Olen vasta nelikymppinen ja jo aivan väsähtänyt elämään. Onko kuinka yleistä?

Olen 47 ja olin usein väsynyt. Sitten sain Voxran ADHD-oireisiin ja väsymys lähti. Nukun paremmin ja tulen toimeen kuuden tunnin yöunilla. Hassua, miten pienet asiat vaikuttavat.

Sama. Työpäivät on 10-12 tuntisia ja monesti lauantaisinkin pitää hommia tehdä. Palkkaa saa kuitenkin sen verran, että jatkuvaa kituuttamista. Ihan loppu ja enää ei kiinnosta mikään. Kannatti käydä yliopisto palkka pienempi kuin duunareilla ja ei työehtosopparia joten ylitöistä ei makseta 24/7 puhelimen päivystysvelvollisuus.

Itselläni alkoi 40-vuoden kieppeillä sellainen tasainen suvantovaihe elämässä, joka on nyt jatkunut viisi vuotta. Olen saavuttanut sellaisen elämän mitä kohti pyrinkin alle 40-vuotiaana ja kaikki on hyvin. Arki rullaa tasaisesti, mutta sellainen tietty päämäärättömyys vaivaa. Joskus mietin, että tämmöistäkö tämä elämä nyt on eläkeikään asti. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni alkoi 40-vuoden kieppeillä sellainen tasainen suvantovaihe elämässä, joka on nyt jatkunut viisi vuotta. Olen saavuttanut sellaisen elämän mitä kohti pyrinkin alle 40-vuotiaana ja kaikki on hyvin. Arki rullaa tasaisesti, mutta sellainen tietty päämäärättömyys vaivaa. Joskus mietin, että tämmöistäkö tämä elämä nyt on eläkeikään asti. 

Joo vähän sama. Olen saavuttanut kaiken haluamani ja nyt ei oikein ole enää mitään tavoitteita. Yritän vaan kasvattaa ja tukea lapsia parhaani mukaan, mutta muuten on jotenkin apaattinen olo. Mikään ei oikein innosta.

Vierailija kirjoitti:

Ihan loogista se on, koska elämä on jo melkein ohi. Jos ei nelikymppisenä ole ura lähtenyt lentoon, niin ei se enää lähde. Jos ei nelikymppisenä ole saanut miestä/naista, niin ei enää saa ainakaan hyvää. Jos ei nelikymppisenä ole saanut lapsia, ei enää saa. Ei enää ole oikeastaan mitään odotettavaa.

Oho 😂😂😂 Karua. Varmaan pitkälti totta jos päätät luovuttaa. Jos et, niin voit tehdä elämästäsi omannäköisen ja arvokkaan, ihmeellisen ja tapahtumarikkaan. Sellaisen josta muut katkerat nelikymppiset haaveilevat mutta jotka ovat jo luovuttaneet. 40 ei ole vielä ikä eikä mikään! Nuoremmat kundit käy kuumana joten peittokin voi heilua ihan niin paljon kuin vaan jaksat. 

Musta tuntuu että mun elämä valuu Suomessa ihan hukkaan. Tai no, mitään elämää ei edes ole, käyn töissä ja siinäpä se. Täällä tuntuvat olevan onnellisimpia ne, joilla on aktiivinen sosiaalinen elämä ja/tai perhe. On todella vaikea löytää edes uusia ystäviä, kun eivät vanhatkaan pidä mitään yhteyttä. Eli aika yksinäinenkin saa olla. Saati että saisi luotua jotain ns. verkostoja, ellei sellaisia jo nuoruudesta ja nuoresta aikuisesta lähtien ole. Mitään tekemistä tai näkemistä täällä ei ole, ja sää on musertavan ankea puolet vuodesta. 

Uskoisin että olisin jossain toisessa maassa onnellisempi. Olen kerran asunutkin, ja uskon että toteutan sen vielä toistamiseen, luultavasti pysyvästi. 

M44