittajaksi paljastunut Beatrice Sparks väitti tarinaa todeksi vielä huijauksen tultua julki. Samaan tapaan myös Minttu Vettenterä jatkoi huijaustaan vielä paljastusartikkelin ilmestyttyä. Paljastuttuaan Sparks jatkoi sepittämistä ja kirjoitti useita kertomansa mukaan aitoihin päiväkirjoihin perustuvia teoksia.[34] [35]