Olenko outo, kun minulle ystävät eivät ole erityisen tärkeitä.

Iän myötä muut asiat muuttuu monesti tärkeämmiksi kuin ystävyyssuhteet. Omaa aikaansa alkaa arvostaa, ja käyttää sen mielummin omiin juttuihin, kuin muiden viihdyttämiseen. Tästä on ollut paljon keskusteluja tällä palstalla.

Ei miehillä ole ystäviä, sen olen huomannut. Lopulta aluksi hyväkin tyyppi on itsekäs oman pesän rakentaja ja vetää ns. välistä minkä ehtii. Vanhemmiten olen luopunut kaikista ystävistä, en kaipaa elämääni kuluttajia, varsinkin kun olisin jatkuvasti pelkkä lisäarvon tuottaja omilla rahoillani.

Vierailija kirjoitti:

Iän myötä muut asiat muuttuu monesti tärkeämmiksi kuin ystävyyssuhteet. Omaa aikaansa alkaa arvostaa, ja käyttää sen mielummin omiin juttuihin, kuin muiden viihdyttämiseen. Tästä on ollut paljon keskusteluja tällä palstalla.

Minulle näin yli viiskymppisenä ystävät ovat tulleet tärkeämmiksi. Nuorena en osannut samalla tavalla arvostaa ystävyyttä, mutta nykyisin ajattelen, etten todellakaan ole saari vaan tarvitsen ihmisiä ja mieluiten juuri niitä itse valitsemiani eli ystäviä. Ja he myös tarvitsevat vastavuoroisesti minua. Ihmisillä on erilaisia arvoja, itse arvostan ystävyyttä korkealle. Ymmärrän myös, että toisille ystävyys ei ole niin tärkeää. 

Tuttavat, sukulaiset, perhe vävyineen, miniöineen, lapsenlapsineen, ihana mies. Nämä riittävät. Mihinkään ystäväpyöritykseen ei ole tarvetta. Seuraa ja puhekaveria ja illallisseuraa löytyy ihan aina. Liiaksikin.

Vierailija kirjoitti:

Iän myötä muut asiat muuttuu monesti tärkeämmiksi kuin ystävyyssuhteet. Omaa aikaansa alkaa arvostaa, ja käyttää sen mielummin omiin juttuihin, kuin muiden viihdyttämiseen. Tästä on ollut paljon keskusteluja tällä palstalla.

Miksi kaikille ei käy näin? Siitähän tämä ongelma johtuu, että toinen osapuoli haluaa pitää ystävyydestä kiinni, mutta toinen ei. 

Olen joskus miettinyt, että kun kerran puolisostakin voi erota, niin miksei ystävistä? Tai miksi sitä pidetään niin pahana? 

Ei mullekaan ystävyyssuhteet oo koskaan olleet mitenkään tärkeitä., mutta esim parisuhteesta aina haaveillut ja sellaiseen päädyinkin. Ei siinä et ois ollut mitään mahdollisuuksia edes ystävyyssuhteisin, jostain syystä naiset aina karttaneet minua ( olen myös nainen). Varmaan kun olen aika hiljainen ja vähän outo. Mutta nykypäivänä ei riittäisi edes energiat ystävyyssuhteisiin, minulle riittää että on rakas kumppani, äiti, isä ja sisko.

En minäkään jaksa kuin harvoja ja valittuja ihmisiä. Meitä yhdistää se, että ei kyläillä toistemme luona ja silloin kun jutellaan, jutellaan yhteisistä kiinnostuksen kohteista. 

Sori mutta perhe-elämän kuvaukset, ruokapäiväkirjat ja muu arkipäiväinen sonta ei vaan jaksa kiinnostaa.

n86

Et ole outo ap, itse pidän paljon olla täysin yksinäni. En jaksa kuunnella aina muita ja heidän elämää. Haluan itse laittaa oman elämäni etusijalla ja en halua tuhlata aikaani näin vanhalla iällä turhiin suhteisiin, jotka eivät anna mitään. Toki olisi mukava tavata samankaltaisia ihmisiä, kuin itse olen. Jotka osaavat ajatella laatikon ulkopuolelta tätä elämää. Vähän sellaisia terveesti ns. hulluja, persoonallisia ihmisiä, jotka uskaltavat olla omia itseään. Empatia kykyisiä ja nähdä sellaisia asioita, mitä tämä meidän fyysinen elämä ei näytä meille kaikille. Olen aina ollut sellainen outo lintu ja erilainen kuin muut. Toki elämässäni on yksi ihminen, ja olen tosi kiitollinen tästä ystävästä. Hän ymmärtää minua ja näkemyksiäni ja minä hänen. Ja toki ymmärrän sen myös, että minua oudompia ihmisiä on myös olemassa, joita en itse ymmärrä lainkaan, kenties paljon viisaampia kuin itse olen. Toivoisin joku päivä, että kaikki löytävät sen ihmisen, jonka kanssa jakaa lähes kaikki asiat ja myös sen erilaisuuden tämän ihmisen kanssa. 

Riippuu myös ystävistä. Joskus on parempi yksin kun huonossa seurassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iän myötä muut asiat muuttuu monesti tärkeämmiksi kuin ystävyyssuhteet. Omaa aikaansa alkaa arvostaa, ja käyttää sen mielummin omiin juttuihin, kuin muiden viihdyttämiseen. Tästä on ollut paljon keskusteluja tällä palstalla.

Miksi kaikille ei käy näin? Siitähän tämä ongelma johtuu, että toinen osapuoli haluaa pitää ystävyydestä kiinni, mutta toinen ei. 

Toiset eivät kasva henkisesti vaan jäävät liian riippuvaisiksi muista. Tarvitaan henkireikää, tukea, makutuomaria ja kädestä pitäjää.

Sama homma, minulle lapset ja kumppani ovat tärkeimmät. Olen introvertti ja sosiaalisuuden tarve täyttyy jo työpäivän aikana, eikä energiaa juuri jää ylläpitää aktiivisesti ystävyyssuhteita. Tarvitsen paljon yksinoloa ja viihdyn kotona. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän edes jaksan kuunnella muita, saati jutella. 

Vierailija kirjoitti:

Töissä on tuollaisia henkilöitö joista ei tiedä onko lintu vai kala.

Mikä ihmeen lintu vai kala? Miksi työtuttavan pitäisi sulle olla kumpikaan? Luuletko, että ihmisten täytyy selittää itsensä sulle läpikotaisin töissä? 

Kirjasuositus omissa oloissaan viihtyville: Sirkka- Anni Saastamoinen

Tarina omalaatuisesta naisesta, joka elää introverttia elämää, joskin siihen mahtuu muutama sivuhenkilökin ajoittain mukaan tarinaan.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään jaksa kuin harvoja ja valittuja ihmisiä. Meitä yhdistää se, että ei kyläillä toistemme luona ja silloin kun jutellaan, jutellaan yhteisistä kiinnostuksen kohteista. 

Sori mutta perhe-elämän kuvaukset, ruokapäiväkirjat ja muu arkipäiväinen sonta ei vaan jaksa kiinnostaa.

n86

Kuvailemasi sosiaalisen etäisyyden taso ihmissuhteissa on aikuisille aivan normaalia. On makuasia, kuka haluaa kutsua tuollaisia ihmissuhteita ystävyydeksi ja kuka vain jonkinasteiseksi tuttavuudeksi. Se on kuitenkin totta, että jo sellainen tuttavuus, jossa vilpittömästi keskustellaan yhteisistä kiinnostuksen kohteista, on läheisempää tuttavuutta kuin tavanomaiset ihmissuhteet oman perheen ulkopuolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iän myötä muut asiat muuttuu monesti tärkeämmiksi kuin ystävyyssuhteet. Omaa aikaansa alkaa arvostaa, ja käyttää sen mielummin omiin juttuihin, kuin muiden viihdyttämiseen. Tästä on ollut paljon keskusteluja tällä palstalla.

Miksi kaikille ei käy näin? Siitähän tämä ongelma johtuu, että toinen osapuoli haluaa pitää ystävyydestä kiinni, mutta toinen ei. 

Toiset eivät kasva henkisesti vaan jäävät liian riippuvaisiksi muista. Tarvitaan henkireikää, tukea, makutuomaria ja kädestä pitäjää.

Tällainen on asianomaisen henkilön kannalta ikävää, mutta vaillinaiseksi jäänyt itseytyminen voi toisinaan selittyä sillä, että kasvuympäristö ei ole näyttänyt mallia henkilökohtaisten rajojen kunnioittamisesta puolin ja toisin.

Vierailija kirjoitti:

Töissä on tuollaisia henkilöitö joista ei tiedä onko lintu vai kala.

Miksi sun pitäisi tietää.

Ei kuulu sulle. 

Vierailija kirjoitti:

Töissä on tuollaisia henkilöitö joista ei tiedä onko lintu vai kala.

He ovat töissä ja varmaankin viisaudessaan rajaavat että töissä ollaan vaan tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikä?

Reilu 40.

Normaalia. Jos olisit 20, niin olisi epänormaalia.

Hups-

N20

Vierailija kirjoitti:

Et ole outo. Olet autisti. Minulla itsellä on antisosiaalinen persoonallisuus ja se on outoa koska meitä on niin vähän. Älä tapa ketään. Haha.

Kuulostat hauskalta.