Onko yleensä ihmisille ongelma jos käy ilmi, että aikuinen deittikumppani asuu vanhempiensa omistamassa asunnossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ongelma, päinvastoin. Pidän vuokralla asumista järjettömänä vaihtoehtona. Sellainen ihminen ei oikein ole vielä itsenäistynyt ja vakiintunut. 

Asun viisikymppisenä vuokralla, ja todellakin olen itsenäistynyt.

Itsenäistynyt, mutta asut kuitenkin maksaen asumisesta jollekin toiselle vs. itsellesi. 

Kukin tyylillään, mutta itse en valitsisi puolisoa, joka ei ole järkevä rahankäytön suhteen. Siitä tässä aloituksessa oli kyse.

Vuokralla asuva voi olla todella viisas rahankäytössä. Esimerkiksi eräs sukulainen omistaa ties kuinka paljon sijoituksia ja monta sijoitusasuntoakin ja asuu silti itse vuokralla, koska työnantajana toimiva taho on muuttanut "työpistettä" vähän väliä. Varusmiehiä ei, vielä ainakaan,

Paino sanalla VOI. Voi olla, ja voi olla, ettei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kertoa vastuuttomuudesta, varsinkin jos ei mitään pyrkimystä eteenpäin elämässa ja asunto on yksiö kun ikää on yli 25.

Muuttuuko tilanne, jos se on kaksio?

Mies on silloin edelleen köyhä ja saamaton. Ja ilman parisuhdetta.

Eli parisuhteen saavat vain isossa lukaalissa asuvat miehet? Tämä selvä, en tiennytkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä varmasti olisi mulle ongelma. Eräs parhaista ystävistäni asuu vanhempiensa omistamassa asunnossa ja koen, ettei hän ole edelleenkään oikein itsenäistynyt ja on vähän hemmoteltu. Ennakkoluuloni varmasti näkyisivät myös parisuhteessa. 

Ja haluan siis tarkentaa, että minun mielestäni aikuisuuteen kuuluu esimerkiksi omista raha-asioista huolehtiminen. Tämä kyseinen ystäväni ei maksa vuokraa asunnossa asumisesta, vaikka on 31-vuotias ja hänellä on vakituinen työpaikka. Pidän lapsellisena myös mieheni siskoa, joka ostatti mökin eläkkeellä olevilla vanhemmillaan, vaikka hänellä ja miehellään on ihan hyvät tulot. En koe että meillä menee arvomaailmat kovin yksiin näiden ihmisten kanssa. 

Oletko kateellinen? Kaikkien ei tarvitse maksaa asu

Miksi kuvittelet, että se asunto on pyydetty vanhemmilta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ongelma, päinvastoin. Pidän vuokralla asumista järjettömänä vaihtoehtona. Sellainen ihminen ei oikein ole vielä itsenäistynyt ja vakiintunut. 

Asun viisikymppisenä vuokralla, ja todellakin olen itsenäistynyt.

Itsenäistynyt, mutta asut kuitenkin maksaen asumisesta jollekin toiselle vs. itsellesi. 

Kukin tyylillään, mutta itse en valitsisi puolisoa, joka ei ole järkevä rahankäytön suhteen. Siitä tässä aloituksessa oli kyse.

Vuokralla asuva voi olla todella viisas rahankäytössä. Esimerkiksi eräs sukulainen omistaa ties kuinka paljon sijoituksia ja monta sijoitusasuntoakin ja asuu silti itse vuokralla, koska työnantajana toimiva taho on muuttanut "työpistettä"

Laina ei myöskään tee ketään älykkäksi.

Jaaha. No onko se ongelma, jos aikuinen deittikumppani asuu lapsensa omistamassa asunnossa?:D Minä asun okt:ssa, 200  neliötä. Tosin se on poikani omistama. Siinä vaiheessa kun miespuolisen gold diggerin silmät alkaa kiilua, niin ilmoitan kylmästi, että sori vaan, en omista tätä,  asun vuokralla. Aina yhtä herkullista. Normaalille fiksulle kumppaniehdokkaalle en näe mitään syytä kertoa, mitä omistan ja mitä en.

Teettekö te muut aina selvää deittikumppanille omista omistuksistanne tai siitä, keneltä olette asuntonne vuokranneet? Ja mikä ero sillä on, omistaako sen asunnon vanhemmat, pankki tai asuntosijoittaja? Paitsi jos aikoo hyötyä deittailukumppanistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija . 

Asun viisikymppisenä vuokralla, ja todellakin olen itsenäistynyt.

Itsenäistynyt, mutta asut kuitenkin maksaen asumisesta jollekin toiselle vs. itsellesi. 

Kukin tyylillään, mutta itse en valitsisi puolisoa, joka ei ole järkevä rahankäytön suhteen. Siitä tässä aloituksessa oli kyse.

Ai minusta siinä on kyse juuri siitä, että tuo vanhempien kämpässä asuja ei osaa niitä omia rahojaan järkkääillä. Asuu vanhempien omistamassa asunnossa. Mitäs jos joutuisi ihan omilleen? Mitenköhän rahan käyttö sitten. Nythän va

Tahvo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu niin paljon siitä mitä sillä säästöön jäällä rahalla tekee. Pelaa voi säästää, säästää sitä omaa asuntoa?

toi onko töissä tai kaikki muu?

Tuo vanhempien kämpässä asuminen on yks pikku juttu, koska  on niin paljon muuta.

varmaan maksaa kohtuullista vuokraa, ei kallista. Saa säästöä. Jos haluaa.

No jos käy töissä, mutta ei säästä rahaa omaan asuntoon, vaan aikoo jatkaa asumista vuokralla vanhempiensa omistamassa asunnossa. Tämä oli aloituksessa tarkoittamani tilanne.

No, jos se jollekin on ongelma niin sitten se on.

Jollekin de ei ole ongelma.

Vähän absurdia.

Sille asujalle se ei varmaan ole ongelma. Haittaaksse?

Vierailija kirjoitti:

Voi kertoa vastuuttomuudesta, varsinkin jos ei mitään pyrkimystä eteenpäin elämässa ja asunto on yksiö kun ikää on yli 25.

Entä jos sen velallisen yksiön omistaa pankin kanssa yhdessä. Onko heti vastuullinen? Vai yksiöön jämähtänyt tollo? 

Epäilys herää, että on muutenkin hemmoteltu tyyppi, joka on tottunut siihen, että voi hyötyä muiden teoista/vastuullisuudesta. Että häntä kyllä hemmotellaan, hän on oikeutettu mukavaan turvalliseen elämään, tuottamatta siihen itse panostaan. 

Varsinkin jos on, että haluaa asua vain siinä, ei halua muuttaa yhteen ja vanhemmat muuten puuttuvat elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä ongelma siihen voisi liittyä? Tai miksi siitä pitäisi edes puhua? 

Sellaiselta ei saisi eron sattuessa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Jaaha. No onko se ongelma, jos aikuinen deittikumppani asuu lapsensa omistamassa asunnossa?:D Minä asun okt:ssa, 200  neliötä. Tosin se on poikani omistama. Siinä vaiheessa kun miespuolisen gold diggerin silmät alkaa kiilua, niin ilmoitan kylmästi, että sori vaan, en omista tätä,  asun vuokralla. Aina yhtä herkullista. Normaalille fiksulle kumppaniehdokkaalle en näe mitään syytä kertoa, mitä omistan ja mitä en.

Teettekö te muut aina selvää deittikumppanille omista omistuksistanne tai siitä, keneltä olette asuntonne vuokranneet? Ja mikä ero sillä on, omistaako sen asunnon vanhemmat, pankki tai asuntosijoittaja? Paitsi jos aikoo hyötyä deittailukumppanistaan.

Good point. Golddigger ongelma, kun ei päästä osille 🧐

Vierailija kirjoitti:

Jaaha. No onko se ongelma, jos aikuinen deittikumppani asuu lapsensa omistamassa asunnossa?:D Minä asun okt:ssa, 200  neliötä. Tosin se on poikani omistama. Siinä vaiheessa kun miespuolisen gold diggerin silmät alkaa kiilua, niin ilmoitan kylmästi, että sori vaan, en omista tätä,  asun vuokralla. Aina yhtä herkullista. Normaalille fiksulle kumppaniehdokkaalle en näe mitään syytä kertoa, mitä omistan ja mitä en.

Teettekö te muut aina selvää deittikumppanille omista omistuksistanne tai siitä, keneltä olette asuntonne vuokranneet? Ja mikä ero sillä on, omistaako sen asunnon vanhemmat, pankki tai asuntosijoittaja? Paitsi jos aikoo hyötyä deittailukumppanistaan.

Oma kokemukseni on, että miehet aika varhaisessa vaiheessa kertovat kyllä tällaiset asiat. Ja saattaahan asumismuoto tulla jossain keskustelussa ilmi vaikka sivulauseessa, tyyliin "päädyin tälle asuinalueella ihan vahingossa, kun Sato tarjosi asuntoa" tai "etsin tätä asuntoa tosi pitkään, koska halusin asunnon, jossa on sekä sauna että iso keittiö, ja kun tämä kämppä löytyi, tiesin heti että tähän haluan muuttaa, ja onneksi ei ollut kilpailevia tarjouksia". Jotkut toki ihan tarjouksella livauttavat puheeseensa näitä sivulauseita, mikäli haluavat kertoa joko omistamisestaan tai sitten siitä, että eivät omista - osa haluaa myös, että ne tyypit karsiutuvat heti, joille omaisuus olisi tärkeä juttu. Ja voihan asia selvitä ihan niinkin, että menee ekan kerran kumppanin luo - jos asunnon seinässä lukee Heka tai Aso, niin siitä pystyy jotain päättelemään. Vastaavasti omistusasuntoon viittaavat itse tehdyt/teetetyt remontit. Että ihan keskustelemattakin asiasta saattaa aika monen kohdalla selvitä, asuuko toinen vuokralla vai omistusasunnossa. Eri asia sitten, kenelle sillä on merkitystä - itselleni ei ainakaan ole muuten, paitsi että jos toinen kuvittelee minun muuttavan hänen omakotitaloonsa jonnekin Espoon perukoille, niin se ei tule toteutumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaha. No onko se ongelma, jos aikuinen deittikumppani asuu lapsensa omistamassa asunnossa?:D Minä asun okt:ssa, 200  neliötä. Tosin se on poikani omistama. Siinä vaiheessa kun miespuolisen gold diggerin silmät alkaa kiilua, niin ilmoitan kylmästi, että sori vaan, en omista tätä,  asun vuokralla. Aina yhtä herkullista. Normaalille fiksulle kumppaniehdokkaalle en näe mitään syytä kertoa, mitä omistan ja mitä en.

Teettekö te muut aina selvää deittikumppanille omista omistuksistanne tai siitä, keneltä olette asuntonne vuokranneet? Ja mikä ero sillä on, omistaako sen asunnon vanhemmat, pankki tai asuntosijoittaja? Paitsi jos aikoo hyötyä deittailukumppanistaan.

Oma kokemukseni on, että miehet aika varhaisessa vaiheessa kertovat kyllä tällaiset asiat. Ja saattaahan asumismuoto tulla jossain keskustelussa ilmi vaikka sivulauseessa, tyyliin "päädyin tälle asu

Oho, hassu ajatusvirhe tuli. "Tarjouksella livauttavat" piti tietysti olla TARKOITUKSELLA livauttavat...

No ei se asunnon omistusjärjestely vaan tyyppi yleensä:

Miten suhtautuu ihmisiin ja läheisiinsä? Millaiset välit on vanhempiin? Mitä luurankoja kaapissa ja lapsuuden traumoja rahan ja vanhempien suhteen (yhdessä tai erikseen)?

Miten aktiivinen on muuten elämässä? Entä avarakatseinen? Ymmärtääkö muuta kuin omaa elämäänsä? Miten suhtautuu muhun ja mun elämään?

Ne merkkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ongelma siihen voisi liittyä? Tai miksi siitä pitäisi edes puhua? 

Sellaiselta ei saisi eron sattuessa mitään.

Se on kyllä ihan sen nyhtöä tavoittelevan oma ongelma. Ja erittäin suotavaa, ettei päädykään mihinkään parisuhteeseen, vaan keskittyy siihen ihan omaan varallisuuteensa tai sen puuteeseen.

No olihan se vähän outoa, kun 45v mies asui äitinsä omistamassa yksiössä. Tuon ikäisen olettaisi jo asuvan ns. omillaan ja vähän paremmin kuin yksiössä. 

Hänessä oli paljon muutakin turn offia joten ei tutustuttu sen enempää

Jos se on vuokra-asunto, sama se on , kenelle vuokran maksaa.  Aikuinen tyttäreni asuu vuokralla minun omistamassani asunnossa ja maksaa vuokransa säännöllisesti.  Jos sinne joku haluaisi muuttaa hänen kanssaan, niin ei minulla olisi mitään sitä vastaan.  Hän asuu n. 15 km:n päässä, enkä käy siellä, ellei hän kutsu joskus kahville, pari kertaa vuodessa,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ongelma, päinvastoin. Pidän vuokralla asumista järjettömänä vaihtoehtona. Sellainen ihminen ei oikein ole vielä itsenäistynyt ja vakiintunut. 

Asun viisikymppisenä vuokralla, ja todellakin olen itsenäistynyt.

Itsenäistynyt, mutta asut kuitenkin maksaen asumisesta jollekin toiselle vs. itsellesi. 

Kukin tyylillään, mutta itse en valitsisi puolisoa, joka ei ole järkevä rahankäytön suhteen. Siitä tässä aloituksessa oli kyse.

Haja-asutusalueilla vuokralla asuminen voi olla rahankäytön suhteen usein järkevämpää kuin omistaminen. Lisäksi elämäntilanteet ovat erilaisia, esim. parin vuoden työpesti ulkopaikkakunnalla.

Lisäksi: mikäli henkilöllä on ollut jonkin verran pääomaa, niin vuosina 2000-2021 saattoi asunto- tai pääomasijoittajan olla järkevää asua vuokralla. Esim. Helsingin keskustan asuntojen hinnan sai maksettua vuokratuloilla n. 30 vuodessa, mutta asuntojen arvonnousu saattoi olla 10 % vuodessa tai jopa enemmän. Sijoitusasuntojen kierrätys oli siis taloudellisesti sangen tuottoisaa, vaikka myyntivoitoista vähennettiin verot ja vuokralla asumisen kulut. Jos osti asunnon vaikkapa 500 000 € hintaan ja sai siitä vuokraa 17 000 €/vuosi - miinus verot ja vastikkeet vaikkapa n. 7500 € - jäi vielä 9500 € oman luukun vuokraan. Yksiöiden vuokra keskusta-alueella oli n. 7500 €/vuosi, eli jo tällä jäi nominaalisesti plussalle (inflaatiota ei huomioitu). Myyntivoittoa ei tietysti saanut verottomana, ellei välillä asunut itse asunnossa paria vuotta. Asuntosijoittajilla oli jonkin verran tällaisia himmeleitä velkavipuineen ja ketjutettuine asuntolainoineen. On myös tilanteita, joissa perheasuntoa ei ole varaa ostaa, mutta yksiö on - tällöin voi olla inhimillisesti järkevää pitää yksiö sijoituksena ja maksaa vuokraa isommasta asunnosta.

Pääomalle tarvitsee kohtuullisen tuoton, jotta sen avulla kannattaisi asua vuokralla, mutta sekin on mahdollista: esim. jos 500 000 sijoituksesta saa 5 % tuottoa vuodessa (25 000 -verot), niin tällä pystyy hyvin kattamaan vuokra-asumisen kulut (esim. 7500 €/vuosi) ja jää vielä nominaalista voittoakin (inflaatiota ei ole huomiotu). Tilanteessa, jossa asuntojen arvo on vakaa tai laskee, kuten viime vuosina Helsingissä, tuotto on periaatteessa parempi kuin omistusasunnossa, jos siihen on sen 500 000 sijoittanut (10 % arvon laskulla pääomasta on jäljellä 450 000 ja lisäksi on pitänyt maksaa yhtiövastikkeet yms.).

Itse kysymykseen: riippuu tilanteesta ja ihmisestä. Aikuisen voi esim. olla ihan järkevää asua vanhempien maatilalla, omakotitalossa tai asunnossa, jos vanhemmat ovat hoitokodissa. Bonustilanteessa voi tietysti asua vanhempien omistamassa asunnossa ja samalla hankkia itselleen omaisuutta, jos sellaista halajaa. Suvi-Anne Siimes ei periaatteesta ole hankkinut koskaan omistusasuntoa.

Hmm. Olen itsekin hemmoteltu ja sain hyvän perinnön, mutta osaan silti myös hoitaa raha asiani. Ei kyseessä ole mitenkään toinen toisensa sulkeva asia. Olen kyllä aina tiedostanut sen, että olen syntynyt kultalusikka suussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä varmasti olisi mulle ongelma. Eräs parhaista ystävistäni asuu vanhempiensa omistamassa asunnossa ja koen, ettei hän ole edelleenkään oikein itsenäistynyt ja on vähän hemmoteltu. Ennakkoluuloni varmasti näkyisivät myös parisuhteessa. 

Ja haluan siis tarkentaa, että minun mielestäni aikuisuuteen kuuluu esimerkiksi omista raha-asioista huolehtiminen. Tämä kyseinen ystäväni ei maksa vuokraa asunnossa asumisesta, vaikka on 31-vuotias ja hänellä on vakituinen työpaikka. Pidän lapsellisena myös mieheni siskoa, joka ostatti mökin eläkkeellä olevilla vanhemmillaan, vaikka hänellä ja miehellään on ihan hyvät tulot. En koe että meillä menee arvomaailmat kovin yksiin näiden ihmisten kanssa. 

Olen samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Minulle myös olisi ongelma, koska tuonkaltaisen henkilön kanssa en jakaisi samanlaista arvomaailmaa ja elämänkatsomusta. Joten vaikea olisi sellaisen kanssa olla parisuhteessa.