Mässyttävä/äänekäs syöjä työkaverina
Voiko asiasta jotenkin sanoa? Mulla siis työkamu "Pekka" jonka kanssa syömistä välttelen, hankalaa koska tauot osuvat samaan aikaan. Usein vielä kun oon menossa syömään myöhemmin niin tulee juttelemaan ja ottaa vielä lisää samalla mehua, ryystää joka hörpyn. Tämä on aina ollut mulle "herkkä paikka". Yksi päivä syötiin samaan aikaan ja "Pekka" kun söi ja puhui samalla niin yritin vaan siirtää voileipääni turvaan ettei siihen niin paljoa lentäisi sylkeä jne. "Pekka" ahmii isoja annoksia ja kova puhumaan myös samalla siis. Ja voin ihan sanoa että vähän ällöttää Pekan syöminen.
Kommentit (68)
Mässytin just purkkaa, sori siitä.
Mässytys on itselleni kamalaa kidutusta. En myöskään ymmärrä, miten toisilla pullosta juodessa voi kuulua sellainen epämääräinen ääni. Tuntuu, että vastustavat sen juoman tuloa kitaansa kielellään. Sitten oma lukunsa on purkkapallojen puhaltajat ja siinä samalla litkutetaan sitä purkkaa. Hyi helvetti!
Exä kirskutteli aterimia syödessään. Tyttäreni on samalainen ääniyliherkkis kuin minä ja voi sitä silmien pyörittelyä ruokailuhetkissämme. Oma isäni ei myöskään osannut syödä normaalisti. Oikea sika. Kun soi appelsiinia, niin imi sitä hedelmälihaa, voitte s**tana kuvitella sen äänen. Ja keittioa syödessä lusikka kolahti aina hampasiin.
Voi säälin tytärtäni, kun hän tuli käymään ja olin tehnyt itselleni näkkileipää (luulin, että ehdin syödä ne ennen hänen tuloaan ja oli pakko syödä ne, jotta jaksoin mennä jumppaan) :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei siinä auta kun vältellä. Ihmisten kanssa kun on tekemisissä, niin joutuu välillä sietämään asioita joista ei niin pidä. Omasta mielestä tuo ei ylitä puuttumiskynnystä. Varmaan sinussakin on jotain piirteitä, jotka ei niin ole pekan mieleen.
Miksi sitä ei voi myöntää, että itsellä on misofonia ja sen vuoksi ei kestä kuunnella toisten syömistä ja juomista? Ei misofoniaa kannata hävetä.Minä olen kertonut misofoniasta ja kysynyt voisiko kollega sen takia syödä purkkaa muina hetkinä kuin silloin, kun istuu vieressäni. Hän suuttui ja alkoi syödä purkkaa koko työvuoron ajan. Jotkut ihmiset eivät halua huomioida muita. Hän kyllä myös tietää, mikä misofonia on, kun on lääkäri, mutta kiusallaan ei välitä.
Tuollaiset ihmiset on mielestäni alhaisinta jaskaa.
En arvosta yhtään. Halveksin syvästi.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo mässytys mitään, mutta:
Työkaverini oli noin kolmekymppinen nainen. Hänellä oli kummallinen tapa työntää kieli pitkälle suusta "odottamaan" haarukkaa tai lusikkaa. Voi että oli oksettava näky.
Joskus mietin, oliko heillä ollut aina jotain keittoa ruokana, kieli piti olla valmiina pyydystämään mahdolliset ohiliraukset lusikasta...
Voi jumalauta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siihen mässytykseen yms. voi olla ihan fysiologinen syy? Ei tee sitä ilkeyttään?
Selitähän oikein tarkkaan nyt tämä" syy".
Esim. huono kuulo.
Mulla oli työkaverina mies, joka oli muuten hyväkäytöksinen mutta söi päivittäisen omenansa sellaisella vimmalla, jollaista näkee korkeintaan kun katsoo Avaraa Luontoa, jossa leijona repii ja raastaa saaliseläimen. Omenan teurastaminen tapahtui iskemällä hampaat suu ammollaan omenan pintaan, kasvoilla suorastaan tappajan irve, sen jälkeen raastamista ja kovaa mässytystä. Välillä veti henkeä kiivaasti kun meinasi vissiin ilmat loppua kun tuo omenaparan lopettaminen oli niin kiivastahtista.
En ole varsinaisesti mikään misofoobikko , mutta tuo oli aina sellainen performanssi että väkisinkin alkoi ihan hirveästi naurattamaan. Nauraa ei kuitenkaan voinut koska tämä omenan tappaja tyyppi oli jonkin verran tosikko niin olisi varmaan loukkaantunut. Toistakin työkaveria tämä alkoi naurattamaan ja se johti siihen, että aina kun näimme omenan tulevan esiin , meidän oli kutakuinkin syöksyttävä ulos kahvihuoneesta ja jonnekin riittävän kauas ulvomaan naurusta. Se kävi vaan pahemmaksi tämä meidän hysteria, ja lopulta emme voineet sanoa edes ääneen sanaa "omena", jollointuli tämä melkein hysteerinen naurunpurkaus. Onneksi sittemmin työskentelin toisessa toimipisteessä, enkä joutunut enää päivittämään suorittamaan syöksyryntäystä, alkoi jo käydä sydämmen päällekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ärsyttävää. Sitten nuollaan sormet lopuksi tai niistetään nenä servettiin.
Onko parempi niistää käteen?
Missä on vika jos joka kerta syönnin jälkeen on niistettävä? Eikö sitä voi tehdä jossain muualla kuin ruokapöydässä?
Osalla alkaa nenästä erittymään kirkasta, juoksevaa limaa samalla kun suuhun erittyy sylkeä syödessä. Kyse on ihan normaalista ilmiöstä. Yleensä sellaisen ihmisen ruoasta saama kylläisyysvaste on keskivertoihmistä parempi.
Osalla sitä kertyy housuihin ja sekin on normaalia.
Sepä se, kun misofonia ei ole vaan sitä, että joku ääni vähän ärsyttää.
Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, joku paniikin ja vihan yhdistelmä, kun se mässyttävä ääni tuntuu tunkeutuvan aivojen jokaiseen mahdolliseen tilaan. En voi edes miettiä julkisilla matkustamista ilman kuulokkeita, sen verran niissä syödä maiskutetaan ruokaa tai purkkaa.
Kiva olisi, jos misofoniaa tutkittaisiin enemmän ja tähän saisi vaikka jonkun käypähoidon.