Mulla on joka hemmetin ryhmässä kiusattu ja ulkopuolinen olo

Nämä laulut lohduttaa vaikka surullisia:

Jenni Vartiainen: Sivullinen

Johanna Kurkela:  Kuolevainen

Chisu: Mun koti ei oo täällä, Yksinäisen keijun tarina

Kun tuntuu tosi pahalta, ja kaikki traumat muistoineen ahdistaa, niin lohduttaa kun kuuntelen surullisia kappaleita ja käyn tavallaan tosi pohjalla. Nuo kappaleet koskettavat tosi paljon.  Kuin oma "Fenixhetki" ja nousen taas "tuhkasta" ja olen taas hetken vahvempi. 😢🥲

Vierailija kirjoitti:

Nämä laulut lohduttaa vaikka surullisia:

Jenni Vartiainen: Sivullinen

Johanna Kurkela:  Kuolevainen

Chisu: Mun koti ei oo täällä, Yksinäisen keijun tarina

 

Kun tuntuu tosi pahalta, ja kaikki traumat muistoineen ahdistaa, niin lohduttaa kun kuuntelen surullisia kappaleita ja käyn tavallaan tosi pohjalla. Nuo kappaleet koskettavat tosi paljon.  Kuin oma "Fenixhetki" ja nousen taas "tuhkasta" ja olen taas hetken vahvempi. 😢🥲

Mä olen lapsesta asti ollut erilainen kuin muut. Lapsi jota ei hyväksytty leikkeihin. Edelleen 60 vuotiaana minulla ei koskaan ole ollut ystävää. 

Tuntunut välillä että mulla ei ole samoja ihmisoikeuksia kuin muilla. Ja että olen aina se "anteeks nieminen" joka on hieman outo. Ja jos käyn puolustamaan itseäni (koska kukaan muu ei sitä tee) niin muutun hankalaksi.

Omia oikeuksiaan ja olemassaoloaan on raskasta todistella.

Nykyään olen hieman erakoitunut. Ehkä olen vain hyväksynyt tämän tilanteen, ja kun ikää tulee niin tunteet eivät tule enää niin voimakkaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet autisti.

Siitäkö se pelkästään on kiinni?

No onhan se iso tekijä, jos syntymässä saatu persoonallisuus on tietynlainen. Sitä on tosi tosi vaikea muuttaa, aikalailla mahdotonta.

Eikä tarvi olla oikeasti autisti, vaan että on vaan piirteitä. Sellaisia on paljon, ja tällaisella palstalla varmaan keskimääräistä enemmänkin. Täällä kun ei sosiaalinen kömpelyys näy, vaan voi puhua kasvottomana. 

Mulla on sama juttu kuin ap:lla ja vasta näin keski-ikäisenä olen tunnistanut itsessäni näitä asperger-autismi-piirteitä. Vasta nyt, kun sukulaislapsilla on todettu autismia, näen itsessäni samaa. Vähän helpottaa kun tajuaa mistä johtuu, tai saattaa johtua. En ole osannut omaa itseäni muuttaa sosiaalisemmaksi, en osaa sanoa oikeita juttuja oikeaan aikaan ja silloin jää helposti ulkopuolelle ryhmän jutuista. 

- joissain ryhmissä onnistuu, monissa ei. Supersosiaalisten ihmisten ryhmässä jää auttamatta sivuun. Tsemppiä ap, ehkä osut vielä sellaiseen missä omat erikoispiirteesi eivät ole haitaksi. Ole rehellinen itsellesi, millainen olet, ja mistä omasta mielestäsi nuo vaikeudet johtuvat, ja koita hakeutua itsesi kaltaisten pariin. Yleensä samanlaiset sietää paremmin. 

Olen lapsesta asti ollut "syntipukki". Tuntuu että muhun ei luoteta, vaikka rehellisyys ollut aina se peruskivi. Ja siksi tuntuu että olen aina jotenkin syyllinen moniin tilanteisiin koska se leima lyötiin jo pienenä.

Kun on se arka ja sosiaalisesti kömpelö, niin erotut liikaa joukosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet autisti.

On tietysti olemassa autisteja, joilla on myös jotain häiritseviä piirteitä, joiden vuoksi ihmiset karttavat heitä. Itsellänikin on tuttu, joka on älykäs, lojaali ja pääosin mukava, mutta niin eritahtinen kuin minä, ts. hidas, että väsyn nopeasti hänen seurassaan. Toinen väsyttävä piirre hänessä on jumittaminen. Se on sääli, koska jos jaksaisin, olisin mielelläni enemmän tekemisissä. 

Eikö nämä joidenkin autistien ns. häiritsevät piirteet ole useimmin vain huonon sosialisoinnin tulosta, ei autismin piirre koska se ei esiinny kaikilla autisteilla ja siitä voi oppia pois? Tytöiltä/naisilta vaaditaan sukupuolensa takia sosiaalisesti paljon enemmän kuin pojilta/miehiltä, oli autisti tai ei, minkä takia he oppivatkin maskaamaan ja olemaan sosiaalisesti valovuosia edellä keskiverto a

Ihan hiljattain oli aivotutkimus, että autisti ei saa samanlaista mielihyvää sosiaalisesta vuorovaikutuksesta kuten tavallinen. 

Se nimenomaan on autismin piirre, että sosiaalisuus on vaikeaa, kun se ei palkitse. Ei ole "huonon sosialisoinnin tulosta" eikä kaikki pysty siitä oppimaan pois - jos ei itse halua. Voi varmaan oppia, jos haluaa kuulua porukkaan, mutta jos toi on tosi vahvana, että ei edes saa mielihyvää porukkaan kuulumisesta. Niin miksi opettelisi? Kun siitä ei saa mitään? 

Itse en ole "oikeasti" autisti, mutta huomaan päättäväni jossain ryhmässä että en edes yritä kuulua mukaan. Ei kiinnosta, ei nämä jutut, ei noi ihmiset. Jos haluan kuulua porukkaan mukaan niin AIHEEN pitää olla kiinnostava, ja mun täytyy olla oikeasti hereillä koko ajan ja muistutella itseä, että osallistu keskusteluun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet autisti.

Tämä on erittäin varteenotettava vaihtoehto. Se ei johdu siitä, että välttämättä käyttäytyisi väärin, olisi outo tai että muut edes huomaisivat koko autismia. Se johtuu siitä, että muut eivät osaa sijoittaa autistia siihen typerään nokkimisjärjestykseensä, joka on heille elämää tärkeämpi, eikä autisti pysty kunnioittamaan nokkimisjärjestystä, joka ei perustu mihinkään, esim. osaamiseen tai asemaan työssä. Erityisesti tämä ilmenee naisporukoissa. 

Erittäin hiljaiset ja arat saattavat unohtua ja jäädä sivuun myös ilman autismia, mutta se ei ole useinkaan tahallista sivuun jättämistä. Mutta ne, jotka eivät osaa tai halua pelata sosiaalisia pelejä ja jotka yrittävät olla - kauheaa - tasa-arvoisia, pyritään lähes aina jättämään

Luin tän sun viestin ja tajusin, että mäkin taidan olla autisti. Oon epäillyt sitä jo teini-ikäisenä ekan kerran, mutta silloin joka paikassa toitotettiin, että autisteilla ei ole empatiaa ja että autistit ei ymmärrä sarkasmia yms. mikä omalla kohdallani ei pidä paikkaansa. Oon todella empaattinen ja luen myös tosi hyvin muiden mielialoja ja vaistoan muiden ihmisten tunteet. Oon myös liiankin varovainen siinä, miten sanon asiat, etten pahoita kenenkään mieltä ja mielummin kerron kiertotietä, jos joku tekee jonkun virheen, niin, että se itse tajuaa sen.

Autisteilla on vahvasti empatiaa, mutta he eivät aina bongaa sitä itse, mikä fiilis toisella on. Kun se kerrotaan, niin voi tulla kyyneleet empatian vuoksi. Tai eivät osaa osoittaa sitä ulkopuolelle, niin että muut ymmärtävät heidän kokevan empatiaa. 

Autistit ovat erittäin vahvasti tuntevia ihmisiä (meltdownit), eivät vaan näytä sitä kun muut. 

Sarkasmia voi oppia. 

Autisti haluaa noudattaa sääntöjä ja pitää sovitusta, on mustavalkoinen, vaatii muilta samaa, ei myöskään ymmärrä tai jaksa yrittää ymmärtää sosiaalisia "portaita". Ihan sama missä asemassa kukakin on. Varmaan tunnistat itsesi. :)

Voi vit tu kun pitää saada kaikkeen se vi tun diagnoosi ! Eikö riitä että ollaan erilaisia. "Minulla on varmaan autismi ja adhd, kun serkun miehen äidilläkin on.." Lopettakaa !

Mulla on yksin tälläinen kaveri, tai oikeastaan enemmän entinen kaveri, jota aina kiusataan ja vähätellään joka paikassa (hänen kokemuksensa). Ensinnäkin hän on selkeästi kirjolla, vaikka ei ole dg. Toisekseen hän on todella huono sosiaalisesti.. hiljainen ja etenkin isossa porukassa lähes mykkä. ihan fiksu hän on, mutta jos hän oli vaikkapa kylässä, niin itse jouduin kannattelemaan keskustelua silloinkin. Ja hän ei myöskään tajunnut lähteä pois, vaikka siitä itse vihjailisi tai melkein suoraankin sanoisi. Näistä syistä aloin lakata kutsumasta. Siihen vaikutti myös, että itse piti aina olla aloitteellinen ja laittaa ensiksi viestiä yms. Lisäksi hän on kertonut inhoavansa lapsia, joten kun sain lapsia, niin ei varsinkaan kiinnostanut enää pitää yhteyttä.

Somessa hän valittaa, kuinka kaikki puukottavat lopulta selkään ja kaverit hylkäävät ilman syytä (ei itse näe näitä syitä). Ja miksi hän on aina se kiusattu ja hylkiö. En kehtaa hänelle suoraan naamaan näitä latoa, annoin vaan kaveruuden kuihtua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama. Lapsuuteeni ja nuoruuteeni liittyy paljon ulossulkemista. Olenkin ajatellut, että ilmeisesti itse jotenkin tiedostamattani aiheutan nyt aikuisena sitä, että jään syrjään, siis nuorena omaksuttu rooli tuntuu tutulta, vaikkei kivalta. 

Tämähän se on. Jos ongelma seuraa joka puolelle, niin se on silloin valitettavasti itsestä lähtöisin. Terapiaan käsittelemään traumat ja tunnelukot, niin ongelma poistuu.

Eli terapeutti eheyttää ihmisen kunnolliseksi kansalaiseksi, joka on samanlainen kuin muut? Vai pitäisikö sittenkin vain antaa ihmisten olla erilaisia ja hyväksyä se, ettei kaikki ole ryhmäihmisiä?

Varmaan voidaan hyväksyä, että kaikki eivät ole ryhmäihmisiä, mutta heidän voi olla vaikea ottaa ryhmäänsä mukaan ihminen, joka ei ole "ryhmäihminen".