Mulla on joka hemmetin ryhmässä kiusattu ja ulkopuolinen olo

Vierailija kirjoitti:

No jos yksi on aina naama norsunveellä, ei vastaa kysymyksiin, ei reagoi sanattomaan viestintään ja jää paikoilleen istumaan, kun muut ovat lähdössä, niin totta kai muut luulevat, että se ei halua osallistua ja jättävät rauhaan.

Noh, autisminkirjolla oleva joutuu usein tahtomattaan silmätikuksi ja syntipukiksi, vaikka yrittää toimia ihan kuin muutkin. Autisminkirjolla olevalle suuri haave on sekoittua kerrankin massaan ja olla jäämättä kenenkään mieleen ja saada samanlaista kohtelua kuin muutkin niin hyvässä kuin pahassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain virallisen autismi-diagnoosin vasta yli 60-vuotiaana. Ajatelkaa, koko siihenastinen elämä oli loputonta taistelua ja epätoivoa, kun ei kelpaa oikein mihinkään, aina jää yksin, on "väärässä" ja vääränlainen.

Nyt kun en enää yritä esittää ja tavoitella normaaliutta ja pyrin olemaan empaattinen ja rakastava itseäni kohtaan, elämä on käynyt vielä entistäkin yksinäisemmäksi ja haastavammaksi.

En ole tottunut, elämän aikana oppinut pitämään puoliani. Nyt olen napit vastakkain koko ajan: terveydenhuolto, autokorjaamo, asuntokaupat, remontit, naapuruussuhteet... siis jokseenkin kaikki ihmiskontaktit, mitä livenä on, vievät kekseliäisyyteni ja kärsivällisyyteeni äärimmilleen, kun yritän selvitä pää pystyssä näistä ketkuilijoista ja kiusaajista.

Lopun aikaa vietän omissa oloissani, palautumassa. Minulla ei ole livenä yhtään positiivista, persoonallista ihmi

 

>> Kovaa elämää. Vähän kuin omani. En osaa edes lohduttaa sinua mitenkään. Mua on kannatellut vahva yhteys luontoon ja eläimiin. Onko sinulla mitään,mistä saat voimia jatkaa tässä epäoikeudenmukaisuuden ja sosiaalisen pelailun hallitsemassa maailmassa? >>

Sama yhteyden kokemus luontoon ja eläimiin. Muistan n. 3-4 -vuotiaana tilanteen, jossa ajattelin, että en ole niin kuin muut ihmiset. Identifioiduin eläimiin; ne olivat minulle kaikki kaikessa, pelkäsin ihmisiä enkä ollut kiinnostunut ihmisistä. Tietysti tämä pätee edelleen, mutta murrosiästä alkaen olisin halunnut myös seurustelusuhteen ja kokea inhimillistä rakkautta ja välittämistä. Olen ollut rakastunut ihmisiinkin, mutta nämä olivat joko yksipuolisia tai päättyivät katastrofiin. En ole osannut edes suojella itseäni hyväksikäyttäjiltä.

Minulla oli yliluonnollinen kokemus yli 30 vuotta sitten. Elämäni oli umpikujassa ja henkisesti olin katkeamispisteessa, varmaan lähellä psykoottista tilaa, kun kuulin jo ääniä hornan syöveristä.  (Lisään: En ole käyttänyt huumeita enkä psyyken lääkkeitä, joten mitä seurasi, on ihan muuta.)

Siinä hetkessä sanoin koruttomasti: Jumala, auta!  Heti sen jälkeen minut nostettiin ylös avaraan tilaan, kuin pumpulipilven päälle. Siinä tilassa oli pelkkää rauhaa, hyvää oloa, kaikenläpäisevää rakkautta. Ei ollut mitään kohdetta, en nähnyt ihmisiä, valoa tai mitään, minä vain lepäsin siinä pehmeässä, rauhaisassa rakkaudessa. Koin että olin rakkauden ympäröimä ja läpäisemä. Kukaan ei vaatinut minulta mitään, sain vain olla ja mieleni lepäsi. Ajattelin, että tämä on taivaallista, olin kuin ikuisen Rakkauden sylissä. 

Tätä kokemusta kesti n. 2 viikkoa. Päivisin hoidin arkielämääni, mutta aina tilaisuuden tullen vetäydyin istumaan jonnekin yksin, ja tämä pumpulinen rakkauskokemus palasi. Siirryin kuin toiseen ulottuvuuteen, missä oli pelkkää hyvyyttä ja rakkautta. Se oli suunnaton voimavara, en olisi pärjännyt ilman sitä.

Ikävä kyllä tämä erikoiskokemus hiipui pois, ja jouduin jatkamaan elämääni kuten ennenkin. Minulla kumminkin oli ja on tämä kokemus, jota ei voi selittää pois. Kaipaan sitä.  Mikään elämän aikana kokemani ei ole lähelläkään tuota euforiaa.

Useimmat aikuiset ihmiset ovat mukavia ja harva kettuilee tahallaan varsinkaan vieraille. Toki mitään erityiskohteluakaan ei yleensä tarjota kenellekään. Olen huomannut, että moni autisti ensinnäkin kuvittelee kaikki muut nenteiksi ja sen jatkoksi demonisoi kaikki nentit paholaisen kätyreiksi. Koettakaa nyt ymmärtää että se 13-vuotiaiden muinainen käytös koulussa ei liity mitenkään nykytilanteeseenne. Ihan samalla tavoin ne yläasteen perseilijät kiusasivat kaikkia muitakin, mutta kaikki eivät ole jääneet jumittamaan siihen kokemukseen. Sen sijaan ikävä ja töksähtelevä käytös aikuiselta saa yleensä vastaansa hienovaraista välttelyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tietää näiden näkymättömien sukupuolijakauma? Ovatko kaikki naisia?

Eivät ole. Tyhmä kysymys. Autisteja on enemmän miehissä. Heidän sosiaalinen kompetenssinsa ei usein riitä avautumaan edes anonyymeilla keskustelupalstoilla. Verbaalisuus ei riitä itseilmaisuun.

Miehillä on useamman sitä "hullujenhuone" autismia. He eivät pysty toimimaan yhteiskunnassa ilman jatkuvaa holhoamista. Ei näy katukuvassa.

Vierailija kirjoitti:

Useimmat aikuiset ihmiset ovat mukavia ja harva kettuilee tahallaan varsinkaan vieraille. Toki mitään erityiskohteluakaan ei yleensä tarjota kenellekään. Olen huomannut, että moni autisti ensinnäkin kuvittelee kaikki muut nenteiksi ja sen jatkoksi demonisoi kaikki nentit paholaisen kätyreiksi. Koettakaa nyt ymmärtää että se 13-vuotiaiden muinainen käytös koulussa ei liity mitenkään nykytilanteeseenne. Ihan samalla tavoin ne yläasteen perseilijät kiusasivat kaikkia muitakin, mutta kaikki eivät ole jääneet jumittamaan siihen kokemukseen. Sen sijaan ikävä ja töksähtelevä käytös aikuiselta saa yleensä vastaansa hienovaraista välttelyä.

Ikävä ja töksähtelevä kommentti vailla mitään syvempää ymmärrystä. Olikin kyse ryhmistä ulos sulkemisesta,jolloin ollaan jollain tasolla tuttuja.Juuri tämän takia välttelen hienovaraisesti ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeilkaa rakastaa itseänne, tervettä itse-empatiaa ja itse-kunnioitusta voi opetella.

TÄMÄ!

Luepa kommentti 83.

 

Hänelle suosittelen mahajana-buddhalaiseen boddhichitta-käsitteeseen tutustumista. Tämä aspekti buddhismiin voisi puhutella häntä. Pyritään siis tekemään hyvää iloiten, vaikka sylkisateessa. Samaa ideaa esittelee Camus lyhyessä teoksessaan Sisyfoksen myytti.

Suosittele nyt saman tien näitä buddhalaisia oppeja myös ilkeilijöille ja dissaajille.  Vaikka vaikuttavat olevan tavoittamattomissa.

Karman koura tavoittaa kuuroksi tekeytyvätkin. Kiusaajat ovat oikeastaan oma varoituksensa: ei kukaan halua alkaa kiusaajaksi vaan kiusaajia varotaan ja kartetaan. Myrkyttäjä myrkyttää itsensäkin siis.

Ryhmätöitä on aina ja kaikkialla ja jään niissä sivuun ihmisistä riippumatta. Jos ehdotan jotain asiaa itse ryhmätyöprojektiin tai paikkaa minne mennään syömään tapaamisen jälkeen, jään huomiotta. On todella kummallista kun esitän idean, kukaan ei ole kuulevinaan. Kohta joku muu porukassa sanoo saman asian ja kaikki kehuvat kilpaa hyvästä ideasta että tosi hyvin oivallettu, miksei aiemmin keksitty tätä tai komppaavat suureen ääneen JOOJOO, sinne mennään syömään! Jos avaan suuni ja sanon, että minähän just äsken ehdotin tuota eivät edelleenkään ole kuulevinaan, puhuvat jo muusta tai vaihtavat äkkiä aihetta. Olen tehnyt niinkin että tapaamisen alussa korotan äänenvoimakkuuttani ja sanon painokkaasti oman ehdotukseni ennen muita mutta menee ihmisillä silti toisesta korvasta sisään toisesta ulos. En ihan konkreettisesti saa ääntäni kuuluviin pienissäkään ryhmissä vaikka suorastaan huutaisin :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tietää näiden näkymättömien sukupuolijakauma? Ovatko kaikki naisia?

Eivät ole. Tyhmä kysymys. Autisteja on enemmän miehissä. Heidän sosiaalinen kompetenssinsa ei usein riitä avautumaan edes anonyymeilla keskustelupalstoilla. Verbaalisuus ei riitä itseilmaisuun.

 

Miehillä on useamman sitä "hullujenhuone" autismia. He eivät pysty toimimaan yhteiskunnassa ilman jatkuvaa holhoamista. Ei näy katukuvassa.

Mies saa rauhassa olla hyvätasoinen autisti,ei sitä suljeta miesporukasta ulos,ellei sitä kiinnosta näytellä jtn roolia. Eli olla "sosiaalisesti taitava".

Tuo on todella yleistä introverteilla ja hiljaisilla ihmisillä, että jää ulkopuoliseksi, ei huomata, ja muiden on vaikea ottaa kontaktia jos toinen vaikuttaa syrjäänvetäytyvältä. Ei liity suoraan autismiin, joka on paljon harvinaisempaa väestössä, ja edellyttää usein jo vakavampia haasteita arjessa ja sosiaalisissa tilanteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Mieti hetki, niin keksit joka ryhmää yhdistävän tekijän.

Minä tiedän.

Rumpujen pärinää...

Yhdistävä tekijä on sinun kaltaiset empatiakyvyttömät, uhria syyllistävät sadistiset kiusaajat. Teikäläisille on oma paikka helvetissä. Voit sitten miettiä siellä sitä inhimillistä tekijää.

Vierailija kirjoitti:

Olet autisti.

Autismi on nykyään niin merkityksetön käsite, että sitä voi heitellä tuolleen ventovieraille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain virallisen autismi-diagnoosin vasta yli 60-vuotiaana. Ajatelkaa, koko siihenastinen elämä oli loputonta taistelua ja epätoivoa, kun ei kelpaa oikein mihinkään, aina jää yksin, on "väärässä" ja vääränlainen.

Nyt kun en enää yritä esittää ja tavoitella normaaliutta ja pyrin olemaan empaattinen ja rakastava itseäni kohtaan, elämä on käynyt vielä entistäkin yksinäisemmäksi ja haastavammaksi.

En ole tottunut, elämän aikana oppinut pitämään puoliani. Nyt olen napit vastakkain koko ajan: terveydenhuolto, autokorjaamo, asuntokaupat, remontit, naapuruussuhteet... siis jokseenkin kaikki ihmiskontaktit, mitä livenä on, vievät kekseliäisyyteni ja kärsivällisyyteeni äärimmilleen, kun yritän selvitä pää pystyssä näistä ketkuilijoista ja kiusaajista.

Lopun aikaa vietän omissa oloissani, palautumassa. Minulla ei ol

Kiitos,kun jaoit tuon yliluonnollisen kokemuksen ja tarjosit edelleen hetken levon tästä tyhjästä ja pinnallisesta maailmasta. Tekstikin oli kaunista ja visuaalista. Kaikkea hyvää sinulle.

Tekopyhät ihmiset julistavat kovasti olevansa niin suvaitsevaa, tiedostavaa, hyvää, ihanaa ja antirasistista.

Oikeasti eivät hyväksy mitään erilaisuutta. 

Heillä on äärimmäisen kapea ja ahdas lokero sietämilleen ihmisille ja erilaisuudelle.

Se "erilaisuus" mitä he esittävät suvaitsevansa ja minkä suvaitsemattomuudesta vihapäissään syyttävät muita, on aina samanlaisuutta. Ei mitään missä olisi jotain suojeltavaa ja paapottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama ja olen niin monesti käynyt tuon jo läpi, että yksin minussakaan ei voi syy olla enkä myöskään voi kuvitella tuota kaikkea.

Jostain syystä se kuitenkin usein on niin, että minun olemassaoloni unohdetaan kokonaan eli esim haetaan kaikille kahvit ja pullat, mutta sitten niitä on kaikille muille mutta ei mulle. Tai jos olisin siinä ekana ottamassa niin sitten joku muu jäisi ilman, koska mut on jätetty laskuista. Samoin on käynyt näitä, että ollaan menossa syömään työporukalla pomon laskuun ja sitten käykin ilmi, että mun on ajateltu jäävän yksin pitämään firmaa pystyssä (jos kyseessä lounas) tai sitten kysytään siinä vaiheessa kun ollaan lähdössä, että mihinkä se sinä kuvittelet olevasi menossa koska ME mennään syömään ja sitten tehdään sellainen rinkula ilmassa kädellä jonka ulkopuolelle jään.

Ja ihan samalla tavalla olen joustanut, tehnyt pidempää päivää ja muutenkin osallistunut kuin kaikki muutki

Tossa vaiheessa varmaan sytyttäisin toimiston palamaan ja lähtisin himaan. Pomo voi irtisanoa. :D

Vierailija kirjoitti:

Tosi kurja tilanne. Mutta niin. En tiedä miten tämän nyt loukkaamatta sanoisi,mutta ei tuo enää mitenkään voi ihan sattumallakaan selittyä. Tai sillä, että järjestäen jokainen porukka olisi jotenkin vinksahtanut. Jos tämmöinen seuraa ihan joka ryhmään aina mukana, on juurisyy kyllä oltava jotenkin sinussa itsessään. Jotain teet väärin huomaamattasi. Mitä se sitten on, on vaikea tuntematta sanoa. Huumorintajuton? Töykeä? Tosikko? Äärimmäisen hiljainen vai kenties päälle puhuva? Johonkin asiaan jumittuva, hymytön, töksäyttelevä, vetelä, besserwisseri, tungetteleva, tuppautuva, päsmäri, valittava, ei mitään mieltä koskaan mistään oleva, ei mitään itsestään antava ja kertova...? 

Sanon sivusta että olen tavannut laumoittain ihmisiä noilla listaamillasi vioilla joilla ei kuitenkaan ole mitään ongelmaa päästä piireihin. Vaikka paperilla osaamme kertoa mitkä piirteet ovat pahoja ihmisessä, niin tosielämässä sitten kuitenkin palkitsemme seurallamme ihmisiä jotka juoruaa ja muutoin käyttää valtaansa väärin työpaikalla ja muualla, ja syrjimme niitä jotka ei osaa tai edes halua ns. pelata. Ehkä se on ihmiselle luonnollinen vaisto että alistuu vahvemmalle/valtaa aktiivisesti haalivalle persoonalle ja jopa sietää perseilyä, kunhan ei itse jää ulkopuoliseksi, koska ihmisapina on sosiaalinen laumaeläin ja yksin jääminen viidakossa tietää kuolemaa. Monesti autisteilta puuttuu tämä vaisto miellyttää muita hinnalla millä hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Tekopyhät ihmiset julistavat kovasti olevansa niin suvaitsevaa, tiedostavaa, hyvää, ihanaa ja antirasistista.

Oikeasti eivät hyväksy mitään erilaisuutta. 

Heillä on äärimmäisen kapea ja ahdas lokero sietämilleen ihmisille ja erilaisuudelle.

Se "erilaisuus" mitä he esittävät suvaitsevansa ja minkä suvaitsemattomuudesta vihapäissään syyttävät muita, on aina samanlaisuutta. Ei mitään missä olisi jotain suojeltavaa ja paapottavaa.

 

Aletaan päästä kysymyksen alkulähteille. Perusihmisellä on pakko olla joku,jota syrjiä. Ja koska korkeammalta taholta tulee koko ajan kieltoja,keitä ei missään tapauksessa saa syrjiä,syrjittävä on löydettävä näennäisesti vertaisten joukosta. Muuten pää ei kestä ja ryhmädynamiikka luhistuu.

Aiemmin agraariyhteiskunnassa tähän riitti laiskuus,avioton lapsi,hulluus suvussa,kaatumatauti jne.

Viisikymppisenä mä oon vaan hyväksynyt että oon niin erilainen. Etten sulaudu ryhmiin ja yhteisöihin.

Olen aina ollut itsenäinen omilla aivoillaan ajatteleva taiteilijasielu. Mutta olisi kyllä kiva löytää samanlaisia ihmisiä. 

Sanoisin noin kohta 44 vuoden kokemuksella ja kiusaamisen kohteena olon jälkeen, kaikenlaisen dissaamisen ja ulossulkemisen jälkeen yhden asian. Ne normi-ihmiset pelkää teitä. Teillä on mahdollisuus vaikka mihin. Olkaa se muutos. 

Tuo jotenkin vaan muodostuu olemukseen/ hermostoon. 

Myös minä olen ulkopuolinen, mutta toisaalta sosiaalinen ja reipas niin minut otetaan mukaan työvälineeksi. Minä olen se, joka vetää, tekee, vastaa, järjestää tms. siis niin, että se jotenkin tuupataan minun tehtäväkseni. Ja olen näennäisesti osa ryhmää mutta sitten kuitenkaan en ole. Ja kun myöhemmin joku toinen ottaa vetovastuun, kaikki jotenkin ihan eri tavalla asettuvat hänen avukseen jne. ja minut on jopa unohdettu yhdestä vapaaehtoisryhmästä kokonaan sen jälkeen, kun lakkasin olemasta ryhmänjohtaja. Kuitenkin näennäisesti kaikki meni hyvin sen ajan kun olin vetovastuussa. 

Miten sen auran tai energian saisi muutettua itsessään, en tiedä. 

Olin yhdessä kuntoutusryhmässä. Meitä oli kahdeksan henkilöä. Siellä oli ihan harvinaisen hyvä energia. Sekä ohjaajat että osallistujat katsoivat, että kaikki ovat mukana. Lopulta ne aluksi täysin hiljaisetkin alkoivat puhua enemmän. Siitä tuli tosi hyvä mieli.