Mulla on joka hemmetin ryhmässä kiusattu ja ulkopuolinen olo

MIelenkiintoinen ketju, joak muistuttaa minua mitä tapahtui 1999. Ryhmänjohtaja halusi oppia tuntemaan meidät paremmin ja piti esitellä itsensä. Olin viimeinen ja juuri toiseksi viimeisen kohdalla heillä syntyi enemmän juttua - olivat sattumalta samalta paikkakunnalta. Esittelyni siis jäi, ei siinä mitään. Eräässä toisessa tilanteessa ollessamme kahden hän pyysi minua laittamaan pakkinsa reppuun joka oli hänen selässään, tein sen. Pyysin häntä sen jälkeen laittamaan omani omaan reppuuni (söimme siis maastossa reput selässämme). Hän sanoi pyytämään jotain toista. Olimme hyvin etäällä muista, eikä hänen arvovaltansa olisi kärsinyt jos olisi tehnyt sen. 

Parin päivän kuluttua telttaamme oli tulossa pari muuta tyyppiä eli piti tiivistää. Hän kysyi: "Onko tilaa?", vastasin että eiköhän me kaikki mahduta hyvin oleen täällä. Hän vastasi: "En minä sinulta kysynyt, vaan vierailta". Saipa teltta röhönaurut. Muutenkin jos oli aina jotain juttua, hänen oli pakko sanoa jotain eri tavalla tai vastustaa mielipidettäni. En ymmärrä, miksi aina joudun joukossa silmätikuksi, koska olen sopuisa, hiljainen ja rauhallinen. Miksi hän oli paha minulle, vaikkemme olleet koskaan aiemmin tavanneet. Noh, se kertaus kesti maanantaista perjantaihin eli vitunmoinen viisipäiväinen elämässäni. Ohi on.

Vierailija kirjoitti:

MIelenkiintoinen ketju, joak muistuttaa minua mitä tapahtui 1999. Ryhmänjohtaja halusi oppia tuntemaan meidät paremmin ja piti esitellä itsensä. Olin viimeinen ja juuri toiseksi viimeisen kohdalla heillä syntyi enemmän juttua - olivat sattumalta samalta paikkakunnalta. Esittelyni siis jäi, ei siinä mitään. Eräässä toisessa tilanteessa ollessamme kahden hän pyysi minua laittamaan pakkinsa reppuun joka oli hänen selässään, tein sen. Pyysin häntä sen jälkeen laittamaan omani omaan reppuuni (söimme siis maastossa reput selässämme). Hän sanoi pyytämään jotain toista. Olimme hyvin etäällä muista, eikä hänen arvovaltansa olisi kärsinyt jos olisi tehnyt sen. 

Parin päivän kuluttua telttaamme oli tulossa pari muuta tyyppiä eli piti tiivistää. Hän kysyi: "Onko tilaa?", vastasin että eiköhän me kaikki mahduta hyvin oleen täällä. Hän vastasi: "En minä sinulta kysynyt, vaan vierailta". Saipa teltta röhönaurut. Muutenkin jos oli ai

Monet ei siedä hiljaisia tyyppejä. 

On ihan oikeasti täysin mahdotonta, että sinua kiusattaisiin joka paikassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MIelenkiintoinen ketju, joak muistuttaa minua mitä tapahtui 1999. Ryhmänjohtaja halusi oppia tuntemaan meidät paremmin ja piti esitellä itsensä. Olin viimeinen ja juuri toiseksi viimeisen kohdalla heillä syntyi enemmän juttua - olivat sattumalta samalta paikkakunnalta. Esittelyni siis jäi, ei siinä mitään. Eräässä toisessa tilanteessa ollessamme kahden hän pyysi minua laittamaan pakkinsa reppuun joka oli hänen selässään, tein sen. Pyysin häntä sen jälkeen laittamaan omani omaan reppuuni (söimme siis maastossa reput selässämme). Hän sanoi pyytämään jotain toista. Olimme hyvin etäällä muista, eikä hänen arvovaltansa olisi kärsinyt jos olisi tehnyt sen. 

Parin päivän kuluttua telttaamme oli tulossa pari muuta tyyppiä eli piti tiivistää. Hän kysyi: "Onko tilaa?", vastasin että eiköhän me kaikki mahduta hyvin oleen täällä. Hän vastasi: "En minä sinulta kysynyt, vaan vierail

Pitääkö sen hiljaisen muuttua vai sen toisen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama. Lapsuuteeni ja nuoruuteeni liittyy paljon ulossulkemista. Olenkin ajatellut, että ilmeisesti itse jotenkin tiedostamattani aiheutan nyt aikuisena sitä, että jään syrjään, siis nuorena omaksuttu rooli tuntuu tutulta, vaikkei kivalta. 

Tämähän se on. Jos ongelma seuraa joka puolelle, niin se on silloin valitettavasti itsestä lähtöisin. Terapiaan käsittelemään traumat ja tunnelukot, niin ongelma poistuu.

Eli terapeutti eheyttää ihmisen kunnolliseksi kansalaiseksi, joka on samanlainen kuin muut? Vai pitäisikö sittenkin vain antaa ihmisten olla erilaisia ja hyväksyä se, ettei kaikki ole ryhmäihmisiä?

No sitten pitäisi itse hyväksyä, että muut unohtaa ja että jää itse syrjään, jos ei ole valmis muuttamaan omaa käytöstään (esim puhumaan ryhmässä niin kuin muutkin).

Näin on, se pitää itse hyväksyä. Voi olla ns. "valmis" muuttamaan itseään, mutta ei onnistu. Ei pysty muuttamaan itseään tarpeeksi. Siinä kohtaa on hyvä huomata se, ja hyväksyä, että minun ei tarvitse muuttua. Olen tällainen ja tiedän itse, minkälaiset tilanteet eivät sovi minulle ja minkälaiset sopii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MIelenkiintoinen ketju, joak muistuttaa minua mitä tapahtui 1999. Ryhmänjohtaja halusi oppia tuntemaan meidät paremmin ja piti esitellä itsensä. Olin viimeinen ja juuri toiseksi viimeisen kohdalla heillä syntyi enemmän juttua - olivat sattumalta samalta paikkakunnalta. Esittelyni siis jäi, ei siinä mitään. Eräässä toisessa tilanteessa ollessamme kahden hän pyysi minua laittamaan pakkinsa reppuun joka oli hänen selässään, tein sen. Pyysin häntä sen jälkeen laittamaan omani omaan reppuuni (söimme siis maastossa reput selässämme). Hän sanoi pyytämään jotain toista. Olimme hyvin etäällä muista, eikä hänen arvovaltansa olisi kärsinyt jos olisi tehnyt sen. 

Parin päivän kuluttua telttaamme oli tulossa pari muuta tyyppiä eli piti tiivistää. Hän kysyi: "Onko tilaa?", vastasin että eiköhän me kaikki mahduta hyvin oleen täällä. H

Ei hiljaisille nälvivät koe mitään tarvetta muuttua. Siksi jos itse ei halua kuunnella nälvimistä, pitää reipastua ja jämäköityä ja opetella pitämään puolensa. Tai sitten olla ikuisesti kynnysmatto. Oma valinta.

Ihmisestä myös aistii, ottaako se vastaan vittuilua vai ei. Siksi joillekin vittuillaan kaikkialla ja toisille ei. Ennen kuin opettelin pitämään puoleni mua kohdeltiin joka paikassa huonosti, nykyään kukaan ei edes yritä eikä minun tarvitse edes sanoa mitään. Olen vain esim itsevarmempi kuin ennen ja muut aistivat sen. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kerta eikä kaksi kun pikkujouluissa, häissä jne missä istutaan isommassa pöydässä käy niin, että se vastapäinen tyyppi juttelee jommankumman vieruskaverinsa kanssa ja sitten kumpainenkin omista vieruskavereistani on kääntyneenä juttelemaan sen toisen vieruskaverinsa kanssa. Siinä välissä sitten on aika orpo ja typerä olo enkä voi väittää että fiilis olisi mitenkään juhlava ja iloinen.

Ja tosiaan tuo tapahtuu ihan heti eli ei siinä kerkiä oikein edes kissaa sanoa kun huomaakin jo jääneensä yksin.

Joku sinun olemuksessa viestii epäkiinnostavuutta. Vaikutatko aralta tai sulkeutuneelta? Ihmiset ovat kiinnostuneita usein sellaisista, jotka näyttävät siltä, että heidän kanssaan olisi löydettävissä vaivatta jotain yhteistä juteltavaa tai mielenkiinnonkohdetta. Ensivaikutelma on siksi niin tärkeä. Ei minuakaan kiinnostaisi käyttää iltaa seurustelemalla jonkun itselleni todennäköisesti raskaan seuralaisen kanssa. Sanotaan nyt vaikka sellaisen fanattisen kiintymysvanhemmuus-taaperoimetys-äitihullun kanssa, persujuntin tai umpivassarin kanssa, leuhkan uusrikkaan oloiseen pikkupomon, vaikuttajabimbon, elämänkallun jne. kanssa. En vaan kokisi mitään kiinnostavaa kysyttävää näiltä, enkä kokisi mitään mielenkiintoa näiden mielipiteisiin tai kommentteihin. Toki kohteliaisuuttani en jättäisi keskustelusta pois tietenkään, käytöstavat pitäisi aikuisella olla. Mutta en siis olisi aktiivisesti kiinnostunut hakeutumaan seuraan ja mikäli oman viiteryhmän tyyppistä seura olisi lähellä, tottakai ensisijaisesti keskittyisin seurustelemaan heidän kanssaan. Samoin jos seuralaisen kanssa olisi raskasvetoista keskustella ja joutuisi itse kannattelemaan ja ylläpitämään keskustelua koko ajan.

 

On ihan oikeasti täysinmättää ja e mahdotonta, että sinua kiusattaisiin joka paikassa. 

Jos kiusataan, kyse on joko a) tulkitset kaiken kiusaamisena tai b) aiheutat itse muiden ärsyyntymisen tai välttelyn omalla toiminnallasi. Muuten se on vain yksinkertaisesti mahdotonta, että joka paikassa kiusataan. Itse olen sosiaalinen ja käyn paljon eri paikoissa, ryhmissä jne. Missään ei ole kiusattu, enkä ole koskaan huomannut, että ketään muutakaan kiusattaisiin. Puuttuisin siihen varmasti. Joku näissä jutuissa mättää ja epäilen, että osa ei ymmärrä sosiaalisia tilanteita ja tekee vääriä tulkintoja aivan olemattomista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet autisti.

Mulla sama kuin AP:lla, ja muutama vuosi sitten yksi päälääkäri ehdotti autismitutkimuksia. Suostuin, vaikka ajattelin, että ei minulla sitä ole. Sain diagnoosin, vaikka sanoin, että en sitä tarvitse.

Nyt olen sitten autisti, enkä yhtään ymmärrä edes hävetä sitä. Hävennyt olen tässä elämässä jo niin paljon, että enää en jaksa.

t. yksinäinen peltirumpu

Mäkin olen autisti, mutta mun mielestä se kertoo jotain yhteiskunnasta että uhrista etsitään väkisin syitä kiusatuksi joutumiselle. Sitähän tämä loppupeleissä on. Näillä diagnooseilla oikeutetaan neurotyypillisten harjoittama väkivalta. Ikinä ei tutkita sitä, miksi ihminen kiusaa vaan sitä, että mikä siinä uhrissa niin ärsyttää.

Sain autismipiirteiden diagnoosin 13-vuotiaana ja se tuli juurikin siitä, kun mut vietiin tutkimuksiin joissa selvitettiin miksi mua aina kiusataan. Virallinen diagnoosi tuli 32-vuotiaana, työterveyden kautta. Ja ei tarvi arvata syytä miksi sinne menin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet autisti.

Mulla sama kuin AP:lla, ja muutama vuosi sitten yksi päälääkäri ehdotti autismitutkimuksia. Suostuin, vaikka ajattelin, että ei minulla sitä ole. Sain diagnoosin, vaikka sanoin, että en sitä tarvitse.

Nyt olen sitten autisti, enkä yhtään ymmärrä edes hävetä sitä. Hävennyt olen tässä elämässä jo niin paljon, että enää en jaksa.

t. yksinäinen peltirumpu

Mäkin olen autisti, mutta mun mielestä se kertoo jotain yhteiskunnasta että uhrista etsitään väkisin syitä kiusatuksi joutumiselle. Sitähän tämä loppupeleissä on. Näillä diagnooseilla oikeutetaan neurotyypillisten harjoittama väkivalta. Ikinä ei tutkita sitä, miksi ihminen kiusaa vaan sitä, että mikä siinä uhrissa niin ärsyttää.

Sain autismipiirteiden diagnoosin 13-vuotiaana ja se tuli juuri

Kiusaaminen, nimenomaan se henkinen väkivalta, on ihmislajille tyypillistä toimintaa. Näin mulle sanoi pyskologi. Jos siitä normista poikkeaa, on jotenkin sairas ja outo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet autisti.

Mulla sama kuin AP:lla, ja muutama vuosi sitten yksi päälääkäri ehdotti autismitutkimuksia. Suostuin, vaikka ajattelin, että ei minulla sitä ole. Sain diagnoosin, vaikka sanoin, että en sitä tarvitse.

Nyt olen sitten autisti, enkä yhtään ymmärrä edes hävetä sitä. Hävennyt olen tässä elämässä jo niin paljon, että enää en jaksa.

t. yksinäinen peltirumpu

Mäkin olen autisti, mutta mun mielestä se kertoo jotain yhteiskunnasta että uhrista etsitään väkisin syitä kiusatuksi joutumiselle. Sitähän tämä loppupeleissä on. Näillä diagnooseilla oikeutetaan neurotyypillisten harjoittama väkivalta. Ikinä ei tutkita sitä, miksi ihminen kiusaa vaan sitä, että mikä siinä uhrissa niin ärsyttää.

Sain autismipiirteiden diagnoosin 13-vuotiaana ja se tuli juuri

Kyllä se nyt vaan on niin, että yksilön tehtävä on sopeutua, ei ryhmän tai koko muun maailman tehtävä sopeutua yksilöön. On tietyt tavat, sosiaaliset säännöt ja normit ja jos et pysty lainkaan niihin mukautumaan, et voi odottaa muiltakaan sopeutumista sinuun. Kiusata ei saa, mutta ei myöskään voi ketään pakottaa joustamaan aina sinun haasteidesi mukaan. Etenkään vapaa-ajalla, kuten välitunneilla, lounastauoilla, vapaa-ajan riennoissa. 

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen, nimenomaan se henkinen väkivalta, on ihmislajille tyypillistä toimintaa. Näin mulle sanoi pyskologi. Jos siitä normista poikkeaa, on jotenkin sairas ja outo.

Se on tyypillistä toimintaa ja sen voi ihan itse todistaa joka puolella. On voinut 30 vuotta sitten ja voi tänäkin päivänä. Historian kirjoitusten perusteella näin on tapahtunut jo kauan sitten myös.

Nykyään ollaan sentään sen verran sivistyneempiä, että kiusaaminen tunnistetaan tai ylipäätään ryhmän dynamiikka, jossa osa on vahvempia ja osa heikompia. Näin on aina. Kun asian tunnistaa, sille voi omalta osaltaan tehdä jotain, mutta aivan turha kenenkään odottaa, että kaikki muutkin toimivat niin kuin itse haluaa. Niin ei tule koskaan tapahtumaan.

Ihan sama juttu, eikä ole kuvitelmaa. Puolisoni on todistanut osan kokemistani tilanteista, ja ollut kummissaan muiden käytöksestä. Esimerkkejä:

- Olin illanistujaisissa, joissa pelattiin sanapeliä. Kun pelissä tuli loppua kohden vaihe, jossa jokainen luki vuorollaan runonsa, muu porukka päätti kohdallani (olin jo aloittanut lukemisen) että nyt käydään tupakalla/happihyppelyllä. Kaikki paitsi mieheni nousivat pöydästä. Myöhemmin kun teimme kotiinlähtöä, useampi tuli mieheni luokse vaihtamaan numeroita mutta minulle ei sanottu mitään, mutistiin moikat. 

- Kuntouttavassa työtoiminnassa ohjaaja aloitti viikon kyselemällä muiden kuulumisia, paitsi minun. Istuin silloin pöydän päässä, ja tämä asetti tuolinsa niin että oli ikäänkuin selin minuun mutta näki muut hyvin. Kun ohjaaja oli jututtanut muita ja lähtenyt, kukaan ei reagoinut asiaan mitenkään. 

Molemmissa tilanteissa olisi pitänyt saada suu auki, mutta olin niin sanaton muiden törppöydestä, etten pystynyt sanomaan mitään. En ole mikään hiljainen hissukka, mutta rauhallinen kylläkin. 

Joku varmaan vinoilee, että mt-kuntoutujat nyt on vähän outoja, mutta en minä aina ole sellainen ollut. Kasvatin myös kaksi hyvästä  käytöksestään tunnettua lasta aikuisiksi, joten en usko olleeni itse missään tilanteissa se ns. törppö. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama juttu, eikä ole kuvitelmaa. Puolisoni on todistanut osan kokemistani tilanteista, ja ollut kummissaan muiden käytöksestä. Esimerkkejä:

- Olin illanistujaisissa, joissa pelattiin sanapeliä. Kun pelissä tuli loppua kohden vaihe, jossa jokainen luki vuorollaan runonsa, muu porukka päätti kohdallani (olin jo aloittanut lukemisen) että nyt käydään tupakalla/happihyppelyllä. Kaikki paitsi mieheni nousivat pöydästä. Myöhemmin kun teimme kotiinlähtöä, useampi tuli mieheni luokse vaihtamaan numeroita mutta minulle ei sanottu mitään, mutistiin moikat. 

- Kuntouttavassa työtoiminnassa ohjaaja aloitti viikon kyselemällä muiden kuulumisia, paitsi minun. Istuin silloin pöydän päässä, ja tämä asetti tuolinsa niin että oli ikäänkuin selin minuun mutta näki muut hyvin. Kun ohjaaja oli jututtanut muita ja lähtenyt, kukaan ei reagoinut asiaan mitenkään. 

Molemmissa tilanteissa olisi pitänyt saada suu auki, mutta olin niin sanaton muiden törppöydestä, etten pystynyt sanomaan mitään. En ole mikään hiljainen hissukka, mutta rauhallinen kylläkin. 

Joku varmaan vinoilee, että mt-kuntoutujat nyt on vähän outoja, mutta en minä aina ole sellainen ollut. Kasvatin myös kaksi hyvästä  käytöksestään tunnettua lasta aikuisiksi, joten en usko olleeni itse missään tilanteissa se ns. törppö. 

Nuo on kyllä törkeitä tilanteita. Noista jää trauma, eikä huvita enää osallistua mihinkään ryhmätilaisuuksiin.

Hänelle, joka puhui kynnysmatoista ja itsevarmuudesta: kaikki meistä eivät ole, osaa olla tai edes HALUA OLLA räväköitä vastaansanojia, joilla on aina naseva kommentti törppöilijöille. Jos on itse hyväkäytöksinen, kyllä se olisi ennemmin muun ryhmän asia ottaa siitä mallia eikä aiheuttaa toiselle pahaa mieltä käyttäytymällä rumasti...inhoan tätä, miten nykyään ihmiset kohtelevat toisiaan kuin kulutushyödykkeitä: "ai toi ei ole kaunis/komea/kiinnostava/tärkeä, no ei sit oo mun juttu". 

Ihan jopa terveydenhuollossakin pitää olla ikävä ja vaikea, jotta saa asiansa läpi. Kukaan ei kuuntele järkiperäistä, johdonmukaista kertomusta, pitää draamailla ja korottaa ääntä jolloin hoitaja säikähtää ja alkaa pokkuroimaan. Nähty ja koettu on, valitettavasti.

Sosiaalisissa tilanteissa ei jaeta osallistumispalkintoja, pelkkä paikalla olo ei riitä. Sinun täytyy oikeasti kantaa kortesi kekoon ja olla aloitteellinen, vastavuoroinen ja kiinnostava. Älä kysy, että miksi muut ihmiset ei bondaudu kanssani, vaan, että minkä takia heidän edes pitäisi.

Vierailija kirjoitti:

Hänelle, joka puhui kynnysmatoista ja itsevarmuudesta: kaikki meistä eivät ole, osaa olla tai edes HALUA OLLA räväköitä vastaansanojia, joilla on aina naseva kommentti törppöilijöille. Jos on itse hyväkäytöksinen, kyllä se olisi ennemmin muun ryhmän asia ottaa siitä mallia eikä aiheuttaa toiselle pahaa mieltä käyttäytymällä rumasti...inhoan tätä, miten nykyään ihmiset kohtelevat toisiaan kuin kulutushyödykkeitä: "ai toi ei ole kaunis/komea/kiinnostava/tärkeä, no ei sit oo mun juttu". 

Ihan jopa terveydenhuollossakin pitää olla ikävä ja vaikea, jotta saa asiansa läpi. Kukaan ei kuuntele järkiperäistä, johdonmukaista kertomusta, pitää draamailla ja korottaa ääntä jolloin hoitaja säikähtää ja alkaa pokkuroimaan. Nähty ja koettu on, valitettavasti.

Näin se valitettavasti on. Tämä nykymeno on aiheuttanut itselleni sen, ettei enää oikein kiinnosta muiden mielipiteet. Teen kaiken oman pääni mukaan, eikä kiinnosta miten jonkun muun mukaan pitää tehdä tai pitää olla. Jokainen tuntee itsensä parhaiten ja itsensä paras asiantuntija.

Vierailija kirjoitti:

 

On ihan oikeasti täysinmättää ja e mahdotonta, että sinua kiusattaisiin joka paikassa. 

Jos kiusataan, kyse on joko a) tulkitset kaiken kiusaamisena tai b) aiheutat itse muiden ärsyyntymisen tai välttelyn omalla toiminnallasi. Muuten se on vain yksinkertaisesti mahdotonta, että joka paikassa kiusataan. Itse olen sosiaalinen ja käyn paljon eri paikoissa, ryhmissä jne. Missään ei ole kiusattu, enkä ole koskaan huomannut, että ketään muutakaan kiusattaisiin. Puuttuisin siihen varmasti. Joku näissä jutuissa mättää ja epäilen, että osa ei ymmärrä sosiaalisia tilanteita ja tekee vääriä tulkintoja aivan olemattomista asioista.

Sä kiusaat omassa viestissäsi lainaamaasi kirjoittajaa. Just te vtun "sosiaaliset perhoset" ette osaa tulkita äänenpainoja, mikroilmeitä tai mitään muutakaan. Kunhan vaan tuppaudutte, hölötätte ettekä näe tai kuule mitään ikävää, kunhan itsellänne on hauskaa. Joukosta löytyy teille aina joku samanlainen kaveriksi, tai vähintään ainakin myötäilijä- sitten kelpaa tulkita se merkiksi siitä, että kaikki ok ja tällä linjalla jatketaan. 

Mieti: sä vähättelet ja epäilet toisen kokemaa, sitte julistat ettei sellaista ole koskaan käynyt. 

Ps.Kaltaisesi ihmiset eivät myöskään ymmärrä sävyeroja ulkopuolisissa keskusteluissa, joten niistä ei kannata sanoa yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

On ihan oikeasti täysin mahdotonta, että sinua kiusattaisiin joka paikassa. 

Ei ole. Maailmassa on paljon huonosti voivia ihmisiä, jotka purkavat kiukkuaan muihin. Näistä syrjään jätetyistä ihmisistä huomaa kauas, että ovat arkoja, alistuvia ja säikkyjä, eli helppoja kohteita. En tajua, miten itse et ole huomannut. Minun mielestäni todella aran ihmisen huomaa jo ulkoisesta olemuksesta ennen, kuin hän avaa suunta tai edes katsoo päin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hänelle, joka puhui kynnysmatoista ja itsevarmuudesta: kaikki meistä eivät ole, osaa olla tai edes HALUA OLLA räväköitä vastaansanojia, joilla on aina naseva kommentti törppöilijöille. Jos on itse hyväkäytöksinen, kyllä se olisi ennemmin muun ryhmän asia ottaa siitä mallia eikä aiheuttaa toiselle pahaa mieltä käyttäytymällä rumasti...inhoan tätä, miten nykyään ihmiset kohtelevat toisiaan kuin kulutushyödykkeitä: "ai toi ei ole kaunis/komea/kiinnostava/tärkeä, no ei sit oo mun juttu". 

Ihan jopa terveydenhuollossakin pitää olla ikävä ja vaikea, jotta saa asiansa läpi. Kukaan ei kuuntele järkiperäistä, johdonmukaista kertomusta, pitää draamailla ja korottaa ääntä jolloin hoitaja säikähtää ja alkaa pokkuroimaan. Nähty ja koettu on, valitettavasti.

Näin se valitettavasti on. Tämä nykymeno on aiheuttanut itselleni sen, ettei enää oikein kiinnost

Joo. Olen itsekin erakoitunut, en jaksa keskivertoa nykyihmistä lainkaan lähelläni. Terveydenhuollon kanssa asioin napakasti ja tarvittaessa käskyttämällä.