Voiko työnarkomaani rakastaa puolisoaan?

Vierailija kirjoitti:

Eli työhullu pitää vain hyväksyä sellaisenaan tai erota? Onko joku päättänyt, että tämä on ihan ok ja yhteistä aikaa ei ole? Oletko oikeasti asian kanssa sujut? Tuntuu, että eronneita tai eroa pohtivia on paljon.

Yleisesti ottaen toinen ihminen täytyy hyväksyä sellaisenaan tai erota. Ei kellään ole valtaa eikä voimaa muuttaa toista, jos toinen ei itse halua muuttua.

Työhullussa on puolensa. Hän yleensä pärjää hyvin, tienaa vähintään kohtuullisesti eikä viihdy pahanteossa. Mutta onhan se loukkaavaa, että työ menee aina kaiken edelle. Saattaa tulla mieleen, että onko tuolle lopulta ihan sama, kuka siellä kotona odottaa, kunhan odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan vähän sama kuin alkoholisteilla. Voi,  mutta se riippuvuus on ykkönen niin kauan kun se hallitsee elämää. Ihmissuhteet tulee vasta sen jälkeen. 

Aivan. Työnarkomaanilla on lähes olemattomat suhteet vanhempiinsa, sisaruksiinsa ja muihin sukulaisiin. Lähin suhde on puolisoon, joka on varaventtiili. Ei myöskään läheisiä ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan vähän sama kuin alkoholisteilla. Voi,  mutta se riippuvuus on ykkönen niin kauan kun se hallitsee elämää. Ihmissuhteet tulee vasta sen jälkeen. 

Aivan. Työnarkomaanilla on lähes olemattomat suhteet vanhempiinsa, sisaruksiinsa ja muihin sukulaisiin. Lähin suhde on puolisoon, joka on varaventtiili. Ei myöskään läheisiä ystäviä.

Ahdistavaa olla se ainoa varoventtiili ja työtilitysten loppusijoituspaikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan vähän sama kuin alkoholisteilla. Voi,  mutta se riippuvuus on ykkönen niin kauan kun se hallitsee elämää. Ihmissuhteet tulee vasta sen jälkeen. 

Aivan. Työnarkomaanilla on lähes olemattomat suhteet vanhempiinsa, sisaruksiinsa ja muihin sukulaisiin. Lähin suhde on puolisoon, joka on varaventtiili. Ei myöskään läheisiä ystäviä.

Ahdistavaa olla se ainoa varoventtiili ja työtilitysten loppusijoituspaikka.

Totta. Olen joskus saanut kuulla olevani epäkannustava ja itsekäs, kun olen kyseenalaistanut työtahdin mielekkyyttä puolison valittaessa uupumusoireita. Mitään negatiivista ei saa sanoa, koska mä en ymmärrä mistään mitään.

Olen työnarkomaani ja minulla on taipumus muihinkin riippuvuuksiin. Teen töitä keskimäärin 10-20 tuntia päivässä eli suoraan sanoen elän työnantajalleni. Olen jatkuvassa burnoutissa ja kaksi slaagia on taustalla. Luultavasti en 40-vuotispäivääni tule näkemään. Tämä on omalla kohdallani siitä erilainen riippuvuus, että saan tätä kautta sen arvostuksen, mitä olen aina janonnut. Työni määrittää minut ihmisenä ja on aina määrittänyt. 

 

Minulla on mies kotona, mutta kuten arvata saattaa hän on aivan samanlainen. Toisinaan hän tekee pidempää päivää ja mä hoidan kodin ja toisinaan hän hoitaa kodin ja mä olen pidempää päivää. Lapsia meillä ei ole, koska en halua jäädä kotiin sellaisen kanssa. Olen reissutyössä, poissa kotoa noin 150 yötä vuodesta. Kyllä mä sanoisin, että rakastan miestäni ja hänestä välitän hyvinkin paljon. Meillä kun on yhteinen mielenkiinnon kohde niin ei tule tapeltuakaan oikeastaan koskaan. Tuetaan toisiamme ja annetaan ideoita ongelmatapauksissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut työnarkomaanin kanssa parisuhteessa jo yli 15 vuotta, ja usein mietin samaa. Että miksi tuo edes haluaa olla suhteessa, kun se työ on kuitenkin aina ykkönen eikä koskaan tehdä mitään yhdessä.

Miksi sinä haluat olla hänen kanssaan?

Ne harvat hetket, kun hän malttaa irtautua töistä, ovat ihania. Puoliso on parhaimmillaan hauska, huomioonottava ja välittävä. Näitä hetkiä on vuosi vuodelta vähemmän. Meillä on lapsia ja ihan kevyin perustein en lähde. Kuka on yllättynyt, että olen myös työnarkomaanin tytär...

No olen yllättynyt. Luulisi, että ois kiertänyt tuollaisen miehen, jos kotoa on jo kokemusta. 

Ei välttämättä. Työnarkomaanit

Isä oli yksityisyrittäjä ja aina töissä. Kyllä minä mietin, etten itselleni samanlaista miestä halua.