Uusi puoliso ei kasvata lapsiaan

Ongelma varmaan yleinen, eli uusi puoliso ei kasvata lapsiaan (3kpl). Ensi alkuun kun tutustuttiin vaikutti ihan hyvälle, säännöt/rajat kyllä olivat löysemmät kun minulla lasteni kanssa, mutta puheen tasolla niitä kuitenkin oli. 

Mitä enemmän vietimme aikaa yhdessä, huomasin että puheen tasolla esiintyneet rajat eivät näkyneet toiminnassa ja arjessa.

Teinit kiroilevat missä ja milloin vaan, ovat epäsiistejä (siis tyyliin viikko käymättä suihkussa) kotiintuloaikoja ei ole, tosin teinit lähinnä ovatkin sisällä tekemättä mitään tähdellistä. Ovat koulusta pois kokoajan ja selvästi vedättävät olevansa kipeitä.

Isä kuskaa lapsia joka paikkaan ja teinit eivät toimi missään itsenäisesti. On helpompi kulkea autolla kun bussilla. Eivät käy edes kaupasta hakemassa karkkipussia yksin. Syövät ihan jumalattomasti herkkuja, jatkuvasti kaupasta kannetaan suklaata, sipsiä, paistopistettä, limua, jäätelöä ja keksipaketteja.isä tekee paljon ruokaa, lapset narraavat että oli hyvää, jotta isä pysyy tyytyväisenä, mutta seuraavassa käänteessä syövät kuitenkin isän ruoan sijasta vaan ranskalaisia, hampurilaisia, nugetteja yms, eikä isän tekemää ruokaa.

Pienin lapsista on vähemmän kumppanillani, ja on kyllä ehdottomasti kaikkein rajattomin- ja tarvisi todella kipeästi kasvatusta. Ikää on 3v, ja hän valvoo puoleen yöhön koska "ei halua" mennä nukkumaan. Ei syö oikeastaan muuta kun herkkuja ja leipää tai paistopisteen tuotteita. Ei osaa jakaa lelujaan, eikä mitään muutakaan. Saa vaikka kuun taivaalta jos pyytää.

Olen yrittänyt puhua vakavasti näistä epäkohdista, mutta puoliso loukkaantuu,uhriutuu ja keksii tekosyitä. Olen huomannut, että oma kiinnostukseni miestä kohtaan on vähentynyt, koska en voi kuvitella yhteistä tulevaisuutta saman katon alla _ikinä_.  Myös seksin harrastaminen on helvetin vaikeaa jos 3v lapsi pyörii hereillä 01 yöllä ja mun oma lapseni menee nukkumaan 20 ja herää 07. En mä jaksa harrastaa seksiä kolmeen yöllä ja herätä 07.

En oikeastaan edes tiedä mitä tällä oksennuksella haen. Uskon ettei mikään auta, ja täytyy vaan miettiä että haluanko elää erillään ja olla lähinnä parisuhteessa miehen kanssa, varoen ettei omat lapset saa vaikutteita, vai erota. Ja haluaisin tietää, onko muilla tällaista? Onko joku muu kokenut saman, että uusi parisuhde, molemmilla lapsia ja toisen kertomukset perheen arjesta ja rajoista yms olisi ollut ihan vaan sanahelinää?

Kamelin selän katkaisi tänään se, että tulin omalla lapsivapaalla tänne, pienintä piti laittaa nukkumaan (vasta klo 22), sammutin telkun ja sanoin että isäsi sanoi että nyt loppuu ohjelmat ja unille, tää alkaa huutaa, ja isä sanoo että ei tarvi huutaa, saat katsoa vielä ohjelmia...oikeesti😫😫😫 mun oma lapsi olisi tossa vaiheessa ollut unilla jo ainakin 2h, ja nyt tuo keikkuu tuossa siihen asti kun oikeesti nukahtaa telkulle, koska isä on kyvytön laittamaan rajoja. Sillekin varmaan löytyy taas tuhat hyvää selitystä, mutta ainut selitys on että ei ole kykyä kasvattaa ja pitää rajoja.

Ja tosiaan itsellä on mahdotonta yrittää kasvattaa, koska lapsien todellinen vanhempi kävelee mun sanojen ja jopa omien sanojensa yli😂